Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Kummalliset äänestykset

Ennen joulua eduskunta äänesti talousarviosta. Kävimme läpi satoja äänestyksiä. Ensikertalaisena mukana olleena ihmettelin tiettyjä asioita. ’

Kummastelen hallituksen kantoja esimerkiksi perussuomalaisten tekemiin ehdotuksiin. Hallitus äänesti kumoon lausuman, jossa olisi edellytetty, että hallitus turvaa kylä- ja lähikoulujen sekä päiväkotien toimintaedellytykset ja oppilaiden kohtuulliset päivittäiset koulumatka-ajat. Myös ehdotus oppisopimuskoulutuksen lisäämisestä sai kylmää kyytiä äänestyksessä. Eräänä lausumaehdotuksena oli, että eduskunta edellyttäisi hallituksen toimivan siten, että Suomen maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa turvataan kaikissa oloissa oman kansan tarvetta vastaava tuotanto keskeisissä tuotteissa. Kummastelen myös sitä, että hallitus, jossa keskustakin on mukana, hylkäsi tämän läheisesti maatalouteen liittyvän ehdotuksen.

Äänestyksessä kävi ilmi, ettei hallitus aio perua nestemäisten polttoaineiden valmisteveron korotuksia. Esitin budjettiin muun muassa rahoitusta selvitykseen kuntien ja valtion siirtymisestä kotimaiseen, pääsääntöisesti lähiruokaan. Esitin rahoitusta puheterapian opetusohjelman saamiseksi logopedian tutkinto-ohjelman käynnistämiseen Itä-Suomen yliopistossa.

On herännyt kysymyksiä. Onko Suomen kannalta demokraattista, etteivät oppositiossa olevat puolueet saa näissä äänestyksissä yhtään ehdotustaan läpi? Voisiko pohtia, olisiko oppositiopuolueille annettava edes tietty määrä vaikuttamisen mahdollisuutta budjettikäsittelyssä? Voisiko se olla jotenkin jyvitettynä esimerkiksi edustajien määrään tai puolueen kannatukseen liittyen? Kuntien organisaatioissahan hallitus voi esittää jotain, mutta valtuusto voi halutessaan äänestää toisin. Nykysysteemeillähän se näyttää menevän siten, että hallitus äänestää oppositiota vastaan. Näin näyttää yllättävästi olevan jopa hankkeissa, jotka ovat merkittäviä hallituspuolueiden edustajien omassa vaalipiirissäänkin. Tässä on mielestäni keskustelun paikka eduskunnalle. Onko systeemin oltava aina sama, vai voisiko sitä hiukan parannella vastaamaan demokratiaa?

Viimeaikaisten poliittisten myrskytuulten tuiverruksessa tulisi antaa arvoa kansan antamalle aidolle kannatukselle. Oikeastaan aika yllättävää, ettei yksikään oppositiopuolueiden tekemistä ehdotuksista mennyt läpi. Tuntuu kummalliselle, jos jo ennen äänestyksiä on äänestyksien lopputulos tiedossa.

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Tuo lienee ”maan tapa”? Tapa josta kyllä olisi hiljalleen päästävä eroon, yhteistä hyväähän tässä pitäisi ajaa.
Nykyhallituksella ja taitaapa olla Orpon Kokkareillakin, niin suuri Persujen pelko, että mikään heidän tekemänsä aloite ei mene lävitse. Asia on sitten Persujen korjattavissa viimeistään seuraavissa vaaleissa. Olettaen, että ”marinointimme” kestää sinne asti. Luultavaa on, että heppoiselle pohjalle rakennettu talous tuskin kestää niihin asti? Tekohengittämällä taloutta mm. polttoaineverojen korotuksilla ja Valtion omaisuutta myymällä voidaan toki kitkutella niinkin pitkälle?
Katastrofin jälkien korjaajia ei todellakaan käy kateeksi. Valmistautukaa siihen, Persut!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Nykyhallituksen toiminta muistuttaa enemmän Diktatuuria,kuin Demokratiaa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kysy vaikka joltain kansanedusrajalta. Heidän pitäisi osata kertoa mitä demokratia tarkoittaa ja miten Suomessa tehdään päätöksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Kyllä sitä Minna minäkin olen ihmetellyt , hallituksen niitä persuille ylimielistä vastauksista !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Persujen esitykset ovat vaan tarpeettomia tai muuten niin paskoja, ettei niitä kukaan kannata. Siitä se vaan johtuu. Demokratia toimii hyvin, älä huolehdi turhia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000