Perussuomalaiset

Matti Ahkio

Puolueen johto sylki jäsenistöä päin kasvoja

Perussuomalaiset rp:n sääntöjen mukaan puolueessa ylintä päätösvaltaa käyttää puoluekokous. Puolueesta erotettu 3. varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen valittiin viime puoluekokouksessa suoralla jäsenäänestyksellä. Sen lisäksi, että päätös Tynkkysen erottamisesta on puolueen sääntöjen vastainen, osoittaa heppoisesti perusteltu erottamispäätös halveksuntaa puolueen jäsenistöä ja demokratiaa kohtaan.

Lisäksi puolueessa näyttää toimivan ajatuspoliisi, sillä 3. varapuheenjohtajan asenteen kerrottiin myötävaikuttaneen erottamispäätökseen. Puoluesihteeri syytti myös Tynkkystä rikoksista, vaikka lainvoimaista tuomiota tai edes esitutkintapyyntöä ei ”rikoksista” ole tehty. 

Puoluehallituksen on nyt katsottava itseään rehellisesti peilistä. Kenen asialla Perussuomalaiset todella on?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


33 kommenttia
Hyvästi jytky
#1

Soini kusee nyt itse omaan pesään. Mamutuksen hyväksyminen ja eu:n nuoleskelu vie satoja tuhansia äänestäjiä! Opposition hyeena muuttui hallituksen lampaaksi, osa puolueesta haluaa kriittisempää linjaa unioniin ja mamupelleilyyn ja Diktaattori vaientaa äänet! Se on goodbye perussuomalaiset! Takaisin MARGINAALIPUOLUEEKSI

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tomi
Vihainen
#2

Nyt loppui äänet ps:ltä, Soini ja kumppanit pettäneet äänestäjät ja nyt antoi Tynkkyselle potkut,ainoa Halla-Ahon kanssa,joka puhuu ja tietää, että ps pettänyt äänestäjänsä.Kiitos näistä vuosista, toivottavasti Halla-Aho tulee puheenjohtajaksi pian,Jussia tarvitaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

matti
Vihainen
#6

Huonostihan tämä on mennyt. Puolue on periaatteessa äänestäjillään töissä, mutta ei se siltä näytä. Sekä Soini että Sipilä ovat osoittautuneet melkoisiksi mamupojiksi. En oikein ymmärrä, mitä kavereiden päässä liikkuu.

Puolueella on pian vaikea valinta, ellei asenne muutu ja tuloksia ala tulla. Joko Timo luopuu tai sitten rinnalle nousee uusi, oikeasti maahanmuuttokriittinen puolue, jota rasismikortin heiluttelu ei hetkauta. Tällä menolla valtaosassa suomalaisista asuu pieni rasisti.

Ps. Veikkaan koko Eurooppaan voimakasta maahanmuuttokriittisyyden aaltoa. Ruotsi on jo lähellä räjähdystä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti
Vihainen
#13

Jytky oli ja meni ,Vennamon perintö Soinin porukka petti ÄÄNESTÄJÄNSÄ HYI !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sebastian
Hämmentynyt
#11

Sebastian ei ymmärtänyt ettei puolueen kolmas varapuheenjohtaja voi johdattaa Perusuomalaisia oppositioon. Jos Perussuomalaiset olisi huutamassa oppositiossa väärin tehty kaikeen ja olis vaikka 35% kannatus ei se paljon auttaisi Suomea.

Malttia tarvitaan nyt koska olosuhteet ovat katastrofaaliset edellisten hallitusten päätämättömyyden tähden.

Sebastiania ei olisi koskaan valittu varapuheenjohtajaksi Turussa jos kokousedustaja olis tienneet millainen narsisti hän on. Taisi kolmannes kokousedustajista jätää äänestämättä kyseisessä vaalissa kun eivät pitäneet asiaa niin tärkeänä. Ei paljon kannataisi paukutella henkseleitä mahtavalla kannatuksella.

Äänestäjät varmaa ovat nyt pettyneitä mutta Puolueen jäsenet ymmärtävät missä mennään. Vaaleihin on vielä paljon aikaa ja tärkeintä on kannatus silloin.

Paljon hyvää ehditään vielä saamaan aikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ymmärrystä hyvät nuoret!
#3

Milko Aikio, PS on nyt hallitusvastuusta kantava puolue. Se asettaa myös jäsenistölle vastuuta. Oppositiopuolueet ja media röykyttävät, mutta jäsenistön on tuettava turuilla ja toreilla hallituksen toimia ja yritettävä selvittää, mitä PS ovat tehneet ja pyrkivät tekemään, jotta maan asiat saadaan hoidettua paremmin kuin ne hoidettiin edellisten hallitusten taholta.

Tynkkynen teki oppositiopolitiikkaa omaa puoluettaan vastaan. Se olisi toiminut, jos hän olisi osannut ajoissa lopettaa. Nyt Tynkkysen toiminta antoi medialle ja oppositiolle mahdollisuuden nautiskella eripuraisuuden tunteesta PS sisällä. Hävetköön tekosiaan!

Puolue teki avian oikeaan ratkaisun. Vaikka ymmärränkin nuorten leijonien halun profiloitua kovina poliitikkoina, niin se ei tässä tilanteessa toimi puolueen edun mukaisesti.

Kaikki kunnia PS puolueelle, sen kansanedustajille ja ministereille. Olette tehneet hienoa työtä, joka tulee kantamaan hedelmää ja saamaan kannattajien luottamuksen tulevissakin vaaleissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Porvaripuolue PS
Vihainen
#7

Puolueen etu. Kuvastaa hyvin ajatusmaailmaasi. Äänestäjien edulla ei mitään merkitystä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vitut
Vihainen
#8

Tunge se puolueen etu vaikka perseesi !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#12

Oletko ehkä entinen jäsen? Toivottavasti. Mitä sinun edullasi sitten onkaan merkitystä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
Hämmentynyt
#17

Hyvin sanottu robotti. Eihän sillä kansalaisen edulla mitään väliä olekaan, vaan puolueen edulla. Kiitos, kun vahvistit aiemman kirjoittajan näkemyksen.

Tavallaan itseänikin harmittaa, vaikken persuja enää aio äänestää. Puolue antaa vetää itsensä kannatuksessa takaisin sinne 5% tietämille parin henkilön henkilökohtaiset edut turvatakseen.

PS ei tällä hetkellä toimi kansalaisten, jäsentensä tai edes Suomen puolesta. Säälittävää, surullista ja totta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

elämä on
Iloinen
#22

Voi hyvät hyssäkät. Jös lähdetään Soinin uhoista ennen vaaleja. Millään muullahan Soinille ei ollut väliä, kuin että Persut saataisiin hallitukseen. Sinnehän ne pääsivät. Siihen loppu Soinin uhot ja SS-kaksikko saa tehdä miten parhaaksi näkevät, Soini ei viitsi vaivata enää päätään mokomiin asioihin.
Normaalisti valtionvarainministerin paikka olis ollut Soinin. Soini oli kuitenkin sen verran pelimies, että lähtikin ulkoministeriksi. Mikäs nyt, ei tartte selitellä kun on matkoilla ja Stubb istuu rahakirstun päällä. Luo maailmaa kierrellessään itselleen huippu suojatyöpaikan.
Kotimaassa Soini voi tehdä mitä vaan haukkua vieraat (poislukien Sipilä ja Stubb) ja omat. Onneksi on sentään muutama joka on persuista kyseenalaistanut Persujen nykytouhun. Mutta kun pääporukka on Lindströmin tasoista porukkaa jotka pitävät suun supussa ennen kuin Soini antaa luvan., kuten viimeaikaiset vastaukset kysymyksiin Jarillakin ovat olleet: en tiedä, en kommentoi, ei ole mitään lisättävää.
Elämä on

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
Utelias
#18

Haluatko muuten, että kerron nyt jo sinulle ja muille puolueen jäsenille, miten pakolaisten kanssa tulee käymään ensi vuoden puolella? Kuinka paljon taas Timppa ottaa vapaaehtoisesti näitä kuitenkaan taipumatta painostuksen alla ja suostumatta taakanjakoon?

Kyllä se vaan valitettavasti on niin, että ps lähti mukaan hallitukseen tilanteessa, jossa tiesi joutuvansa suurimmissa kysymyksissä ottamaan surkeasti pataan. Tämä on ollut puolueen kannalta todella huono ratkaisu, tai ainakin olisi pitänyt huomattavasti kovempaa linjaa vetää näissä puolueelle tärkeissä kysymyksissä.

Jos kaikki mitä jäi jäljelle on itku punaisista ja vihreistä, on puolueen eväät valitettavasti syöty jo matkan alkumetreillä. Mutta kun Timo kertoo miten asiat on, niin uskovaiset eivät kyseenalaista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#20

Mikael oletko itse takin kääntäjä heti periksi antava?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#21

En ole takinkääntäjä. Minä en hyväksy puolueen suurimmissa kysymyksissä tehtyä lähes täydellistä äänestäjien pettämistä. PS on nyt mukana ajamassa hallituksen politiikkaa, joka ei vastaa käytännössä ollenkaan ps:n linjauksia, paitsi hyvin pienten kysymysten osalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#10

Ehkä kannattaisi peilata viimeaikojen tilannetta siihen vaihtoehtoon, että PS olisi jäänyt oppositioon. Pieni ruikutus taas vastuunkannosta ja kallupit näyttäisivät juuri nyt 30-40%:n lukemia. Niillä ei vain olisi mitään merkitystä, kun Kepu, Kokoomus, Vihreät ja RKP veisivät Suomea täyttä häkää totaaliseen katastrofiin. Yhtä vähän on merkitystä 11%:n kallupilla. Ihmisillä näyttää olevan vaikeuksia ymmärtää, että torjuntataistelusta tässä on kyse. Plusmerkkistä toteutumaa ei ole olemassa. Vain miinuksen pituuteen voi vaikuttaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tästä se sit alko
#14

Kirjoitat kun Kepu, Kokoomus, Vihreät ja RKP veisivät Suomea täyttä häkää totaaliseen katastrofiin.
Mitä ne Persut sit ovat tehneet ettei olla menossa täyttä häkää totaaliseen katastrofiin?
Ei mitään, ei yhtään mitään, ja miten voisivatkaan Kepu ja Kokoomus päättää ja Persut vikisee,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#19

Ulkoministeriön eli Perussuomalaisten johtama vastahyökkäys Irakissa on erityisen merkittävä asia. Kaikki partapojat, jotka saadaan teilattua lähtökuoppiinsa, säästää suomalaisen veronmaksajan taakkaa. Juuri tälläkin hetkellä infosota puree. Joillakin ei vain ole kykyä ymmärtää sitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tästä se sit alko
Iloinen
#23

Vai, että ihan infosota

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pallero
#15

Persuilla olisi paremmat vaikutusmahdollisuudet hallituksessa mikäli se olisi suurin eduskuntapuolue. Toiseksi suurimpana on hankalampaa.

Koska PS ei päässyt suurimmaksi puolueeksi, voi olla että persut pystyisivät ajamaan vaaliohjelman tavoitteita paremmin jos olisivat vähemmistöhallituksen tukipuolue oppostioista käsin. Vähemmistöhallitus olisi Kepu+Kok tai Kepu+Sdp. Tuen menetyksen pelko pakottaisi vähemmistöhallituksen toimimaan niinkuin persut haluaa.

Tanskan Kansanpuolue on oppositiossa mutta se toimii tukipuolueena kesällä muodostetulle hallitukselle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
#4

Kannattaa hiukan ajatella välillä miten muka asiat muuttuu salamana?Tynkkynen tarvii lisää kokemusta hänestä voi tulla tekijä mutta heti kaikki ei onnistu riitelemällä.Pika voittoja ei ole, jos ei hallituksessa ei sitäkään vähää pysty tekemään mitä nyt. Asiat kyllä muuttuvat jos alatte hommiin ettekä tuhoa koko puoluetta hot heads 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#9

Mitkä asiat, persuilla olisi hallituksessa ollut hyvät mahdollisuudet puuttua maahanmuuttoon kiristämällä keskustaa ja kokoomusta samalla kertoen että vastapainoksi voisi tukea joitakin näiden haluamia asioita.

Vaikuttaa selvältä että puolueen johto on hylännyt puolueen äänestäjät ja tuntuvat suhtautuvat harvinaisen ylimielisesti kritiikkiin ja äänestäjien toiveisiin.
Persuista tulee seuraavissa vaaleissa alle 10 prosentin puolue, jos Soinia tukijoineen ei heitetä pois puolueesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#16

Soini voisi ottaa tiukemman linjan kyllä,nyt kuitenkin pitää saada sirkus seis.Opetella olemaan hallitus puolue,ja vakuuttaa että on äänestäjän puolella nyt on vähän eliitti maku touhuissa.Odotin itsekin napakampaa otetta Soinilta Grrrr otti sitten helpomman tien. Roopena uskottavampi näyttö olisi tullut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eroan puolueesta
Vihainen
#5

Eroan puolueesta ja sen alaisista yhdistyksistä Timo Soinin islamilaisen uskontunnustuksen takia….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000