Perussuomalaiset

Matti Ahkio

Leikkaukset vai romahdus?

“Suomen liittyminen talous- ja rahaliittoon oli virhe”, totesi taloustieteen professori Sixten Korkman viime elokuussa. Korkmanin mukaan euroero on kuitenkin mahdoton, koska poliitikot pelkäävät seurauksia. Pakkopaidasta on vaikea kiemurrella ulos.

Yhteisvaluutan ylläpitämässä vaikeassa tilanteessa Suomen on pakko alentaa työn hintaa suhteessa muuhun Eurooppaan. Muuten työt siirtyvät ensiksi Itä-Eurooppaan, globalisaation edetessä lopulta Aasiaan tai Yhdysvaltoihin.

Moni muistaa vielä ajan kun Suomessa tehtiin vaatteita, huonekaluja ja muita kulutustavaroita. Nykyään paidat ommellaan Bangladeshissa, huonekalut haetaan ruotsalaisesta Ikeasta ja elektroniikka tehdään Kiinassa. Ilman nopeita toimia loputkin työt siirtyvät vähitellen halvemman työvoiman maihin.

Millä sitten maksetaan hyvinvointi – koulut, sairaalat, sosiaaliturva?

Suurin osa kansasta tuntuu ymmärtävän tilanteen. Suomi on ollut vaikeuksissa jo seitsemän vuotta ja tilanne on pahempi kuin moni tietääkään. Ammattiyhdistysliikkeen hyvin palkatut lakkokenraalit tuntuvat vieraantuneen todellisuudesta. He sahaavat tietämättömyyttään omaa oksaansa; mitä hyötyä on ammattiliitosta, jos ammatit katoavat ulkomaille?

Nykyinen hallitus toimii poikkeuksellisen hankalissa taloudellisissa ja poliittisissa olosuhteissa. Suomi on kiihtyvässä alamäessä samaan aikaan kun hyväuskoisuuttamme hyväksikäyttäviä onnenonkijoita tulvii ruotsalaisten tuella Suomeen. Kun katsoo hallituksen palkansaajiin kohdistamia leikkaustoimia tätä taustaa vasten, lista ei näytä kovin pahalta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Porvaripuolue PS
Vihainen
#1

”Millä sitten maksetaan hyvinvointi – koulut, sairaalat, sosiaaliturva?”

Perussuomalaiset laittavat maksajiksi pienipalkkaiset vuorotyöläiset, se on poliittinen valinta.
Se valinta on myös ristiriidassa sen kanssa että ennen vaaleja perussuomalaiset väittivät puolustavansa työntekijöitä ja pienituloisia. Sen kanssa asia on taas yhtenäisessä linjassa että perussuomalaiset on rikkoneet kaikki vaalilupauksensa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Matalapalkka-alojen työt häviävät ensimmäisinä ulkomaille. Sitäkö haluat?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Porvaripuolue PS
Vihainen
#9

En, eikä ne pienipalkkaiset työpaikat edes ole ensimmäisinä siirtymässä ulkomaille.

Haluan että hyvätuloiset osallistuvat vähintään saman verran näihin talkoisiin. Sieltä ei voi ottaa missä ei ole mitä ottaa.

Pienituloiselta ottaminen johtaa suoraan ostovoiman heikkenemiseen ja sitä kautta kotimaan markkinan hyytymiseen.

Sitäkö haluat?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Exodus
Vihainen
#2

Miten ihmeessä sairaalat,terveyskeskukset,julkinen liikenne kaupat ynnä muut matapalkka työt siirretään ulkomaille?Luojan kiitos persut on ensimmäistä ja viimeistä kertaa hallituksessa puolueesta tulee seuraavien vaalien jälkeen pienpuolue.PS.katsotaan kolmen vuoden kuluttua Suomi on huonommassa kunnossa kuin Kreikka,verot nousee pakolaiset perheineen 4-5 lasta lapsilisistä tulee 2 miljardin lasku kuka sen rahoittaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

”Miten ihmeessä sairaalat,terveyskeskukset,julkinen liikenne kaupat ynnä muut matapalkka työt siirretään ulkomaille?”

Nämä palkat maksetaan esimerkiksi sellaisten matalapalkka-alojen työntekijöiden kuten siivoojien, puhelinmyyjien ja kaupan kassojen palkoista kerätyillä veroilla. Suomalaisen työn kilpailukyky turvaa myös sairaanhoitajien tulot. Sairaanhoitajan palkka on muuten aika lähellä keskituloa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Porvaripuolue PS
Vihainen
#8

Täysin järjetön väite.

Ihan yhtä vähän niiden siivoojien tai kaupan kassojen työpaikkoja voi siirtää ulkomaille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

No,sateenkaaren päässä ei löytynytkään sitä kuuluisaa aarretta kuin myös senkin vuoksi kun vain odotettiin nousua tulevaa niin saimme osaksemme – velkakellon – kun aikoinaan SoTea ei tullutkaan vannomisista huolimatta,niin lopputuloksena opposition lehterit että oisko aikoinaan pitänyt sateenkaaren tehdä jotain hallituskaudellaan.

Kaikki maksetaan velkakellon pitkittyvää laskua ja tämä hallitus tekee tai ainakin yrittää sitä kun edellishallitus eli omaa unelmaansa !

Kansalaisilla ei todellakaan ole helppoa,eikä oppositio tuo unelmaa kun ei tuonut edellis hallituskaan … kärvistellään !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jussi
Hämmentynyt
#4

Viime viikolla hallitus ilmoitti, että maanviljelijöille ohjataan kohdeavustuksina 90 miljoonaa euroa vuosina 2016 – 2018 sekä metsänomistajille 50 miljoonaa euroa mm.sukupolvenvaihdostilanteita varten. Heiltä ei siis leikata ollenkaan, vaan tehdään 140 miljoonan euron tulonsiirto. Onko pääministeri Sipilä tämän jälkeen vielä sitä mieltä, että kaikki kansalaiset osallistuvat taloustalkoisiin yhdenvertaisesti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

late
Utelias
#5

Ei tarvitse olla suuri näkijä, jos ennustaa, että seuraavissa vaaleissa perussuomalaisia uhkaa merkittävä kannatuksen lasku.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000