Perussuomalaiset

Mikko Hamunen

Suvaitsevaisuus kumpua pelosta?

Selkärangattomuus vai henkilökohtainen hyötykö selittäisi sen, että Suomessa päättäjät näkevät järkeväksi toiminnaksi korvata 400 000 suomalaista koulutettua työtöntä sopeutumishaluttomilla luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomilla maahantulijoilla?

Näinkin voi olla, mutta brittitutkijat ovat löytäneet suvaitsevaisia yhdistäväksi tekijäksi myös pelon; suvaitsevainen ei uskalla tuoda esille mielipidettä, joka ei ole poliittisesti korrekti. Saman suuntaisia johtopäätöksiä on vedettävissä myös tänään Sisäministeriön julkaisemasta julkaisusta Kansalaismielipide: Turvapaikanhakijat ja turvapaikkapolitiikka.

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79477/09_2017_Kansalaismielipide%20Turvapaikanhakijat%20ja%20turvapaikkapolitiikka.pdf?sequence=1

Kansalaisten eivät ole saaneet tilaamaansa, eivätkä saa sitä myöskään tulevissa kuntavaaleissa, jos äänestyskäyttäytyminen pysyy samana. Tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista vastustaa nykyistä turvapaikkapolitiikkaa, mutta silti esimerkiksi YLE:n vaalikoneen mukaan Vihreiden ehdokkaista 96 prosenttia kannattaa turvapaikan saaneiden saapumista kuntaan, kun taas Perussuomalaisten ehdokkasta 82 % vastustaa määrän lisäämistä.

Tutkimuksen mukaan kansalaiset pelkäävät leimautumista rasisteiksi tai suvakeiksi – omaa mielipidettä ei uskalleta kertoa. Vastanneista 51 % oli eri mieltä väitteestä, että ”Suomessa voi esittää erilaisia mielipiteitä turvapaikanhakijatilanteesta ilman leimautumisen pelkoa” kun taas samaa mieltä asiasta oli 27 %.

Matkalla äänestyskoppiin tapahtuu jotain merkillistä – haittamaahanmuuton vastustaja muuttuu matkalla suvaitsevaiseksi ja äänestää haittamaahanmuuttoa kannattavaa ehdokasta.

Tieto epäluotettavasta mediasta

Tutkimukseen vastanneet kokivat, että valtamedioissa kuten YLE, oleva tieto ei ole puolueetonta vaan monin tavoin värittynyttä. Siitä huolimatta vain viisi prosenttia vastanneista haki täydentävää tietoa uusmediasta. Median käyttötottumukset näkyivätkin selvästi vastauksissa kysymykseen turvapaikanhakijoiden vaikutuksesta työllisyyteen.

Kyselyyn vastanneista 46 % mielestä turvapaikanhakijoiden maahantulo helpottaisi työvoimapulaa kun taas 24 % oli väittämästä eri mieltä. Tutkimustiedot tulijoiden sopeutumattomuudesta ja työkyvyistä eivät olleet saavuttaneet vastaajia. Ne tiedot löytyvätkin vain uusmediasta. Lukemat todistavat valtamedian turvapaikkateollisuudelle antaman tuen menosta perille.

Pelko ohjaa käytöstä

Pelko saattaisi olla perimmäinen syy moraalisesti käsittämättömän käytökseen, käy Britanniassa tehdyssä tutkimuksesta, jossa selvitettiin Rotherhamissa satoihin lapsiin kohdistuneen seksuaalisen hyväksikäytön taustoja. Myös Suomessa on pyritty peittelemään maahantulijoiden tekemiä rikoksia.

Britanniassa ihmetellään, kuin on mahdollista, että pohjoisenglantilaisen Rotherhamin kaupungissa valtaosin pakistanilaiset maahanmuuttajat saivat kuuden vuoden ajan vapaasti käyttää seksiin 1400 paikallista lasta ja nuorta. Pääosin valkoisista tytöistä koostuvan uhrijoukon nuorin raiskattu oli 11 vuotias tyttö.

Tapahtumista julkaistiin professori Alexis Jayn tekemä 153 sivuinen raportti vuonna 2015, ja se sai David Cameronin hallituksen kiinnostumaan tapahtumista niin paljon, että se asetti rikosasiantuntija Louise Caseyn selvittämään tapahtuneen taustoja. Vuonna 2016 julkaistun 157 sivuisen raportin viestin voisi tiivistää yhden haastatellun poliisiin lausuntoon: “ihmisiä pelotti, että he joutuisivat vaikeuksiin sanoessaan jotain, mikä voitaisiin tulkita rasistiseksi”. Britannian sisäministeri Theresa May onkin kuvannut Rotherhamin hyväksikäyttövyyhtiä “institutionalisoituneeksi poliittiseksi korrektiudeksi”.

http://www.breitbart.com/london/2015/12/16/rotherham-witness-says-police-covered-abuse-muslim-men/

Onko rasistiksi leimautumisen pelko syy käyttäytymiselle, jossa musta selitettään valkoiseksi, valhe todeksi, rikollisuus rikkaudeksi, taakka tuloksi ja rehellinen rasistiksi?

Groomingia Lahdessa

Lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyy ”grooming”, mikä mm. tarkoittaa lapsen luottamuksen saavuttamista esimerkiksi lahjoilla, kuten alkoholilla. Näkyvimmin asia nousi esille 8.3. Lahdessa, kun lapsensa ajankäytöstä huolestunut äiti avautui Uusi Lahti -julkaisussa:

http://www.e-pages.dk/uusilahti/405/html5/

VOK:issa työskennelleen äidin havaintojen mukaan ensin voitetaan tyttöjen luottamus ja heitä houkutellaan lähtemään maahanmuuttajataustaisten henkilöiden asunnolle muun muassa lupaamalla alkoholitarjoilua. Asunnolla tytöille todellakin juotetaan alkoholia, jotta miehet pääsevät lopulliseen tavoitteeseensa. Kun tyttö on riittävän puolustus- ja harkintakyvytön, useampi nuori mies käyttää häntä seksuaalisesti hyväksi.”

Prinsessamme ja maahanmuuttajat

Seksuaalirikosten tutkintaa Lahdessa tekevä Hämeen poliisin rikoskomisario Jari Kiiskinen ei tyrmää tietojen paikkansapitävyyttä. Hän toteaa samassa lehdessä: -Nuoret ovat aina tutustuneet toisiinsa. Nyt tänne lintukotoomme on tullut myös muualta ihmisiä, mikä aiheuttaa sen, että myös toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus.

Oikeus ja oikeus, mutta mikä on kohtuus? Toivottavasti emme joudu Suomessa katumaan samoja asioita kuin nyt Rotherhamissa. Onko nettikirjoittajien jahtaaminen tärkeämpää kuin lasten suojeleminen seksipedoilta? Ainakin se on uran kannalta palkitsevampaa kuin puuttuminen turvapaikanhakijoiden tekemisiin.

Rasismin pelko on tyhmyyden alku

Suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa on selvästi nähtävissä yhtäläisyyksiä Rotherhamiin. Rajoittamattoman haittamaahanmuuton viisautta epäilleitä on valtamedian innokkaalla avustuksella nimitelty muukalaispelkoisiksi rasisteiksi. Ei ihme, että myös pääministeri Juha Sipilä kuunteli vaimoineen herkällä korvalla sisäministeri Petteri Orpon viestiä: “rasisti epäilee turvapaikanhakijan kertomusta.”

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/sipil-astui-orpon-viritt-m-n-ansaan

Orpon sanomisia:

22.8.15 “pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia.”

11.11.15 Yle: “Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi, että kaksi kolmesta turvapaikanhakijasta tulee Suomeen elintason perässä.”

14.11.15 “Suuri osa turvapaikanhakijoita on lähtenyt pakoon Isisin kaltaisia terroristijärjestöjä.”

Punaisia mattoja maahanmuuttajille

Kykypuolueena itseään mainostavalla Kokoomuksella on tarjolla lohdutuksen sanoja suomalaisille: nykyinen talousahdinko on ohimenevä ilmiö, sillä yhä kiihtyvä maahantulijoiden tsunami korjaa nopeasti tilanteen paremmaksi. Näin ainakin vakuuttaa ylijohtaja, ekonomisti, talousvaikuttaja ja Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen: -maahanmuuttajille “pitäisi levittää punaisia mattoja”:

http://summa.talentum.fi/article/te/uusimmat/vartiainen-demokraatissa-maahanmuuttajille-pitaisi-levittaa-punaisia-mattoja/212401#

Kuinka sellaiset ihmiset voivat olla meille avuksi, joita edes heidän kotimaansa ei halua takaisin? Näinkään yksinkertainen kysymys ei saa kelloa kilisemään, koska pelko rasisimileimasta on niin suuri.

Hiiriä vai ihmisiä?

Sopiikin kysyä, ovatko esimerkiksi Juho Eerola, Teuvo Hakkarainen, Jussi Halla-aho, James Hirvisaari ja Jari Leino ulkomaalaiskammoisia pelkuri-rasisteja, vai rohkeita, suoraselkäisiä Suomen ja suomalaisuuden puolesta itsensä likoon laittavia itsenäisyystaistelijoita?

Keitä puolestaan ovat ne, joidenka mielestä rajoittamaton maahanmuutto on Suomelle rikkaus, joka korjaa kansantaloutemme, hoitaa vanhuksemme, pyyhkii pyllymme ja parantaa geenimme? Hyvä esimerkki on “heidän” ajatuksenjuoksusta on Alexander Stubbin lausunnot:

“Pölhöpopulismia, aika pahasti menevät puurot ja vellit sekaisin, kun usein yhdistetään turvapaikanhakijat suoraan sosiaaliturvan väärinkäytöksiin. Se on pölhöpopulismia.” (HS maaliskuussa 2010). “Monikulttuurisuus on rikkaus, ei mulla muuta.”

Suomalainen mies vaaratekijä?

Maahantulijoiden aiheuttamien ongelmien vähättely saa yhä surkuhupaisempia piirteitä. Perinteisen median kertomukset raiskaavathan, tappelevathan jne… suomalaisetkin miehet,

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/pariisissa-paukkui-suomessa-vaarana-suomalainen-mies

Suomalainen mies onkin kaiken pahan alku ja juuri, hän on helppo vastus. Hän ei puhu ja pussaakin vain tajuttomassa kännissä. Hitaimmillekin alkaa kuitenkin nyt valjeta mihinkä maahanmuuttoteollisuus ja sen lakeijat ovat Suomea viemässä. Keskustelua on siksi pyritty hallitsemaan leimaamalla toisinajattelijat vankilaan kuuluviksi rasisteiksi ja natseiksi. Heidän vihapuheensa pitäisi kriminalisoida. Uusin hanke on vapaan liikkumisen kieltäminen. Stalin ja Hitler käyttivät samoja menetelmiä.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195014090405/artikkeli/stubb+hallitus+keskustelee+katupartioiden+kieltamisesta.html

Vai olisiko maahantulija ongelma itselleen?

Maahanmuuttajat kertovat lähteneensä pakoon kotimaassaan olevia ongelmia, mutta se ei lain mukaan riitä pakolaisstatuksen saamiseksi. Pitää kokea henkilökohtaista vainoa. Pitäisikö vihdoinkin tunnustaa tosiasia: kun maahanmuuttajien kasautuminen samoihin lähiöihin tuo ongelmia, niin voisihohan siitä mitenkään päätellä että maahanmuuttajat itse ovat se ongelma – kuten maahanmuuttorealistit ovat jo vuosia sitten ennustaneet.

Maahanmuuttopolitiikkamme perustuu täysin epärealistisiin kuvitelmiin tulijoista – kuinka kulttuurit jotka eivät omin voimin pysty itsenäisesti edes perustamaan omaa toimivaa yhteiskuntaa, voivat auttaa meitä? Jos tulijat ovat meille voimavara, niin miksi ryöväämme ne mailta, jotka tarvitsevat voimavarojaan enemmän kuin me itse. Keskustelu näistä kysymyksistä julkisuudessa on tehokkaasti torpattu – koska rasismi.

Pelko pois ja selkäranka suoraksi

Keskustelu rajoittamattoman maahanmuuton haitoista ja eduista on ollut lähinnä “meillä on unelma” -tasoa. Perinteinen media on täynnä juttuja maahantulijan yksittäisistä onnistumisista – tai ainakin suunnitelmista onnistua, suomalaiset yksittäiset epäonnistumiset puolestaan yleistetään. Kerrotaan vain kolikon toisesta puolesta. Se ei ole tiedonvälitystä vaan propagandaa. Sisäministeriön julkaisema tutkimus paljastaa selvästi, että propagansa ei ole mennyt perille – kansalaiset suhtautuvat kriittisesti haittamaahanmuuttoon.

Tulevaisuus näyttää, pelkäsivätkö toimittajat jälleen kerran ajatella itsenäisesti vai oliko kysymyksessä vain ammattitaidottomuus. Sama kysymys nousi esille Neuvostoliiton romahdettua. Silloin vastaus lakaistiin häveliäästi maton alle.

Suomi olisi saatavissa helposti raiteilleen, jos mediamme ja päättäjämme olisivat tehtäviensä tasalla. Haittamaahanmuuton estämisestä seuraisi Hommafoorumin nimimerkki Eino P. Keravalta mukaan mm. seuraavaa:

.. rikollisuus laskisi, huoltosuhde paranisi, työttömyys laskisi, asuntopula hellittäisi, säästöjä kertyisi sieltä täältä, Suomi alkaisi houkutella hyödyllisiä maahanmuuttajia, turvallisuus paranisi, terrorismiuhka käytännössä lakkaisi, katurauha palaisi, poliisin resurssit riittäisivät, Pisa-tulokset paranisivat, raiskaukset vähenisivät, naisrauha palaisi, asuinalueiden eriytyminen hidastuisi ..

Helppoa kuin heinänteko – mikä enää voisi mennä pieleen?

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Matti
Iloinen
#1

Loistava synteesi. Kiitos kirjoituksestasi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Helppoa kuin heinänteko – mikä enää voisi mennä pieleen?

Hallituksen maahanmuutto politiikka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tavallisessa elämässäkin voi tulla esiin suvaitsevaisuus joka johtuu pelkästään pelosta. Esim möykkäävää henkilöä suvaitaan bussissa vaikka mieli tekisi hiljentää sellainen. Ei uskalleta ottaa kriittistä kantaa pelon vuoksi. Jotain ikävää voi itselle sattua….
Esimerkkejä on monia. Median toimituksissa pelätään ja siksi jutut ovat mitä ovat. Ollaan ns. suvakkeja.

Tietämättömyys islam-uskonnosta aiheuttaa suvaitsevaisuutta. Mitä enemmän perehtyy islamiin, sitä vähemmän sitä suvaitsee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tulkinnat
#4

Taisi mennä tulkintasi hieman väärin ”Tutkimukseen vastanneet kokivat, että valtamedioissa kuten YLE, oleva tieto ei ole puolueetonta vaan monin tavoin värittynyttä. Siitä huolimatta vain viisi prosenttia vastanneista haki täydentävää tietoa uusmediasta. ”

Koska : yli puolet piti valtamediaa luotattavana. Tärkeimpänä asiana tutkimuksessa nousi koulutuksen merkitys mielipiteen muokkauksessa. Mitä koulutetumpi sitä myötämielisempi maahantulijoita kohtaan.

Ps. uusmedia tarkoittaa ihan muuta kuin luulet 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Voi olla, tai sitten ei. Tein johtopäätökseni sivun 39 perusteella: ”Kommenteissa positiiviset näkemykset jäivät erittäin selvästi negatiivisten näkemysten varjoon” ja ”Yksittäisenä tahona Yle sai eniten kriittistä palautetta: ”Yle on valinnut Suomen kannalta äärimmäisen vahingollisen linjan, ja levittää valheellista propagandaa, joka suhtautuu turvapaikanhakijoihin täysin kritiikittömästi.” ”Yle ei ole enää luotettava riippumaton uutisen välittäjä.”

En löytänyt tutkimuksesta koulutus/suhtautuminen osiota. Sen sijaan siellä oli: ”Olen nuori, korkeasti koulutettu nainen ja äiti, enkä voi sanoa aitoa mielipidettäni ääneen. Suhtaudun kriittisesti maahanmuuttoon, sillä se ei mielestäni ole ratkaisu globaalin eriarvoisuuden jatkuvaan kasvuun vaan päinvastoin jopa kiihdyttää sitä. En kuitenkaan voi avoimesti sanoa olevani maahanmuuttokriittinen, sillä pelko leimautumisesta on todellinen ja asemani ja työpaikkani olisi uhattuna, jos olisin avoimesti tätä mieltä.” Totuus-><myötämedia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Dulle
#5

Päättäjien joukossa on suunnaton määrä täysiä idiootteja.
Kuka niitä äänestää, toiset idiootitko?
Eduskuntaankin pitäisi vaatia joku vähimmäisälykkyysosamäärä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Kansa valitsee niiden joukosta jotka pääsevät ehdolle. Poikkeuksia lukuun ottamatta, eduskuntavaaleissa ehdolle ei edes pääse henkilö joka laukoo totuuksia, on muita päätään pidempi ja vastustaa kähmintöjä.
Ei kansanedustaja voi tietää kaikkea – eikä tarvitsekaan. Sekin riittäisi, että osaisi kysyä niiltä jotka tietävät. Monet asiat on ratkaistavissa maalaisjärjellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Jos valittu kansanedustaja sanoo ”vääriä” mielipiteitä, on poliittinne ura siinä; valiokuntapaikat, palkkiovirat, seuraavissa vaaleissa listoille pääsy, menevät. Ennen kaikkia edustajat joutuvat pelkäämään median meilaus/solvauskampanjoita kaikkia ”väärin ajattelevia, vääräuskoisia” kohtaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Tähän juuri perustuu kritiikittömyys maahanmuutopolitiikassa. Ovesta kedulle mennessä näkee omin silmin epäkohtia (tässä tapauksessa mamupolitiikan seurauksena) mutta kirjoittaa ja toimia ei uskelleta rasisti, natsi ym leiman ansiosta.
Juuri siksi Rautatientorilla saavat leiriytyä maassa laittomasti olevat ja kaiken huipuksi he saavat vielä osoittaa mieltään virkamiestemme päätöksiä vastaan – julkisesti ja julkeasti.

Heittäkää ne JO ulos Suomesta. ME OLEMME TÄMÄN MAAN ISÄNTIÄ!!!!!!!!!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000