Perussuomalaiset

Mikko Hamunen

Isä aurinkoisen paluu

Mielipidevainoa, sananvapauden rajoittamista, propagandaa, uuskieltä, näytösoikeudenkäyntejä, poliisin politisointia, poliittista syyttämistä jne… Ei anneta silti pelolle valtaa, sillä Josif Vissarionovitš Džugašvili eli Josif Stalin lepää huonosti ansaitussa lepopaikassaan Kremlin muurin juuressa. Sen sijaan stalinismi ei ole kadonnut mihinkään – se ponnahtaa esiin aina uuden, historiaa tuntemattoman sukupolven myötä. Stalinismi on keino hallita sokeita ja sortaa näkijöitä.

Edellisen kerran stalinismi yritti vallata Suomen 1970-luvulla. Silloin Suomessa pyllistetiin länteen ja vainottiin sosialisimin ihanuutta epäileviä. Nyt pyllistetään itään, mutta muuten kehitys näyttää kulkevan Stalinin viitoittamalla tavalla – silloin television uutislähetykset tulvivat uutisia, joissa vakuutettiin sosialismin paremmuutta ja lännen rappiota; lähetyksissä aavat viljapellot lainehtivat ja YLE:n propagandistit kertoivat kuinka kaikille riitti työtä ja toimeentuloa, ja kuinka kansat saivat elää rauhanaseiden turvaamassa onnessa ja yltäkylläisyydessä. Epäilijät leimattiin neuvostovastaisiksi vihapuhujiksi. Sain silloin itsekin kuulla eräällä Tampereen yliopiston luennolla kahden stalinistin lupauksen, että joutuisin montun reunalle kunhan valta vaihtuisi.

Katainen ja 1,8 miljoonaa siirtolaista

Sosialismin sijaan media tuputtaa nyt monikulttuurisuuden ihanuutta. Viljavien pellot ovat vaihtuneet parempaa elintasoa hakeviin siirtolaislaumoihin, joiden väitetään tuovan kaksinkertaisena takaisin heihin sijoitetut uhraukset. Kantaväestön osaksi jäisi vain paalata rahaa, mutta tarjouksella on epäilijänsä, koska yhdestä jyvästä voi saada jopa 75-kertaisen sadon.

Maanviljely on kuitenkin nappikauppaa maahanmuuttobisnekseen verrattuna, ja siksi kokoomuslainen pääministeri Jyrki Katainen unelmoi jo vuonna 2008 Suomen fantastisen loistavasta tulevaisuudesta 1,8 miljoonan siirtolaisen avulla https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s. Visio onnelasta toteutuikin, mutta vain EU-komissaariksi siirtynen Kataisen osalta. Osa uussuomalaisista on kuitenkin ehtinyt rikastuttamaan Suomen taloutta muutenkin kuin hoiva-alaa työllistämällä. https://www.youtube.com/watch?v=0SMSG8kjWP4

Neuvostovastaisuus on kadonnut historian hämärään, ja tilalle ovat tulleet Putinin trollit ja rasistit. He ovat selväkielellä sanottuna ihmisoikeustaistelijoita, maahanmuuttomaltillisia ja demokratia-aktivisteja; heidän joukostaan löytyvät antifasistit ja stalinismin vastustajat, he edustavat ihmisyyttä, vapautta, suvaitsevaisuutta, demokratiaa ja tulevia sukupolvia näinä pimeyden, uskonkiihkon ja hirmuvallan aikoina. Maahanmuuttomaltillisia voi pitää uuden stalinismin vastavoimana, joka yrittää pitää Suomen Suomena tulevia sukupolvia varten.

Polpo ja polsy

Stalinin Neuvostoliitossa kriittisiä ajattelijoita ja kansallismielisiä kulakkeja jahtasivat naapurit ja salainen poliisi. Myös perheenjäsenet valjastettiin ilmiantajiksi, heistä kuuluisin on Pavlik Morozov https://fi.wikipedia.org/wiki/Pavlik_Morozov Poliittinen poliisi (polpo) ja poliittinen syyttäjä (polsy) ovat valtaapitävien keino pelotella kansalaiset hiljaisiksi. Oikeuslaitoskaan ei ole enää vapaa poliittisesta ohjauksesta.

Suomen poliisi joutuu priorisoimaan tehtäviä, ja kansalaiset kokevat entistä suurempaa turvattomuutta. Poliisi ei ehdi tutkimaan esimerkiksi ilmoituksia uussuomalaisten vihapuheista ja rasistisista rikoksista. Myös anarkistien kaapuun pukeutuneet rähinöitsijät saavat mellastaa melko vapaasti.

Mutta mitä sitten on ajateltava 50 poliisin siirtämisestä kyttäämään netissä tapahtuvaa keskustelua? Viranomaisien voimavaroja on suunnattu myös kehittämään uuspuhetta ja yhteistyötä Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten kanssa. Luulisi resurssipulan vaivaavalla poliisilla olevan tärkempääkin tekemistä kuin roikkua netissä – ellei sitten tarkoituksena ole vaikeuttaa nettimedian toimintaa.

Uusin käänne kansallismielisiin suuntautuvassa pelottelukampanjassa on niin sanotuista vihapuherikoksista annettavien tuomioiden koventaminen. Vihapuhetta ei ole rikoslaissa määritelty, mutta siitä huolimatta uusi valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen vihaa sitä. http://yle.fi/uutiset/3-9417116?origin=rss

Näyttäisi siltä, että ”vihapuhetta” voi olla vain kansallismielisten näkemykset; esimerkiksi jos muslimi uhkaa katkaista kaulasi tai saarnaa moskeijassa kristittyjen lahtaamisen tärkeyttä, niin se ei ole vihapuhetta. Laki ei ole kaikille sama, vaikka perustuslaissa toisin sanotaankin.

Mielipiteiden muokkaukseen on otettu mukaan myös satuhahmot, kuten poliisileijona https://www.youtube.com/watch?v=b54FmJ4nezM&feature=youtu.be Hätäisimmät ovat vetäneet lapsen ohjeistuksesta yhteyksiä Pavlik Morozoviin. Mielipiteitä vaaleaihoisia miehiä vastaan on muokannut myös YLE:n tekemä raiskauksia ehkäisevä Taikatumppu-tietopläjäys: https://www.youtube.com/watch?v=3WIp2mae6Zo Siinä YLE:n toimittaja näyttää kuinka taikatumppu pysäyttää tehokkaasti ja väkivallattomasti päälle karkaavan suomalaismiehen. Nyt pitäisi vielä keksiä konstit kuinka toimia kesällä. On myös esitetty epäilyjä keinon tepsivyydestä ulkomaalaistaustaiseen hyökkääjään.

Omatekoinen älymystö

Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on virkistävä poikkeus perinteisen median toimijoiden joukossa. Hänen havaintojensa mukaan:

”Oikeaoppiseen älymystöön itsensä laskevat julistavat usein olevansa rasistien vihollisia. Rasismin tuomitseminen on tietenkin aivan oikein, mutta tämä klikki toimii itse asiassa hämmentävän usein samoin kuin rasistit: pelottelee ja suurentelee jonkun ihmisryhmän uhkaa.”

Tyypillistä tämän joukon edustajille on, että he eivät halua kuunnella kuin toisiaan.”

”Tässä joukossa viihtyville älymystön edustajille tyypillistä onkin kaikenlainen ehdottomuus. Se koskee lähes kaikkea, yhteiskunnasta jopa ruokaan. He tietävät, mitä saa syödä ja miten pitää ajatella ja korostavat mielellään, miten moni asia Suomessa on huonosti naisten asemaa myöten.”

”Joillekin tämän ryhmän jäsenille ei riitä, että he itse elävät tietyllä tavalla. Muidenkin pitäisi tehdä samat valinnat ja jos eivät tee, heitä vastaan saa hyökätä.”

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005028792.html

Vihapuheen torjuntaan 900 000 euroa

Venepakolaisten tullessa Suomeen kuultiin miltei poikkeuksetta vain #kivapuhetta, sillä tulijat kotouttivat itsensä opettelemalla kielen, tutustumalla Suomeen ja kantasuomalaisiin, sekä hakeutumalla töihin. Vihapuhetta kuuli vain vasemmiston ja kotouttamisteollisuuden edustajien suunnalta, sillä kommunistikomentoa paenneet venepakolaiset eivät tarjonneet mahdollisuuksia rikastumiseen. Miehillä oli usein myös vaimot ja lapset mukana, eikä heistä ollut lohtua yksinäisille sydämille.

Nyt meillä on kuitenkin millä mällätä, valtion kannattaa ottaa lisää velkaa ja kiristää verotusta – saadaanhan sijoitukset päättäjien lupaamina tuplana takaisin. Yksi hanke on Opetus ja kulttuuriministeriön päätös investoida 900 000 euroa vihapuheen torjuntaan. http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2017/01/vihapuhe.html

”Rahalla puolustetaan yhteisiä eurooppalaisia arvoja: vapautta, demokratiaa, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta. Emme saa antaa periksi pelolle ja painostukselle”, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Euroja riittää mm. Espoo kaikille -vihapuheen ennaltaehkäisyn ja yhdenvertaisuuden edistäminen nuorten arjessa (107 000 €), Kempeleen kunta Escape Room ”Yhdessä kohti tulevaa” (19 000 €) ja peräti (117 000 €) Pudasjärven kaupungin Kivapuhe – Yhdenvertaisuuden lisääminen ja vihapuheen ennaltaehkäisy -hankkeille.

Toivottavasti pölhöpopulistit ja vihapuhujat ovat väärässä kun epäilevät, että emme koskaan saa maahanmuuttoteollisuuteen uhraamiamme euroja kaksinkertaisina takaisin.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Onko järkee vai ei
#1

Herättää välillä jopa säälinsekaisia tunteita tuo taivaanrannan maalareiden ja todellisuudesta erkaantuneiden touhu.
Mutta sanotaanhan sitä että sääli on sairautta ja ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.
Ei pidä päästää tumpeloita rattiin, tekevät enemmän vahinkoa kuin hyötyä ja syövät siemenviljatkin…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KYRPÄ
#2

EKS OO IHAN EU VIHOLLINEN EIKÄ 100 JÄSENEN SKP ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KYRPÄ
#3

MILLOIN EU VITTUUN JA MARKKA TAKAS JA TYÖPAIKKA OIS IHAN KIVA ?
-ONKO TARJOO ?
JA MITEN ITSENÄISYYS ?
VAI PUHUUKS PERSUT PASKAA ?

TERVEISIN EI NATZI MUTTA TÄYS FASISTI :I)>

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KYRPÄ
#4

SOSIALISMIN VOI TUNKEE PERSEESEEN !

MYÖS SEN KANSALLIS JA ANTI KANSALLIS MUODOT !

SAMAA HUUHAA KU SKP !

MITÄÄN SAA AIKAAN VITTU !

MUTTA MIKÄ ON PERSUN POINTTI ?

SUOMALAISEN ASIALLA VAI SUOMALAISTA VASTAAN ?

MIKS EN VASTUSTA SKP TÄ TAI J:TÄ ?

—>KOSKA 0,001%

VÄESTÖSTÄ ?

JOTEN EU JOLLA 2 MILJOONAA KANNATTAJAA SUOMESSA ON AITO JA OIKEE VIHOLLINEN 🙁 !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KYRPÄ
#5

MUTTA MIKÄ ON PERSUN POINTTI ?

SUOMALAISEN ASIALLA VAI SUOMALAISTA VASTAAN ?

MIKS EN VASTUSTA SKP TÄ TAI J:TÄ ?

—>KOSKA 0,001%

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000