Perussuomalaiset

Mikko Hamunen

Energia- ja ilmastostrategiasta miljardien turhat kulut

Tuulivoimaloiden perustaminen piti olla taakse jäänyt erehdys, mutta nyt niille annettiin uusi mahdollisuus. Samalla suomalaiset sähkön kuluttajat saavat kannettavakseen pahimmillaan kolmen miljardin euron lisätaakan. Näin käy, jos Perussuomalaisten edellyttämä riippumaton ja kattava selvitys tuulivoiman terveys- ja ympäristöhaitoista ei tyydytä hallituskumppaneita, eikä tuulivoimalle löydy kilpailevaa uusiutuvaa energiamuotoa esimerkiksi metsätaloudesta tai aurinkokennoista.

Hallituksen 24.11. hyväksymä vuoteen 2030 ulottuva kansallinen energia- ja ilmastostrategia http://tem.fi/paatos?decisionId=0900908f804fa0a4 on herättänyt ihmeen vähän keskustelua, vaikka se on maahanmuuttopolitiikan jälkeen tärkein suomalaisten hyvinvointiin vaikuttava asia. Uusiutuvia energioita perustellaan pelolla ihmisperäisen hiilidioksidin aiheuttavasta maapallon katastrofaalisesta lämpiämisellä (CAGW). Eduskunnassa usko ihmisen kykyyn voittaa luonnonvoimat oli kuitenkin vankkumaton, ja uusi ilmastostrategia eteni vastaväitteitä.

Valitettavasti yhdellekään edustajalle ei tullut mieleen, että miljardien uhraukset saattavat olla turhia ja ilmastopelottelijat väärässä. Totuutta ei haluta kohdata, sillä niin monen alarmistin maine ja elanto on pelissä. Ajattelemisen aihetta pitäisi antaa esimerkiksi seuraavat faktat:

Ilmastomallit eivät pidä yhtä havaintojen kanssa. Jopa hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC myöntää ongelman, mutta silti malleja käytetään poliittisten ja taloudellisten päätöksien pohjana. IPCC:n mallien mukaan maapallon olisi pitänyt lämmitä viimeisen 20 vuoden aikana 0,6 astetta. Satelliittimittausten mukaan lämpiämistä ei ole tapahtunut lainkaan, vaikka hiilidioksidin määrä on noussut koko ajan tasaisesti. Nyt sitä on ilmakehässä noin 0,04 prosenttia. Sen vaikutus lämpösäteilyyn ja suureksi osaksi vesihöyryn varjoon.

Ilmastomallit eivät ole onnistuneet ennusteissaan, mutta epäonnistumisista ei ole pulaa. Esimerkkeinä käyvät mm. tulokset, joiden mukaan pohjoisen napajäätikön piti kadota ja kuivuuden piti korvata Britannian lumisateet vuoteen 2012 mennessä. Todellisuudessa Britanniassa oli pahoja tulvia vuosina 2012, 2013, 2014 ja 2016.

Hiilidioksidi seuraa lämpötilaa – ei päinvastoin. Viimeisen 130 vuoden aikana maapallon lämpötila on noussut 0,8 astetta. Britannia on lämmennyt vuoden 1659 jälkeen vain 0,3 astetta. Myös jäätikkönäytteet todistavat, että hiilidioksidin määrä seuraa lämpötilan nousua, ei päinvastoin.

Satelliittimittausten mukaan I/1997 ja VIII/2015 välisenä aikana lämpötila ei noussut 224 kuukauteen, vaikka ihmisen tuottamasta hiilidioksidista vuoden 1750 jälkeen noin kolmannes on syntynyt vuoden 1998 jälkeen.

Ihmisperäisen hiilidioksidin ja vaikutus maapallon lämpiämiseen on niin olematon, että sillä ei ole käytännön merkitystä. Silti eduskuntamme on valmis uhraamaan miljardeja ja miljardeja taisteluun ”ilmastonmuutosta” vastaan. Ilmasto on aina muuttunut ja tulee muuttumaan. Siihen ei ihminen pysty vaikuttamaan; tutkijoiden mukaan säiden vaihteluun ja ilmaston muutoksiin syytä pitää etsiä auringon ja vesihöyryn suunnalta. Hiilidioksidi ei ole myrkky, vaan kasveille välttämätön kaasu. Siksi sitä lisätään mm. kasvihuoneisiin.

Pystyykö PS torjumaan noin kolmen miljardin ylimääräisen tuulivoimatuen?

Yksi osa uutta kansallista energia- ja ilmastostrategiaa on kilpailuttaa hankejoukosta ”edullisimmin ja valtiontalouden kannalta optimaalisesti toteutettavat” suunnitelmat. Se tarkoittaa vuosina 2018-20 yhteensä kaksi terawattituntia. Valtioneuvoston tiedonannosta ei käy selväksi, että onko 2 TWh yhden vai kolmen vuoden yhteismäärä. Pahimmillaan tuulienergian määrä voi kasvaa kolmessa vuodessa kaksinkertaiseksi 12 terawattituntiin, sillä valmiiksi luvitettuja tuulivoimahankkeita on jo nyt arviolta noin 6 TWh:n vuosituotantoa vastaava kapasiteetti. Kolme miljardin euron tappiot syntyvät, jos tuulikapasiteetti kaksinkertaistuu ja syöttötariffit pysyvät nykyisellä tasollaan seuraavat kymmenen vuotta.

Tuulivoimasta sijoittajille vuodessa 600 miljoonaa euroa

Suomalaiset kuluttajat joutuvat maksamaan nyt syöttötariffien takia sähköstään pääosin ulkomaisille sijoittajille vuosittain 300 milj. euroa ylimääräistä. Kaiken lisäksi tuulisähköä on saatavissa yleensä silloin kun sitä ei tarvita; kovilla pakkasilla, kun kysyntä on huipussaan lavat yleensä seisovat, tai sitten kuluttavat niukkaa sähkökapasiteettia jäänestoon ja generaattorin pyörittämiseen laakerien suojelemiseksi.

Vihreiden utopioissa maalaillaan kuinka sähkön varastointiin soveltuvat akut olisivat ratkaisu epätasaisen tuotannon ongelmiin. Litium-akkujen hinta onkin laskenut nopeasti ja tasaantunut nyt noin 200 euroon/KWh, mutta silläkin hinnalla sähkön hinta moninkertaistuisi. Energiastrategia antaa mahdollisuuden myös akkuyrittäjien päästä tukirahojen piiriin. Halvemmaksi tulisi kuitenkin kysyä saksalaisilta heidän kokemuksistaan. Muistaakseni ainakin Berliinin lähistöllä on yksi kylä kokonaan tuulivoiman ja akkujen varassa.

Perussuomalaiset voisivat olla kehityksen kärjessä ilmastopolitiikan järkiperäistämisesssä samalla tavalla kuin Donald Trump on Yhdysvalloissa. Luonnonsuojelu ja energiansäästö ovat kannatettavia asioita, mutta miljardien hukkaaminen olemattomien uhkien torjumiseen ei ole perusteltua.

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Surku
#1

Energiapolitiikka ei voi nojata eilisen totuuteen, vaan järjestäytyneen yhteiskunan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

”Totuuksia” on valitettavasti useampia. Tähän asti niskan päällä on ollut YK:nluoman IPCC:n (hallitusten välinen ilmastopaneeli) viesti, että ilmaston vaihtelu ei ole luonnollista, vaan ihmisen tuottaman hiilidioiksidin aiheuttamaa. Elämme nyt jääkausien välistä lämmintä kautta, ja lähitulevaisuus voi olla joko kylmempi ja lämpimämpi. Kysymys kuuluukin – kumpaan meidän kannattaisi varautua?
Auringon osuus lämpötilan nousuun näkyy esimerkiksi Marssissa. Siellä napajäätiköt ovat supistuneet, vaikka hiilidioksidilähteet puuttuvat.
Ilmasto- ja energiapolitiikassa kannattaisi varautua myös sellaiseen mahdollisuuteen, että ilmastoasioissa aletaan kuunnella huijareiden sijaan tiedemiehiä. Merkkejä muutoksesta on jo nyt nähtävissä Yhdysvalloissa, jossa ympäristö- ja energiavirastojen johtoon on nimetty poliitikkojen sijaan ammattijohtajat. Yhdysvaltojen tekemiset tulevat vaikuttamaan koko maailmaan.
Tätä ei näe perinteisessä valtamediassa:
https://www.youtube.com/watch?v=QowL2BiGK7o

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
Utelias
#3

Ankarat lisääntymiskiintiöt ja yhden lapsen politiikka otettava käyttöön maailmanlaajuisesti, halukkaat voivat ostaa lisääntymisoikeuksia toiselle lapselle tai anoa harvinaisten geenien, kielien ja kansanryhmien säilyttämistukea.
Kestämätöntä lisääntymistä ja siirtolaisuutta harjoittavia maita on rankaistava ankarimman kautta niin maailma pelastuu…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Tasan ei käy onnen lahjat. Suomalaisittain katsoen on ikävää, että kantasuomalainen väki vähenee. Asialle pitäisi tehdä jotain, mutta valitettavasti nyt keskitytään omien sijasta vieraiden hyvinvoinnin takaamiseen. Nuoremme elävät epävarmuudessa, ja siksi heitä pitäisi auttaa ja rohkaista. Nyt miljardeja hukataan turvapaikkaturismiin, kehitysapuun ja hiilidioksidipelkoon – toisaalta leikataan oikeasti tärkeistä ja hyödyllisistä asioista. Ei vaikuta järkevältä toiminnalta.

Väen väheneminen ei ole välttämättä pysyvä trendi ja se voi kääntyä vielä nousuun jos eduskunta tekee oikeita ratkaisuja ja palauttaa suomalaisten uskon tulevaisuuteen. Suomalaisia on joskus ollut alle puoli miljoonaa ja silti on pärjätty.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
Hämmentynyt
#7

Puoli miljoonaa suomalaista työtöntä ja yli miljoona köyhää joiden asema menee entistä huonommiksi koska yhteiskunnan velalla luodut resurssit suunnataan ”positiivisella syrjinnällä” hyödyttämään ulkomaalaisten maahantunkeutumista ja kansallisomaisuuden varastamista.
Eliitin mielestä jopa Suomen kieli on rasite ja uhka monikulttuurisuudelle…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Oy Suomi Ab tekee vuosittain velkaa miljardikaupalla ja elämistä rahoitetaan velalla. Selviytymisestä tulee entistä vaikeampaa. Jos kerran miljardisäästöjä ei haluta tehdä kehitysavun, maahanmuuton ja tukipolitiikan kulujen leikkauksilla, niin sitä hullummalta tuntuu tuhlaus energiapolitiikassa. Kilpailukyky heikkenee ja vähätkin työpaikat karkaavat ulkomaille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

FanofZlatan
#4

Päästöt minimoitava energiatuotannon suhteen ja päästömäärä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Hiilidioksidi pitäisi jättää kokonaan huomiotta energiantuotannossa ja keskityttävä muihin päästöihin. Pitkällä tähtäimellä voisi olla viisaampaa polttaa muiden kivihiilet ensin ja säästää turve pahan päivän varalle. Turpeessa voi olla paljon vielä tuntemattomia ja arvokkaita ominaisuuksia, minkä vuoksi sen polttamista kannattaisi välttää. Se ei uusiudu aivan hetkessä toisin kuin puu. Metsien energiakäytössä on jäänyt vähemmälle huomiolle se, että ei sieltä voida viedä jatkuvasti pois ravinteita. Fossiilisilla lannoitteillako pois viedyt kannot ja kävyt korvataan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000