Perussuomalaiset

Mikael Miikkola

Persvakomiesten ja naistemme talousvisio - hihat heilumaan!

Luja tahtomme on, ettei kotikaupunkinkimme Turku söisi enempää kuin se tienaa.

Kielikuvin: ”Kaivoa ei saa päästää kuivumaan. Vettä on otettava säästöön silloin kun sataa. Kun katto vuotaa, on välittömästi ryhdyttävä sitä paikkaamaan.”

Puskurirahaa on pidettävä tuliasemissa pahan tilanteen varalle. Taseomaisuutemme ”perhehopeita” kuten, Turku Energia Oy, Turun Vesihuolto Oy ja Turun Satama Oy puolustetaan sinnikkäästi.Nuivasti, ei luovuta. Piste!

Palvelutuotannossa on autettava niitä, joiden on vaikeaa tulla toimeen. Huono-osaisten kustannuksella ei säästetä.

Esimerkiksi terveydenhuollon tulee olla kaikkien turkulaisten perusoikeus – ei etuoikeus. Demokratia on tepsivä rohto ihmisen terveydelle.

Mikä on normaalia kotitaloudessa on tuhoisaa Turun menestykselle. Siksi taloudellisen pöhinän tulee jatkua. Investointitaso on pidettävä mahdollisimman korkealla.

Hyvinvointiin tarvittavat varat ovat työn hedelmiä. Perussuomalaiset vauhdittavat tuottavia investointeja. Ne luovat työpaikkoja ja kerryyttävät verotuloja. Hankkeissa ratkaisevinta on niiden realistinen tuotto.

Kannattavia, itsensä kohta kuolettavia investointeja on suosittava. Ja runsaasti. Vaikka lainarahalla.

Menestys tulee ennen työtä vain sanakirjoissa.

On tunnistettava ja tehtävä analyyttisesti läpinäkyväksi investointien ja muiden taloudellisten toimenpiteiden tuotto-odotus. Kannattavuus on osoitettava numeroin. Kikkailulla ei luoda veroja tuottavaa työtä.

Yhteisin varoin ei ole tolkkua pitää pystyssä kannattamatonta yritystä. Jos pankki ei anna yritykselle luottoa, niin miksi yhteiskunnan pitää siihen ryhtyä?

Vaikka lainaa saa miinuskorolla, niin kehnoihin investointeihin ei pidä ryvettyä. Veronkiertäjiä ja -pakoilijoita, onnenonkijoita, nigerialaiskirjeitä tulee väistää. Perussuomalaiset eivät usko hyviin haltijoihin.Tuskin joulupukkiakaan on olemassa?

Talouden oikaisutoimenpiteet on ulotettava vaalikautta pidemmälle jaksolle. Tiedämme, että Turku-paatti kääntyy hitaasti. Mutta kurvi tulee tehdä kohtuullisella ruorikulmalla. Ohjaillen pitkin strategiaväylää. Pohjakosketusvaarojen takia zikzakia tulee välttää.

Työvoimapolitiikassa suosimme sellaisen työvoiman tarjontaa ja kouluttamista, jota työmarkkinoilla tarvitaan. Laadukkaalla koulutuksella ja uudelleen kouluttautumisella parannetaan työn tekijöiden tuottavuutta sekä nostetaan työllisyysastetta .

Turkukonsernin Oy:n (vast) omistaja-ohjaukseen on paneuduttava yhä tarmokkaammin. Niiden ohjaus, valvonta ja sääntely tulee saattaa entistä tehokkaamman demokraattisen arvioinnin piiriin.

Turun talouden tasapainottamiseen ja vastuisiin liittyvät päätökset tulee käsitellä kokonaisuutena samassa yhteydessä.

Se koskee myös konserniyhtiöitä (vast), sekä taseen ulkopuolisia kohteita.

Tehottomista resursseista on luovuttava. Kaikkea turhaa toimintaa tulee välttää. Suuret investointihankkeet on pantava tärkeysjärjestykseen.

Hirmuisen velan aikana tulee arvostaa erilaisia skenarioita, painopisteajattelua sekä vaiheistamista.

On tarkistettava ja valvottava mitä tapahtuu yhteisille varoille. Kaikella toiminnalla tulee olla vastuuhenkilö.

Tarpeen mukaan prosesseja ja palveluketjuja on reaaliaikaisesti parannettava. Oma-aloitteellisuutta tulee suosia ja palkita toimenpiteisiin johtaneet ideat ja aloitteet. On luotettava siihen, että organisaatio oppii tekemisistään.

Turku ei menesty pelkällä sopeuttamisella. Kakkua on kasvatettava kouluttamalla työvoimaa yritysten tarpeisiin. Aktiivisin ja avustavin toimenpitein on kannustettava erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Vain tuottava työ kannustaa tekijäänsä sosiaalisen aseman parantamiseen ja vaurauden kasvattamiseen.

Uskomme, että tuleva pormestaristomme jalkautuu kentälle. Sen on löydettävä tiensä haalari-, esiliina- ja valkokaulusväen keskuuteen. Pysähdyttävä, katseltava ja kuunneltava viedäkseen tekemänsä johtopäätökset poliittisen apparaatin työstettäväksi.

Perussuomalaiset hyödyntavät Smart&Wise-dataa sekä tietoteknologiaa turkulaisten elämänlaadun parantamiseen. Se ei saa kuitenkaan lisätä työttömyyttä eikä loukata yksityisyyttä.

Karsastamme ulkoistamista ja projekteja. Kaupungin hallinnoimissa suorituksissa tulee olla selkeä johto, vastuuhenkilö ja avoimuus.

Hallinnon tietoteknisiä tukipalveluita ei tule ulkoistaa EU:n ulkopuolelle.

Turun työllisyys lisääntyy vain, kun tänne syntyy uusia arvoa tuottavia työpaikkoja. Työttömyyttä hoidetaan onnistuneesti aktivoimalla yrityksiä mentoroimalla. Työttömien rohkaisemiseksi heidän tulee itse osallistua oman tulevaisuuden työuransa suunnitteluun.

Samoin maahanmuuttajien on saamansa sosiaaliturvan vastikkeeksi omatoimisesti ja mahdollisesti yhteisönsä opastuksella osallistuttava kotiuttamis- ja työsunnitelmansa tekoon ja sen jalkauttamiseen.

Me turkulaiset tiedämme, että nousuvesi nostaa kaikkia paatteja!

Mikael Miikkola

Pormestariehdokas

Turun valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Mikaelkin. Puhuit ja suunnittelit hyviä asioita. Tuli mieleen; että tuohan on kuin Raamatusta otettu kohta: Matt. 6:33,34: Levosta käsin työhön: Hyvinvoinnin turvaamiseksi. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Miikkolalle mitä parhainta menestystä pormestarivaaleissa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#3

Raamatusta löytyy paljon , opetuksia !!? Muumaassa tämä 7 lihavaa vuotta ja 7 laihaa vuotta , olisi hyvätuntea , nykyistenkin hallitus päättäjienkin !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Kukas muuten makselee tulevsisuudessa , nämä holtittomasti alle kirjoitetut , kansainväliset sopimusvaatimukset ?!? Kun ne alkaa raukeilemaan , maksuun !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Ne on varmaan nää”kunniakansalaiset”jotka niitä makselee?!Kun ovat kiitollisuudenvelassa”elättäjilleen”.Se olisi oikeus ja kohtuus heidän taholtaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000