Perussuomalaiset

Mikael Miikkola

Navy Blue

Purjelaivakaudella aluksen miehistö vaatetettiin yhdenmukaisesti sekä käytännöllisistä että taloudellisista syistä. Laivan omistajan varallisuus saneli varusteiden tason.
Vaatteiden materiaalina käytettiin yleensä tummaksi värjättyä, lämmintä verkaa. Työasut olivat pellavasta, joka pesuissa haalistui liki valkoiseksi.

Merimiehen varustepussi, merimiessäkki, pyöreäpohjainen, kolmesta kangassuikaleesta ommeltu miehenmittainen pussi tehtiin purjekankaasta. Se toimitti ruumisarkunkin virkaa, jos vainaja jouduttiin hautaamaan mereen.
Myöhemmin varustuksiin kuului myös merimieskirstu, jossa säilytettiin henkilökohtaisia tavaroita.

Merimiesten asujen kummastuttavatkin yksityiskohdat ovat syntyneet käytännön tarpeista. Merimieshuivi oli alkujaan otsalle kiedottu värikäs kangas, joka esti hien valumasta silmiin raskaassa työssä.
(Muuten: seiskarilainen äiti-maamoni kertoi, että naisväen tapana oli vilkuttaa huivilla merelle lähteville miehille.)
Pitkälle selkään ulottuva neliskanttinen kaulus suojasi tuulelta. Luukkuhousujen kaksinkertainen etumus piti sukukalleudet lämpiminä viimassa. Nappejakaan ei siihen tarvittu kuin neljä. Housujen lahkeet olivat leveät, jolloin ne oli kätevästi käärittävissä kantta spuulattaessa.

Jalkineet olivat yleensä nahkaiset. Kengissä oli korko, joka tuki jalkaa rikiin noustaessa ja raa’alla seistessä.Tropiikissa käytettiin purjekangaskenkiä, joiden pohja punottiin käytetyistä köysistä ja pinta ommeltiin vanhasta purjeesta.

Miekka ja tikari olivat henkilökohtaisia taistelu- ja tappoaseita aikana, jolloin taisteltiin tikari toisessa ja miekka toisessa kädessä. Nykyisin miekka ja tikari ovat paraatiasujen koristeita, joskin eri maiden laivaston upseerillä on vain miekka. Tanskalaiset merikadetit kantavat edelleen myös koristetikaria.

Merimiesten paraati-ja ulosmenoasut ovat kaikkialla silmiinpistävän samannäköiset. Yhdenmukaisuus on perua ajalta, jolloin brittiläinen imperiumi hallitsi maailman meriä.

Melkein laivaston kuin laivaston asuissa on jotakin muistuttamassa merihistorian suurimmasta hahmosta, amiraali Horatio Nelsonista.
Kauluksen kolmen nauhan väitetään kuvaavan Nelsonin suurimpia meritaisteluvoittoja Abukiriä, Kööpenhaminaa ja Trafalgaria. Joskin nauhojen kerrotaan merkitsevän myös uskoa, toivoa ja rakkautta.
Lakin musta pitkä rusettinauha on alkujaanNelsonin hautajaisten surunauha. Siihen on nykyään painettu aselajiin tai aluksen nimi. Myös musta ”pamppusolmio” kaulassa muistuttaa Nelsonin hautajaisista.

Laivaston alokkaana minulle jaettiin pari numeroa liian suuri merimieslakki – ”käpsä”. Kun siitä valitin, käski Rättivaraston johtaja ”Aksu” asettamaan kävyn hikinauhan väliin. Hämmästys oli suuri, kun itseäni peilistä ihaillessa lakin rusettinauhasta luin:”OTSAVIAL”

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Miikkaelilta mielenkiintoista tietoa ! Käytännöllisiä konsteja !? Arkkukin oli aina mukana / äärellään , ei muuta kuin , pussiin ja mereen !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Navy blue – kaunis, suosittu väri muotimaailmassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

HEI. KIITOS 😕 MIKAELKIN. OLIPAS MUKAVA SAADA SINULTA, NOIN MIELENKIINTOISTA LUETTAVAA, VEDENPÄÄLLÄ PÄÄASIASSA LIIKKUVIEN ELÄMÄSTÄ ENNENVANHAANKIN. EIHÄN, NIITÄ ”MAAKRAPU” TIENNYT KAIKKEA: HUOMASI, ETTÄ: TYÖ TEKIJÄÄNSÄ ON ❤️ NEUVONUT SILLOINKIN TEKEMÄÄN ASIOITA JÄRKEVÄSTI, JA JUMALANTAHTOISESTI. KIITOS 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Silver Fox
Iloinen
#4

Harmaa Kettu herättelee PS -kansan aluevaaleihin. Toivon, että tuo Navy blue on kaksien seuraavien vaalien väri!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000