Perussuomalaiset

Mika Niikko

Viisas varautuu koronavirukseen

Samaan aikaan kun Erdogan järjestää uutta pakolaiskriisiä, Euroopassa pohditaan koronaviruksen hillitsemistä muun muassa ihmisten liikkumista rajoittavilla toimilla.

Koronavirukseen tulee suhtautua nöyrästi. Paniikkiin – mutta myöskään alireagointiin – ei ole varaa. Eilen eduskunnassa käyty keskustelu tehtiin kansalaisten mielialojen rauhoittamiseksi.

Koronavirusepidemia aiheuttaa syystäkin huolta kansalaisten keskuudessa. Siksi avoimuusperiaate on tässä tilanteessa paras linja.

 

Mitä koronaviruksen etenemisestä tiedetään?

Koronavirus on julistettu kansainväliseksi terveysuhaksi. Nykyisten tietojen valossa näyttää siltä, että suurin osa sairastuneista selviää lievillä oireilla. Vaarassa ovat erityisesti iäkkäät ja perussairaat ihmiset, joskin osa viruksen uhreista on ollut nuorempia.

Pääministeri Marin totesi eilen eduskuntakeskustelussa, että Hubein maakunnassa on vain 0,1 % väestöstä on sairastunut. Tiettävästi maakunnassa on kuitenkin käytössä äärimmäiset varotoimet.

Ilman radikaaleja toimia epidemia olisi todennäköisesti räjähtänyt. Hong Kongin yliopiston professori Gabriel Leung on arvioinut, että virus kykenisi tartuttamaan jopa kaksi kolmasosaa väestöstä. Siis, mikäli toimet eivät ole riittäviä.

Maailmalla on tähän mennessä raportoitu lähes 84 000 tapausta 56 eri maassa. Suurin osa tartunnan saaneista on edelleen sairaina.

Tilastojen mukaan Covid-19 -sairauden läpikäyneiden määrä on tällä hetkellä 36 520. Näistä 93 % on toipunut ja peräti 7 % kuollut. Epidemian alkuaikoina luvut näyttävät aina todellisuutta synkemmiltä. Sairastuneita, joilla sairaus ilmenee hyvin lievänä tai oireettomana, ei yleensä ole vielä tässä vaiheessa tavoitettu. Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että noin 80 % sairastuneista saa ainoastaan lieviä oireita ja noin 2 prosenttia kaikista tapauksista johtaisi lopulta kuolemaan. Tarkka arviointi on tässä vaiheessa kuitenkin vaikeaa. On toivottava, että nyt sairaana olevista toipuu huomattavasti suurempi osa kuin tähän mennessä, sillä muutoin kuolleisuusasteet olisivat erittäin huolestuttavia.

Suomen terveydenhoito on onneksi maailman huipputasolla. Siitä huolimatta kukaan ei toivo tilannetta, jossa terveydenhuolto joutuisi äkilliseen hyvin vakavaan ylirasitukseen. Tehoyksikön paikat eivät riittäisi hoitamaan tuhansia vaikeasti sairaita potilaita samanaikaisesti.

Hätäilyyn ei ole aihetta, mutta tosiasioita ei pidä myöskään väheksyä. Viisas toimii ennaltaehkäisevästi ja tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan mahdollinen epidemia saattaa saavuttaa Suomen vasta kuukausien päästä. Näiden arvioiden valossa on äärimmäisen tärkeää ryhtyä nyt tarvittaviin toimenpiteisiin epidemian torjumiseksi.

 

Muutama kysymys hallitukselle ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä

On rehellistä kysyä,

1. Ovatko matkustussuositukset ajantasaisia? Ulkoministeriön matkustussuosituksen mukaan Kiinaan matkustamista tulisi välttää. Vaikka Finnair keskeytti lennot manner Kiinaan, lentää se edelleen Hong Kongiin, Milanoon ja Etelä-Koreaan. Lisäksi kolme kiinalaista lentoyhtiötä lentää Helsinkiin viikoittain. Tietojen mukaan lennoilla ei ole erityisjärjestelyjä.

2. Eurooppaa uhkaa samaan aikaan sekä epidemiariski että uusi pakolaiskriisi. Onko Suomella valmius – ja hallituksella tahtotila – rajatarkastuksiin, tulijoiden nopeisiin testauksiin ja liikkuvuuden rajoittamiseen? Esimerkiksi Liettuassa on jo nyt julistettu hätätila koronaviruksen vuoksi, vaikka siellä ei tällä hetkellä ole lainkaan tiedettyjä tartuntatapauksia. Kiinassa rajoitettiin 750 miljoonan kansalaisen liikkumista, joka osaltaan taittoi viruksen etenemisen maassa.

3. Tulisiko arvioida riskialueilta matkustaneiden paluuta työpaikoille ja kouluihin jollain tavoin?Yksittäisillä työpaikoilla maahan paluun jälkeinen etätyösuositus on jo otettu käyttöön. Voisiko sitä toteuttaa laajemmin erityisesti riskialueelta palaavien osalta?

4. Voisiko kouluissa ja päiväkodeissa kiinnittää tavallista parempaa huomiota hygieniaan ja käsienpesuun? Lisäksi lapsia tulisi valistaa, ettei syytä pelkoon ole. Näin ei ole toimittu ainakaan Vantaalla.

5. Onko tehty arvio siitä, missä vaiheessa on tarpeen tiukat toimenpiteet, esimerkiksi koulujen ja päiväkotien sulkeminen? Muun muassa Japanin pääministeri ilmoitti eilen, että maan kaikki koulut sulkeutuvat kuukauden ajaksi, vaikka 127 miljoonan asukkaan valtiossa on tavattu vasta parisataa tartuntatapausta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


26 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvä kirjoitus Niikolta!

Eilinen otsikko Yle-uutisissa: ”Pääministeri Marin antoi ilmoituksen koronaviruksen hoitamisesta – ”On luonnollista, että kansalaisten huoli kasvaa”

Ai nyt on lupa koronasta huolestua, mutta ei esim. haittamaahanmuutosta ja ehkä uudelleen alkavasta väärin perustein muka turvapaikkaa hakevien aallosta. Eli siis vihervasemmisto päättää, mistä asiasta suomalaisten on lupa ja luonnollista huolestua. Ei voi muuta sanoa kuin että pakkovallasta on kyse!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#6

Ei haittamaahanmuutosta saa puhua.Se on”Vihapuhetta”!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Koronaviruksia ovat olleet myös merssit ja sarssit, ongelma on tänä päivänä viruksen nopea leviäminen lentoliikenteen kasvaessa. Nykyinenkin korona katoaa nopeasti, kun virus ei kykene tunkeutumaan heikentyneenä uusiin soluihin. Koronalla ei ole omaa solurakennetta, mutta sen oletetaan aikoinaan kehittyneen soluista. Virus käyttää isäntäsolunsa energiaa kehittyessään, mutta tuhoaa lopulta itsensä. Parasta olisi vähentää lentoliikennettä hetken aikaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Täsmälleen näin, tappioista huolimatta lentoliikenne seisomaan hallitusti pariksi kolmeksi viikoksi, ja väki lomautukseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Juuri näin, aina, kun kyseisen kaltaisia tauteja alkaa jossain esiintymään, lentoliikenne tulisi pysäyttää. Lentoliikenteen suurimmat kulut tulevat lentopolttoaineista ja henkilöstöstä, joten lentoyhtiöit tuskin menevät konkurssiin vikon parin lomasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Virus tuhoutuu nimen omaan solun jakautumisen aiheuttaman viruksen dna:n rikkoutumisen vuoksi, siitä heikentyminen. Sen sijaan, miten tuo virus selviää pitkäikäisten solujen sisällä, kuten myös häiritsee aivojen toimintaa, on arvoitus. Virukset läpäisevät solunseinämän, joten ne voivat myös jatkaa levittäytymistään kehoon pidemmän aikaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Juuri näin, kuume astuu peliin siinä vaiheessa, kun kehon oma puolustusmekanismi alkaa toimimaan, ja se edellyttää viruspartikkeleiden pääsyä verenkiertoon. Kuume on siis merkki terveen puolustusmekanismin olemassa olosta , kunhan sitä ei päästetä liian korkeaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Niin, Suomessa ihmiset eivät hyvän hoito-osaamisen vuoksi ole kuolemanvaarassa viruksen takia, mutta vakavat ja nopeasti etenevät influenssat ovat joka tapauksessa vaarallisia, varsinkin heikkokuntoisille vanhuksille tai jo entuudestaan sairaille. Lisäksi ilman varovaisuusperiaatetta uusi viruksen muoto käy läpi laajemman joukon, ja lamaannuttaa palveluja, ja kaikki ilman ylireagointia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kiinassa koronavirukselle on otollisemmat olot, johtuen heikommasta ravinnosta, jossa esim. riisi ei tarjoa soluille riittävää suojaa. Kasvisruoalla toimeen tulevat ovat heikommassa asemassa, mm. lihansyöjiin verrattuna. Tuo johtuu solujen sisään pyrkivistä viruksista, jossa vahvempi solurakenne antaa paremman suojan. Mm. rauta on tärkeä paitsi hapenkuljetin, myös osa solujen mineraaleista, joissa solun sisäinen negatiivinen varaus muodostuu nimen omaan kemiallisista reaktioista, ja antaa soluille suojaa. Tuohon tarvitaan useita mineraaleja ja näiden välisiä elektrolyyttejä ja reaktoreita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Lombardia sijaitsee muuttolintujen lentoreiteillä, kuten Italiassa syödään myös muuttolintuja. Ongelma tuossa on siinä, että muuttolintujen ulosteet voivat levitä pääasiassa maataloudestaan toimeentulevan Lombardian viljelyksille, ja alunperin virukset voivat olla peräisin Afrikasta tai Aasiasta ym. Desinfioimattominen hedelmien syönti voi olla yksi lisä sopassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Pohjois-Italia on tunnettu juustoistaan, ja saastunut rehu voisi levittään nautojen suolistosairauksia, ja keittiön kautta levittää viruksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ihmettelemistä riittää
#4

Todellisuudessa KORONAVIRUKSESTA EI TIEDETÄ OIKEIN MITÄÄN!

Jos siihen ilmestyy äkkiä rokote, niin se on vääjäämättä samaa luokkaa kuin mitä oli sikapiikki. Kukaan täyspäinen ei sitä ota.
Lääketeollisuus vetää hirveitä voittoja, ihan päätä huimaa ajatellakin.

Täytyyhän sitä todella ihmetellä, miksi ei koronavirus leviä alkeellisissa oloissa elävien pakolaisleiriläisten joukossa! Siellähän hygienia osittain täysin olematonta, kädet likaiset ja asutaan ja nukutaan kylki kyljessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Pakolaiskylissä ei juuri ole lentoliikennettä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Lentokoneko toi koronaviruksen kiinalaiselle torille????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Lentokone toi viruksen maailmalle, aasilla torille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Aasit tuovat viruksen torille, ja sieltä se jatkaa matkaa muilla kyydeillä. Tartunnan saaneet eivät tiedä kantavansa virusta, eli oireeton, kunnes tauti puhkeaa. Koulutuksessa voisi Aasiassa olla muutakin, kuin kommunismin levittäminen. Tauti leviää vasta, kun solun sisäinen virusmassa pääsee verenkiertoon, ja sen jälkeen tie on vapaa vaikka hengitysteiden ym. ns. flunssan oireiden aivastelujen kautta kansaihmisiin, kuten heikon käsihygienian kauttakin. Näitä kehittyy aina uusia muotoja, joten olisi jo aika opetella influensan käyttäytymistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Juuri näin, maapallolla olisi miljoonia erilaisia tauteja, jos hygienista luovutaan kokonaan. Valtaosa taudeista muodostaa luontaisia rokotteita joka ainoa sekunti, kuten marsilainen ei varmaan kestäisi hengissä maapallolla montakanaan tuntia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kyllä siitä koronaviruksesta tiedetään se, että mm. nimitys tulee viruksen muodosta, joka on kruunun kaltainen, ja niitä levittää mm. hiiret (hiiren hepatiitti), jotka voivat saastuttaa rehua jne. Sars ja mers ovat myös koronaviruksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Juuri näin, mm. kanojen tarttuva keuhkoputkentulehdus on ns. koronaviruksen aikaan saannosta. Kuten tiedetään, kanat ovat lintuja, ja mm. Israelin kerrotaan olleen kehittämässä juuri kyseiselle virustyypille sopivaa rokotetta, josta mahdollisesti apuja jo lähiaikoina. Saatuneita rehuja on saattanut levitä maailmalle, ja lähtöpiste voi olla sama, mutta tautipesäkkeet eri puolilla maailmaa. Yhtä tärkeää on saada selville taudin lähtöpisteet, kuin mihin ne päätyvät. Itse epäilen nopeata taudin leviämistä mm. juuri saastuneen rehun leviämistä maailmalla. Muutoin ei kyseinenkään tauti voi levitä ja puhjeta nykyisellä nopeudella ja samaisella aikataululla nykyisen laajuisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Rokotteen kehittäminen on helppoa kuin heinänteko, mutta vaatii aikaa. Suurin taistelu käydään lääketehtaiden välillä, eli kyseessä on valtavat rahasummat, koska on mahdollisuus saada patenttisuojakin. Rokote tarvitsee viruspartikkeleita, jotka tapetaan ja ne tuottavat hitaasti vasta-aineita itse tautia vastaan, joten itse virusta ei voida kehossa tappaa, tuhoamatta kehoa. Virukset muuntuvat kuitenkin jatkuvasti, onhan ”alustoja” miljardeja, ja eläimissä kehittyvät virukset lisäksi. Näin joka vuotisista jne. ”influenssista” ei päästä koskaan eroon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000