Perussuomalaiset

Mika Niikko

Venäjän rajanaapurina viisaita päätöksiä

Eilen tasavallan Presidentti Niinistö soitti presidentti Putinille. Heti perään myös pääministeri Sipilä moitti kyselytunnilla Venäjää kovin sanoin samasta asiasta. Aleppon siviilien pommittamisesta.

Tänään päättyi Sallan ja Rajajoosepin raja-asemien 180 päivän rajasopimus Venäjän kanssa. Raja-asemilla pääsi kulkemaan vain Suomen, Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaiset. Pakolaisten tulo tyrehtyi, kuten sovittiin.

Tänään Yhdysvaltojen kanssa allekirjoitettiin Helsingissä puolustusyhteistyö-aiejulistus. Julistus pitää sisällään kahdenvälisen puolustusyhteistyön jatkamisen ja kehittämisen.

Eilen sitten sattui kaksi Venäjän hävittäjän tekemää ilmatilaloukkausta. Sattumia ei ulkopolitiikassa ole. Tutkinta ja motivaatiosta spekulointi on ajan haaskausta jos kansanviisaus puuttuu.

Ihan syystä on moittia mahdollisia sotarikoksiin syyllistyviä tahoja. Suvereenilla valtiolla on oikeus myös yhteistyöhön kenen kanssa parhaaksi katsoo.

Kuitenkin. Jos moittimisen tekee hyvin voimakkain sanakääntein ja yhteistyötä arassa teemassa ilman suurempaa kokonaisuuden hahmottamista, voi vaikutus olla päinvastainen. Isänmaan etujen vastainen.

Ei tarvitse olla profeetta todetakseen, että mikäli diplomatiassa ei edetä rajanaapurin kanssa ystävyysperiaate edellä, Suomessa voi olla pian olla itärajalla ruuhkaa. Ruuhkaa turvapaikanhakijoista.

Malttia ja arkiviisautta tarvitaan. Sillä pääsee pitkälle!

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
#1

Kannattaa laittaa rajajoukkojen ja poliisin reservi toimintavalmiuteen ja varustaa raja-asemat 180 asteen käännöksen tekevillä pyöröporteilla, raja suljettu kylteillä, sotakoirilla ja lisäerällä natopiikkilankaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Enemmän valvontaa itärajalle 1300 km….työllistävää vaikutusta !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Onneksi on vielä kansallinen rajavalvonta, muuten SPR:n, migrin ja EBCG:n raja-varvi, -virvonta, öööö eiku -arvonta-viraston pikaveneet rahtaisivat Venäjän rannikolta matuja yön pimedessä kuin pirtutrokarit viinaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lisää työpaikkoja
#9

myös länsi-ja merirajoille, rajavartijoille, tulli- ja poliisihenkilöstölle olisi töitä enemmän kuin ehtivät tehdä. LIIKKUVA POLIISI TARVITAAN TAKAISIN valvomaan liukasliikkeisempää rikollismateriaalia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

linja
#2

Pelokkaalla nöyryydellä ei venäjän kanssa pidä jatkaa. Sivistyksettömät ja moraalittomat KGB veteraanit ymmärtävät vain voimaa. Heikot eivät saa myötätuntoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#5

Kolmen sodan jälkeen Mannerheim ja Paasikivi ratkaisivat ongelman niin, ettei Suomi anna aluettaan Venäjän vihollisten käyttöön eikä siis ala itse Venäjän viholliseksi. Se on turvannut vakaan rauhan 70 vuotta, eikä kenelläkään ole argumenttia, miksi tätä vakautta pitäisi vaarantaa.

Pelokas nöyryys on nykyään tyypillistä enemmän EU/USA:n suuntaan ja se on eri asia kuin järjen käyttö. Mitä sivistyksettömyyteen ja moraalittomuuteen tulee sitä löytyy kaikkialta, yhtä hyvin Amerikasta kuin sen osavaltio Suomestakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kaipaamasi argumentti
#10

Se argumentti on Venäjän nykyinen käytös. Se ei ole Neuvostoliiton tunnistettava linja vaan nykyinen hyökkäyspolitiikka, johon liittyy sotarikokset ( mm. siviilien terroripomitukset, etnisten ryhmien painostus ( suomalaisugrilaiset, tataarit jne. ), valehtelu kaikesta omasta tekemisestään, joka estää oikean neuvottelemisen Venäjän kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tähän tilanteeseen on neropatteja täynnä oleva hallituksemme naapurisuhteemme ajanut. Maanpetturuutta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Verta ei kannattaisi nokasta kaivaa ! meille ei kuulu tippaakaan alepon tai ukrainan asiat ,niitä ei kannataisi kommentoida mitenkään,vaan keskityttäisiin omien asoiden hoitoon.
Venäjä toimii kuin rikollis moottoripyörä kerho !
sen naapurina voi kyllä asua rauhassa ja sovussa kun ei sekannu sen asioihin jotka meille i kuulu !!!!

t. Persut on perseensä myyneet

ps. kaikki järjettömyyys kumpuaa Brysselin miljoona virkojen nuolemisesta….samasta asiasta johtuu yltiö suvakkius ja Pakolais/Terroristi bisneksen kannatus politikojen ja kaikkien niiden perseen nuolijoiden keskuudessa !
Tärkeimipiä asioita pitäisi olla RAUHA JA TALOUS ! niiden eteen politiikkojen pitäisi thdä työtä eikä tuhota niitä omien etujen takia !!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

jaahas
#7

Sinä taitaisit antaa ihan ilmaiseksi jos hieman uhataan. Ei se ole sen parempaa kuin perseen myyminen, josta saa edes hyötyä. Sinun nöyristelylläsi vain kipeät paikat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000