Perussuomalaiset

Mika Niikko

Turvapaikkaturismin loppu häämöttää

Hallitukselta on odotettu toimenpiteitä siirtolaispolitiikan kiristämiseksi. Perussuomalaiset ovat toistuvasti vaatineet turvapaikanhakijoiden käännyttämistä takaisin, jos he ovat tulleet turvallisen maan kautta Suomeen. Hallitus ei ole päässyt yksimielisyyteen siirtolaisten välittömästä rajalla käännyttämisestä. Nyt solmittu yksimielinen sopimus on viimeistä askelta vaille tätä perussuomalaisten vaatimusta. Hallitus on sopinut tänään pääpiirtein seuraavaa:   

a. Vetovoimatekijöitä leikataan. Suomeen ei ole syytä tulla elintasopakolaisena aidon pakolaisuuden varjolla. Oleskeluluvan saaneiden kohdalla selvitetään sitä, että heille ei kuuluisi identtinen sosiaaliturva muiden Suomessa asuvien kanssa. Turvapaikanhakijan sosiaaliturva tehdään vahvasti vastikkeelliseksi – sitä ei saa ellei osallistu kotouttamistoimenpiteisiin. Rahan sijasta annetaan mahdollisuuksien mukaan ruoka- ja vaatekuponkeja. Perustamme tarvittaessa uusia järjestelykeskuksia sekä majoitamme turvapaikanhakijoita myös teltta- ja konttimajoitukseen

b. Pikakäsittely ja pikapalautukset otetaan käyttöön niille, jotka eivät ilmiselvästi ole turvapaikan tarpeessa. Tämä toimii jo Venäjältä tulleiden siirtolaisten kohdalla, joiden hakemukset käsitellään noin viikon sisällä. Länsirajalta tulleiden käsittelyaika tulee laskemaan kevääseen mennessä kolmeen kuukauteen ja loppukesään mennessä jopa yhteen kuukauteen.

c. Tiukennamme perheenyhdistämisen kriteerejä EU:n perheenyhdistämisdirektiivin nojalla täysimääräisesti. Edellytyksenä on riittävä toimeentulo ja riippumattomuus sosiaalituista.

d. Hallinto-oikeuden tekemästä kielteisestä turvapaikkapäätöksestä valittava henkilö ei jää valituksen käsittelyajaksi Suomeen, vaan hänet poistetaan maasta HO:n päätöksen mukaisesti, jollei KHO toisin määrää.

e. Törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden, rikosten uusijoiden ja yleiselle järjestykselle vaarallisten henkilöiden maasta poistamista edistetään. Hanke olisi valmistumassa kevääseen 2017 mennessä.

f. Suomeen ei saa jäädä, jos turvallisuustilanne maassa paranee. Kaikki oleskeluluvat ovat aina aluksi määräaikaisia. Jos turvallisuustilanne vastaanottajamaassa paranee, oleskelulupa perutaan ennen pysyvää oleskelulupaa. Edistämme palautuksia Irakin, Afganistanin ja Somalian kanssa sekä kehitämme aktiivisesti operatiivista yhteistyötä kolmansien maiden kanssa. Neuvottelut Irakin, Afganistanin ja Somalian kanssa kahdenvälisten palautussopimusten pyritään saamaan valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Palautuksiin luodaan tehokkaat järjestelyt.

g. Hallitus tulee edellyttämään Dublin-järjestelmän toimivuuden palauttamista siten, että jokainen turvallinen kauttakulkumaa rekisteröi omat turvapaikkahakijansa. Mikäli Dublin-järjestelmän toimivuutta ei kyetä palauttamaan, hallitus valmistautuu poikkeuksellisiin kansallisiin toimiin vastaavien vaikutusten varmistamiseksi, eli Suomi tulee palauttamaan ns. Dublin-tapaukset välittömästi.

h. Kunnissa pakolaisten vastaanottaminen ja vastaanottokeskusten perustaminen perustuvat vapaaehtoisuuteen. Valtio tulee myös määrittämään toiminnaltaan erilaisille vastaanottokeskuksille hyväksyttävän kustannustason.

i. Oleskeluluvan saaneille annetaan hyvät mahdollisuudet kotoutua. Ennen kaikkea se tapahtuu työn kautta, jossa myös samalla oppii kielen. Jo vastaanottokeskuksissa oleville osoitetaan työtä keskuksissa tai sen lähistöllä.

Loppuarvio 

Hyvä, että hallitus ryhtyy sanoista tekoihin ja kiristää turvapaikanhakijoiden kohdalla olevaa lainsäädäntöä ja käytäntöjä. Olen kuitenkin pettynyt siihen, että hallitus ei kykene viemään kaikkia tarvittavia uudistuksia päätökseen samalla kertaa.

Hallitus kyllä ottaa askeleen oikeaan suuntaan, mutta se on liian lyhyt. Suomen vetovoimaasuutta vähennetään, mutta riittääkö se perussuomalaisille, saati kansalaisille? Miksi esimerkiksi Dublinin ja Geneven sopimusten tulkitsemisesta ei samalla päätetty, että emme jää odottamaan naapurimaiden toimia. Emme päästäisi jokaista ”asylum” sanaa lausuvaa maahan.

Kanada ja Australia noudattavat samaa Geneven pakolaissopimusta kuin Suomi. Siitä huolimatta Kanada ei ota maahan yksinäisiä syyrialaisia nuoria miehiä, vaan suosii naisia, lapsia ja kokonaisia perheitä. Australia vastaavasti palauttaa venepakolaiset naapurimaihin. Australian vesillä heitä ei enää huku, koska uhkarohkealle merenylitykselle ei enää kukaan halua lähteä.* Kaikki tämä tehdään kansalliseen turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen vedoten, eikä Geneven sopimusta rikota.

Hallituksen pamfletin perusongelma on siinä, että peruskysymykseen ”milloin” ei tullut vastausta. Milloin Dublin-sopimusta** aletaan tulkita siten, että emme ota vastaan turvapaikkahakemuksia rajoillamme?

Valtion ja hallituksen ensisijainen tehtävä on huolehtia omista kansalaisistaan ja heidän turvallisuudestaan. Tämän johdosta Suomen tulee luoda oma kansallinen linja siirtolaiskysymykseen. EU:n mallikelpoisen oppilaan pisteitä ei jaeta. Suomen tulee määrätietoisesti viedä päätökseen kaikki tänään sovitut tavoitteet, joista tärkein on siirtolaistulvan loppuminen.

————————–

* EU on myöntänyt Turkille 3 miljardia euroa ja sen vastaavasti on estettävä laittomien maahantulijoiden pyrkiminen Eurooppaan. Sopimuksen hengen mukaan mereltä tavatut palautettaisiin lähtösatamaan Turkkiin.

** Dublin-sopimus: Jos kolmannen maan kansalainen hakee turvapaikkaa jäsenvaltiosta, jossa hän ei ole tarvinnut viisumia, hakemuksen käsittelystä vastaa kyseinen jäsenvaltio. Jos hakija on ylittänyt jäsenvaltion rajat luvattomasti, käsittelystä vastaa kyseinen jäsenvaltio.

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Thomas Mäenpää
#1

Suuri ongelma on edelleenkin muslimien määrän kasvu. Islamisaatio toteutetaan muslimien määrää kasvattamalla, syntyvyys ja siirtolaisuus. Kun tiettyjä väestömääriä on päästetty sisään niin syntyvyys hoitaa islamin valtaan. Sitä ennen tulee vaatimuksia terroriuhalla höystettynä ja katuturvallisuus on jo laskenut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Marjo Lammervo
Utelias
#2

08.12.2015/ti.
Tv-kuvia joissa turvapaikanhakijoita. Aina miehiä!
Pikakäännytykset toteutuvatko ne?
En ymmärrä miksi suomalaiset poliitikot eivät kykene saamaan yksimielistä kannanottoa päätöksiä laatiessani?
Kantasuomalaisia pitkäaikaistyöttöminä satojatuhansia.
TV-uutisissa ainoastaan turvapaikanhakijoista asiaa.
Suomalaisille ei kerry Eläkekertymää kelanpäivärahasta!

Tämä ei vetele koska meitä köyhdytettään rajusti.
800€/ kk mikä se tämä on?
Kelanpäiväraha nettona 524€/ kk. 800€/ kk on suorastaan herjanheittoa puolueelta joka tätä on ehdottanut.

Sana ; Kaikille???
Selvitystä odottaen. Loukkaavaa koska työttömät ovat hyvin kouluttautuneita.
Missä eläkekertymät jotka meille kuuluvat perustuslain mukaisesti ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#3

Nyt alkaa olla mamu touhussa sitä särmää mitä on kaivattu! Vielä kun nössö lindström vaihdetaan esim Niikkoon alkaisi oikeasti tapahtua myös sillä rintamalla esim kielilakiasioissa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Liikaa viivyttelyä!
Vihainen
#4

Tuskin loppuu.
Yleensä löytyy professoreita jotka lyttää tämänkin jollakin verukkeella.
Tämä on vain kosmista joka ei lopeta maahan tunkeutumista.

Nytkin jopa itärajakin vuotaa kuin seula 100 hengen vrk-vauhtia. Tällä rajalla piti käännyttää heti takaisin. Toisin on käynyt. Kuskaus tapahtuu sisämaan suuntaan.
Entä Tornio? Montako sataa tulee vrk:ssa? Enään ei tietoa anneta sieltä.
Oli raakaa psykologiaa ensi tiedottaa tulijooiden määriä jopa tuhanne vrk vauhdilla.
Nyt kun niitä tulee 200 ei se tunnu enään pahalta. Kuitenkin silläkin vauhdilla vuodessa olemme saaneet rikastuttajia 70000 henkeä ja sitten päälle ne perheen yhdistämiset!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#6

Vasemmist0professoreilla ei ole mitään virkaa ja valtaa. Niiden tehtävä on vain toimia punavihervasemmiston propagandan enimmäisinä ulostulijoina. Se antaa heidän mielestää uskottavuutta. Ja oikeutuksen haukkua perussuomalaisia aivan kaikesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Veikko
#5

Näkis vaan… Bilderbergiläinen Eu-eliitti ajaa kaikin keinoin tätä kansojen sekoittamista ja kansallisvaltioiden alasajoa! Keinottelukapitalismin salajuoni liittovaltion muodostamiseksi. Ties mikä vapaamuurarien aikaansaannos?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000