Perussuomalaiset

Mika Niikko

Tahallinen väärinymmärtäminen ruokkii polarisoitumista

Tämän päivän HS politiikan uutinen todistaa ikävällä tavalla sen, ettei totuudella ole niinkään väliä nykyisessä polarisoituneessa keskustelukulttuurissa.
Myös Tasavallan presidentti Sauli Niinistö painotti uudenvuodenpuheessaan, että me pystymme parempaan kuin tahalliseen väärinymmärtämiseen. Presidentti on oikeassa siinä, että tahallinen väärinymmärtäminen luo tilaa puolitotuuksille ja valheille. Yhteiskunta on valitettavasti jo nyt presidentin mainitsemassa tilanteessa, jossa toisten ylenkatsominen ja aliarvioiminen on johtanut asioiden voimakkaaseen polarisoitumiseen.

Pystymme varmasti parempaan keskustelukulttuuriin, mutta missä ovat esimerkit? Suomen suurin sanomalehti tekee omalta osaltaan parhaansa siinä, että kiistanalaisten asioiden ratkaisut jäävät odottamaan. Vai mitä mieltä on neljännes kansasta siitä väitteestä, että nyt ovat nousussa uusissa vaatteissa samat vihan aatteet, jotka syöksivät maailman sotaan 80 vuotta sitten?

Nimimerkillä ”kokenut politiikan toimittaja Yrjö Rautio” kirjoittaa, että Perussuomalaisten tulevaan vaalivoittoon tulee kuulemma varautua, koska elämme pahasti sairasta maailmanaikaa. Ilmassa on ”vihabasilleja”, jotka tarttuvat mihin tahansa. Lisäksi toimittaja esittää vain osan kansasta heränneen toivoon. Tämä toivo on Silakkaliike, joka syntyi vihanlietsonnan ja rasismin vastavoimaksi.

No, asioiden taustoista kiinnostuneelle voi syntyä myös päinvastainen mielikuva. Silakkaliike näyttää syntyneen vastustamaan perussuomalaisia. Vastustamaan niitä vastakkaisia poliittisia tavoitteita, joita esimerkiksi Silakkaliikkeen perustaja, Johannes Koski, Feministipuolueen kannattajana edustaa.

Poliittiset erimielisyydet kuuluvat asiaan, mutta uutta on suora hyökkäys perussuomalaista puoluetta ja sen kansanedustajia kohtaan. Milloinkaan aikaisemmin koko puoluetta ja sen kannattajia ei ole näin voimakkaasti rinnastettu polarisaation syypääksi. Varsinkaan, kun hallitusvaltaa ylläpitävät muut puolueet, keskustan tukemat vasemmistovihreät.

Vastakkainasettelun aika ei siis näytä olevan ohitse vielä pitkään aikaan, vaikka presidentti sovun tietä tarjosikin. Vastakkainasettelun sylttytehdas on kuitenkin aivan jossain muualla kuin perussuomalaisten tai sen kannattajien suunnalla. Tämän johdosta on entistä tärkeämpää pyrkiä tuntea totuus ja pitää siitä kiinni. Totuutta ei voi poistaa rasismikorttia – saati vihapoliisia – esittämällä. Kansalla on tarve tietää koko totuus. Siksi julkista keskustelua haastavista teemoista tulee lisätä, niin eduskunnassa kuin muussakin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Sitä on demokratia ja sitä on sananvapaus.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


24 kommenttia
#1

> Silakkaliike näyttää syntyneen
> vastustamaan perussuomalaisia

Silakkaliike on vain yksi tapa ansaita elantonsa muiden muassa. – Seurataanpa vähän valtionapujen “kohdentamista” (= varastamista).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Kuinkas se nyt tuo silakkaparvi , niin pyrähti uimaan tuon presitentin , uudenvuoden puheen jälkeen ?!? Olikos siinä jotain sytykkeitä ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

synkkien voimien liitto
#2

Se on aivan selvää että isoa yleisöä on yritetty informaatiovaikuttamisen keinoin mobilisoida ja yllytetty toimimaan isänmaallisia ja kansallismielisiä poliittisia tahoja kuten Perussuomalaisia vastaan jonkin aikaa jo.

Tämä Silakka-liike on nähtävä jatkoksi sille vaikutusyritykselle ja taustaltahan löytyy myös se sama äärivasemmistolainen ja radikaali antifasisteiksi itseään kutsuva verkosto joka on jo pitkään aktiivisesti pyrkinyt häiritsemään Perussuomalaisia ja sen kannattajia mitään keinoja kaihtamatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Silakat, nuo hopeakylkiset parvikalat, virtojen mukana ajelehtivat, evoluution alkeistasolla kuivaa maata odottelevat silakat! He eivät perusta yrityksiä, he eivät luo työpaikkoja, he eivät luo kestävää korkeakultturista taidetta, mutta he parveilevat julkisissa viroissa niin kunnissa kuin valtionhallinnossakin eikä sinne muita oteta, he janoavat poliittista valtaa keinolla millä hyvänsä – valehtelu on vielä pientä niissä parvissa, he ovat vajonneet alle kirjoituspöytätason – he ovat jo pohjakosketuksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Onkos tuo Rautio ole entinen Stalinisti? Ainakin aikoinaan oli sen mininen tyyppi niissä porukoissa.
Ei tule Hesaria luettua, mutta onko se jo tuolle tasolle ”noussut”?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#7

Raution kolumneja HS:ssa on ennen voinut jokseenkin vapaasti kommentoida
ja se on ollut positiivinen yllätyksen aihe. Kyse on sentään kovan linjan kommunistista joka poliittisen kotinsa palaessa siirtyi muiden kaltaistensa mukana punaviheristön kannattajaksi. Nykyisin kommentointi on enää sallittu vain omalla nimellä joka sulkee pois suurimman osan asiallisista kommenteista. Punaviheristö kommunistien tapaan inhoaa vapaata keskustelua. Omaa nimeä ei netissä kenenkään pidä turhaan käyttää, ellei esimerkiksi sillä ansaitse elantoaan kuten kolumnisti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Silakat pitää nuotata,ja myydä vaikka Ruotsalaisille!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000