Perussuomalaiset

Mika Niikko

Rehellinen Kike

Kike oli rehellinen itselleen ja äänestäjilleen. Arvostan.

Erehdyksiä teemme me kaikki. Kyky myöntää ne on ihailtavaa. Onneton tie on virheiden selittely seuraavat kaksi vuotta tai pidempään. Tuoreet YLE:n kannatusmittaukset antavat jo viitettä siitä, mitä kansa kunnioittaa.

Moni on ihmetellyt loikkareiden toimintaa, mutta pitää ymmärtää, että lähtö lienee ollut useimmille nopeasti tehty paniikkiratkaisu. Vasta jälkikäteen maan johtomiesten lausunnot alkavat palautua oikeisiin mittasuhteisiin.

Pääministeri Sipilä ja varapääministeri Orpo perustelivat Perussuomalaisten hylkäämistä kolmella pääteesillä: 1) ristiriita arvoissa, 2) hallitusohjelmaan sitoutuminen ja sen tulkitseminen, ja 3) hallituksen toimintakyky.

Ensimmäinen perustelu heitettiin pelastusrenkaaksi puolueesta pois pyrkiville. Siihen tartuttiin 20 edustajan voimin.

Perustelun ongelmana on lähinnä se, että sillä ei ole totuuspohjaa. Perussuomalaiset, sen jäsenistö, ohjelmat tai arvot eivät ole muuttuneet mihinkään – ei varsinkaan rasistiseksi – yhden puoluekokouksen jälkeen. Etenkin, kun tiedämme kuka puolueemme, ja jopa hallituksen, maahanmuutto-ohjelmat on suureksi osaksi muotoillut.

Huoli hallitusohjelman toteutumisesta oli perusteluna niin ikään outo. Kaikille osapuolille oli selvää, että perussuomalaiset puheenjohtajineen oli sitoutunut hallitusohjelmaan. Alkuperäisessä tiedotustilaisuudessa Sipilä totesi uskovansa, että Halla-ahon kanssa olisi saavutettu yhteisymmärrys hallitusohjelman ja mm. turvapaikkapoliittisen ohjelman toteutuksesta.

Hallituksen toimintakyvyn kanssa ollaan oltu lähinnä huolissaan siitä, että puolueen puheenjohtaja on osan viikoista kaukana Brysselissä. Ymmärrettävä huoli, mutta yksinään ei tosiaankaan syy hallituksen kaatamiselle.

Loppujen lopuksi kyse on siis puhtaasti arvoista – tai pikemminkin siitä, mitä niiden väitetään olevan.

Kriisin keskiössä on siis ollut epärehellisyys. Ei edes siitä, onko puolueen jakautumista suunniteltu etukäteen vaan siitä, että yksi puolue ja sen kannattajat halutaan leimata ääriainekseksi vastoin tosiasioita. Tämä ei ole ministerien arvovallalle sopivaa. Vielä vähemmän niille, jotka hylkäsivät puolueen taisteltuaan sen eteen vuosikausia. Halu pelastaa hallitus tuli suhteettoman tärkeäksi. Puolueen ja isänmaan tarvitsemien aatteiden puolustaminen jäi toiseksi.

Juuri jäsenistön ja äänestäjien perusteeton leimaaminen laukaisi armottoman palautemyrskyn. Asiallinen kritiikki on oikeutettua. Sen sijaan uhkailu ja asiattomuudet eivät edistä mitään vaan ovat häpeäksi.

Perussuomalaisilla on täysi syy kulkea pää pystyssä puolustamassa omaa linjaansa. Emme ole altistamassa itseämme ääriliikkeille, mutta emme myöskään väärille leimoille. Jatketaan tätä työtä, Kike ja muut ystävät. Perussuomalaisten arvopohja ja päämäärä ovat samat. Jäsenyytemme arvoisia.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Olin kaikista pettynein juuri Kiken loikkaukseen mutta nyt hän korjasi tilanteen ja hyvä niin 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Persuilla on mahdollisuus vaikka Päministeri puolueeksi nyt kun vaalilupausten pettäjä Eu-trolleista päästiin eroon !

NYT PITÄÄ SAADA TAKAISIN KANSAN LUOTTAMUS Tehdä kolmen T:n ohjelma joka keskittyy vain Talouteen ja Turvallisuuteen ja Toivoon kaikki muut asiat hoituu siinä sivussa !
-Talous pitää saada kuntoon ,velkaantuminen seis,lisää vienti työpaikoja ja yrityksiä ja sijoituksia Suomeen jotta saamme Valuutta tuloa oli valuutta mikä tahansa,Viron veromallilla saamme vauhtia tähän !
-Turvallisuus on helppo laittaa kuntoon kun ei soiteta suuta naapureille eikä sekaannuta asioihin jotka meille ei kuulu eikä haalita terroristi alueilta sosiaali pummeja tänne maleksimaan.
Pakolais kiintiöstä ja rajoista on pidettävä kiinni !
-Toivoa kansalle tulee kun poistetaan Autovero ja lasketaan kustannus tasoa ja kun syntyy uusia työpaikkoja !!

t. Päästiin perseen myyjistä (ex. Persut on perseensä myyneet)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Jos Jussista ei tule Suomen seuraavaa pääministeriä, saa syyttää vain itseään. Nyt on aika erittäin otollinen. Allekirjoitan myös ohjelmasi jokaisen sanan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

No ilmeisesti joku selkäranka sentään löytyi. Kieltämättä hieno teko, kun ottaa huomioon ryöpytyksen, jonka loikkaus aiheutti, ansaitusti tosin, mutta kuitenkin. Oli varmasti kova paikka huomata tulleensa huijatuksi ja että oma harkintakyky petti niin pahasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Täytyy kyllä sanoa, että oli Halla-aholta ”himpskatin” viisas ja hieno teko antaa aikaa – vaikkakin rajallinen – palata takaisin. Paineen on täytynyt olla tosi kova, vaikka Halla-aho on varmasti saanut tukeakin niin kyllähän koko episodi oli niin valtavan negatiivinen. Miten Halla-aho on kaiken kestänyt?! Ei voi muuta sanoa kuin että KYLLÄ SATAA HALLA-AHON LAARIIN! 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

masa
#4

Orpon arvot on sitä että vaimo rikastuu matubisneksessä.
Taulapää ei tehnyt mitään kun tuhannet matut vyöryivät maahan. Jälkeenpäin myönsi että olis voitu käännyttää kaikki turvallisesta maasta saapuvat.
Meillähän on varaa pistää miljardeja turhuuteen.
Potentiaalisia terroristeja pyörii maassa ja koska tahansa paukkuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Suhtautuminen Mika Niikkon on kohdaltani kehittynyt myönteiseen suuntaan, siinnä meillä on hyvä edustaja, jotenkin Mika on ollut etäinen, voi olla ettei ole voinut tulla reilummin esiin Soinin varjosta, hyvä että muutoksen mukana voi tulla esiin, hyvä näin , jatka Mika valitsemallasi tiellä, se on oikea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Opserver
Hämmentynyt
#7

Otsikko vaan on aivan naurettava, kun ottaa huomioon ko kansanedustajan muistin katoaminen tietyissä perheen talousasioissa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000