Perussuomalaiset

Mika Niikko

Pakkolaki kilpailukyvyn parantamiseksi?

Yhteiskuntasopimuksen kariuduttua hallitus on päässyt yksimielisyyteen keinoista, joilla Suomen kilpailukykyä parannetaan. Aikaisemmasta yhteiskuntasopimuksen yrityksestä poiketen ammattijärjestöille tarjotaan pakkolakia.

 

Keskeisimmät lakimuutokset tulevat koskemaan työntekijän sairauspoissaolon omavastuuta. Ruotsin mallin mukaisesti ensimmäinen sairaspäivä tulee olemaan palkaton, ja sitä seuraavina sairauspoissaolopäivinä työntekijä saa 80% palkasta. Yhdeksän päivän jälkeen työntekijä siirtyy Kelan maksatuksen piiriin. Lisäksi työntekijän ylityökorvaukset puolitetaan, sekä virkamiesten vuosilomaoikeus vähenee 38 päivästä enintään 30 päivään. Jatkossa myös ylityökorvaukset tullaan puolittamaan, ja loppiainen sekä helatorstai eivät enää ole palkallisia vapaapäiviä. Työntekijän sunnuntaikorvaus putoaa sadasta prosentista 75 prosenttiin, ja työnantajan sosiaaliturvamaksu 1,72 prosenttiin.

 

Eri toimenpiteillä julkisen sektorin menoista säästetään 1,7 miljardia euroa. Mikäli hallituksen suunnitelmat toteutuvat, saavat palkansaajat kilpailukyvyn parantamisen hyödyt osittain takaisin, kun toimenpiteitä arvioidaan.

 

Hallituksen toimenpiteiden vaihtoehtoina olisivat olleet jo aiemmin esitetyt miljardin euron leikkaukset ja lähes 500 miljoonan veronkiristykset, jotka olisivat osuneet mm. työttömiin, eläkeläisiin ja vuorotteluvapaaseen.

 

Olisiko sittenkin kaikkien kannalta ollut parempi, että yhteiskuntasopimus olisi syntynyt kolmikantaneuvotteluissa? Mielestäni ammattijärjestöjen kyky ajaa koko maan etua on vähintäänkin kyseenalainen. Jatkossa varmaankin näemme lakkoja, mielenosoituksia, sillä saavutetuista eduista ei ole ollut tapana tinkiä.

Osallistu keskusteluun!


22 kommenttia
Lusmut
Iloinen
#1

Erittäin hyvä asia tämä palkaton ensimmäinen sairaslomapäivä! Olen seurannut kauhulla kuinka nykyistä järjestelmää käytetään surutta hyväksi ja tämä on askel oikeaan suuntaan. Lusmut/ pummit kuriin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Joo, todella on hienoa, kun operatiiviseen pelastustoimintaan, hoitotyöhön, poliisiksi jne. tullaan sairaana, koska matalien tehtäväkohtaisten palkkojen ja varsinkin nyt tulevien leikkausten takia ei kertakaikkiaan ole rahkeita jäädä sairaslomalle.

Olisko sittenkin pitänyt aiheettomien saikkujen karsimiseksi keksiä jotain muuta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Veli Savolainen
Iloinen
#2

Nyt on kysymys paljon suuremmasta asiasta, kuin me uskotaankaan. Toki lakkoja ja mielenosoituksia tulee pilvin pimein, mutta loppujen lopuksi on kyse ”kuolinkamppailusta” monella tasolla. Vasemmiston kannatus laahaa pohjamudissa ja ammattiyhdistysliike on ihmeissään. Tämä on kummankin viimeinen mahdollisuus osoittaa voimansa tai sitten se on siinä. Samaan aikaan talouselämä meillä ja muualla seuraa suurella mielenkiinnolla kamppailua hallitus vs ammattiyhdistys ja jos jälkimmäinen voittaa, niin sekin on sitten siinä. Siis luottamus Suomen talouteen ja siihen, että tänne joskus kannattaa investoida ja yrityksiä perustaa.
Nyt ei pidä hallituksen antaa piiruakaan periksi, vaan viedä esityksensä päätökseen, kävi miten kävi.
Joskus on pakko näyttää kaapin paikka ja nyt on aivan viimeinen hetki tehdä se!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#7

Talouspäätökset ovat tärkeitä talouden kannalta mutta verovaroin tuettava massiivinen humanitäärinen maahanmuutto muslimimaista ja kehitysmaista on yhteiskunnalle ja maamme asukkaille paljon merkittävämpi asia koska sillä on pysyvät vaikutukset Suomen väestöön ja yhteiskunnan vakauteen sekä lisää tuntuvasti valtion menoja. Mitä iloa on taloudesta jos yhteiskunta muuttuu turvattomaksi ja että et koe enää yhteenkuuluvuutta muiden kanssa ?

Talouteen liittyvät asiat ovat sellaisia joita voidaan aina muuttaa talouden tilanteen mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Outoa
#9

Hallitus näyttää täydellisen osaamattomuutensa tällaisilla esityksillä, täysin EK:n mukaan tehtyjä, ei Suomen etujen mukaan. Ihmiset kommentoivat sunnuntaiprosenttien vähentämisestä, mutta paljon suurempi asia on kerrottu ikäänkuin siellä rivien välissä: Ylityökorvaukset puolitetaan! Eli jos tavallinen työpäivä on kahdeksan tunnin mittainen ja sinun pitää jäädä ylitöihin, nykyään saat kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 50% palkan päälle, hallituksen esityksessä 25%, siitä eteenpäin on saanut 100%, tulevaisuudessa 50%! Itse en ainakaan moiseen suostu, ylityöt saavat puolestani olla ja työt jääköön tekemättä! Tätäkö kansa tosiaan vaaleissa halusi, mahdotonta uskoa! Näitä ovat ilmeisesti suunnitelleet sellaiset virkamiehet, jotka eivät ole saaneet ylitöistä mitään erillistä korvausta, ovat lahjoittaneet vapaa-aikansakin työlle ja eivät ymmärrä, että työ on ainoastaan yksi osa elämästä, tärkeää on myös se muu aika, laatuaika, jonka myymisestä kuuluu maksaa kunnon korvaukset!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tosi duunari
Iloinen
#11

Mulla on pieni kioski, jota pyöritän yhdessä vaimoni kanssa. Leipä on tiukilla, mutta tätä on tehtävä, koska muutakaan ei ole. Työpäivät venyvät todella pitkiksi, sillä ” kipsan ” on oltava aina auki. 7 päivää viikossa 360 päivää vuodessa. Vain juhannuksena ja jouluna voi pitää pari päivää vapaata. Illat, viikonloput, pyhät, kaikki aika kuluu täällä. Palkkaa voimme ottaa tästä 1500e/kk kumpainenkin ja voittoa tämä ” suuryritys ”
ei ole koskaan tuottanutkaan, muutaman tappiollisen kylläkin. Kiva lukea lehdistä, että 38 lomapäivää lasketaan 30 päivään – onpa hurjaa! Sunnuntai korvaus alenee 25% – kamalaa! Helluntaina töihin – Järisyttävää! Eka sairauspäivä palkaton – Nyt viimeistään olisi suurlakon paikka!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Työväenpuolue
Vihainen
#3

Meitä äänestäjiä on kustu linssiin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Porvaripuolue PS
Vihainen
#4

”Olisiko sittenkin kaikkien kannalta ollut parempi, että yhteiskuntasopimus olisi syntynyt kolmikantaneuvotteluissa? ”

Ai että asia olisi muuttunut jotenkin jos AY-liike olisi hyväksynyt tämän sairaanhoitajien, poliisien, vartijoiden, huoltomiesten, ravintolatyöntekijöiden ja kaupanalan pienipalkkaisten maksumieheksi laittamisen?

AY-liikkeellä näyttää olevan selkäranka joka työväenpuolueeksi itseään kutsuvilta perussuomalaisilta puuttuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaihtoehdoton ammattijärjestö
#10

On se kumma, että ammattiliitoille ei kelvannut 15 min enemmän töitä viikossa ja leikkauksilta olisi pääosin vältytty.. nyt nuristaan kun ei ole kykyä toimia koko maan parhaaksi..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#5

ay änkyrät pannaan kyykkyyn kuten paperiliitto muutama vuosi sitten. Seuraavaksi pitää myös iskeä pääomatuloihin, rkp säätiöihin ja varallisuusvero takaisin niin ollaan hyvällä tiellä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vanha raihna
Utelias
#6

Haha.. Sen kun näkisi. Se ei kuulu EU:n suunnitelmiin, ja PS kannattaa EU:ta. Kreikkaakin kiellettiin koskemasta rikkaiden saavutettuihin etuihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000