Päätökset suurmoskeijasta on pian oven edessä. Ainakin Helsingissä. Voimmeko vain jäädä odottamaan Helsingin kaupungin ilmoitusta sopivan tontin löytymisestä ilman, ettei hallitus käsittele asiaa yhdessä millään tavoin?

Aiemmin, huhtikuussa, 20 kansanedustajaa kysyi ministeri Grahn-Laasoselta moskeijoiden rahoitukseen liittyvistä riskeistä. Jos kansan valitsemat edustajat asiallisesti kysyivät siitä, miten Suomessa huomioidaan muiden maiden kokemukset, on kohtuutonta vastauksessa leimata kysyjien motiivia.

En ihmettele lainkaan, jos kansalaiset eivät uskalla kyseenalaistaa käsitteitä maahanmuutosta, jos jopa kansanedustajien ylle sovitellaan vihapuheen viittaa.  

Keskustelu suurmoskeijan rahoituksesta on käytävä ennen lopullisia päätöksiä. Jätin tänään yhdessä monen kollegan kanssa aiheesta uuden kirjallisen kysymyksen sisäministerille. Uutta kysymystä tarvitaan, sillä Opetus- ja kulttuuriministeri ei ymmärtänyt aiemmin huhtikuussa jätetyn moskeijoiden rahoitukseen liittyvän kysymyksen tarkoitusta.

Miksi suurmoskeijahankkeeseen tulee suhtautua kriittisesti:

1) Ulkomaalaisen rahoittajan intressit

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Moskeijan ja toimintakeskuksen perustamiskustannukset olisivat noin 110- 140 miljoonaa euroa, vuosittaiset käyttökulut 6-7 miljoonaa. Bahrainin kuningaskunta haluaa rahoittajaksi. Kuka investoisi miljoonia ilman vastapalvelusta?

Jos moskeijan tai toimintakeskuksen halutaan tukevan muslimien integroitumista, Bahrain ei ole oikea rahoittaja. Bahrainin hallitus on loukannut ihmisoikeuksia ja pitää poliittisia vankeja. Rahoittajan halua tukea muslimeita omaksumaan naisten sanan- ja uskonnonvapautta tai naisten oikeuksia länsimaissa ei ole itsestäänselvyys.

Islamilaisen valtion intressissä tuskin on muslimien integroituminen länsimaiseen yhteiskuntaan vaan muslimien eriytyminen siten, että muslimimaiden on mahdollista saada heidät toimimaan itselleen edullisella tavalla myös länsimaiden sisällä. Kysymys on siis viime kädessä suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden tulevaisuudesta.

On olennaista huomioida myös se tosiasia, että moskeijaa hallinnoivan säätiön muodollisilla hallintorakenteilla ei suljeta pois rahoittajan valtaa yhteisössä, jossa suuri osa vallankäytöstä tapahtuu epämuodollisia reittejä pitkin.

2) Muslimiväestön sisäiset ristiriidat

Muslimit ovat jakautuneet shiioihin ja sunneihin, joiden välinen väkivalta on maailmalla arkipäivää. Myös Euroopassa ryhmien edustajat ovat murhanneet toisiaan. Muslimien keskinäiset vastakkainasettelut on monilla päättäjillämme vaikea pitää mielessä, koska islam-tietous on ohutta.

Toistaiseksi Suomessa on vältetty vakavat yhteydenotot islamin eri haaroihin kuuluvien muslimien välillä. Suurmoskeijan rakentaminen asettaisi kuitenkin yhden islamin haaran näkyvästi muiden edelle. Se olisi omiaan lisäämään muslimien välistä jännitettä, katkeruutta ja pidemmällä tähtäimellä mahdollisesti myös väkivaltaa.

Monet muslimit vastustavat suurmoskeijahanketta, koska eivät halua tänne samaa vastakkainasettelua, jota ovat paenneet.

3) Muslimiväestön eristäminen yhteiskunnasta

Suurmoskeijan yhteydessä olisi toimintakeskus. ”Tavoitteena on erityisesti lasten, nuorten, perheiden ja vanhusväestön palveluiden tuottaminen tiiviissä yhteistyössä kaupungin ja eri palveluntuottajien kanssa”, kuvaillaan hankkeen tonttivaraushakemuksessa.

Suunnitelmat tulkitsen siten, että käytännössä tiloissa toimisi esimerkiksi päiväkoti ja koraanikoulu, joiden rahoitusta mahdollisuuksien mukaan pyrittäisiin hankkimaan kaupungin kassasta. Ihmettelen, miten hankkeen voi millään tavalla nähdä integraatiota tukevana. Missä välissä lapsi oppii tuntemaan kantasuomalaisia ihmisiä ja yhteiskuntaa, jos hänet laitetaan moskeijan päiväkotiin ja iltapäiväkerhoon?

Maahanmuuttajat ja kantaväestö tarvitsevat keskinäistä kanssakäymistä. Se hälventää epäluuloja ja edesauttaa kotoutumista. Tehtävämme on tukea kotoutumista, ei eristää muslimeja toisistaan ja kantaväestöstä.

Luvan myöntämisessä tai epäämisessä suurmoskeijalle ei ole millään lailla kyse uskonnonvapaudesta. Pääkaupunkiseudulla toimii kymmeniä islamilaisia yhteisöjä, joilla on omia rukoushuoneita eri puolella kaupunkia.

Suurmoskeijan kieltäminen ei ole muslimien vastustamista vaan tarpeellinen toimi sisäisen turvallisuuden ja kotoutumisen tukemisen kannalta. Pelkästään muiden Euroopan maiden varoittavien esimerkkien pitäisi sytyttää punaiset valot jokaisen asiaa pohtivan mielessä.

Lopuksi totean vain sen, että jos esimerkiksi Itävalta on omien huonojen kokemustensa perusteella kieltänyt ulkomaisen rahoituksen moskeijoissa, ei Suomen tulisi tieten tahtoen toistaa samoja virheitä.