Perussuomalaiset

Mika Niikko

Hallitus matka katkesi. Syystäkin.

Sote kaatui, koska sen motiivit olivat väärät. Sosiaali- ja terveydenalan jättiuudistusta alettiin rakentaa suuryritysten etua ja poliittista valtaa hamuten. Lisäksi kun parlamentaarinen valmistelu puuttui, ei oppositiosta löytynyt ymmärrystä Sipilän ja Orvon ylimielisyyteen senkään verran.

Sotejunan jarruja viriteltiin pysyvään lukkoasentoon viimeistään siinä vaiheessa, kun Krista Kiuru tuli Tuula Haataisen tilalle johtamaan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa helmikuussa 2018. Varajäsenen ominaisuudessa osallistuin joitain kertoja kokoukseen ja yllätyin, miten suurella tunteella asiaa käsiteltiin. Milloin jäseniä itki työuupumuksen painamana ja milloin toisia sätittiin tavalla, jollaista eduskunnassa ei hevin muualla kuule. Tiedostin, että tämän junan kyytiin ei kannata lippua lunastaa. Riittänee, että junan varsinaiset kolmetoista nais- ja neljä miesmatkustajaa käyvät tahtojentaistelua keskenään ilman varajäseniä.

Puheenjohtaja Kiurusta opin sen ominaisuuden, että taitavampaa ja tahtovarmempaa puheenjohtajaa eduskunnasta tuskin löytyy. Rautarouvan lujassa ohjauksessa sotejunalla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä päämääräänsä ennen vaalikauden loppua. Myös työmyyrät Leena Meri (perustuslakivaliokunta) ja Arja Juvonen (sotevaliokunta) osasivat kylläkin asianmukaisesti kääntää jokaisen kiven ympäri asiassa, jossa panoksena oli suomalaisten terveys. Yhteistyö koko opposition leveydeltä työ pelasti Suomen terveyspalvelut käytännössä varmalta kaaokselta.

Valtiovarainvaliokunnassa saimme kuulla asiantuntijoilta, että kolmen miljardin kustannussäätötavoite oli täysin hatusta vedetty ja tavoitteista huolimatta kustannukset nousisivat. Hallituksen vääntämä sote-yhtälö oli mahdoton. Se perustui siihen, että yksityiset firmat tuottaisivat palveluita julkista sektoria pienemmillä kustannuksilla ja tekisivät silti tuntuvasti voittoa.

Kansalaisten perusoikeuksista tuli lopullinen puskuri vastuuttoman markkinamallin raiteille.

Eduskunta laittoi pisteen poliittiselle pelille suomalaisten terveyden kustannuksella. Seuraavalla vaalikaudella asiaan palataan. Soteuudistuksessa tulee laittaa tavallinen asiakas ykköseksi, unohtamatta työntekijöiden jaksamista. Uudistusta tarvitaan, ja hyvänä lähtökohtana voisivat olla maakunnalliset palveluiden järjestäjät ja vankka julkinen terveydenhuolto.

Sipilän ja Orpon ahne linja kaatoi lopulta tämän hallituksen, jolla oli potentiaali paljon parempaan.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Kävikös tässä jälleen , niin sanotusti että ahneella on kakkanen loppu ??? Kuinkahan ne Rinteen/kumppanien osakkeet alkaa tippumaan ??! Rinteelle on tullut arvotonta , arvonnousua !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Mika. Toteutui, ”joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”. Sydän lämmin lähellä, on paremi, kuin raha, kylmä kaukana. Emme eläkkään yksin leivästä, vaan, lämpimistä Sanoista. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mitä puoluetta äänestän
Hämmentynyt
#3

Hyvä, että sote kaatui. Mutta onko niin, että PS kannattaa maakuntamallia, kun siitä ei ollut mitään mainintaa? Halla-ahokin mainitsi vain valinnanvapauden. Mitä itse olen ihmisiä kuunnellut, myös maakuntia on vaikea ymmärtää, kun hallintoporukkaa on muutenkin paljon. Ei kaivata uusia pomoportaita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Soten valistelut ovat kyllä olleet käynnissä jo vuosikausia. Ei se mikään uusi asia ole eikä pelkästään Sipilän hallituksen asia.

Suomessa on siirrytty HUUTOLAIS-SYSTEEMIIN jo aikaa sitten.

Kuka halvimmalla ottaa, niin sille annetaan. Näin on pitkään ollut paitsi vanhustenhuollossa niin myös lastensuojelussa ja vammaispolitiikassa sekä mielenterveyspolitiikassa.

HUUTOLAIS-SYSTEEMIÄ vastaan on taisteltava, se on saatava muutettua inhimilliseksi systeemiksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Hallitus teki sitä ja tätä, tai Sipilä ja Orpo olivat ahneita. Haloo!!!! Suomi on EU:n jäsen ja täällä hallitus tekee niin kuin komissio määrää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000