Perussuomalaiset

Mika Niikko

Eläkkeensaajan asumistuki muuttuu, mutta miten?

Hallituksen esityksessä eläkeläisten asumistuki sopeutetaan vastaamaan yleistä asumistukea. Eläkkeensaajan asumistuen muuttaminen yleiseksi asumistukesi pyrkii saamaan aikaiseksi 123 miljoonaa euron säästön. Eläkeläisen asuminen kallistuu, mutta ei ihan kuten oppositio tänään eduskunnassa käydyssä värikkäässä keskustelussa antoi ymmärtää.

Julkisessa keskusteluissa eläkkeensaajan asumistuen laskupohjana on käytetty 1100 euron bruttotuloa ja 500 euron vuokraa. Mikäli eläkeläinen asuu vuokralla esimerkiksi Akaassa ja vuokra on 500 euroa, laskee asumistuki uudistuksen jälkeen -92,86 euroa. Eräs tosiasia jäi iltapäivälehdiltä ja oppositiolta mainitsematta. Oikotien mukaan Akaassa yksiön vuokra on 320 euroa. Tällöin vuokra jää alle KELAN hyväksymän enimmäisasumismenon 362 euron.  Kansaneläkelaitoksen laskurin mukaan yleinen asumistuki olisi 129,60 euroa ja eläkkeensaajan asumistuki 103,06 euroa. Uudistuksessa eläkeläisen asumistuki ei vähene vaan kasvaisi 26,54 euroa.
 
Tärkeää on huomata myös se, että jos sama tulo- ja vuokrataso sijaitsee vaikkapa Helsingin seudun kunnassa, asumistuki nousee +11,20 euroa.  Vastaavasti jos eläkeläisen asumismenot ylittyvät hyväksyttävän kohtuullisen asumismenon määrän, asumistuki pienenee. Ymmärtääkseni uudistus asettaa asumistukea saavan eläkeläisen muiden asumistukea saavien kanssa samaan ryhmään.

Tästä herää yksi kysymys. Asuvatko useat eläkeläiset yksin kalliissa tai suuremmassa vuokra-asunnossa kuin yleisen asumistuen piirissä olevat? Mitä siis voimme tehdä asumistukiuudistuksessa häviävän eläkeläisen hyväksi? Pitääkö heille suoda suurempi asumistuki suhteessa muuhun yksin elävään väestöön? Vähintä mitä voimme uudistuksen yhteydessä tehdä on auttaa heitä pääsemään kiinni edullisempaan vuokra- asuntoon. Tällöin tulotaso ei merkittävästi tippuisi ja se voisi jopa nousta.

Osallistu keskusteluun!


166 kommenttia
Arska
Utelias
#1

Toisaalta se on näin, mutta onko kaikkialla saatavilla niitä kohtuu vuokraisia yksiöitä tai vastaavia. Jos asut yksin isossa kämpassä niin neliöt pitäis huomioida asumis tuessa. Järjen ääni ja kohtuus kaikessa. Toisaalta jos asumis tuki pienenee ja joutuu toimentulo luukulle niin hyöty valuu kankkulan kaivoon. Kohtuu hintaisia vuokrataloja enemmän… 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Heikki Kortemäki
Hämmentynyt
#7

Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ei ole tarjolla ja, jos asuu esim Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Espoo, Kerava, Hyvinkää, Hämeenlinna, Tampere, Pirkkala, Turussa tai jossain muussa etelä-suomen kaupungissa niin ei kohtuuhintaisia asuntoja ole. Ja esim Tampereellakin esim TVA perii ylisuuria vuokria mm yksiöstä mm lentävänniemessä 36,5 neliön yksiöstä 490 euroa ( Tampereen kaupungin hallitus päättänyt näin ja vuokrat nousee vuosittain 8%). Tässä teidän oletuksessa lähdetään siitä, että eläke on 1100 euroa, mutta entäs sitten kun minulla on eläke on 883 euroa- YLE vero ja siitä pitää maksaa 500 euron vuokra, 20e/kk kotivakuutus- vesikulut 25e/kk + sähkö+sähkönsiirto 35/kk. Saunakin maksaa sekä pyykinpesutupa ( kun ei ole varaa ostaa pesukonetta) Ruokaankin pitää jäädä 200 euroa. Tarvitsen myös TKL bussi-lipun 20-30 euroa/kk. Ei kai kukaan halua olla olla 4-seinän sisällä yksiössä 24H/30 vrk /12kk ikään kuin elinkautisvanki. Rahaa ei yksinkertaisesti jää pakollisten menojen jälkeen yhtään euroa. Ja jos eläkkeensaajanasumistuki lasketaan vastaisuudessa yleisen asumistuen mukaisesti, niin joudun hakemaan soaalitukea kunnalta, mutta onko sekään varma, koska kuntien menoja kanssa karsitaan ja sosiaaliset tuet ovat heti Sipilän mukaan hetu ensimmäisenä, koska heiltä saa ja voi ottaa, mutta hyvin ansaitsevilta, yli suurista eläkkeistä tai yritysten veronkiertoon ei haluta puutua tai haluta edes selvittä mitkä yritykset kierrättää ”pesee” rahat vertoparatiisien kautta tai siirtää voittonsa niihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

homma kusee
#23

Kohtuuhintaisia ei ole tarjolla Oulussa – tai jos 600 euroa on kohtuuhintainen yksiöstä – pienestä kaksiosta niin sitten. Halvemmista saa taistella nuorison kanssa, joka aloittaa opiskelut syksyllä. Kun eläke 900 euroa ja ostit vahingossa asunnon, jossa on yhtiövastikeosuus – ennen sairastumista levinneeseen syöpään – et tule koskaan saamaan toimeentulotukea (tarkistettu), koska yhtiölainaosuutta ei hyväksytä menoksi. Asumistuki pienenee 130 euroa, edessä asunnon myynti – siihenhän nyt on kovasti vointia samoin kuin muuttoon. Ja vaikka asuisi vuokralla, tuo hintaluokka on ihan normi. Samoin muissakin isommissa kaupungeissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pertti manninen
Vihainen
#26

Asumistuki Suosii Ylikalliistiasuvia Pk-seutunasuntojen omistajia.
Asumistuki pitää muutaa;
tulojenmukaisesti porrastettuna tasan samansuuruisena kokomaahan kaikille yli 50v suomessa asuneille.

ja alle 25vsuomessa asuneet, lapsetomat leikattu tuki n 50% =soluasunto, mamuille ja talouspakolaisille vain yhteismajoitus, kunnes ovat hankkineet työtä jatoimeentuloa vähintään 5v.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Tukea myönnettäessä on kohtuulliset asumismenot jos vuokra isompi niin eläkkeensaajakin maksaa lisäomavastuuta..ei tukea saa koko vuokraan ja myös eläkkeen määrä ratkaisee tuen suuruuden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

leipäjonoon
Hämmentynyt
#25

ei ne ota huomioon että,joskus on vaan pakko ottaa vastaan ,vähän kalliinpikn kämppä jos ei muuta ole tarjolla,sitten vaan ruoka hankkia leipäjonosta, ei kiva asua veneenkään alla, tai no kesällähän sekin menettelis,olis vaan vaarana , että joku pöllis , leipäjonokassin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Asunto on eläkeläiselle KOTI,olisiko nyt lähdettävä kodistaan halvempaan asuntoon.Me pientä eläkettä saavat emme pysty edes asumaan kalliissa vuokra-asunnoissa.Tukea myönnettäessä katsotaan kohtuulliset asumiskustannukset,yli menevän joutuu itse maksamaan,ei meillä ole varaa maksaa isoja lisäomavastuuta.Ottakaa päättäjät selvää asioista ja pitäkää ennen vaaleja antamaanne lupaukset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eläkeläinen
Vihainen
#20

Kai ne meille sitten jonkun kontin näyttää asuttavaksi, vai ehkä sellaisen metri kertaa kaksi kuopan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kauhistunut rahan jaosta
Vihainen
#12

Olen itsekin eläkeläinen, mutta en saa tai tarvitse asumistukea.

Tässä pari vuotta sitten kuulin tutun tutun (eläkeläisen) muuttaneen Helsinkiin Mikkelistä pieneen kaksioon Mannerheimintielle. Kyselin, mitenkäs nuo asumiskustannukset, kun vuokra on yleensä 950 e pintaan kaksioissa, niin kuulemma itse maksaa vain 300 e. Asumistuki kattoi siis 650 e Mikkelistä muuttaneen eläkeläisen asumiskulut. Mikkelissä kaksion vuokra on kai 400 e luokkaa.

Muuttajan elämä oli Mikkelissä (60 v), mutta lapset ja lapsenlapset Helsingissä. Siksi hän käsittääkseni muutti Helsinkiin. Yhtä isoon asuntoon kuin Mikkelissäkin.

T.A Mikkonenkin siirtyi Helsinkiin kirjoille, on paremmat lääkäri/sairaanhoito asiat pääkaupungissa.

Joka tapauksessa suurlaman aikana on hyvä katsoa näitä tukiasioita tarkemmin mihin ne rahat menevät.
Miten isoissa asunnoissa asutaan yhteiskunnan piikkiin ja missä paikassa. Omalla rahalla asuvat on asia erikseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tk-eläkeläinen
Vihainen
#24

Sitä minäkin ihmettelen, että miksi pienituloinen eläkeläinen yleensä saa päähänsä muuttaa 950 e:n asuntoon Hkiin?! Enkä ymmärrä sitäkään, miksi verorahoista pitäisi tukea jonkun asumista yli varojensa tuohon malliin! Eläke karttuu tehdystä työstä ja siitä saaduista ansioista. Ei voi vain valittaa, että on pieni eläke ja verrata sitä esim. naapuriin, joka saa isompaa eläkettä. Varmasti tämä naapuri on kouluttautunut enemmän, tehnyt vastuullisempaa/vaativampaa työtä; myös siis työvuosien määrä on ratkaiseva. Eläkkeitä ei voida verrata keskenään eikä kenenkään pidä elää yli varojensa ja olettaa/odottaa jonkun = yhteiskunnan maksavan kulunsa! Miksi Kela ylipäänsä myöntää moisia tukia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Idailona
Vihainen
#27

Ei pidä paikkaansaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Idailona
#28

Pitäisikö kaikkien Helsingissä syntyneiden. Köyhien eläkeläisen muuttaa Mikkeliin, kas kun ei Viroon. Pääkaupunkiseudulla ei ole kohtuuhintaisia pienasuntoja kenellekään. Muu maa sortaa meitä. Eivät vuokrat laske kuin asuntoja kunnallisesti rakentamalla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Kyllä markkinatalous alentaa hintoja Hesassakin, jos eläkeläiset luopuvat uusavuttomuudestaan ja muuttavat tulojensa mukaisiin asuntoihin vaikka muuttotappiokuntiin. Itse olen näin päättänyt tehdä, jotta en omalta osaltani ajaisi valtakunnan taloutta kuralle. Toki tulen kuitenkin anomaan asumistukea siihen halvempaan asuntoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Asumistukeen järkeä
Utelias
#13

Voisi myös miettiä, kannattaako yksityisiä asuntosijoittajia tukea asumistuen muodossa.

Tosin, Sato ja VVO ovat varmaan pahimpia yhteiskunnan varoilla voittoa tekeviä firmoja. Saavat edullisia tontteja kunnilta, ja yhteiskunnan kassasta asumistuet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

luukuttaja
Vihainen
#14

tämähän on selvää vanhojen ihmisten nöyryytystä kyllä rahaa löytyy kun maahanmuuttaja tarvitsee tai haluaa lomalle mitä pakolaisia he ovat jos uskaltavat tai haluavat mennä kotimaahansa lomalle ja tämä ei ole rasismia mutta onhan se ihan hulluutta että omanmaan eläkkeellä oleva kansalainen saa kärsiä kun virkaatekevät herrat ja naiset haluavat näyttää maailmalle miten meillä suomessa kohdellaan ulkomaalaisia ja pakolaisia luulisi hävettävän mutta kun ei ole omaatuntoa niin ei.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Korruptio Seis.
#15

Yhteiskunnan rakenntajat ansaitsee asunnon jossa on riittävän tilava keittiö makuu ja olohuone sekä tilavat WC suihku tilat.
On häpeällistä sulloa vanhukset apuvälineineen ahtaaseen yksiöön.
Kyllä on suomi pilalla, ahneet asuntosijoittajat kiskoo sikavuokria maksattavat asuntonsa veronmaksajilla. Kyllä oi k…….e töitä.
Kuinka monella politiikolla ja toimittajalla on näitä sikakalliita omistusasuntoja vuokrattavaksi? Kuka tutkisi asian ? Suomi on jo niin korruptioitunut että vastaus on:ei kukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

veronmaksaja
Hämmentynyt
#2

Miksi isossa kämpässä asuvan neliöt pitää huomioida asumistuessa? Ei ole mielestäni perusteltua että yhteiskunta maksaa kaikkien kulut millä ehdolla tahansa. Ei ole ihme jos ei valtion talous kestä..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Tuessa korvataan vain kohtuulliset asumis menot,ne ylittyessä joutuu itse maksamaan lisäomavastuun

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Hyvä jo tässä vaiheessa ”tietää” hiukka perusteista kun uutta eläkeläisten asumistukea suunnitellaan/lasketaan.
Sillä hyvin monille pieneläkeläisille asumistuki on jopa määrääväkin tekijä jos edes jotenkin pidetään kiinni ns.oikeusturvasta kohtuulliseen elämiseen.

Miksi juuri – asumistuki – on niin tärkeä mm.eläkeläisille ja sen määrittää sairastettavuus erilaisine lääkekuluineen. Samalla kun on pakko säästää/leikata sos.menoista ja jos leikkaukset osuvat samoihin talouksiin+väestöryhmiin,niin se tulee suuresti haittamaan talouden ylläpitoa kun määritellään hyvinvoinnin määritteitä – myös eläkeläisille kuin muillekin pienituloisille tässä maassa.

Todella EI olisi varaa ”hylätä” pienentää asumistukea,etenkin takuueläkeläisille joiden eläke on se minimi,siitä huolimatta jos/kun takuueläkkeitä nostettanee ”20-30e/kk”,niin siitä huolimatta hyvin monet paljon sairastavat pieneläkeläiset ovat tosi tiukilla niistä aiheutuvine kuluineen.

Puhumattakaan muista pakollisista laskuista mitä on jokaisella ja joka kipeimmin osuu alhaisimpiin tuloluokkiin !

Perussuomalaiset puolueena jota pidetään – kansanomaisena – alimpiin kerroksiin saakka ovat paljon vartijoina että täyttyisivät ne paljon puhutut epäkohdat mitä edellishallituksista … jäivät itämään korjausliikkeisiin tälle hallitukselle jossa olemme nyt mukana.

Nyt sitten todella punnitaan oikeudenmukaisuus siitäkin huolimatta missä ajassa eletään – tiukkuutta kuin leikkaustakin eri sektoreille pakon sanelemana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Kyllä se Niikko vaan on totta että asumistuki eläkeläisillä laskee toisilla enempi toisilla vähempi, ajatte eläkeläiset syöksykierteeseen.
Vuokra, vesi, lääkkeet, ruoka, sähkö siinä on menot joista on pakko karsia jotain pois ja mitä ilmeisemmin se on ruoka tai lääkkeet. Pieni eläke ei riitä enää kaikkeen. Kyllä se 50-100e/kk on iso raha pienituloiselle eläkeläiselle. En voinut uskoa että PS suostui tähän, kun kuunteli puheita ”olemme heikompien puolella”
Suomi nostetaan heikompien vipuna käyttäen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kohtuus ja realismi..
Tyytyväinen
#6

Eihän kuitenkaan ole kohtuulölista että ylisuuria vuokria tuetaan.. kenen taskuun ne vuokrat menee kun valtio tukia maksaa..? jossakin on kohtuullistettava, ennenkuin valtion varat uhkaa loppua, silloin ei kukaan saa mitään tukea ja joudumme ”lunastukseen…” -sitä kau se Venäjä tuossa kärkkyy jo.. 🙁

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Jos asuu kaupungin vuokratalossa niin kaupunkihan se vuokrarahasi kuittaa, kaupunki myös muistaa joka vuosi vuokrankorotuksella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Ylisuurista vuokrista eläkeläiset maksaa jo nyt omavastuun lisäksi lisäomavastuuta,ei tukea saa koko vuokran määrään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reaper
Hämmentynyt
#19

Sehän onkin mielenkiintoista ”kohtuutta ja realismia”, että viedään eläkeläisiltä katto pään päältä. Itse ainakin osallistun näihin ”talkoisiin” sitten tappamalla itseni, kun täällä ei enää voi elää. Ei se muutenkaan enää paljon huvita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eläkeläinen
Vihainen
#21

Valtio poisti vuokrasäännöstelyn vuosia sitten joten maksakoon myös kunhan ei käy pienituloisten kimppuun

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järki kyttöön
#31

Valtio ollaan me eli jokainen suomalainen ja maksajina on aina Työväenluokka. Eliitti piilottaa varallisuutensa ns veroparatiiseihin joita EUnkin alueella on useita kuten
Portugal
Kypros
Irlanti
Malta
Ruotsi jonne mm ”nalle” muutti kirjansa
EUn eliitti suojelee EUn eliittiä! Tarttis teherä jotakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

yksin
Vihainen
#22

olen samaamieltä ylisuurista vuokrista mutta kun aikanaan vuokra säännöstely poistettiin olihan se selvää että vuokrat nousevat hurjaa vauhtia. nyt olisi pitänyt hyvissä ajoin ottaa vuokrasäännöstely ottaa uusiksi mutta ei, joten valtio maksaa yhtiöille ja perii eläkeläisiltä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kyllä se just noin on,pientä 1000€ ja alle nettona saavat joutuvat pulaan jos tämä asumistuen leikkaus toteutuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järki käyttöön
#16

Miksi Suomessa vedestä joutuu maksamaan?
Ruotsissa on laskettu että vesimittareiden valmistus asentaminen huolto ja kulutuksen laskeminen ja laskutus maksaa huonattavasti enemmän kuin vesimaksut tuo ja rasittaa vain luontoa ja ilmastoa luonnonvaroja.
Lisäksi kuluttajilta vesikaskuun menevä raha on pois yhteiskunnan palvelujen ostosta ja kulutuksesta.
Suomi on tuhansien järvien maa ja suomessa ei koskaan tule vesipulaa kun vain lopetetaan idioottimainen suurkaupunkien laajentaminen ja asutetaan ihmuset ihmisarvoiseen ympäristöön kuonnon keskelle.
Siinä ois Perussuomalaisille vaaliteemaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena
Utelias
#5

Pääkaupunkiseudun asuntojen vuokrat aivan kohtuuttoman suuret, ja kun anoin VAV asuntoa, niin muhamedit meni ennen suomalaisia? Jos ei asuntoa anneta edullisimmista asuntotaloista, niin asuntotuki täytyy olla riittävä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000