Perussuomalaiset

Mika Niikko

Asedirektiivin muutos – aseharrastaja ei ole terroristi

Euroopan unionin asedirektiivin uudistus on herättänyt aseharrastajat. Eikä ihme, sillä komission esitys olisi heikentänyt merkittävästi vapaaehtoista maanpuolustusta ja muuta harrastetoimintaa, kuten metsästystä. Suomessa on yli 300.000 metsästyksen harrastajaa. Ampuma-aseen omistajia on kaikkiaan reippaasti yli 600.000 ja Euroopassa kymmeniä miljoonia.

Asedirektiivin tiukentamista perustellaan turvallisuuden parantamisella. Väite, että terroria olisi vaikeampi toteuttaa, jos tiukennuksia tehdään, ovat perusteettomia. Terroria ja rikoksia tekevät eivät noudata lakeja muutoinkaan. Luvanvaraiset aseet eivät ole ensisijainen syy tai altistustekijä esimerkiksi henkirikoksiin. Ongelmana pääsääntöisesti on luvaton ase tai mielenterveysongelmat.

Toiseksi, esimerkiksi Isossa-Britanniassa on hyvin tiukat lait aseiden osalta ja silti aseilla tehtävät rikokset ja terrori on siellä yleisempää kuin Suomessa. Isossa-Britanniassa tiukka aselaki vei aseet ampumaradoilta ja toi ne kaduille. Vastaavasti ampuma-aseiden aiheuttamat vammat moninkertaistuivat pian tiukennusten jälkeisinä vuosina.

Suomen kannalta asedirektiivin neuvottelut ovat edistyneet oikeaan suuntaan. Reserviläistoiminta on turvattu. Lisäksi suomalaisten aseharrastajien harrastemahdollisuudet tulevat säilymään.

Komission esitys aseluvan viiden vuoden määräaikaisuudesta muuttui viiden vuoden välein tapahtuvaksi luvan tarkastamiseksi, eikä siten poistaisi lupaa automaattisesti. Aseluvan ikärajaa ei myöskään muutettu. Lääkärintarkastukset aseluvan edellytyksenä jätetään jäsenvaltioiden harkintaan.

Tosin esityksessä on vielä sellaisia rajauksia, joiden poistamiseksi Suomi jatkaa neuvotteluja. Yksi niistä on puheenjohtaja-maa Hollannin esitys, jossa A-kategorian aseisiin ja lippaisiin saisi luvan vain henkilö, joka harrastaa ISSF:n tunnustamaa lajia. Jatkoneuvotteluissa Suomi pyrkii saamaan A-kategorian lupia ISSF:n lisäksi myös IPSC:n alaisuudessa toimiville urheiluammunnan harrastajille. Toinen merkittävä Suomen tavoite on saada lippaan koon rajaamista olevat esitykset poistettua.

Asedirektiivin turvallisuushyödyt olisivat käytännössä katsoen nolla. Laillisilla sarjatuliaseilla ei ole yhteyttä rikosten tekemiseen sen enempää Hollannissa, Ranskassa kuin Suomessakaan. Kun edes niiden kieltäminen ei vähennä terroria lainkaan, asedirektiivin alkuperäinen merkitys jää arvailujen varaan.

Asedirektiivistä päätetään loppujen lopuksi määräenemmistöllä. Suomi ei voi yksin kaataa esitystä. Nyt tarvitaan siis oikea strategia.

Koska monien jäsenmaiden kanta on kielteinen, on hallitus valinnut, että tässä vaiheessa pyritään muuttamaan mahdollisimman paljon komission ja puheenjohtajamaan esitystä, kuten olemme tehneet ja tekemässä. Jos esitykset eivät muutu kaikilta osin oikeaan suuntaan, ei direktiiviä tule hyväksyä.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Onko reservistä kirjanpidollisella säästömenettelyllä poistetut reserviläiset Suomen nykylakien mukaan määritelty terroristeiksi jos he harjoittavat vastarintaa maahantunkeutujia vastaan?
Voisitteko pyytää hallituksen ja lakiasiantuntijoiden julkilausuman tästä asiasta lähtökohtana vaikka Krimin miehitys, Itä-Ukraina ja vastaavat tilanteet Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei ymmärrä
Vihainen
#5

Mitä nämä aseitkijät oikein valittaa?? Itsehän ovat Amerikan johtamalle EU-Nato-hiekkalaatikolle halunneet leikkimään. Kun on itsenäinen ja riippumaton maa voisi tehdä omia ratkaisujaan. Ei pidä ruveta minkään maan tai liittouman aisankannattajaksi. Turha käyttää maanpuolustusta keppihevosena kun kerta on jo luisuttu lännen tahdottomaksi etuvartioksi ja miinanpolkijaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikäs tämä sitten on?
Vihainen
#6

Nyt näpertelijä, perussuomalaisten Niinistö on rakentelemassa YYA-sopimusta Amerikan kanssa!! Puolustusministerimme alkaa muistuttaa yhä enemmän tuota ruotsalaisten entistä puluministeriä Haglundia. Käsittämätöntä maanpetturuutta. – Pitääkö tässä todella lakata äänestämästä perussuomalaisia!??

”Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) pitää mahdollisena, että Suomi solmii Yhdysvaltojen kanssa saman tyyppisen puolustukseen liittyvän aiesopimuksen kuin Ruotsi.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Mutta onko politikko?
Politikkojen Pakolaisbisneksen suojelu ja yli Hallituksessa sovitun kiintiön täällä elättäminen on Terrorismin suojelua ja rahoittamista koska osa rahoista valuu terroristeille !
Kiky sopimus ja jo tehdyt leikkaukset n. 1 Miljardi /v menee kaikki pakolaiskuluihin ja osa terroristeille (jonka tarkkaa määrää ei kukaan osaa sanoa)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toisinaan Ajattelija
Utelias
#3

Olisiko yksi vaihtoehto jarruttaa päätöksentekoa kunnes EUn puheenjohtajuus vaihtuu? Nykyinen pj-maa on niin asevastainen että järkevää kompromissia tuskin saadaan aikaiseksi. Tämä näkyy kiireessä millä tätä direktiiviä koitetaan saada taottua, seuraava pj kun todennäköisesti torppaisi koko roskan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#4

Onhan se aivan järjetöntä hommaa vierittää terrori tekoja metsästäjien,aseharrastajien syyksi,varsinki kun jokainen tiettää että Terroristeilla ei ole edes käytössä luvallisia aseita,kuten ei myöskään rikollisjengiläisillä tai etnisillä jengeillä tai huume porukoilla jotka tasaseen tahtiin ovat median uutisissa toilailujensa takia.
Politikkojen syyksihän Terroriteot pitäs laittaa, nehän niitä pakolaisia tänne haalii PAKOLAISBISNESTÄ PYÖRITTÄMÄLLÄ joista myöhemmin (erittäin pienestä osasta) tulee terroristeja,jos edelliset tilastot ja merkit paikkansa pitää Euroopassa!!! Ei ole salaisuus että lähes kaiiiki viimme aikoina euroopassa tehdyt terroriiteot on olleet pakolaisten tai niiden jälkeläisten/laittomien maahan muutajien tekemiä.
Vaikka 1/1000 tulisi terroristi niin sekin on liikaa ,sellaisia riskejä ei kannattaisi meidän leikattavilla rahoilla ottaa.
Päinvastoin maahan pitäs saada kuri ja järjestys eikä tuhota sitä lopullisesti kuten nyt tehdään !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000