Perussuomalaiset

Mervi Eskelinen 249

RUOSKAA VAIN TULEE JA PORKKANATKIN ON JO SYÖTY

Aktiivimalli on saanut syystäkin paljon kritiikkiä. Sen pohjalta aktiivimallia on kehitetty työllistymistä edistäväksi. Kirjoituksemme koskee näitä seikkoja sekä uusia kehittämiskohteita. Yhä jankutetaan työllistymisen edistämisestä, mutta mihin unohtuvat aktiivimallissa esimerkiksi työpaikkojen haut, työpaikkahaastattelut ja rekrytointitapahtumiin osallistumiset.

1.4.2019 astuu voimaan uusi aktiivimalli2. Onko tämä uusi lisäys työttömien mielistelyyn ilman todellisia työllistymismahdollisuuksia? Onko tämäkin usvaista silmänlumetta?
Voimaan astuvaan aktiivimalliin ei sisälly:
-Yhdistystoiminta: Jos toiminnan järjestäjänä on rekisteröity yhdistys, sen tulee saada julkista rahoitusta työllistymistä tukevan toiminnan järjestämistä varten. On monia yhdistyksiä, joiden toiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan.
-Osallisuutta ja hyvinvointia tukeva toiminta: Hyvinvoinnilla on keskeinen merkitys työttömän jaksamiseen ja viihtyvyyteen.
-Työpaikan haut ja työhaastattelut: Työhakemus tulee tehdä haettavaan työpaikkaan aina soveltuvaksi. Työpaikkaan tutustuminen vaatii siten oman aikansa.
-Rekrytointitapahtumiin osallistuminen: Työttömät voivat luoda työllistymistä edistäviä yhteydenottoja rekrytointitapahtumissa.
-Ikärasismi: Miksi ikärasismia ei ole huomioitu aktiivimallissa? Ikääntyvillä on yleensä laaja osaaminen ja he ovat useasti korkeastikoulutettuja. Itsetuntoa kohottavaa ei ole se, että työantajalle esitetään lisäkorvausta iäkkäämmän työntekijän palkkauksesta ja sitten kuitenkaan ei kelpaa.
-Työntekijän puoluekantakin joskus vaikuttaa työnsaantiin. Yhdenvertaisuuslakia tulee noudattaa myös työllistämisessä. Sopivin henkilö tulee valita ilman puoluekantaa.
-Työllistäminen tapahtuu joskus pelkästään suhteiden avulla. Tällöin ei huomioidu ehkä tehtävään sopivin henkilö. Palkkausperusteena voi olla pelkästään ennakkomielikuva hakijan sopivuudesta tehtävään. Usein ei myöskään tarkastella työnhakijaa kokonaisvaltaisesti työtehtävään.
-Työnhakija kustantaa matkakulut kodin ja haastelupaikan välillä. Esimerkiksi työhakija ajaa omalla autolla 100 km ja saa matkakorvausta vain noin kahdeksan euroa. Korvaus ei ole suhteessa julkisiin kulkuvälinekuluihin. Kaikilla työttömillä ei ole mahdollisuutta kustantaa autonsa kuluja, vakuutuksia, huoltoja, katsastuksia, uusia kesä- ja talvirenkaita ja polttoainekuluja. Nykyisin diesel on kohtuuttoman kallista ja dieselvero rokottaa armottomasti käyttäjiä. Oman auton käyttökuluja ei huomioida aktiivimallissa lainkaan.
Työttömälle aiheutuu kuluja työvoimatoimistokäynneistä autolla ja/tai puhelimen käytöstä. Miten yksinhuoltaja toteuttaa työvoimahallinnon käynnit, ellei hänellä ole tietokonetta ja nettiyhteyttä ja/tai puhelinliittyvää? Kaikilla ei ole mahdollista ostaa edes prepaid-liittymää.
Työnhakija valmistautuu henkisesti ja fyysisestikin työpaikkahaastatteluun. Esimerkiksi hän hankkii uusia vaatteita tärkeää haastattelutilannetta varten, hän voi käydä kampaamossa tai parturissa. Hän voi tehdä muutakin oman ulkonäkönsä suhteen ja tähän kuluu rahaa.
Työtön joutuu jatkuvasti näyttämään parastaan fyysisesti ja psyykkisesti. Usein pitkänkin työttömyyden jälkeen ja se voi olla monelle mahdotonta. Se on raastavaa ja kuluttavaa.
Ratkaisuina olisi edellisten seikkojen lisäksi ovat;
1) Yhteistyörinki, joka olisi koostunut työttömistä. Ringissä voisi olla monen alan edustajia ja he tukisivat toisiaan. Yhteistyö tapahtuisi digitalisaatiota tai muuta yhteydenpitovälinettä hyödyntämällä, tekstiviesti puhelimella, chat-kanava tai esimerkiksi sähköinen yhteinen ryhmä.
Erityisesti harvaan asutuilla alueilla tai/ja maaseudulla kyseistä toimintaa tulisi kehittää siten, että turvataan maaseudun palveluiden säilyminen.
Ringissä toimivat henkilöt tukevat ja auttavat toisiaan esimerkiksi lasten hoito, eläinten huolto, pihatöiden teko, lumen luonti, rakennusten lämmitys ja -huolto. He toimisivat toisilleen arjen auttajina ja arjen tukijoina.
2) Kahden tai muutaman henkilön välinen toimintasopimus ringin sisällä. Tästä on riisuttu turha byrokratia. Toiminnassa kaksi työtöntä henkilöä tarjoavat toisilleen palveluita. Esimerkiksi toisella on mahdollisuus lumen auraukseen ja toinen tarjoaa ruoanlaittoa ja kodin huoltamista. Tämä soveltuu esimerkiksi maaseudun väestölle.
3) Lähiverkkokoulutus työttömille. Järjestetään lähiverkkokoulutusta esimerkiksi työnhakuun valmentautuminen, työllisyyskursseja ja sellaiset, jotka edistävät työllistymistä laajamittaisesti. Esimerkiksi työttömän harrastustoimintaan liittyvää kurssia tai koulutusta.
4) Hyvinvointia tukevaa toimintaa esimerkiksi kuntosaliharjoitteet, liikkuminen yleensäkin. Henkistä hyvinvointia lisäävä toiminta, kuten teatterit, näyttelyt ja kerhot. Tämä auttaa jaksamaan muutenkin raskaassa työttömyysprosessissa ja parhaimmillaan työllistää. Korvausmäärä aktiivimalliin tulee arvioida yksilöllisesti.
Haluammeko aktiivimallin työllistäväksi ja aktivoivaksi vai tuleeko työttömille yhä vain lisää ruoskaa, kun porkkanatkin on jo syöty?

Mervi Eskelinen, Kaakkois-Suomen eduskuntavaaliehdokas

Karin Karjalainen, kanssakirjoittaja.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Itse on nähtävä vaivaa. Ei saa odotella
#1

Aktiivimalli on mielestäni hyvä. Mitä pahaa siinä on kun työtön hakee itselleen työtä omasta aloitteestaan tai sitten pakotettuna?
Itse sain alani ammattitöistä kenkää viiskolmosena. Hain aktiivisesti työtä Treella ja ympäristössä samalla kun ajelin taksia. Omalla alalla ei tärpännyt, mutta kuljetustöissä kylläkin. Viiskasina sain vakipaikan ison auton ratissa ja jäin siitä eläkkeelle 66 veenä. Työnantaja jopa piti minun työpanoksestani!
Olin aktiivinen, hieman ylpeäkin itsestäni kun sain eri työnantajilla työtä, työllistyin oma-alotteisesti, sain palkkaa, elätin itseni, en saanut sossuetuja, eläke kertyi kivasti koska silloin oli 4,5 %n kertymää monta vuotta.

Vaihtoehtona olisi ollut työkkärin tätien pompotus, muutaman euron päiväpalkka, jokin turha kurssitus….ja potutus.

Ammattiylpeys karisee kummasti, kun lompakossa ei oo muuta kuin pölyä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mervi Eskelinen Sairaanhoitaja (sisätauti-kirurginen), Terveydenhuollon maisteri, Amm.opettaja
Iloinen
#2

Wau, hienoa, että sait töitä ja näet asian näin. Olet ollut onnekas ja aktiivinen ilman mallejakin. Kaikki eivät ole yhtä hyvässä asemassa kuin sinä. Osalle ei ole töitä vaikka kuinka yrittävät esimerkiksi tämä Itä-Suomen alue on yksi maan vähiten työllistäviä. Toimia tulisi suunnata työllistymistä edistäviin seikkoihin. Kirjoituksessa muutamia..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000