Perussuomalaiset

Meiris Suominen

SUOMALAISISTA HALUTAAN TEHDÄ KIERTOLAISIA

Eikö ole jo tarpeeksi kiristetty nuoren perheen taloudellista asemaa Suomessa? On leikattu lapsilisistä, työmatkakorvauksista ja asuntolainan korkovähennysoikeudesta. Samaan aikaan asumisen ja elämisen kustannukset ovat nousseet miltei sietämättömälle tasolle ja työllisyys epävarmalle pohjalle.
Tänään julkaistussa ympäristöministeriön työryhmän raportissa esitetään, että ”omistusasumista suosivasta asuntolainan korkojen verovähennysoikeudesta olisi luovuttava kokonaan seuraavalla hallituskaudella”. Eli tavallisen kansan omistamista halutaan karsia tai ainakin hankaloittaa. Lisäksi työryhmä poistaisi ensiasunnon hankinnan varainsiirtoverovapauden.
Nyt halutaan tehdä Suomen kansasta, nuorista ja lapsista, kiertolaisia, sillä työryhmän mukaan ”Verotuksen ei tule myöskään aiheuttaa lukkiutumisvaikutuksia tai vähentää muuttohalukkuutta”.  Kun on jo pitkään ollut selvää, että suomalainen identiteettimme halutaan ”kansainvälistää”, niin nyt ei enää saa olla edes ”kotiseuturakaskaan”. Ei muuta kuin lapset kainaloon, uusiin tarhoihin ja kouluihin, uusia kavereita hankkimaan ja kaikki joukolla kiertämään Suomen maata. Jätetään vanhuksemme sinne maaseudulle kotitaloihin ja me muut muutamme paikkakunnalta toiselle aina uutta vuokra-asuntoa ja lähintä terveyskeskusta etsien.
Toinen ihmetystäni aiheuttava lausunto tässä raportissa oli: ”Korkojen verovähennysoikeuden kaventaminen ja lopulta sen poistaminen vähentäisi lähtökohtaisesti asuntojen omistamisen kannattavuutta, vähentäisi omistusasuntojen kysyntää ja hillitsisi tätä kautta asuntojen hintakehitystä. Samalla toimenpide lisäisi vuokra-asuntojen kysyntää ja edistäisi vuokramarkkinoiden kehittymistä”.
Siis, kaikki te, jotka nyt omistatte asunnon, saatte tuta, että kohta se on arvoton, ettekä saa sitä kaupaksi millään hinnalla, vaikka haluaisittekin muuttaa. Unohtiko työryhmä ehkä, että omistusasuntoja on aika monella Suomessa eikä liikkuvuutta lisää se, että et voi realisoida järkevään hintaan omaisuuttasi. Tulevaisuudessa ei siis kasva vain leipäjonot, vaan myös asunnottomien jonot. Jos sitä vuokra-asuntoa ei nytkään saa kuin kovalla rahalla, niin kuinka tällä ajatuksella edistetään vuokramarkkinoiden kehittymistä? Ai niin, siis suomennos tuosta olikin, että näin edistetään vuokra-asuntojen omistajien talouskehitystä.

Osallistu keskusteluun!


19 kommenttia
Näin meitä aivopestään
Vihainen
#1

Pieni suomalainen kirjoittaja on huomannut sen, miten meitä suomalaisia aivopestään pois suomalaisuudesta. Kohta on rikos olla suomalainen. On melkein rasistista olla suomalainen. Juuremme halutaan katkaista. Juuretonta ja heterogeenistä väestöä on helppo hallita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Meiris Suominen Eduskuntavaaliehdokas
Iloinen
#6

Ihanaa, kun joku muukin on huomannut asian. Olen oikeasti huolissani identiteettimme katoamisesta. Paasataan vaan, että kaikkihan täällä ollaan maahanmuuttajia eikä suomalaisuus ole mistään kotoisin. Minun sukuni löytyy 1600-luvulta Jämsän kirkon vanhoista kirjoista, että mitenkähän kaukaa ne juuret pitäisi hakea, että olisi suomalainen ? Minä olen suomalainen ja haluan pysyä sellaisena. Ei se minua ole estänyt kansainvälisiä yhteyksiä rakentamasta ja maailmaa näkemästä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Pysy hyvä ihminen, äläkä nolaa itseäsi vaihdevuosien julkisella provosoinnilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Mielestäni kirjoittaja on tyypillinen persu-uskovainen. Nyt meillä on fasistihallitus, joka voi skribentin mielenrauhan säilyttämiseksi kertoa hänelle, etteivät tällaiset mietinnöt ja yksittäisten toimijoiden esittämät ajatukset tarkoita, että kohta meidän on pakko, meidät pakotetaan, määrätään jne.

Kuvan perusteella ikääkin skribentillä on sen verran, että pitäisi jo osata ajatella omilla aivoilla.

Minua kiinnostaa kuitenkin eritoten : milloin persut laskevat tuntuvasti polttoaineiden hintoja, kuten vaalikarjalle lupasivat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#2

Varmasti suomalaiset ovat kansainvälisiä kuin ymmärtävät että hyväksyvät eri kansallisuudetkin,varsinkin jos ne ovat yhteneväiset niin moraaliltaan kuin kulttuurisestikin oman väestömme kanssa + maassa pitää elää kuin olla sen maan (Suomen) ehdoilla missä kulloinkin elämäänsä ”viettää”/+asuu.

Täytyy sopeutua maamme elinolosuhteisiin ja elää sen ehdoilla,eikä vaatia mitään ns.erivapauksia,sillä molemminpuolinen hyväksyntä/sopeutuminen on paras tae keskinäiselle yhteiselolle.

Kuin myös siinä samalla opimme toisistamme jotain uutta kuin arvokastakin mutta suomalaisuus on arvokkain voimavaramme josta täytyy pitää kiinni että myös – kansainvälistää – omia arvojamme + juuriamme !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Meiris Suominen Eduskuntavaaliehdokas
Tyytyväinen
#7

Juuri näin Seppo, kyllä muut euroopan ovat ylpeitä ranskalaisuudesta, brittiläisyydestään tai ruotsalaisuudestaan. Ei kukaan näiden maiden kansalaisista puollusta monikulttuuria yhtä lujasti kuin meillä Suomessa. Kyllä siellä poliitikkoja myöden kerrotaan, että maassa maan tavalla.
lukea voi täältä erään pohjoismaalaisen ministerin (ja on vielä itse muslimi) kannan:http://www.mediaite.com/tv/dutch-muslim-mayor-to-other-muslims-accept-western-values-or-go-back-home/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Osa on ylpeitä jopa siitä, että osaavat kirjoittaa äidinkieltään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Punastuva Kameli
#14

suoritit sitten sadan miljoonan ihmisen kyselytutkimuksen, lol.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KariJuhani
Hämmentynyt
#3

Kun valitsemamme päättäjät ovat aivoitelleet tuollaisia äänestäjiensä pään menoksi, niin miten olisi asuntokaupoissa ”piilevä” varainsiirtovero. Asunto osakkeesta vero on 2% ja kiinteistöstä 4%.
Esim. 27 m² 175 000 maksavasta yksiöstä Helsingissä vero on 3 500 ja samassa kaupungissa 4h + k + s rivitalosta 85,0 m² 327 000 maksavasta vero on jo 6 540, jonka ostajat maksavat kaupanteon yhteydessä.
190 m² omakotitalosta hinta 545 000 vero on 4% ja määrä jo 21 800 €.
Eivätkö nuo verot hyödyttäisi yhteiskuntaa enemmän, kun asuntojen ostajat voisivat käyttä nuokin rahat vaikkapa ”pieneen pintaremonttiin” tai vaikkapa sitten muuttoauton vuokran maksuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Meiris Suominen Eduskuntavaaliehdokas
Tyytyväinen
#8

Tässä samaisessa lausunnossa oli myös esitys, että kiinteistöjen varainsiirtoveroprosentti alennettaisiin samaan osakkeiden kanssa, joten tältä osin on helpotusta. Mutta kuka niitä kiinteistöjä ostaa, jos ne ovat tulevaisuudessa arvottomia. No hauskaa on nähdä myös, että arvottaako se verottaja laskiessaan kiinteistöveroa myös tämäm ajatuksen mukaan arvon, tuskin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Luvassa kolhoosiasumista neukkukuutiossa
Vihainen
#4

Vuokra-asumisen tukeminen omistusasumisen sijaan edistää keskittämispolitiikkaa. Sen avulla ihmiset ajetaan pois maaseudulta ja pienistä taajamista. Maaseudun ihmisten omaisuuden arvo romahtaa, mutta suurten keskusten kiinteistöt kallistuvat. Väki pakkomuuttaa maaseudun arvottomasta omistusasunnostaan työpaikan takia vuokralle kaupunkiin. Näin tyhmältä kansalta realisoidaan puoli-ilmaiseksi kiinteistöt, maat ja vedet. Kannattaa seurata, ketkä ostavat? Ensin pitää laittaa maa polvilleen ja sillä tiellä olemmekin jo aika pitkällä. Pankaas vaan kattoen, kuinka käy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Meiris Suominen Eduskuntavaaliehdokas
Vihainen
#9

olen yhtä vihainen kuin sinäkin tästä kansan kyykyttämisestä. Mutta sitä en ymmärrä, että kansa ei laita hanttiin. Ei me ennen annettu periksi näin helpolla. Onko kansallinen identiteettimme ja kotimaarakkaus jo hakattu maan rakoon ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomalaisistako juureton kansa?
Vihainen
#5

Suomalaisista ollaan tosissaan tekemässä juureton ja köyhä kansa, jota voidaan kohdella miten vaan. Ei kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Olet syntynyt pedofilian uhrina. Rukoilen puolestasi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000