Perussuomalaiset

Matti Rinnekangas

Brysselin kaksois giljotiini-isku

Brysselin EU-kehysneuvotteluiden tulos: kaksois giljotiini-isku Suomelle: ensin lähes 10 miljardia käteistä, jälki-iskuna EU:n Green Deal

Viikon lopun EU kehysbudjettineuvotteluiden laskua Suomelle on ehditty laskea ja hintalappu asettuu alkuvaiheessa jo useisiin miljardeihin. Vähemmälle keskusteluissa on jäänyt alkushokin aikana, mihin Suomea (ja muita EU maita) valmistellaan EU-rahoituskehyksellä. Muutokset tulevat olemaan radikaaleja ja toteutuessaan näkyvät jopa ensi vuonna suomalaisessa arjessa. EU:n komission ajama Green Deal-strategia rahoitus- ja verotusohjauksen avulla aiheuttaa suomalaisen yhteiskunnan uudelleen järjestelyn. Tässä esityksessä keskityn yksinomaan konkreettisiin vaikutuksiin yhteiskunnassa, sen ideologiseen taustaan ja lopputulemaan seuraavan 10-20 vuoden aikana. Pyydän anteeksi mahdollisia epäloogisuuksia, mutta lukiessanne Komission ulostuloa, huomaatte sekavuuden olevan alkuperäistekstistä johtuvaa. Olen poiminut mielestäni olennaisen ja erikoisesti verotus+ eri Horizon ohjelmat.

Seuraava tiivistelmä perustuu EU:n komission ajamaan Green Deal -strategiaan, joka perustuu IPCC:n ’Climate change and land’-raportin toimenpide-suosituksiin. Green Deal -strategiassa keskeinen sisältö käy ilmi 20.5.2020 Euroopan komission tiedonannosta ’Pellolta pöytään’-strategia oikeudenmukaista, terveyttä edistävää ja ympäristöä säästävää elintarvike järjestelmää varten. Tämä tulee olemaan rahoituksen ideologinen ohjaustyökalu EU:n yhteiskuntien muokkaamista varten. Dokumentista löytyy myös suomenkielinen versio EU syövereistä. Kirjoitus perustuu englanninkieliseen versioon.

Pellolta pöytään (Farm to fork) ja EU:n Green Dealillä tulee olemaan massiiviset vaikutukset ruokahuoltoon, sosiaaliseen rakenteeseen ja talouteen. Tavoitteena oikeuden mukainen siirtymä (Just transition=>kansalaispalkka), kestävä ruokahuolto (hyönteiset muun muassa) sekä verotuksella ohjaus (kuten lihavero, muovivero).

Kappaleessa 1: teema: Tarve toiminnalle (Need for action), oikeuden mukainen siirtymä (Just transition) ja suuri taloudellinen mahdollisuus.
Keskeisenä terminä kaiken oikeutukselle EU Green Dealissä on Oikeuden mukainen siirtymä (Just transition)
Massiivisten rahoituspakettien aiheuttaman sumuverhon taakse on jäänyt Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) ajama suunnitelma kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Pellolta pöytään strategiassa tavoitellaan orwellialaista oikeudenmukaista siirtymää (just transition). Liikkeen taustalla ammattiyhdistysliike, joka turvatakseen työntekijöiden oikeuksia käyttää erilaisia sosiaalisia interventioita talouksien siirtyessä kestävään tuotantoon , taistellakseen ilmastomuutosta vastaan ( vaikka 90 miljoonaa vuotta sitten oli enemmän CO2) ja suojellakseen biodiversiteettiä (lajikato on myytti: kaksi nisäkäslajia kuollut 10 vuoteen). Oikeuden mukaisen siirtymän seuraukset ovat seuraavat: ilmastotavoitteet ja globaalit ilmasto sopimukset aiheuttavat restrukturointia mm. seuraaville aloille: energiatuotanto, teollinen tuotanto, maatalous sekä metsätalous (lue: ajetaan alas perinteiset, lukuisia ihmisiä työllistävät alat). Nämä työllistävät Euroopan tasolla miljoonia työntekijöitä. Siirtymän yhteydessä tapahtuva työpaikkojen menettäminen kompensoidaan rahalla. Sopeutumisprosessin yhtenä ratkaisuna massiivisen työttömyyden tukemiseen mainitaan kansalaispalkka. Nämä tavoitteet yhteneväiset Extinction Rebellion liikkeen kanssa, jossa tietyt ihmisryhmät aiheuttavat ja johtavat muutosta (#BLM). XR:llä myös kritiikki valkoiseen keskiluokkaan. Myös katolisen kirkon Paavi on hengessä mukana kannattamassa kestävää kehitystä nälkäisten ja köyhien puolesta EU:n Green Dealin ’Just transition’-hengessä.

On luotava kestävä ja vastustuskykyinen ruoka-järjestelmä EU Green Dealin mukaisesti.
Green Deal-strategian mukaan COVID-19 korostanut ruokahuollon ja kohtuuhintaisen ruoan tärkeyttä. EU:n on komission mukaan tehtävä enemmän pitääksemme itsemme ja planeetan terveenä. Esimerkkeinä komission mielestä ovat lisääntyneet tulvat, metsäpalot sekä uudet hyönteiset. Euroopan komission on pakko määritellä EU-kansalaisten ruokavalio yksityiskohtaisemmalla tasolla.

EU Green Deal -muutos ruokaketjuun on EU:n Komission mukaan myös Suuri taloudellinen mahdollisuus (Huge economic opportunity)
Kansalaisten odotukset (siis EU komission mielestä) ovat ajuri ruokamarkkinoiden muutokseen. Tämä on mahdollisuus maanviljelijöille, kalastajille ja vesiviljelijöille sekä ruoan prosessoijille sekä palvelun tuottajille.
Tämä muutos ei tapahdu ilman muutosta ihmisten ruokavalioissa (muutos siis komission mielestä nykyisestä ruokavaliosta toiseen? Mitä ihmettä Euroopan komissio yrittää sanoa?) Jos eurooppalaiset ruokavaliot olisivat komission mukaan linjassa ruokinta suosituksien kanssa, ympäristöjalanjälkeä pystyttäisiin huomattavasti vähentämään. (Onko siis odotettavissa Komission taholta sosiaalista ohjausta ja markkinamanipulaatiota? Vrt märehtijän metaanipäästöt! Muutetaanko lihan hintaa?).
Komission mukaan EU:n kautta voidaan vaikuttaa globaaleihin markkinoihin, koska EU suurin maataloustuotteiden tuoja ja viejä. EU on suurin seafood-markkina maailmassa. Tätä kautta EU:n komissio voi vaikuttaa standardeja nostavasti globaalisti. Eli Euroopan Komissio tämän dokumentin mukaisesti voi asettaa haluamansa standardit ruoka-markkinoille.( Kanadassa on siirrytty suosittelemaan kasvipohjaisia proteiineja sekä rasvoja. Ollaanko kasviperäisessä ruokavaliossa rakentamassa seuraavaa sairausepidemiaa ympäristön ja ilmastonsuojelun varjolla? )

Kappaleessa 2.4. Teema: Verotus.
Verotusta käytetään ohjaamaan siirtymää kestävään ruokajärjestelmään. Komissio ehdottaa arvonlisäveron kohdistamista käytettävän mm. luomutuotettujen hedelmien ja kasvisten tukemiseksi. EU:n verotusjärjestelmien tulisi myös varmistaa, että ruokien hinta heijastelee todellisia käytettyjä luonnonvaroja sekä aiheutettuja saasteita ja päästöjä. Suomessa teollisuuden aloista kohteena luonnollisesti metsäteollisuus, maatalous, lihanjalostusteollisuus sekä savupiipputeollisuus. Eli odotettavissa on massiivista markkinamanipulaatiota investointi politiikan (rahoitetaan kestävän kehityksen projekteja) sekä verotuksen muodossa. Työkaluina apit jotka laskevat pihvin ja tomaatin tarkkuudella hiilijalanjälkeä. Appi laskee reaaliaikaisesti, miten ostokset laskennallisesti vaikuttavat ilmastoon.

Kappaleessa 2.5. teema: Ruokahävikin sekä jätteen vähennys.
Komission tavoitteena puolittaa ruokahävikki tukku- ja kuluttaja tasolla. Kuulostaa hyvältä: Mutta Suomen kannalta on vaikea vähentää olemattomasta hävikistä vielä puolet: 6,4 grammaa/suomalainen/vrk. Koreassa käytössä ’maksa omat jätteesi’ periaate. Kustannus noin 1 dollari/10 litraa. Tosin Korean järjestelmä on ollut tehoton, se on vähentänyt vain 5% ruokajätettä 2008-2014 välisenä aikana. Onko ruokahävikin osalta käymässä Suomen osalta taas niin, että muodostetaan kallis valvontajärjestelmä, jonka lisähyöty ja -arvo ruokahävikin vähentämiseksi on hyvin kyseenalainen?

Kappaleessa 3.1. teema : tutkimus, innovaatio, teknologia ja investoinnit.
Komissio valmistelee ’Horizon 2020’ ehdotus kokonaisuutta, jossa määritellään Green Dealin prioriteetit vuonna 2020 kokonaissummaltaan 1 miljardi euroa. ’Horizon Europe’ kautta Komissio käyttää 10 miljardia tutkimus-tuotekehitykseen ruoan, biotalouden, luonnonvarojen, maatalouden, kalatalouden, meriviljelyn, ympäristön osalta sekä digitaaliteknologian sekä luontoperusteisten ruokatuotannon osalta. Tutkimuksen avainaloja ovat vaihtoehtoiset proteiinit (kuten kasvi, mikrobi, meri, hyönteisperustaiset) ja lihaproteiinikorvikkeet. Voidaan kuvitella, millaiset vaikutukset tällä on suomalaiselle kotieläintuotannolle sekä maataloustuoteviennille. 10-20 % lasku tietyillä viennin osa-alueilla ei kompensoidu nyt neuvotelluilla muutaman sadan miljoonan tuilla. Rakennemuutos on pysyvä ja menetetty työpaikka ei palaudu. Pelkästään turkistalouden talouden arvo vuodessa vastaa lähes nyt Eu:lta saatujen saatujen syrjäisten seutujen tukien määrää.

Eli paitsi että Marin antoi viikon loppuna Brysselissä 10 miljardin huomen lahjan, myös verotusoikeus EU:lle annettu hiili- ja muoviveron muodossa. Tietojen mukaan muovivero mahdollisesti ensi vuonna. Kaupanpäälle vielä Suomen talouden uudelleen rakentaminen EU:n komission mukaisilla ohjeilla. Yleensä kehitysrahoitus ohjattu Suomelle haitallisiin projekteihin. Kun lasketaan mukaan telakka takaukset (jopa 40 miljardia), erilaiset rahoitus sitoumukset EU (jopa 108 miljardia), lisääntyvät EU nettomaksut, Suomen pankin 90 miljardin velkakirjaostokset, kuntien velat ja valtion velat (noin 120 miljardia), niin kyllä tässä veneessä on niin paljon reikiä, että

Suomella oikeasti loppuu kohta rahat ja järki kesken!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Mattikin. Suomelta on loppunut järki jo ajat sitten, kun hylättiin Jeesus Kristus neuvonantajana ja otettiin tilalle perkele. Kiitos. Siunaten Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#2

Kestävä kehitys on YK:n luoma ansa, kallis raami kaikelle globalistiselle muutokselle. Green deal tulee tappamaan perinteisiä aloja, ja antamaan töitä idealistisille epäpäteville ituhipeille. Suomen vallassa oleva hallitus on pelottavan mukautuva näille ilmasto- ym. rahoituksille ja etääntynyt tavallisesta työtätekevästä kansasta niin paljon kuin intersektionaalinen feminismi on kaukana todellisesta yhdenvertaisuudesta ja osaamisen arvostamisesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#10

Hei. Kiitos Aliinakin. Juuri noin; kuten kirjoitat. Noin se menee, kun perkele sydäntä valtaa ja vie Jeesukseen Kristukseen uskovalta kansalta; sille kuuluvaa valtaa. Kiitos. Ollaan me silti; Jeesusliitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Ei tätä voi ymmärtää millään , rehellisellä ymmärryksellä !? Kun kuuntelee mm.Vanhasta , niin miten hän voi nuo asiat noin ymmärtää ?!? Ei ihme että Suomenkin talous on , käytännöllisestikatsoen kuralla !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Brysseli on kylmäävä paikka. Perusmepit Italian johtamassa ID -ryhmässä vastustamassa suomalaisia. Kuntavaalien jälkeen trumpistit ja putinistit toistensa kurkussa. Hiukan valoa Suomen poliittiselle taivaalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#7

HOmma johtuu siitä, että hallitus valehtelee satasella koko ajan. Ainoa rehellinen on Tytti Tuppurainen. Ajatuksia https://www.youtube.com/watch?v=XY21VIXD8os

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

hirveä summa hukkaan
Hämmentynyt
#4

Matti.Olet kova poika laskeskelemaan.Laskeskelin, että Euroopan surkeasti talouttaan hoitaville maille syydettävällä rahalla voitaisiin ostaa kaikki tällä hetkellä myynnissä olevat omakotitalot Suomessa.
3,4 miljardilla melkein kaikki ja koko EU:iin heitettävällä rahalla helposti kaikki.
Että tästä saamme oikeaa suuruusluokkaa.
On taivahan ihme, jos Suomen eduskunnasta ei löydy enemmistöä kaatamaan tätä EU-eliitin rahastusprojektia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#8

…ja niitten purkaminen ja maisemointi toiset 3,4mrd. Hölmöläisten peitonjatkoa. Mutta usko on vahva…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#9

Hurjinta on Suomen takausvastuut: tällä hetkellä 110 miljardia (Tuomas Malinen). On todennäköistä, että elokuussa Bundesbank joutuu lopettamaan koronabondien ostamisen lainvastaisena (<huomautus jo tullut Saksan perustuslakiistuimelta). Itse odottelen tuota elokuu noin 5 päivä (en muista tarkkaan), onko elokuussa Germexit? Eikä kaikki saksalaiset oikeen oo kiinnostunu nettomakseleen E-eurooppaa. Ostaa ne uudet mersut kuitenkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Näitä ”köyhiä” veroparatiisimaita me verohelvetillämme autamme, jotta edes eläkeläisemme voisivat päästä verohelvettiämme pakoon. Tuntuuko kenestäkään muusta, että meitä on kusetettu TAAS. Portugalista voi muuttaa suoraan Kreikkaan käymättä verohelvetti Suomen kautta.
”Tässäkö uusi eläkeparatiisi? Kreikka houkuttelee nyt eläkeläisiä matalalla tasaverolla”
”Kreikka tarjoaa varsin houkuttelevaa seitsemän prosentin tasaveroa kaikille eläkeläisille, jotka tulevat asumaan maahan.”
”Aiemmin Suomessa kohuttiin Portugaliin muuttaneista vuorineuvoksista, jotka välttivät täysin verotuksen. Sittemmin tuo porsaanreikä on tukittu valtioiden välisellä verosopimuksella.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000