Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Vapun ajan toripuheita

Luin läpi Keskustan Juha Sipilän viisitoista kysymystä puolueillemme ja vastasin niihin samalla soveltaen Perussuomalaisten vaaleissa minulle hyvinkin tutuksi tullutta ohjelmaa. Läpäisin Keskustan johtajan kysymyspatterin mielestäni kiitettävin arvosanoin ja pystyin sitä jopa lisäämään sekä syventämään etenkin strategiseen johtamiseen liittyvissä kysymyksissä sekä ympäristö- ja luonnonvarapohdinnoissa.  Lisää tuli myös innovaatiopolitiikasta ja Perussuomalaisille tärkeissä erityiskysymyksissä, koskien maahanmuuttoa ja Kreikkaa.

   Vapun ajan puhujilta odotetaan niin ikään omia vastauksia ja uskon niiden olevan nyt kevyemmällä singolla ammuttuja ja varoen ärsyttämästä muita politiikan kevään yhteiskuntasopimuksen rakentelijoita. Eniten ehkä kiinnostaa perinteinen punainen vappu ja sanojen asettelu vasemmiston leirissä. Kirvelevä vaalitappio tuntuu myös Kokoomuksen ja Stubbin johtamassa poliittisessa liikkeessä. Sen aisti toki jo vaalityössä Kanta- ja Päijät-Hämettä liikkuen ja kokoomuslaisia kuunnellen.  

 

 Keskustan kiinnostus punamultaan on sosiaalisen pääoman tuotetta ja sitä haikailevat ovat  nyt erityisen tarakalla korvalla vaalipuheitten jälkeistä aikaa arvioimassa. Antti Rinteen sekoilut ja väärinymmärrykset Jutta Urpilaisen suuntaan ovat kuin tuntematon sukellusvene omissa vesissämme seikkaillen ja sen merkitystä puntaroidaan muuallakin kuin ruiskukkien tai leppäkerttujen puolueissa.

 

 Antti Rinne tarvitsee nyt hallitusta enemmän kuin hallitus demareita välttääkseen ruusujen sodan. Sellainen on politiikassa hallitukselle pikemminkin mahdollisuus kuin uhkatekijä ja sen toki myös Juha Sipilä oululaisena oman yliopistomme kasvattina, tiede- ja teknologiakeskuksen kouluttamana insinöörinä ymmärtää. Siitä on etua että tuntee hyvin sekä Sipilän että etenkin Timo Soinin taustan ja toimintaympäristön.

  

  Sen sijaan vieraampaa Sipilälle saattaa olla erottaa hämäläinen kartanokokoomuslaisuus ja työväenliike vastaavasta oululaisesta tervaporvarista ja sen kasvattamista duunareistamme. Keskustaliike on sekin Hämeessä ja etelässä kovin eritapainen kuin vastaava etelässä ja etenkin hitaasti maalaisliiton nimen muutokseen reagoineessa pääkaupunkiseudun pitkien siltojen elämässä, punavihreissä tuntemuksissa ja poliittisen eliitin eurooppalaisissa tunnelmissa eläen.    

  

  Perussuomalaiset tuntevat tämän vanhoja puolueitamme paremmin ja Timo Soini voi seurata hallitustunnustelijan työtä rauhallisin mielin. Sipilä tarvitsee juuri tällaista tukijaa ja osaajaa siinä missä tasavallan presidentin ja ay-liikkeen antamaa työrauhaa. Nämä hallitusneuvottelut eivät saa olla yhtä onnettomat kuin neljä vuotta takaperin eikä meillä ole varaa antaa Sipilän epäonnistua.

 

  Tämänkin Sipilä tietää ja voi asettaa rimansa aiempaa oleellisesti korkeammalle koskien myös tulevan hallituksen toimintatapoja ja niiden uudistamista. Tämä onkin hallituksen ehkä kiinnostavin kohta patterin kysymyksistä ja siihen sitoutuminen sujunee sen uusimmalta puolueelta, Perussuomalaisilta, muita helpommin.

 

 Kun lähdetään hallitukseen uutena voimana, puhtaalta pöydältä sekä kannattajapohjalta, joka on yhtä kirjava kuin Suomen  kansa, silloin hallitukseen menolle ei aseteta sellaisia ehtoja, joiden kohdalla neuvottelut kariutuisivat, tai niitä ei kyettäisi ymmärtämään pitkien siltojen molemmissa päissä ja vielä hallitustyöskentelyä samalla tehostaen. Jopa Keskustaa ja vanhaa maalaisliittoa joustavammalla tavalla muuttuvaan toimintaympäristöön ja maailmaan sopeutuen. Jatkojytky kun syntyi juuri tätä uutta signaalia poliitikoiltamme odottaen.      

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Kyllä maahanmuuttoa ja Kreikkaa koskevat kysymykset ovat tärkeitä muillekin kuin Perussuomalaisille.
Ihan vaan sen vuoksi, että ne maksaa ja jostain on rahat revittävä. Tällöin joudutaan myös vältellylle vastakkainasettelun tielle ja pohtimaan niitä ARVOJA. Kadulla, kännykkä korvalla vaelteleva nuori ja terve, jonkin tuntemattoman uhan alla vaelteleva mies, vai märissä vaipoissa makaava, ulkoilutuksen tarpeessa oleva, tämän maan rakentanut vanhus. Kumpaa meidän pitäisi tukea?
Käsittäkseni Perussuomalaiset oli ainoa puolue joka esitti jotain konkreettisia lukuja ja erityisesti kohteita. No, kyllähän Kokoomuskin loppupeleissä jotain hökäisi, hädissään.
Toivoisin, että löytyisi yhteinen näkemys hallitustyöskentelystä, mutta sana PÄÄSEMINEN sinne pitää korvata sanalla MENEMINEN.
Pitäkää kuitenkin periaatteista kiinni. Soveltaen: kun katsot miehiin johtaviin, kuin kansa katsoo Jumaliin, kun syöt sä mitä syötetään, ja juot sä mitä juotetaan jne…, niin olet kunnon mies.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

esku
Tyytyväinen
#2

Kyllä näitä asioita ei olisi, koskaan käsitelty ilman Timo Soinia. On täysin selvää, että Suomi kin kaatuu näihin pakolaisiin. ei kukaan kestä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti Luostarinen
#3

Maailmassa asuu nyt 7000 miljoonaa ja kohta 10 000 miljoonaa. Pakolaisten määrä kasvaa vielä nopeammin. Minkäs me suomalaiset sille voimme.. Nyt koettava on vasta alkua ja siihen on osattava varautua kuten mihin tahansa globaalin maailman meille tuomaan haasteeseen. Vai aioitaanko 3000 miljoonaa ihmistä sijoittaa ympäri Eurooppaa? Näistä 300 miljoonaa Pohjolaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000