Yli vuoden jatkunut kokoomuksen kärkitila gallupeissa vaihtui lopulta ja näkyvin syy on työttömien aktiivimalli, lakot ja mielenosoitukset. SDP:n nousu vaalien lähestyessä maan suurimmaksi puolueeksi sähköistää varmaan hallituksen viimeisen vuoden yhteistyötä kokoomuksen ja keskustan välillä. Näillä tuloksilla hallitus vaihtuisi demarivetoiseksi. Oletko valmis suureen muutokseen?

Jos vaalien voittajiin kuuluvat myös vihreät ja vasemmisto, näiden kolmen yhteinen kannatus ylittäisi nyt reilusti hallituksen kannatuksen. Enemmistö ei kuitenkaan vielä syntyisi vihervasemmistosta ja kunnon enemmistön syntyminen vaatisi vielä neljättä puoluetta. RKP ei riittäisi siihen. Sinisten kannatus on edelleen prosentin tuntumassa. Uutta kuuden puolueen hallitusta ei halua sitäkään kukaan. Sen muistot ovat vielä arpeutumatta.

Edellisten vaalien jälkeen povailtiin perinteistä punamultaa perussuomalaisilla tuettuna. Tulikin porvarihallitus ja sitten vielä lopuksi perussuomalaisista loikanneet. Loikkareiden tarina on päättymässä. Nyt demareitten mukaantulo ei tee hyvää keskustan maakuntamallille ja sotekin taitaisi mennä uuteen valmisteluun. Pääministerin kiireet ymmärtää. Moni demari virkamiehenä ei suotta kiirehdi soten ja maakuntamallin valmistumista. Paluu vanhaan lääninhallintoon, läänejä vain lisäämällä, ei oikein tunnu siltä, mitä halutaan ja sotessa on valuvirheitä siinäkin. Kansan käsi on kärttyisä tulevissa vaaleissamme. Se hakee muutosta tietämättä mihin. Se haluaa tulla kuulluksi ja arvostetuksi.

Nousukauden alku tekee kuitenkin mahdolliseksi laatia kunnon vaalibudjetti. Sen varaan hallitus rakentaa loppukauden ponnistelut. Kokoomus ja keskusta tarvitsevat toisiaan vielä muutaman kuukauden. Kokoomuksen aisan yli potkijat eivät saa jatkossa päänsilityksiä. Etenkin jos edessä on pieleen mennyt sote ja oppositio. Keskustalla kaatuva maakuntamalli. Asetelma on kuin jänisankka -kuva, jonka voi nähdä joko jäniksenä tai ankkana, mutta ei samaan aikaan molempina. Kokonaiskuvan ymmärtäminen vaatisi tietokoneen muistia ja älyä ilman tunteilua.

Ihminen ei kuitenkaan ole kone, kuten konepuolueen perustajat kuvittelevat, vaan melankolinen eläin, kuten Saska Saarikoski on oivaltanut (HS 1.3). Jo 1960-luvulla vasemmistolaiset haastoivat talouden kapean hyötyajattelun romantiikan iskulauseilla. Ja radikaalit raivasivat tien oikeistopopulisteille. Järki ja totuus ei aina mene yksiin romantiikan ja kansallisaatteen kanssa tai edistysusko iskee valistusajan aatteilla ja saa vastaansa vastavalistuksen ja romantiikan, Frankensteinin hirviön.

Maailmalta on aina löytynyt suuria ajattelijoita pohtien, kuinka olemme tuhon partaalla ja sen jälkeen iskee kulttuurifilosofit ja massapsykologian tuotteet etsien suurta johtajaa. Vallankumouksen hoitaa aina keskiluokka, keskimäärin terve ja vauras enemmistö, joka kokee ankarimmin arvojen murroksen ja sotien kauhut. He kun eivät koe tulleeksi kuulluiksi ja kyllin arvostetuiksi. He ovat aina puolivälissä kaikesta ja tulevat ylemmän luokan huijatuiksi. Alempana olevia ei kehtaa potkia koko ajan heitäkään. Ei löydy sellaista poliittista rätinkiä, jolla tälle keskiluokkaiselle voisi kertoa uskottavasti, ettei sinulla voi olla paha olla. Näin maailmalla mutta ei meillä Suomessa.

Suomessa kokoomus ja maalaisliitto yrittivät kesyttää konservatismin yhden puolueen sisälle, liberaalinen puolue liberalismin, kristillinen puolue uskonnon, sosialismikin on pienen puolueen sisään rakennettu kyhäelmä populismista nyt puhumattakaan ja vihreistä arvoistamme. Olemme ymmärtäneet nämä suuret aatteet ja arvot, jopa uskonnot, väärin tai omalla tavallamme. Pragmaattisesti ja muuttaen omaan pieneen kulttuuriimme sopiviksi ja osaksi onomatopoeettista, luontoa matkivaa kieltämmekin. Suurista aatteista tuli meillä yhden pienen puolueen sisään mahtuvia kertomuksia muiden kertomusten joukossa, ikiomia stereotyyppejämme, joita Kari Suomalainen piirteli Hesariin henkilöiden ne muutamalla siveltimen vedolla.

Nyt sitten koneäly ja tietokoneet, maailma jonka armoilla ihmislaji on elänyt iät ajat, pyritään kesyttämään taiteilijoitten puolueeksi. Taiteilijat kun tahtovat olla Helsingissä eläen hidasälyisin ja riitaisin osa kansakuntaamme. Erakkoja jo syntyessään, yhteistyökyvyttömiä. Suomi on todella vähäjärkisten maa, jossa puolue on sama kuin tapa pilata koko ideologia ja maailmankuva, omien se pienen piirin tavaksi hakea VALTAA ja näkyvyyttä. Varmasti maailman typerin kansakunta, kertoi aikanaan Yrmy Erno Paasilinna. Ja media on yhden päivän ikäinen ja huomenna kokonaan uusi todistellen, että juuri tämä tapa elää, juuri se päiväperhonen ei ole valemediaa, vaikka eilinen lehti on vanhin ja turhin mitä maa päällään kantaa. Eihän sitä kehtaa kukaan edes avata. Siinä kun ei ole mitään uskottavaa enää huomenna. Huominen lehti ei ole valemediaa, eihän.

Maailmankuvien omaksuminen Suomessa, liki parinkymmenen puolueen ikiomaksi arvoksi tai ikoniksi, on sairasta. Ei sellaista pidä suosia sillä ihmisiä samalla leimaten. Se sulkee ulkopuolelleen mahdollisuuden suvaitsevaiseen ja luovaan elämään, pelkäämättä tulla leimatuksi mukamas demokratian tapana jakaa maailmankuvat ja arvot kymmenien kuppikuntien kesken ikävinä stereotyyppeinä niillä ihmisiä yhtenään mitaten ja leimaten medioissamme. Joka kuukausi uusi gallup ja taas menivät arvot ja aatteet uusjakoon ja joku selittää niiden syitäkin, vakavalla naamalla.

Suomalaisena tapanamme käyttää valtaa ja hakea suuria aatteita tavoitteena omat pienet edut ja narsismin häiriöt sekä niiden hoito. Narsistiseen ja itsekkääseen peliin ne liittäen ja naamioiden mukamas demokratian vaatimaksi tavaksi toimia ja olla osana pilkkaamassa ja haukkumassa kaikkia muita “puolueitamme”, joita leimaa vain kiusaamiskulttuurille tyypilliset satiirin, ironian tai sarkasmin pukuun puetut pilapuheet, Kari Suomalaisen piirtämät ukon kuvatukset.

Ihmiset ovat terveempiä, tasa-arvoisempia, elävät kauemmin ja sietävät toisiaankin paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Jopa äly ja ymmärrys on kasvanut. Maailma on tänään parempi paikka kuin koskaan. Vaikka ihmisiä on enemmän kuin mitä maapallo jaksaisi elättää.
Voimme halutessamme poistaa myös nälän ja monet sairaudet. Uskonsa menettäneet ihmiset ovat usein terveitä ja vauraita mutta jostakin syystä heidän on vaikea sietää elämäänsä.

Saska Saarikosken tämän päivän kolumni on viisaan miehen kirjoitusta oman aikamme ontoista miehistä syömässä alastonta lounastaan autiossa maassa. Kun tällainen ihminen tuntee itsensä heikoksi, hän alkaa hakea vahvoja johtajia.

Tällaiseen tilaukseen vastaavat Vladimir Putin, Xi Jinping, Recep Tayyip Erdogan ja Donald Trump. Massapsykologia on vaarallinen tauti. Hitler ja Stalin olivat petoja.

Saarikoski näkee ihmisen dualismin kuvana, jonka muistamme jänisankasta. Sen voi nähdä joko jäniksenä tai ankkana mutta ei samaan aikaan molempina. Ilmiö ei ole psykologinen vaan neurologinen olento, kemiaa ja sähkön kulkua. Neurologisen virheen voi korjata. Siihen riittää järki ja sen käyttö.
Tässä Saska menee hiven harhaan. Kuvat on voitava yhdistää ja hakea näin ratkaisu maailman ongelmille. Se on kyllä totta. Mutta entäpä jos se löytyisikin keinoälyn, robottien ja koneälyn avulla? Entäpä jos uuden ”puolueen” hapuilijat ovat oikealla tiellä? Puolue käsitteenä on vain väärä.
Entäpä jos opimme ymmärtämään itseämme, melankolista ihmistä, keinoälyn kautta ja alamme arvostaa itseämme, tulemme kuulluksi ja arvostetuiksi, koemme todellisen merkityksellisen tunteen ilman huumeita ja päihteitä.

Toisin kuin Saskan isä, meidän monien isät, aiemmin yrittivät. Entäpä jos keinoäly lyö lopulta pöytään sellaisen rätingin, ettei sinulla voi olla paha olla. Alat uskoa itseesi, uskot hyvään ihmisessä. Et menetä missään tilanteessa uskoasi. Siirrät sillä vuoria.