Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Uuskapitalismin varjo

Kymmenen vuotta takaperin pidin tällaisen vappupuheen. Varoitin uuskapitalismin vaaroista. Osuinko oikeaan?
Uuskapitalismin varjo
Vappu tuo mukanaan käsitteen työväestä. Presidentinvaalit kertoivat kuinka työläisiä olemme me kaikki. Nykysosiologien mukaan ja etenkin Richard Sennettiä lainaten (the culture of the new capitalism) työntekijän arvo perustuu pikemminkin uudistumiskykyyn eikä niinkään aiemmin arvostamaamme ammattitaitoon. Ihmisen on opittava oppimaan ja oltava joustava, innovatiivinen. Ei niinkään ammattinsa osaava ja pitkän linjan kisällinäytteiden antaja. Niinpä ammattitaitoisia työläisiä ei enää tarvita tai heitä ahdistaa jatkuva hyödyttömyyden pelko.
Uudella työn määrittelyllä tarkoitetaan uutta kapitalismia. Siinä ihanneihminen elää iloisesti improvisoiden ja kuluttaen. Hän on valmis oppimaan kaiken aikaa uutta, joustamaan tarpeiden vaatiessa. Hänessä on potentiaalia ja dynamiikkaa. Uudessa innovaatioyhteiskunnassa hän elää retoriikan ja todellisuuden välisessä kuilussa. Hän pelkää elämän merkityksettömyyttä ja epäonnistumista. Turhuuden ja turvattomuuden pelko on tämä päivän työläisen leimallisin piirre silloinkin kun elkeet ovat voittajan.
Innovaatioyhteiskunnassa menestyjät ovat uudesta teknologiasta humaltuvia tietokapitalisteja. Tälle pienehkölle ryhmälle oleellista on kyky sietää epäonnistumista. Se on eräs innovaattoreiden tunnusmerkkejä. Toisin kuin varhaisemmassa yhteiskunnassa, jossa karttunut ammattitaito ja käden taidot olivat hyvän itsetunnon ja autonomian merkkejä. Nykyisin tämä hyvin tehty työ on vain nostalgian kohde ja historiallinen hyve.
Samaan aikaan kun aiemmin kahlinnut ankea byrokratia ja luutuneet hierarkiat ovat lopullisesti kadonneet, vallitseva tietoyhteiskunnan Manuel Castellsin mainostama ”virtojen tila” ja Zygmund Baumanin notkean moderni joustavuuskin rajoittavat. Jopa Helsingissä nuorten on purettava pahaa oloaan vappuna käsittämättömällä tavalla. Kehityspotentiaalin ulkopuolelle jäävät nuoret eivät ole yhtään sen paremmassa asemassa kuin toisessa päässä elävät vanhuksetkaan.
Vielä hetki sitten laatu ja erilaisuus merkitsivät. Se oli eräs tapa tulla esille joko työelämässä tai nuorena kapinoitaessa. Nyt sekä opettajilta peruskoulussa, lukioissa ja yliopistoissa vaaditaan väsymätöntä työpanosta ja sitoutumista ilman vastineeksi tulevaa turvallisuutta. Tämä koskee myös hoitajia sairaaloissa ja vanhusten parissa. Työn tuottavuus on vaikeasti reaalisoitavaa, jolloin palkituksi tullaan lopulta muusta kuin hyvin tehdystä työstä.
Uudessa kapitalisimissa työläisten on osallistuttava jatkuviin arviointeihin ja menestyttävä mahdollisimman näkyvällä tavalla. ”Huippusuorituksella” voi taata hetken mielenrauhan ja usein saavutukset ovat vielä helposti rankattavia. Keskiarvon saavuttava ammattitaitoinen ihminen on silloin jo epäonnistuja ja luuseri. Hänessä ei ole potentiaalia. Tämä koskee myös johtoa ja etenkin kekijohtoa, joka omassa tuskassaan ei uskalla hakea edes apua. Tai sitä haetaan liian myöhään.
Tämä sama näkyvyys koskee myös nuoria opiskelijoita. Hekin vaativat arviointeja vakuuttuakseen siitä, että investoinnit opiskeluun kannattavat. Nopeatempoisessa maailmassa kaikki olisi saatava tässä ja nyt uuskapitalismin käyttöön. Kukaan ei kaipaa siinä kipailussa kisällinäyttöjä ja kypsymistä ihmisenä. Uuskapitalismissa nuorten kärsivällisyys ei riitä odottamaan vuosien kulumista ja opiskelukokemuksen kypsempää puntarointia. Siinäkin keskiarvon saavuttaminen on epäonnistumista.
Yhä suuremmassa osassa nuoria ja kaikissa vanhuksissa elää pelko ”potentiaalin” puutteesta. Vanhukset on syyllistetty kilpailua rasittavina ongelmaihmisinä. Vihan, pelon ja turhautuneisuuden kanssa kamppailtaessa syyllisiä on vaikea löytää. Kaikista ei voi tehdä terroristeja. Vastuullisia on mahdotonta löytää kun johto menettää auktoriteettinsä ja tämä näkyy etenkin julkisen sektorin laitoksissa. Oman ”puolueen” miehet ja naiset ovat mukana johtamassa uuskapitalismia. On mahdotonta taistella itsensä vapaaksi maailmassa, jossa vastassa on ei kukaan.
3.5.2006
Matti Luostarinen

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Eu ,Nato ja Jeesustelu on pop
#1

http://yle.fi/uutiset/timo_soini_jeesus-marssin_vappupuhujaksi/8837286?origin=rss

ei mulla muuta !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Yksityistetty INFRA-, SOTE- ja MATU-bisnes sisältää potentiaalia ja mahdollisuudet valtaviin yksityisiin voittoihin jotka revitään kantasuomalaisten selkänahasta veroparatiisiin.
Erityisesti MATU-”lasten” ”kotouttaminen” tuttuun ja turvalliseen muslimikulttuuria opettavaan perheeseen suomalaisen veronmaksajan kustannuksella tuottaa mahtavaa voittoa ja työllistää ”taikamuslimeita”, tappiothan ovat veronmaksajien yhteisiä.
Suomalaisten syrjintähän on aina positiivinen asia?
http://yle.fi/uutiset/yksin_turvapaikkaa_hakevat_lapset_halutaan_sijoittaa_perheisiin__maahanmuuttajaperheet_ykkossijalla/8827536

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#6

Suomen talous ei nouse kahdesta syytä Täällä on liian korkea kustannus ja verotus taso joka estää investoinnit ,yrityksien ja työpaikkojen synnyn.

Sikamaista verotus /hintatasoa ylläpitää Liian kallis julkinen sektori, liian kallis sosiaaliturva (joka houkuttele pummeja toiselta puolen mailmaa) ,Rahanjako politiikka Suomesta ulkomaille Ja Suomi velkaantuu samalla kun työpaikat katoaa ja pummit valloittaa maan ja Eu pyrkyri politkot tuhoaa kaiken oman edun takia ja Suomi etenee kohti jyrkännettä kuin juna.

Ainoa politikko joka on järissää ja tajuaa tämän on Elina Lepomäki !

Ainoa Politikko joka tajuaa miten Suomen ulko/turvalisuus politiikkaa pitäs hoitaa on Väyrynen !

Persut on todellakin myyneet persensä täydellisesti Eu/Nato miljoona virkojen nuolemisen eteeen !
Tämä on todella väärin meitä äänsstäjiä kohtaan,varsinkin kun muutamat järki persut on hiljennetty erottamisella uhkailemalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

oikeata tekstiä ja asiaa paitsi että julkisellakin tehty työ on työtä, voi olla tehokasta, tasa-arvoista, turhuuksia välttävää eikä kukaan vedä välistä. julkiseen sektoriin on varaa, jos on oma valuutta- ja finanssipokitiikka eli oma raha.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

eikä oteta maahantulijoita kuormittamaan liiaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#10

Julkisen sektorin kulut on noin 120 Mlijardia vuodessa josta voi helposti heti sästää -30 % siis 36 Miljardia + Yritys,maatalous tuosta ja ulkomaille jaettavasta rahasta ja maahan muutosta vois säästä helposti 14 Miljardia se tekee yhteensä 50Miljardin säästöt.
Sillä voidaan rahoittaa Vironvero malli autoveron poisto ja aloittaa ulkomaan velkojen maksu heti.
Näin Suomi saadaan kasvuun ja nousuun ja työpaikkoja kaikille ja kohta voidaan aloittaa työperäinen maahan muutto joka on täysin vastakohta sosiaalipummien maaan pummaamaan ja rikoksia tehtaileen tulolle.
Suvakkien,sosiaali pummien viher-vasureiden jalkojen alta on vedettävä matto pois ! Ne tuhoaa tämän maan moraalin ja rauhan ja saa aikaan sodan. Tätä maata ei pelasteta terroristeja hyysäämällä , hintaamalla, sosiaali pummeja ja viher vasureita hyysätten vaan tämä maa pelastataan töitä tehden ,yrittäen ja sijottaen ja investoiden tuottavaan toimintaan jotta saamme tehtyä vientituotteita että saamme valuuttaa….. !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Pienessä maassa julkinen sektori ylläpitää tuotavuuden edellytyksiä; pystyvää työvoimaa ja kysyntää, sekä kehittää tuotteita, joita yksityinen sektori sitten voi rahastaa.
Esim. TKK:n radiotekniikan laboratorio ja Nokia, valtion- ja sukuyhtiöt ja suuret teollisuusyhtiömme jne…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#3

Lepomäestä tulee kesäkuussa Valtiovarainministeri,mutta miten Väyrynen saataisiin ulkoministeriksi ???? Muuten Suomella ei ole valoa näkyvissä tunnelin päässä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000