Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Uuskapitalismin synkkä varjo

Varoitin uuskapitalismin vaaroista vappuna vuonna 2006. Yritin tiivistää muutamaan kappaleeseen sen, mikä meitä odottaa ilmastomuutoksen ja globaalin hädän rinnalla omassa maassamme ja sen poliittisissa rakenteissamme kirjassa “Tuhannen ja yhden vuoden tarinat”. Jatkoin vaalien alla kirjassani, joka käsitteli utopioitamme ja dystopioita, taantumaa kylmään sotaa jo paljon ennen mediayhteiskunnan kriisiä ja hybridiyhteiskunnan kouristelua sekä populismin nousua myös Euroopassa. Donald Trumpin noususta kirjoitin Facebookissa jo vuonna 2012. Arctinen Babylon 2011 kirjana julkaistiin sekin jo vuosikymmeniä sitten mutta jäi painamatta Kalevan talon konkurssin seurauksena. Tuskin sitä olisi ymmärretty 1980-luvulla kirjoittaen.

Ohessa lyhyitä kappaleita siitä, mistä kirjoitin vappuna vuonna 2006 ja jota on luettu runsaasti myös eilen kotisivultani. Olisiko siitä ollut opittavaa tuolloiselle hallituksellemme? Onko se tänään jo liian myöhäistä?

keskiviikko, toukokuu 03, 2006

Uuskapitalismin varjo

Vappu tuo mukanaan käsitteen työväestä. Presidentinvaalit kertoivat kuinka työläisiä olemme me kaikki. Nykysosiologien mukaan ja etenkin Richard Sennettiä lainaten (the culture of the new capitalism) työntekijän arvo perustuu pikemminkin uudistumiskykyyn eikä niinkään aiemmin arvostamaamme ammattitaitoon. Ihmisen on opittava oppimaan ja oltava joustava, innovatiivinen. Ei niinkään ammattinsa osaava ja pitkän linjan kisällinäytteiden antaja. Niinpä ammattitaitoisia työläisiä ei enää tarvita tai heitä ahdistaa jatkuva hyödyttömyyden pelko. Tuntuuko tutulta nyt vuonna 2018?

Uudella työn määrittelyllä tarkoitetaan uutta kapitalismia. Siinä ihanneihminen elää iloisesti improvisoiden ja kuluttaen. Hän on valmis oppimaan kaiken aikaa uutta, joustamaan tarpeiden vaatiessa. Hänessä on potentiaalia ja dynamiikkaa. Uudessa innovaatioyhteiskunnassa hän elää retoriikan ja todellisuuden välisessä kuilussa. Hän pelkää elämän merkityksettömyyttä ja epäonnistumista. Turhuuden ja turvattomuuden pelko on tämä päivän työläisen leimallisin piirre silloinkin kun elkeet ovat voittajan. Myydäänkö näitä arvoja nyt vuonna 2018 jakaen kansaa kahtia?

Innovaatioyhteiskunnassa menestyjät ovat uudesta teknologiasta humaltuvia tietokapitalisteja. Tälle pienehkölle ryhmälle oleellista on kyky sietää epäonnistumista. Se on eräs innovaattoreiden tunnusmerkkejä. Toisin kuin varhaisemmassa yhteiskunnassa, jossa karttunut ammattitaito ja käden taidot olivat hyvän itsetunnon ja autonomian merkkejä. Nykyisin tämä hyvin tehty työ on vain nostalgian kohde ja historiallinen hyve. Näkyykö tämä tänään vuonna 2018 arvoissamme ja verotuloja tarkkaillen? Eläkeläisistä 90 % ja ylikin jää bruttoansioissaan alle 2500 euron. Miten sillä elät tällaisessa uuskapitalismin yhteiskunnassamme sen arvoja edustaen?

Samaan aikaan kun aiemmin kahlinnut ankea byrokratia ja luutuneet hierarkiat ovat lopullisesti kadonneet, vallitseva tietoyhteiskunnan Manuel Castellsin mainostama “virtojen tila” ja Zygmund Baumanin notkean moderni joustavuuskin rajoittavat. Jopa Helsingissä nuorten on purettava pahaa oloaan vappuna käsittämättömällä tavalla. Kehityspotentiaalin ulkopuolelle jäävät nuoret eivät ole yhtään sen paremmassa asemassa kuin toisessa päässä elävät vanhuksetkaan. Meitä on siis kaksi yhteiskunnan ulkopuolelle jätettyä suurta ryhmään, joilla ei ole toivoakaan paremmasta vuonna 2018.

Vielä hetki sitten laatu ja erilaisuus merkitsivät. Se oli eräs tapa tulla esille joko työelämässä tai nuorena kapinoitaessa. Nyt sekä opettajilta peruskoulussa, lukioissa ja yliopistoissa vaaditaan väsymätöntä työpanosta ja sitoutumista ilman vastineeksi tulevaa turvallisuutta. Tämä koskee myös hoitajia sairaaloissa ja vanhusten parissa. Työn tuottavuus on vaikeasti reaalisoitavaa, jolloin palkituksi tullaan lopulta muusta kuin hyvin tehdystä työstä. Olemme kadottaneet työhön liittyvät arvotkin vuonna 2018. Joku tienaa sinun työlläsi miljardeja tekemättä mitään.

Uudessa kapitalismissa työläisten on osallistuttava jatkuviin arviointeihin ja menestyttävä mahdollisimman näkyvällä tavalla. “Huippusuorituksella” voi taata hetken mielenrauhan ja usein saavutukset ovat vielä helposti rankattavia. Keskiarvon saavuttava ammattitaitoinen ihminen on silloin jo epäonnistuja ja luuseri. Hänessä ei ole potentiaalia. Tämä koskee myös johtoa ja etenkin keskijohtoa, joka omassa tuskassaan ei uskalla hakea edes apua. Tai sitä haetaan liian myöhään. Muodiksi onkin tullut jakaa terapiaa terveille ihmisille vuonna 2018. Mediasta tuli valemediaa siitäkin ja ihmisten aggressio alkoi kasvaa ensimmäisessä luokassa ja luokattomien armeijassa eläen.

Tämä sama näkyvyys koskee myös nuoria opiskelijoita. Hekin vaativat arviointeja vakuuttuakseen siitä, että investoinnit opiskeluun kannattavat. Nopeatempoisessa maailmassa kaikki olisi saatava tässä ja nyt uuskapitalismin käyttöön. Kukaan ei kaipaa siinä kilpailussa kisällinäyttöjä ja kypsymistä ihmisenä. Uuskapitalismissa nuorten kärsivällisyys ei riitä odottamaan vuosien kulumista ja opiskelukokemuksen kypsempää puntarointia. Siinäkin keskiarvon saavuttaminen on epäonnistumista. Näin siis kirjoittaen vappuna 2006 ja tarkoittaen vuotta 2018.

Yhä suuremmassa osassa nuoria ja kaikissa vanhuksissa elää pelko “potentiaalin” puutteesta. Vanhukset on syyllistetty kilpailua rasittavina ongelmaihmisinä. Vihan, pelon ja turhautuneisuuden kanssa kamppailtaessa syyllisiä on vaikea löytää. Kaikista ei voi tehdä terroristeja. Vastuullisia on mahdotonta löytää, kun johto menettää auktoriteettinsa ja tämä näkyy etenkin julkisen sektorin laitoksissa, tänään siis myös poliisi ylimmässä johdossa vuonna 2018. Oman “puolueen” miehet ja naiset ovat mukana johtamassa uuskapitalismia ja populistinen puolue, perussuomalaiset, jaetaan ahneuden avulla kahtia sekin hallitusta hoitamaan. Sekin kesytetään uuskapitalismin apupojaksi. On mahdotonta taistella itsensä vapaaksi maailmassa, jossa vastassa on ei kukaan, kertoo nyt valemediamme vuonna 2018.

3.5.2006

Matti Luostarinen

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja