Runsas vuosikymmen sitten (2009) työ- ja elinkeinoministeriö tilasi kuudelta ulkomaalaiselta ja kuudelta suomalaiselta professorilta sekä Elinkeinoelämän tutkimuslaitokselta tutkimuksen innovaatiojärjestelmästämme. Se kiinnosti minua mm. siksi että olin aiemmin väitellyt toistamiseen ekologisesta klusteristamme ja innovaatiopolitiikasta vuonna 2005 (Ecological Cluster and Innovation Policy).

Jo tuolloin olimme käyneet Suomessa läpi niin alan yrittäjät, tutkijat, kouluttajat ja hallinnon mutta myös etenkin maaseudun alan yrittäjien tuotteita hankkivat kuluttajatkin. Alan kansainvälinen ympäristö tunsi sekin toki työmme ja sen tulokset.

Meillä oli tuolloin, ja on vieläkin taipumusta uskoa kuinka metsä- ja metalliteollisuus ovat ne tukijalat, jotka innovoivat meidät kehittyneeksi teollisuusmaaksi. Se perustuu kulttuuriimme ja ajatukseen, sosiaalisen pääoman tuomaan kuvitelmaan, jossa perinteinen osaaminen on luovuutta. Poikkeuksen teki vain Nokia.

Nokia taas sokaisi meidän kuvittelemaan, että olemme perinteisesti luova ja innovatiivinen maa. Se ei pidä paikkaansa. Pikemminkin päinvastoin. Me emme rohkaise riskejä ottavia luovia ihmisiä ja heidän tarvettaan kansainvälistyä. Olemme aina olleet itsetyytyväinen ja sisäsiittoinen maa maakuntineen ja pienine yhdessäolo-organisaatioita ylläpitävine syrjäkylineen ja kaupunginosineen.

Tutkimus toi tähän kyllä paljon lisävalaistusta myös keinovalikoinamme jatkossa. Lisäksi innovaatiopolitiikkaan ja sen ohjelmiin kuuluu aina myös vahva vastarinta ja tänään se näyttäytyy sosiaalisen median sisällä aiempaa rajumpana innovaatiopolitiikan vieroksuntana.

Yritystoimintaan ja sen menestymiseen liittyy aina myös kilpailu. Kilpailuetua voi hankkia taas etenkin koulutuksen kautta ja sen lisääminen sekä monipuolistaminen on avaintehtäviämme. Samoin kansainvälistyminen ja yrittäjäominaisuuksien hankkiminen. Ne eivät synny tyhjästä kielitaitoineen ja usein poikkitieteisine löydöksineenkin.

Ulkomaiset yrittäjät eivät ymmärrettävistä syistä hakeudu Suomeen. Nykyisin sitä vielä lisää Venäjän raja ja sen läheisyys. Sitä ei pidetä erityisen turvallisena ja houkuttelevana. Kevät 2022 antoi sitten konkreettisen näytön mistä on kysymys Ukrainassa. Venäjän luonnonvarat eivät tarjoa turvatakuita. Ne on haettava Natosta. Jopa niin että oppositio esittää ja hallitus sitten kannattaa keskenään riidellen.

Innovaation ydin perustuu vuorovaikutukseen. Mukana ovat sekä yksilöt, verkostot ja klusterimme. Kun niistä kirjoittaa ja luennoi väsyksiin, ne ruokkivat rajan takana olevaa lukijaa. Kirjatkin on painettava Saksassa. Agropolis strategiana levisi Brasiliaan, Euroopan ydinalueille ja jopa Aasiaan ja Afrikkaan, mutta ei toki Suomeen.

Olin strategian esittänyt kirjana lounaishämäläisille päättäjille aiheeseen liittyvänä vastauksena ideakilpailuun, jonka myös voitin. Samalla minut siirrettiin kirjoineni sen ulkopuolelle ja hanke muutettiin kuntien kehitysyhtiöksi ja samalla se kariutui johtajien erottamiseen ja heidän kanssaan riidellen.

Se oli hyvin suomalainen kertomus innovaatiopolitiikan toteutuksesta Hämeessä, Forssan talousalueella toisiaan kivittäen. Samaan aikaan prosessi käynnistyi globaalina ympäri maailmaa, jossa siitä myös jouduin heille luennoimaan. En Suomessa ensinkään. Suomi oli silloin ja on edelleen äärimmäisen suljettu ja itseriittoinen kansakuntana sekä varauksellinen kansainväliselle toiminnalle.

Innovaatioiden ydin piilee vuorovaikutuksessa. Niinpä kansainvälistä suuntautumista tulisi ruokkia kaiken aikaa ei vain yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa vaan myös hallinnossa ja rahoituksessa, yritysten tavassa olla mukana tässä yhteisessä poliittisessa ja taloudellisessa klusterissa (Cluster Policy, Cluster Economy). Edellinen kirjani on näillä sanoin myös otsikoitu mukana myös käsite ”Cluster art and Art of Clusters). Olen tätä samaa toistanut kohta koko tutkijan- ja opettajan urani.

Vuonna 2009 professoriryhmä tutki valtion tutkimus- ja innovaationeuvoston kokouspöytäkirjat vuodesta 2002 tähän hetkeen (2009). Tähän pääministerin johtamaan ”hallitukseen” kuuluivat kaikki keskeisimmät ministeriömme. Valtiovarainministeriö oli osallistunut vain yhteen neuvoston 33 kokouksesta. Se kertoo, miten tämä superministeristömme oli kiinnostunut tärkeimmän osaamispohjamme vahvistamisesta (HS 30.10.2009).

Seuraavan vuosikymmenen aikana meillä oli yli kymmenen hallitusta ja yhteenveto tuosta ajasta vuosittain ja päivittäin sitä seuraten ja kirjoittaen oli tyly. Vuosikymmen oli menetetty ja kirjan kannessa komeili Putinin ja Trumpin kasvot. Sekä pääministeri että presidentti saivat koko ajan (vuosittain) kirjani luettavakseen. Hybridiyhteiskuntaan ja sen kouristeluun reakoitiin Suomessa vain muutama vuosi kirjani julkaisemisen jälkeen (Hybridiyhteiskunnan kouristelu).

Professoriryhmä korosti etenkin juuri valtiovarainministeriön läsnäoloa ja merkitystä kansainvälisten yhteyksien rinnalla ilmiön korjaamiseksi. Toki sokea Reettakin ymmärtää kuinka kyse on valtion varojen käytöstä ja ohjaamisesta kohti uutta luovaa ja innovatiivista, kansainvälistä toimintaa. Siihen ei vaadita sotaministeriötä ja Natoa, jotta oivallamme itseriittoisuuden vaarat. Tyhmyydestä palkitaan siitäkin mutta kantapään kautta oppia hakien, kuten kaikissa käymissä sodissamme. Niissä sodissa, joissa kerrotaan meidän olleen ”ajopuuna”. Tätä käsitettä brittitutkijat eivät näytä sulattavan ja hyväksyvän, tahdotonta ajopuuta kansakuntana.

Arviointiryhmä sai päänsäryn pohtiessaan suomalaisen ajopuun tapaa elää ja turvautua pienenä kansakuntana runsaisiin luonnonvaroihinsa niitä tuhlaten ja pilaten. Siperiasta näitä vastaavia löytyy pilvin pimein ja siirtäen luonnonvaroja jalostukseen Euroopan ydinalueille. Venäläinen maailmankuva syntyy tästä kehityksestä ja vuosisataisesta historiasta, ei tästä päivästä ensinkään. Putin oligarkkeineen on kuten pulloon pantu ihminen sotineen ja satuineen.

On helppo arvata mitä kansainvälinen ryhmä meiltä odotti mutta turhaan. Ensimmäisenä on yritysten kansainvälinen tukeminen. Nämä voimavarat eivät saa olla hajallaan kuten Jokisen eväät. Toiseksi on tuettava tutkimusta ja kehitystyötä sekä rohkaistava sitäkin kansainvälistymään. Samalla yritysten pääomapohjaa on vahvistettava, jolloin keskiössä on luonnollisesti rahoitus.

Kun tätä on saarnannut vuosikymmenet, innovaatiopolitiikka ja ilmastopolitiikka ovat saman toistoa. Kaikki toimemme on kohdistettava päämäärän saavuttamiseksi. Jos tavoitteena on puhdas ilma ja ympäristö, luonnonvarojen hoito ja yrittäminen, silloin kaikki toiminnat on arvioitava näiden päämäärien saavuttamiseksi, niiden etsimiseen kannustavalla tavalla.

Sen sijaan byrokratian ja hallinnon logiikalla ei saa tätä päämäärää rikkoa ja pilata kun kyseessä on parhaan osaamisen suojelusta, kuten nyt on tehty. Suomesta on tehty sisäsiittoinen, byrokraattinen ja tasapäistävä yhteiskunta, joka menestyy vain suojellessaan rajojaan pandemialta sekä idältä tulevalta uhalta. Silloin me löydämme kyllä hetkeksi toisemme alkaen oppositiosta olevista puolueistamme ja päätyen lopulta myös hallituksemme ministereitten puheisiin.