Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Rehellisyys on suurinta viekkautta

Seurasin juuri puheenjohtaja Jussi Halla-ahon televisiotenttiä. Se jää historiaan kuvattaessa poliittisen retoriikkamme muutosta kohti digiajan vaatimuksia. Ole rehellinen äläkä vetoa koko ajan tunteisiin. Robotit eivät tunteile uudessa kielessämme.

Emme ole tottuneet poliitikkoon, joka on argumentoiva, vastauksissaan maltillinen ja Halla-ahon tapaa tiedemiehen täsmällinen, perustelee tarvittaessa rauhallisesti toiseenkin kertaan ja tulee tätä kautta myös avanneeksi sellaista, josta päälle huutamalla ja omaa asiaa tolkuttomalla ei oikein sivistysvaltiomme kasvatit enää saa mitään eväitä itselleen, saati viihdy poliittisten debattiemme parissa. Sehän voisi olla muutakin kuin halpaa ja huonoa viihdettä, vakava asia.

Kun kerran pääset puheenjohtajana vastaamaan, tee se tavalla, jossa on mukana kenen tahansa tajuama ja ylikäymätön äly perusteluineen. Ethän sinä shakkiakaan pelaa tehden mitä tahansa siirtoja. Ja perustele niitä myöhemmin oikeina silloinkin, kun olet hallituksesi kanssa shakin ja matin kokenut moneen kertaan.

Politiikka ei ole enää vain emotionaalinen tapa pyrkiä voittamaan kannatusta narsistiselle ja epävarmalle egoistille puheenjohtajalle. Joskus jopa helppoheikille käsien heiluessa kuin tuulimyllyn siivet. Tarkoitushan ei ole kai lähteä lentoon? Rehellisyys on suurinta viekkautta etkä tarvitse uhrata energiaasi pohtien, mitä olet valahdellut ja kenelle.

Halla-aho edustaa uutta media-aikaa ja poliittisen retoriikan muutosta. Hän on ensimmäinen digiajan suomalainen poliitikkonamme.

Halla-ahoa perusteluineen kannattaa pysähtyä seuraamaan. Se on nykyisin politiikassa harvinaista herkkua. Poikkeaa se toki myös 1970-luvun ja televisioajan alun poliittisista inttämisistä ja revolverihaastattelijoistamme.

Halla-aho on siirtämässä poliittisia debatteja aivan uudelle tasolle ja se on jo sinänsä merkittävä teko. Ehkä jopa merkittävin. Hän ei vetoakaan perinteisen retoriikan kolmijakoon ja samalla tunteisiin, vaan pelkästään järkeen, älyymme. Tyhmä ihminen ei voi näytellä älykästä mutta älykäs ihminen voi näytellä myös tyhmää ja tietämätöntä.

Tämä pakottaa poliitikot lukemaan läksynsä ja karsii siihen sopimattomia yhteisten asioittemme ajajia. Halla-aho todellakin puhdisti oman puolueensa populistiset rakenteet ja puppusanojen heittelijät, tunteisiin vetoavan suomalaisen helppoheikki kulttuurimme. Vai onko joku havainnut Halla-ahon hakemassa hauskoja heittoja Timo Soinin tapaan ihmisiä hauskuuttaen?

Kun olet älyllisellä tasolla rehellinen, sinä et jää jatkossa kiinni valheistasi. Tämä ominaisuus on Halla-ahon poliittisen uran kantavia teemoja. Hän on sitä oikeasti, teeskentelemättä. Hänhän ei ole populisti lainkaan. Hän on oma itsensä, ainoalla harkitulla ja älykkäällä tavalla, ja se varmasti riittää. Tuskin hän muuta osaisikaan. Hän on ensimmäinen suomalainen digiajan poliitikkomme. Robottien ja algoritmien kanssa kun ei auta riidellä saati yrittää valehdella tai huijata, vedota tunteisiin. Me kun teemme nykyisin kirjoituksemme juuri roboteille, jos aiomme myös globaalisti menestyäkin.

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja