Jaakkoa Jonkka, eläkkeelle juuri jäänyt oikeuskanslerimme vuosilta 2007-2017, kertoo (HS 11.9) kuinka poliittiset virkanimitykset ova rapauttaneet yhteiskuntamme. Tyyppiesimerkkinä on Suomen Pankki. “Poliittiset virkanimitykset ovat hyvin yhteiskuntaa rapauttavia. Jossain yhteydessä niistä on puhuttu yhtenä korruptio muotona.”

Kun ylin lainvalvoja sanoo näin, silloin on syytä pysähtyä pohtimaan, onko maa korruptoitunut koko historiansa ajan. Jakamalla virkoja lahjavirkana, korruptiona, poliittisista palveluista, jotka samalla takaavat että ko. viranhaltija on uskollinen myös jatkossa ja korruptoitavissa, kiitollinen virastaan ja toimeentulostaan, sosiaalisesta asemastaan ja sen tuomasta vallasta.

“Jos julkiseen, verovaroin rahoitettuun virkaan vaikutetaan epäasiallisesti, se rapauttaa yhteiskunnan uskottavuutta. Lisäksi se on tietysti vääryyttä kärsineen hakijan oikeusturvan kannalta merkittävä asia.”

Suora lainaus Jonka haastattelusta kertoo mistä on kysymys ja mitä se on vuosikymmenet merkinnyt Suomessa. Vai kuvitteleeko joku että väitöskirjat, monessa tiedekunnassa hankitut, maailmalla asiantuntijoiden hyväksymät, ohittavat Suomessa jäsenkirjoillaan pelaavat perusmaisterit, jotka professorit ovat epätoivoisesti yrittäneet kouluttaa usein siinä epäonnistuen.

Kirjoitan nyt kokemuksesta ja sitoutumattomana virkaani vuosikymmenet hoitaneena. Hakeneena joskus myös sellaiseen kansliapäällikön virkaan, josta juopotteleva ja vaimonsa, naisystävänsä, hakannut on jouduttu siirtämään toiseen virkaan. Tai maakuntajohtajaksi jossa ongelmat ovat syntyneet samoista syistä.

Puolue kun suojelee omiaan, omia virkojaan, Suomessa loppuun saakka ja täyttää viran uudella saman puolueen miehellä, oli muita hakijoita, poliittisesti sitoutumattomia, vaikka kuinka runsaasti pätevämpinä.

Puolueen jäseniä löytyy virkaa hakemaan vain yksi. Kaikki tietävät että hänet valitaan. Muut, pätevämmät ja sitoutumattomat, haukutaan ja mustamaalataan. Viran haku on heille riski.

Puolueeseen sitoutuneita on Suomessa vain promillen osa väestöstämme. Valinnat tehdään siis tästä jumalten valittujen joukosta. Valtaväestöstä akateemiset eivät edes kuvittele lähtevänsä tähän leikkiin mukaan. Kuvitelkaapa jos urheilussa, huippuja haettaessa, olympiajoukkue tai susijengi, huuhkajat ja kiekkoleijonat valittaisiin samalla tavalla.

Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää kertoo samassa lehdessä (HS 11.9) poliittisten virkanimitysten rikkovan perustuslain 125 pykälää, jonka ajatus on, että pätevin henkilö pitää valita virkaan. Lisäksi tällaiset valinnat ovat ongelma hallinnon kannalta. Suora lainaus: “Ne yksinkertaisesti heikentävät hallinnon laatua. Jos nimitetään henkilö, joka on nipin napin pätevä tai joka ei ole paras tehtävään, se voi olla haitallista tehtävän kunnollisen hoidon kanalta.”

Samalla tällainen tapa hoitaa virkojen täyttö heikentää virkamiesten motivaatiota pyrkiä eteenpäin urallaan. Kilpailulakeja siis loukataan niitäkin. Olemme yhteiskunnassa, jossa kilpailu takaa laadun. Kuvitelkaapa urheilijoita, jotka tietävät pääsevänsä edustamaan maata keihäskisaan piirikunnallisen tason heitoilla tai kiekkoleijoniin, kunhan takana on kyky pysyä kolmannen divisioonan joukkueessa luistimilla.

Siinä pitkät miehet katoavat korisjoukkueesta ja korvautuvat puolueen tarjoamilla puulaakipelaajilla. Heille annetaan hyvityspisteistä jäsenkirjasta, siis korruptoidaan ja odotetaan palveluja jatkossa puolueelle, uskollisuutta ja kiitollisuutta. Näin koko virkakoneisto rapautuu, myös alemmat virat ja niiden täyttö.

Professori Mäenpään mukaan valtion ja kunnan tulisi katsoa miten yritysmaailma toimii. Tai miksei myös miten meille valitaan olympiatason urheilijat ja joukkueemme. Ei sinne voi valita jäsenkirjan mukaan prosentin osasta kansasta hoitamaan huippuliigan pelipaikkoja. Kehnosti siinä käy kiekkoleijonille.

“Julkishallintoa monesti verrataan yritysmaailmaan ja kehotetaan ottamaan sieltä mallia. Eihän siellä tulisi kuuloonkaan, että tehtävään ei valittaisi pätevintä tai että katsottaisiin jotain muuta kuin yrityksen etua”, kertoo hallinto-oikeuden professori ja tietää hyvin kuinka hänen omat oppilaat menestyvät paremmin, jos ovat hakeneet jäsenkirjan ja poliittista meriittiä. Kiekkoleijonissa ja olympialaisissa mittelöissä sellainen porukka karsiutuu heti alkuerissä.

Asiantuntijoiden mukaan tästä tulisi voida valittaa hallintotuomioistuimiin. Tämä koskisi muitakin kuin kuntien virkoja ja valtion viroissa myös korkeimpia virkoja, kansliapäällikköjä, osasatopäälliköitä, Suomen Pankkia jne.

Presidentin kansa valitkoot itse poliitikkojensa joukosta sekä Eduskunnan jäsenet. Siellä on nähty miten kansa valitsee poliittisen johtonsa. Itsensä näköisiä ja oloisia ihmisiä. Ylempien virkojen hoidossa se ei enää oikein toimi. Vaaditaan pätevyyttä, asiantuntemusta, koulutusta ja kykyä menestyä myös globaalissa kilpailussa. Urheilijoittemme tapaan joukkueeseen valikoituen. Jonkka ja Mäenpää eivät näe mitään asiallista syytä siihen miksi näin ei voisi ja kuuluu menetellä.

He eivät myöskään pidä asiallisena perustelua, jossa oikeuskasleri yksin ja ainoana käy läpi kaikki valtioneuvoston ja presidentin nimitykset etukäteen.

“Tuo ei ole kestävä perustelu, koska tuomioistuin voi arvioida nimitykset jälkikäteen huomattavasti paremmin. Sillä on mahdollisuus hankkia monipuolista näyttöä, järjestää myös suullista kuulemista. Valitusoikeus tulisi ilman muuta ulottaa korkeimpiin nimityksiin. Se lisäisi uskottavuutta, hälventäisi epäilyjä ja myös vaikuttaisi ennaltaehkäisevästi”, toteavat hallinto-oikeuden professori ja ex-oikeuskansleri.

Kaikki virat tulisi avoimuuden vuoksi laittaa avoimeen hakuun. Suurlähettiläät, kansainvälisten rahoituslaitosten tehtävät ovat esimerkkejä näistä, kertovat lehden haastatellut.

Jacob Söderman pyrki ja vaati myös seuraajiaan “hoitamaan työnsä” ja lopettamaan “maan tavan”, sisäisen korruption. Jonkkaa arvosteltiin siitä että hän nosti kätensä pystyyn.

Jonkka puolustautuu sillä, ettei hän yksin voinut vaikuttaa. Oikeuskanslerin mahdollisuus havaita nimityksen epäasiallisuus on rajallinen, hän puolustautuu. Kiekkoleijonien taso saattoi repsahtaa ja olympialaisiin pääsi mukaan rapakuntoisia kansalaisia. Ei kai tämä ole tarkoituksena kun verovaroin hoidetaan maatamme?

Itse pyrin vaikuttamaan vaatimalla myös poliittisen ja perustuslakimme toteutumista valvovan Eduskunnan perustuslakivaliokunnan lopettamista ja sen korvaamista perustuslakituomioistuimella. Sen tehtävä olisi ollut hoitaa myös perustuslain pykälän 125 valvonta, jolloin pätevin henkilö tulee valita virkaan, paras joukkue olympiakisoihin ja lätkäkisoihin ei lähetetä ryyppyporukkaa kolmannesta Suomen sarjan puulaakipelaajistamme.

Maan etua vähänkin ajava poliitikko ymmärtää tämän asian tärkeyden ellei ole rötösherra ja syytä minua populistiksi. Parhaan valinta kun on hänen kokemanaan populistista pulinaa ja vihapuhetta.

Olisikohan tämä Ståhlbergin ajoilta syntynyt virhe nyt lopultakin korjattavissa. Hänhän oletti kuninkaan hoitavan tällaiset asiat monarkiassa. Jota ei sitten tullutkaan. Tuli Kekkoslovakia ja myöhemmin ryyppyrantojen rapautunut yhteiskuntamme virkamiehineen ja maan tapoineen, jota johti rakenteellinen korruptio.