Syntyminen Hernejärvelle (ks. Hernejärvi Google) ja vauraaseen Iisalmen maalaiskuntaan, eikä pieneen kaupunkiin vuonna 1951 heinäkuun 10. päivänä, oli aivan eri asia kuin kertoa olevansa savolainen, yläsavolainen tai iisalmelainen. Se kun näkyy vielä tänään, 67 -vuotta myöhemminkin.

Kylä kun on elinvoimainen (ks. Hernejärvi), koko ajan kasvava ja Suomessa, jossa maaseutu autioitetaan myös Hämeessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Eikä Iisalmen (ks. Iisalmi) kaupungillakaan ja sen yrittäjillä kehnosti mene. Helsingin Sanomat esitteli Iisalmen ihmettä ja sen teollisia high-tech yrityksiä myymässä tuotteitaan, ambulansseja, metsäkoneita, korkeaa teknologiaa, eikä vain Olvin olutta ja maitoa maan suurimmista maitopistäjistämme, ympäri maailmaa.

Tuona vuonna 1951 maata hallitsi naapuripitäjän kasvatti Urho Kekkonen, torpparin poikana Pielavedeltä, ja saman vuoden aikana hänen kolme eri hallitustaan. Toki välillä olivat vaalitkin. Vain runsaat pari vuosikymmentä myöhemmin kävin Pielavedellä oppilaitteni kanssa Oulun yliopistosta haastattelemassa sen kaikki taloudet ja nostimme Pielavettä pinnalle ideakilpailun voittaneina ja myöhemmin koko Ylä-Savoa, perustaen samalla Ylä-Savon instituutti Sonkajärvelle, naapurikylään autioksi jääneeseen vanhainkotiin kosken partaalle. Tarkoitus oli koota yliopistoistamme hankittavaa tietoa ja jalostaa sitä Ylä-Savon talousalueen käyttöön samalla myös itse siihen osallistuen.

Helsingin yliopisto otti tästä myöhemmin mallia ja perusti omat, maaseutua kehittävät laitoksensa, Mikkeliin ja Seinäjoelle. Maaseutu, valtaosa Suomea, eli vuonna 1951 kylien suurta aikaa. Kylätoiminnan aikaansaaminen oli merkittävä askel yliopistovoimin, kylätoiminta käynnistäen. Tosin vasta 1970-luvun alussa Lapista ja Vuotson kylästä, Lokan ja Porttipahdan allaskylästä, allasevakkojen ja poromiesten avustamana. Tämä toiminta palkittiin myöhemmin ns. “Pikku Nobelilla”.

Kylät tosin elivät Suomessa tuolloin liiankin itseriittoisesti ja se kostautui myöhemmin. Maaseudun ja agraarin Suomen suuresta ajasta oli siirrytty kylien aikaan ja siitä maaltamuuton vuosiin. Niinpä vain vajaan parin vuosikymmenen jälkeen alkoi kylien tyhjentäminen ja muuttoliike kaupunkien lähiöihin ja Ruotsiin. Kokkotulilla juhannuksena alkoi nähdä ruotsalaisia Volvoja.

Mutta ei toki Hernejärveltä lähtien ja kylä tyhjentäen. Eivät kaikki kylät toki tyhjentyneet. Tänäänkin kylätoimikuntia on liki 3000:ssa aktiivissa kylässä. Tätä samaa aktiivisuutta toivoisi myös seutukuntiemme paikallishallinnolta, seutukaupunkien yrittäjiltä yhteistyössä omien kouluttajiensa kansa varoen sellaisia hallintohimmeleitä, jotka ovat ihmisen toiminnalle poliittisesti vieraita. Kylätoiminnassa varoimme viimeiseen saakka poliittisia rakenteitamme ja niiden riitoja ja pelejä sekä kaupunkirakenteistamme tuttuja passivoivia kulttuurisia ilmiöitämme. Oulu oli kaupunki, jossa saattoi kokeilla myös malleja siitä, miten kehittää urbaania teollista ympäristöämme ja uudenlaista yhteisöä, luovaa ja innovoivaa. Siihen vaadittiin kuitenkin uudenlainen yliopisto ja se kasvatit maaseudultamme, Hernejärven kaltaisesta työkulttuuristamme.

Mannerheim kuoli vuonna 1951 Sveitsissä, yksi aikakausi historiassamme oli ohi ja olympialaiset toivat tuulahduksen kansainvälistä väriä Helsinkiin. Toki kisoja seurattiin myös Hernejärvellä. Televisio tuli vain vuosikymmenen kuluttua ja silloin seurattiin myös jalkapallon MM-kisoja. Moni halusi olla brasilialainen pelaaja tai venäläinen “musta hämähäkki” maalilla, somerolainen Pentti Nikula seivästä hypäten. Lasse Viren tulikin sitten jo jokin verran myöhemmin ja Juha Väätäisen kotitalon ohi ajoimme viikoittain matkalla Oulun yliopistoon. Yhden pysähdyksen taktiikalla Piippolassa tankaten. Kaikki tehtiin itse. Niin autot kuin urheilukentätkin.

Kirjailijat Pentti Haanpää, Piippolan poika hänkin, ja etenkin kouluaikamme opettaja ja kirjailija Eino Säisä, tulivat tutuiksi lapsena runoja lausuen, siinä missä hiihtäjiä valmentanut luokanvalvojamme Immo Kuutsa. Toki myös Veikko Vennamo ja karjalaiset evakot, pienviljelijät perustamassa puoluettaan vuonna 1959 Pieksämäellä (SMP ja nykyiset perussuomalaiset). Maaseutu eli voimakkaasti mutta tuli samalla unohdetuksi. Maalaisliitto vaikutti puolueena kovin konservatiiviselta sekin. Forssan, nykyisen kotikaupunkini kaltaista työläiskulttuuria ja demaripuolueen traditiota, syntypaikkaa, Iisalmessa ei ollut. Kaupungin liittämien vauraaseen maaseutuun oli varhain hoidettu ja hyvin pragmaattinen tapahtuma. Forssassa tällaista maaseudun ja kaupungin välistä traditiota, taloudellista yhteistyön ymmärrystä, on ollut vaikea löytää, vaikka pienten kuntien kunnantalot ovat Hämeessä liki toistensa kyljessä Loimijokilaakson nauhakaupungissamme.

Sosiaalinen pääoma ja sen traditio, kaupungin syntytapa ja historia, ovat hyvin erilaisia ylitettäessä raja, joka kulkee Vaasasta Suomen poikki aina Laatokan Karjalaan. Sen rajan molemmin puolin löytyy yksi kieli, mutta kaksi kansaa, ja välillä on antropologinen ja luonnonmaantieteellinen, miekalle piirretty tuhatvuotinen raja. Tuolta rajalta on paljon merkittävää lähtöisin. Vastaavia vyöhykkeitä löytyy myös muualta maailmalta esitellä ja ihmetellä niiden selviytymistarinaa, luovuutta ja innovatiivisuutta.

Iisalmessa lukion Fiasco -teatterissa puuhastelivat mm. Pekka Hyvärinen ja kiekkokaukalossa Keijo “Keke” Rosberg, politiikassa Seppo Kääriäinen ja oli mukana myös tuleva munkkikin ja ortodoksi piispa, muistuttaen sukuni juurista ja Kallaveteen hukkuneesta viikinkiajan kirkkoveneestämme, purjekunnan surullisesta hukkumisesta juhannuspäivänä vuonna 1850. Siihen saakka verot oli maksettu luostarilaitokselle, eläen sen lampuoteina liki 5000 hehtaarin tilalta toimeentulo hankkien ja ostaen samalla kukin aironpaikan purjekunnan veneistä tai se paikka työllä maksaen. Se oli liikkuvaa aikaa ja taloutta myös maataloudessa ja kasken poltossa huuhtakuninkaineen ja tervahautoja polttaen. Toki myös pontikkaa samalla. Ruotisin kuningas tiesi, kuinka liikkuvia nämä savolaiset olivat, asuttaen heillä myös Kainuunjoen (Oulujoen) suiston Oulussa ja melkoisen osan pohjoista Ruotsiakin ja löytyy heitä Norjastakin.

Suuronnettomuus, kirkkoveneen hukkuminen, käynnisti kokonaan uuden vaiheen sukuni historiassa. Emme me tietämme valitse, tie se meidät valitsee. Oppi on lähellä reformaattorista kirkkoa ja Calvinin ankaria oppeja. Calvin taas kuoli 10. heinäkuuta, vuosisatoja takaperin, mutta oppi on jäljellä ja elää voimakkaana edelleenkin. Oma oppimme on sen sijaan päässyt rapautumaan ja maailma on täynnä populistista liikehdintää olkoonkin, että sen nimittely juuri näin, stereotyyppisesti yleistäen, on virhe ja sekin korjataan myöhemmin myös medioissamme. Ei suomalainen “populismi” ole likimainkaan samaa juurta kuin vastaavat liikkeet Euroopassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa tai Yhdysvalloissa.

Se mikä ei muutu, on kuitenkin jalkapallo, alkaen “kumikansan” liikkeenä. Ei tuo peli ole siitä paljoa muuttunut, kun kumi ja pallo keksittiin vuosisatoja takaperin. Ruotsi ei pääse vieläkään juhlimaan mestaruuttaan eikä Venäjä. Meksiko ja Ruotsi ovat pelanneet jo yli 50 peliä saamatta mestaruutta. Suomi ei yhtäkään peliä. On siis järkevämpää keksittyä johonkin muuhun. Tämä peli kun ei oikein sovi kieleemme ja sen rakenteeseen. Kieli kun on kaiken ydin niin ajattelussamme kuin puheessa ja teoissamme, hermeneutiikassa. On siis opittava kielen rakenne ja genetiikka, jolloin alamme olla lähellä yhteisöllisen toiminnan ymmärrystä myös tieteenä. Ei vain runoilijan käyttämänä verbaalisena leikkinämme.

Myös Hernejärvi on muuttunut ja elää vauraana, elinvoimaisena maaseutuna, hoitaen nyt ympäristöään ja lukuisia lapsiaan, vanhuksia. Lähin koulumme Varpasen kylästä ostimme ja se siirrettiin kylätoimikunnan käyttöön ja hoitoon. Lapsena siellä ravustimme ja möimme ravut Kuopiota myöten. Tuhansia rapuja istutimme Ilmari -sedän kanssa Myllypuroon. Maaseutu opetti työnteon ja luonnossa liikkumisen, yhteisöllisyyden, jo hyvin varhain lapsena. Normisto ja moraali eivät periydy vaan ne on siirrettävä sukupolvelta seuraavalle. Ihmisenä eläminen on hyvin vaatimaton ilmiö ja kulttuurimme vain muutaman vuoden ikäinen ja sulkeutuu oppimisgeenien mukana varhain lapsena. Näillä nuoteilla tai koskettimilla soittelemme sitten niin sinfoniat kuin tangot ja rillumarei -kulttuurin tuotteet 1950-luvulta.

En minä tietäni valinnut kuitenkaan, vaan tie se valitsi minut heti alusta alkaen. Myös kohti Iisalmen lukiota ja myöhemmin Oulun yliopistoa ja Turkua samaan aikaan, Lapin koskisotiin ja alue- ja yhdyskuntasuunnittelun pariin sekä samalla maailmalle oppia hakemaan tai omaa oppia siirtämään, kirjoittaen samalla lehtiimme ja nyt omaan mediaan, aiemmin suvun omistamaankin lehteen Savonlinnassa, digiaikaan siirrettävään ensimmäisenä Suomessa. Usein kulkemasi tiet ovat jo aiemmin tallattujakin sitä edes tietämättäsi. Kun sinua aletaan kutsua kirjailijaksi, takana on jo sata monografista kirjaa ja niistä useampi väitöskirjoinakin. Tuhansia ja taas tuhansia artikkeleja. Kuka suomalainen niitä maailmalla tuottaen lukisi? Ja miksi tulisi lukea? Kuka taas suomalaisten juttuja maailmalla? Ellet itse ole oma mediasi tänään. Donald Trump on oma mediansa. Sellainen on tänään vaikeasti ohitettava yhdistelmä miljardöörinä ja samalla Yhdysvaltain presidenttinä.

Oulun yliosto aloitteli toimintaansa, kun sinne kirjauduin oppilaaksi biologiselle opintosuunnalle, luonnontieteelliseen tiedekuntaan ja samalla myös maantiedettä opiskellen. Etenkin suunnittelumaantiede oli suosittua siinä missä orastava luonnonsuojelukin ja yliopisto koulutti nuoria aluesuunnittelun saloihin. Työskentelimme aluksi kauan Kalevan kirjapainon tiloissa ja tutustuimme myös toimittajan työhön. Toki tuo työ oli tuttua jo äitini peruja ja Savonlinnassa oli kirjapaino, joka oli sukuni omistuksessa. Luonnontieteet perehdyttivät sellaiseen, jossa tiede edusti kovaa totuutta ja sen koko ajan kehittyviä välineitä ja joka myöhemmin, Turun yliopistossa, muuttui ihmistieteiden kautta ihmistä palvelevaksi. Niiden yhdistäminen osoittautui hyödylliseksi – kovien luonnontieteitten ja ihmistieteitten. Uudet innovaatiot kun majailevat niiden välimaastossa. Innovaatiopolitiikasta ja digiajasta tuolloin ei toki puhuttu, ei internetistä saati klustereista talouden ohjailijana. Ne oli tehtävä itse ja yhdistäen yliopistojen tietokoneita toisiinsa jo 1970-luvulla ennakoiden tulevaa.

Laboratoriotieteet, välineelliset tieteet, kasvava tiedon määrä ja sen käsittelyn hallitseminen ja ymmärtäminen, megadatat ja satelliittikuvien salat, ovat eri asia kuin ihmistieteet, humanismi ja kirjastoissa vietetty aika, ihmisten haastattelut jne. Syntyi käsite moni- ja poikkitieteisyys sekä innovaatioprosessit, hybridiyhteiskunta ja kybermaailman turvattomuus, verkosto- ja klusteritalouden tuomat mahdollisuudet ja robotiikka. Hyvin varhain ja jo ennen kuin omat mediamme niistä kirjoittivat. Tiedeyhteisö kun oli omavarainen ja ulkopuolella medioittemme ja varoi julkisuutta ylittäessään myös kylmän sodan rajojamme.

Tämä Linnanmaan yliopistokampus syntyi suolle. Oulussa teatteri samaan aikaan mereen. Tiedepuisto (Science Park) ja teknologiakeskus ensimmäisenä yrityskeskittymänä ja innovaatiokeskuksena Suomessa käynnistyi sekin jo 1970-luvulla. Olimme edelläkulkijoita myös maailmalla, ei vain Suomessa. Tiesimme sen ja olimme siitä ylpeitä. Tie oli valinnut meidät joskin olimme sen eteen tehneet lujasti töitä. Kilpailimme keskenämme, mutta positiivisessa hengessä ja muita kampittamatta, verkostoituen ja toimien maailman johtavissa järjestöissä, niiden hallinnossa, AURP:n ja IASP:n sisällä myös asiantuntijoiksi pyydettyinä. Nokia ei tullut yllätyksenä, päinvastoin.

Tänä päivänä, 60 vuotta sitten, allekirjoitettiin laki Oulun yliopiston perustamisesta. Hieno ja älykäs päätös, jonka seurauksena tuotetaan jatkuvasti uutta tietoa ja on koulutettu jo 52 000 osaajaa. Merkkipäiväänsä eläväinen 60-vuotias juhlii näkyvämmin ensi vuonna, jolloin yliopiston toiminnan aloittamisesta tulee kuluneeksi 60 vuotta.

Today 60 years ago a law was passed for the University of Oulu to be established. This great and smart decision has resulted in production of new knowledge and education of already 52,000 professionals. The lively 60-year-old does not celebrate yet but in 2019, 60 years since the beginning of university activities

Samalla omalla kohdalla umpeutui latu, jonka avasi aikanaan Ilmari Luostarinen Enso Gutzeitin johdossa, perustaen Pohjolan Voima OY:n rakentamaan Iijoen ja Kemijoen koskia. Olen tuon perustamisasiakirjan toki lukenut. Oma tehtäväni oli lopettaa se, hoitaa koskiensuojelulait ja korvaukset vahinkoja kärsiville, ja samalla palautta joet tilaan, jossa lohi voisi koulutettuna myös viihtyä ja opiskella myös uimataitoja Turun yliopistossa ja LuKen laitoksissa tätä tutkien. Viimeisimmän Turun yliopiston julkaisun mukaan lohen poikasten uimaan koulutus on jo pitkällä. Luit oikein. Lohen poikaset on todellakin opetettava selviytymään ankarassa luonnossa ja opetettava uimaan, jotta nousu jokeen onnistuisi. Luonnossa elävä ja kotona kasvatettu kissa ovat kovin erilaisia selviytyjiä luonnossa. Kun niitä preparoitiin Oulussa fysiologian töissä, eron huomasi kyllä kudoksissa, lihaksissa ja rasvan määrässä.

Ilmari taas pelastui hukkumisonnettomuudelta hänen isänsä, Olli Luostarisen lähtiessä pois vuonna 1850 hukkuneesta purjekunnan veneestä, kävellen matkan kirkosta, Kuopiosta, kohti Lapinlahtea jalkaisin. Se oli viisas ratkaisu silloin alle kymmenvuotiaalta Ollilta ja 15 muulta matkaajalta, pääosin naisia. Sen sijaan 30 teki väärän ratkaisun ja jatko myrskyssä kohti kuolemaansa.

En minä tietäni valinnut vaan tuolloin Olli poikanen. Kiitos siis hänelle. Jos valinta olisi ollut toinen, en minä tätä nyt kirjoittelisi. Emme me pitäisi sukukokouksiamme Olli Luostarisen ja Mari Mykkäsen jälkeläisinä Lapinlahdella. Pienkin muutos menneessä, historiassa, eikä meistä nykyisistä kukaan olisi syntynyt. Emme me tietämme valinneet. Tie valitse meidät. Historian tutkija ei spekuloi historialla. Vain sen harrastelijat ja mediat toimittajineen. Se onkin valemediaa, ja siis viihdettä. Me rakastamme viihdettä ja valheitamme. Mitä mutkikkaampi valhe, sitä parempi.

Opiskelu ja samaan aikaan työskentely Turun ja Oulun yliopistoissa, toki välillä itsensä jalkauttaen kuntiin ja yritysten palveluun, on ollut todella elämää rikastuttava kokemus alkaen 1970-luvun alkupuolelta. Molemmat ovat täyden palvelun yliopistoja mutta samaan aikaan myös hyvin erilaisia. Jos toista luonnehtivat kovat tieteet (luonnontieteet ja niiden sovellukset) toinen on sitten ihmistieteiden kautta profiloituva ja maamme vanhin yliopisto samalla.

Jos toista luonnehtii “äiti” (alma mater) niin toista sitten isänä. Kun Oulun yliopistoa käynnistettiin matkalaukkuproffien joukossa oli paljon turkulaisia. Samalla Oulusta tuli puolen Suomen pääkaupunki. Globalisaatio ja kansainvälistyminen alkoi etenkin Lapin matkailun yhteydessä ja sitä kehitettäessä, mutta myös tiedepuiston ja teknologian (Nokia ja Science Park) toiminnan kautta. Suomalaista tiedettä ei ole. Tiede on aina kansainvälistä. Jos olet tieteen tekijänä älykkö introvertti, sinun on parempi opetella olemaan myös arkuutesi voittava ekstrovertti. Se on lopulta helpompaa kuin arvaatkaan.

Ja Turun yliopiston nyt on ensimmäinen yliopistomme ja sen ensimmäisiä professoreja oli mm. Isak Pihlman, opettaen kovapäisille suomalaisille retoriikkaa ja pyhiä kieliämme. Siis lähinnä papeille, joita Mari Mykkäsen, isoisäni äidin suvussa oli äitilinjalla myös Berg ja Ståhlberg -suvuissamme. Sukututkimus kun avaa Suomen historiaa sellaisena, kun se oikeasti on ollut, eikä lukien ruotsalaisten tarinointia, sepitteellisiä omia fiktiivisiä kirjailijoittemme romaaneja jne. Pienkin virhe siellä ja lopputulos on pelkkää roskaa ja valemediaa historianamme. Unohda sepitteelliset tarinat ja ota selvää totuudesta. Vain sillä on sinulle todellista käyttöä.

Suomen Akatemia työnantajana vapautti keskittymään puhtaasti tutkimukseen ja tieteen tekoon. Oma aiheeni liittyi Lapin koskisotiin ja jokiemme sekä koskien (viimeisten) rauhoittamiseen ja palauttamiseen osana Lapin ja Pohjois-Suomen suurta rakenteellista muutosta ja etenkin matkailun kehittämistä. Näin Rovaniemi tarvitsi myös oman yliopistonsa. Oli hankittava paikka myös korkeakouluneuvostossa hallituksemme työrukkasena yliopistojemme suuntaan.

Samalla perustettiin uusi Suomen Akatemian toimikuntansa, jonka alle nuo luonnonvaramme kuuluivat ja olin sen ensimmäinen tutkija. Myöhemmin nykyisen luonnonvaralaitoksen (LuKe) ohjelmista vastaava erikoistutkija, samalla kun MTT, Metla ja RkTl yhdistettiin samaksi vahvaksi luonnonvarojemme tutkimuksesta vastaavaksi laitokseksi. Soveltava tutkimus ja tiede ilman perustutkimusta on kuivuva kaivo. Lisäksi agropolis ja teknopolis kaipasivat ekopoliksen ja agropolis oman strategiansa liittyessämme osaksi EU:n rahoitusta, luonnonvarojen käytön innovaatiopolitiikkaa ja osaamiskeskuksia, ekologista klusteria. Se oli meidän ja siis Suomen tehtävä työnjaossamme 1990-luvun alussa. Suomesta tuli näin maailman onnellisin valtio.

LuKe eli Luonnonvarakeskus syntyi yhdistäen yli vuosisataisia tutkimuslaitoksiamme yhdeksi yksiköksi, kansainvälisesti merkittäväksi alansa instituutioksi. Suomi on luonnonvaroiltaan Euroopan rikkaimpia maita ja maamme luonto on erityisen haavoittuva ilmastomuutoksen yhteydessä. Tieteen ja tutkimuksen keinot ovat samalla innovoinnin ainut todellinen voimavara yhteistyössä verkosto- ja klusteritalouden kanssa. Siis vahvan tutkimuksen ja tieteen, koulutuksen sekä yrittäjyyden ja hallinnon yhteistyönä. Ei siis mitään hallinnollista himmeliä tai sote sotkua vaan todellista tutkimusta ja tiedettä.

Oma työskentelyni alkoi näissä ohjelmissa Oulussa ja Turussa 1970-luvun alussa ja jatkuu edelleen, yhdistettynä vuodesta 1990 alkaen LuKe:n (MTT) tutkimusorganisaatioon, jolloin mukaan ovat tulleet myös globaalit ohjelmat ja hankkeet sekä niiden rahoittajat tutkimuslaitoksineen ja tiedepuisto-organisaatioineen sekä teknologiakeskuksineen. Nykyisin ammattikorkeakoulut alkavat olla osa samaa klusteriamme.

Niiden globaali verkottuminen ei ole mitenkään muuttunut muussa kuin yhteistyön tiivistymisessä vuosikymmenten varrella. Internet ja digiaika on osa tätä syntynyttä uutta toimintaympäristöämme. Se kun muuttuu tieteen mukana ja sen tuloksena. Nykyinen toimintaympäristömme on sen tulosta teknisenä, taloudellisena, sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönämme ja nyt poikkitieteisenä tutkimusyhteisönämme. Sellaista tietä, luonnontieteisiin ja sen lakeihin perustuvaa, ei itse valita, saati tehdä, vaan löydetään. Luonnon laita kun ovat olemassa. Ne on vain löydettävä. Tie jota kulkea. En minä tietäni valinnut, tie valitsi minut.

Lisää kotisivultani www.clusterart.org tai www.finsome.fi tai mattiluostarinen.fi