Moniosaaja, monen lajin taitaja, tieteen ja taiteen integroija menestyy, kirjoittaa David Epstein kirjassaan Range, Riberhead Books 2019. Samalla liian nuorena koulutettavat yhden asian lapset ja opettajat, koulukunnat, saavat satinkutia. HS lainaa Annikka Mukasen artikkelia. Se on nyt luettava Suomessa.

Monet haluavat jo lapsena huipulle. Miten sinne voisi nousta geeneja unohtamatta. Epstein antaa neuvoja. Ne voivat pilata perinteisen ajattelusi. Omani sai vain tukea. Muuten en lainaisi, esittelisi Epsteinia. Olen aina toiminut juuri kirjavan kissan mallillani. Jotkut yhden asian puurtajat ovat minua moittineetkin. Nyt on turha pullikoida tutkainta vastaan. Jotkut kun ovat jo niin kaukana kovan koulun lapsinamme. Yhden asian lapset on unohdettu. Olen pahoillani.

Nobelpalkituilla tieteilijöillä on peräti 22 kertaa useammin taiteellinen intohimo, esittävän taiteen harrastus, kuin muilla tutkijoilla. Eikö se ole riittävä vakuuttava näyttö siitä, miten tiede ja taide ovat samaa asiaa, mutta samalla toisiaan tukevia geeniemme herättäjiä. Geenit ovat siunaus, ei kirous. Hoida geenisi kuntoon koko ajan ja kaikkialla.

Kun yksilön kokemuspiiri laajenee moneen suuntaan ihmiskunnan äly on samalla kasvanut. Me tunnistamme näkymättömiä yhtäläisyyksiä huomaamattamme. Tämä sosiaalinen vallankumous mullisti myös syrjäkylät. Nekin alkoivat menestya. Onnea matkaan ja muistakaa ammattilaisten oikotiet. Suunnistajat ovat ammattilaisia.

Teollinen umpio Forssassa sai vaikutteita maailmalta ja etenkin maaseutu karjalaisista evakoistamme. Geenitkin vaihtuivat ja rikastuivat. Nyt vain korkeakoulutus ja lasten kasvatus on kapeutumassa. Ei huomata, kuinka aikuisena valinta tapahtuu pohtien taitojen LAAJAA sovellutusalaa.

Kun on tutkittu arvostettujen yliopistojen opiskelijoiden kykyä soveltaa luovaa ja kriittistä ajattelua oman aineensa ulkopuolelle, tulos on ollut masentava. Opiskelijat ovat SURKEITA soveltamaan heille annettua metodia. Tieto ei tule uutena. Omat oppilaani oppivat kentalla.

Menetelmia ei osata soveltaa muuten oman aineen ulkopuolelle.

Laajin kyky soveltaa on taloustieteilijoilla ja sen havaitsee Suomessakin. Talous ja sen osaajat ovat hoitamassa aihepiireja, jotka perinteisesti ovat olleet muiden hoidossa. Sosiologeista tuli yhden asian kautta sivuraide. SE oli yhdistettava luonnontieteisiin. Oulu ja Turku yhteen, Tampere rinnalle. Helsinki nukkui 1970 luvulla.

Varo jo lapsena erikoistumasta. Kirjoittaa David Epstein ja on oikeassa. Suuret ideat syntyvät yhdistämällä hyvinkin kaukana toisistaan olevia käsitteitä toisiinsa. Käsitteellinen ja abstrakti ajattelu on tätä. Hämäläinen ei sitä osaa Forssassa lainkaan. Karjalaiset osaavat.

Oli pakko oppia suuren muutoksen myötä. Usein vaihtui myös samalla ammattikin. Ihmelapset huippujen joukossa ovat poikkeus eikä sääntö. Koulutuksemme ei käytä geneettistä perimäämme oikein. Se yrittää tehdä sellaisista unelmista totta, joita nuorella ei voi olla olemassakaan.

Ne kun syntyvät vasta myöhemmin. Oman lapsuuteni ammatit olivat tosi harvassa verrattuna tähän päivään ja tulevaisuuteen. Olen ammattilainen ammatissa, jota ei ole ollut olemassakaan, ennen kuin täytin 50 vuotta. Uskon osaavani sen unelmoimattakin ja alani ammattilaisena. Abstrakti ajattelu ja monen tieteenalan integrointi on osa kuvaamataiteisiin kohdistuvasta intohimostani. Rakastan urheilua, kilpailua. Puutarha on jo viettiin verrattava kaiken yhdistaja. Se ei valmistu koskaan.

Millaista oppia hyva poliitikko sitten taritsee. Kapeaa erikoistumistako vaiko monialaista osaamista, korkeakoulua, jossa mukana on runsaat kokemukset eri ammattien ja harrastusten kautta hankkien, monialaisen opiskelun kautta haettua viisautta. Kenelle poliitikko vastaa monipuolue Suomessa tilia tehden.

Kova kokemus yhden alan mestarinako vaiko mutkan kautta kiertoteita kulkien ja digiaikaan sen nollaksi ja ykkoseksi kirjaten.

Epsteinin mukaan paras pohja menestykselle ei olekaan varhainen erikostuminen vaan kokeilevat sivupolut ja laaja tietopohja. Koko ura ei voi olla poliitikollamme yhden asian osaajana. Tarvitaan myos vaivaa tiedon haulle, uudelle tiedolle.

Jos onnistuminen tulee heti ja tyhjasta, se katoaa kuin vesi sorsan selasta. Se ohjaa nuoren virheellisille poluille, nuoren poliitikon alun. On luonnollista kuinka kovaan ponnisteluun, omaan vaivaan perustuva oppiminen, tuo paremman tuloksen.

Kovan koulun kulkeva poliitikko oppii omaan tahtiinsa. Tulos johon han lopulta pyrkii, on sekin vieras. Se selviaa vasta aikustuessa ja politiikan kentalla kukaan ei ole mestari. Kenelle poliitikko on sitten vastuussa.

Valtaosa poliitikoista saa vain pari prosenttia kuntansa äänistä. Liki 98 prosenttia ei häntä äänestä. Valtaosa, yli 90 %, ei äänestä hänen puoluettaankaan äänioikeutetuistamme. Ovatko nämä 90 % tai 98 % oikeutettuja odottamaan vastauksia ja heitäkö poliitikon tulisi kuunnella tarkalla korvalla?

Hehän pilkkaavat ja mustamaalaavat vain poliitikon töitä ja hänen henkilöään mahdollisimman rumalla ja epämiellyttävällä tavalla. Olisiko poliitikon tiedettävä ketkä häntä äänestävät? Ja kuunneltava herkällä korvalla JUURI HEITÄ. Vastattava heille.

Olisiko se yksi näistä demokratiamme ydintehtävistämme? Onko tämä demokratiamme kulmakivi unohtunut? Poliitikko ja luottamushenkilö ajaa OMIEN äänestäjiensä asiaa. Ei kaikkien. Eivät kaikkien Suomen kansalaisten intressit mene yksiin alkuunkaan. Haukkokoot omia edustajiaan saamattomuudesta.

Miksi kaikkein vihamielisin oman puolueesi tai juuri sinun raivokas vastustaja ODOTTAA että juuri HÄNELLE vastataan ja hoidetaan HÄNEN asioita. Eikö hänen kuuluisi vaatia sitä OMILTA valtuutetuiltaan ja edustajiltaan parlamentissamme tai valtuustoissamme?

Miksi ihmeessä haukkua raksuttaa heitä, joita äänioikeutettu ei ikimaailmassa äänestä siitä, ettei asiat mene kuten hän haluaisi?

Vai eikö heitä, hänen omia rakkaitaan, äänestä kuin pari prosenttia tai enintään noin 10 prosenttia koko äänioikeutetuistamme? Eikö heitä oikein löydä haukuttavaksi.

Eikö heiltä oikein voinut odottaakaan mitään erityistä? Menikö oma ääni hukkaan? Meneekö se koko ajan hukkaan haukuttavaksi? Onko Epsteinin opit kadoksissa. Onko menty soitellen sotaan, pikavoittoa haettu, kokeiltu sinisena puolueenakin onnea.

Politiikka ei ole monipuoluemaassa yhden asian hoitoa, oman egon kautta valtaa hakien ja vailla intohimoa, tieteen tapaan pitkan tien ja monen kiertokoulun kulkien.

Onnea matkaan. Paras pohja menestykselle politiikassakin ei ole varhainen erikostuminen vaan laaja/alaisuus ja kokeilevat sivupolut, rehellisen ihmisen maine.