By Matti LuostarinenOn 21 Mar, 2019 0 Comments

Suomen on taas kerran todettu maailman onnellisimmaksi maaksi. Ero muihin Pohjoismaihin on jopa kasvanut. Miksi Pohjolassa elää onnellisia ihmisiä tai kansoja? Ja miksi suomalaiset ovat heistä se syrjäisin ja onnellisin. Yritän kertoa sen lyhyesti ja popularisoiden tiedettä. Kaikkiin kysymyksiin kun suomalaiset eivät vastanneet kuten maailman onnellisimman kansan ihmisten odottaisi.

Onnen tunteita koetaan mm. vain noin sijaluvulla 40 ja muutenkin vastaajat ovat kovasti varovaisia tunteittensa erittelyssä tyyliin: kel onni on se onnen kätkeköön. Moni kokee edelleen joutuvansa onnensa kanssa kadehdituksi tai ehkä jopa ahdistuu huomatessaan, kuinka ihastuessaan joutuukin usein torjutuksi. Mitään ei hypetetä julkisuudessa niin tolkuttomasti kuin rakkautta ja suomalaiselle se on tunteena pettävä ja eri asia kuin ihastuminen, muistutus epäonnistumisesta ja suomalaisesta juhannuksesta, jolloin sataa räntää.

Kun tyytyväisyyttä elämään mitataan, silloin käytetään tieteessä faktoja. Onni ei ole käsitteenä fakta vaan tunne, emotionaalinen tila. Niinpä kun vaalit nyt lähestyvät meillä on valmiina poliittisia kannanottojakin. Ne ovat syntyneet usein jo lapsuudessamme, tietämättämme.

Kun näitä “faktoja” haastetaan, tunnemme olomme uhatuksi ja pelkokerroin aivoissamme herää. Pelkokeskusta ärsytetään usein juuri kun kuuntelemme mielipiteitä, arvoja tai pelkkiä asenteita, jotka ärsyttävät meitä. Syntyy epämiellyttävä ristiriita, konflikti.

Mitä tärkeämpi jokin meille heitetty ajatus on poliittisesti, sosiaalisella ja tunnetasolla meitä järkyttävä, sitä tiukemmin pidämme kiinni jo lapsuudessa hankitusta vastakkaisesta näkökulmastamme. Pakenemme sen suojiin ja samoin ajattelevien turvaan, omaan kuplaamme.

Onnellinen ihminen on avoin uusille näkökulmille vain silloin, kun hän on varma myös omasta itsestään ja identiteetistään. Puolueettomasti emme kuitenkaan voi arvioida omien näkemystemme ja oppiemme vastakkaisia väittämiä, kertoo tutkimukset ja tiede. Loogisiksi väittämämme ajatukset ja maailmankuvat eivät siis olekaan todellisia faktoja vaan emotionaalisia tuntemuksiamme. Suomessa näitä identiteetistään varmoja ihmisiä on nykyisin jo enemmän kuin koskaan aikaisemmin historiassamme. Se on yksi avainselittäjä onnellemme.

Jos uudet ajatukset sopivat vanhoihin poliittisiin kantoihimme, maailmankuvaan, voimme ne jopa hyväksyä. Jos niissä on pienkin särö, ontuva argumentti, löydämme sen uudessa poliittisessa liikkeessä paljon helpommin kuin vanhassa ja jo lapsuudessa omaksumassamme. Kun näin kirjoitan, kyse on psykologiasta ja sen tutkimustuloksistamme. Ei sosiologiasta. Palaan siihen myöhemmin. Siellä tulokset kun ovat samaa ilmiötä tukevia mutta tulkiten vaikkapa yhteisöjä ja kansakuntia.

Otamme psykologisina olentoina vastaan omaan maailmankuvaamme sopivaa informaatiota. Raskaana oleva nainen näkee ympärillään koko ajan muita raskaana olevia naisia. Uuden Skodan hankkinut näkee Skodia hänkin liikenteessä enemmän kuin aiemmin. Tiedettä tekevä havaitsee oman tieteessä avainteemoja ympärillään jopa nukkuessaankin. Piilotajuntamme alkaa valikoida ja syntyy vahvistusharhojamme.

Sosiaalinen media on täynnä näitä ihmisiä ja etenkin nyt vaalien aikaan kiivaillen ja toisilleen kiusaa tehden. Virheitä löytyy vastustajassa, vastapuolessa, omat ovat enkeleitä silloinkin, kun rötöstelevät valheineen, liioittelevat kuin pienet lapset hiekkalaatikolla parkuen.

Itseään avarakatseisena pitävä poliitikko voi olla omalla kohdallaan täysin sokea lapsi. Palataan siis lapsuuteen. Otetaan vastaan omaan maailmakuvaan sopivaa informaatiota ja harha vain syvenee. Aivomme käsittelevät hyvin nopeasti ja automaattisesti sellaista informaatiota, jonka sisällöstä ihminen on jo valmiiksi samaa mieltä.

Niinpä kokenut poliitikko käyttää kieltä, joka on kuin lapsipsykologian alkeistamme nettiin eksyessään ja trollejaan kouluttaen. Mainostoimistot ovat tätä samaa roskaa tulvillaan. Toimittaja ja kirjailija kirjoittaa hänkin omilleen. Se hävettää mutta takaa tuloksen ja laiskalle kirjoittajallekin toimeentulon.

Miksi ilmastomuutoksesta puhuminen on poliitikolle vaikeaa? Miksi Titanicin virheestä ja tulevasta kohtalosta on hankala kertoa aurinkokannella matkaavalle tai romanssista rakastuneelle nuorelle parille? Matka kohti Jäämerta on hyinen kokemus mutta menestyselokuvan paikka.

Olemme katastrofin partaalla myös Suomessa ja etenkin Suomessa. Mitä me aioimme tehdä kun lämpötila nousee maapallolla 2-4 astetta ja meillä kuusi astetta? Kaikki tämä tapahtuu muutaman lähimmän vuosikymmenen aikana. Tämä ei ole pelottelua vaan tosiasia.

Faktan ottaminen vastaan on vaikeampaa kuin unelmien ja tarinan, joka päättyy onnellisesti. Olemme ikuisia lapsia aivoiltamme. Poliitikkomme tietää tämän ja voittaa tällä tiedolla vaalitkin. Ihminen ei halua mennä alueella, joka on epämiellyttävä. Ja Jäämeri nyt on sellainen. Syntymä on samalla kuolemantuomio. Ennemmin tai myöhemmin toteutuva. Epämiellyttävä totuus. Kukaan ei ole vielä pelastunut kuolemalta vaikka niin väittääkin väliaikaisesti sen kokiessaan.

Näitä ihmisen tyytyväisyyttä ja onnellisuutta mittaavia tutkimuksia on seurattu vuosisadat. Yleensä tulos on Suomessakin tutkimusten mukainen. Syrjäisimmillä alueilla ja vähemmän koulutetut siellä ovat tyytyväisempiä elämäänsä ja tyytymättömyys kasvaa kun lähestytään taajamia ja paremmin koulutettuja. Onni kysymyksenä on eri asia. Syy tähän on sama kuin sananlaskussa “Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista”.

Tyytymättömyys kasvaa kun ihmisellä ova mahdollisuus ja varaa olla tyytymätön. Syrjäkylissä asenteita on muutettava ja oltava tyytyväinen siihen mikä on mahdollista. Syntyy ikään kuin odottamattomia ja vinoja vastausjakaumia. Sama pätee koulutukseen ja sen lisääntymiseen. Tyytyväisiä löytyy sieltä, missä puutetta näyttäisi olevan enemmän, korpikylissämme.

Durkheim ja Festinger kirjoittivat jo kauan sitten kognitiivisen dissonanssin teorioistaan ja balanssin eli tasapainon tavoittelusta, jossa ihminen muuttaa asenteitaan vähemmän vaativaan suuntaan, kun olosuhteet eivät parempaan anna mahdollisuutta ja vastaavasti vaatimustaso kasvaa, jos niiden tavoitteet on mahdollista myös saavuttaa. On siis koulutusta ja palvelut lähellä muutenkin, jolloin tyytymättömyys lisääntyy, siihen kun on varaa, aina vain parempaan ja parempaan elintasoon.

Onni on taas käsitteenä emotionaalinen. Joku on onnellinen avannossa ja saunassa ravaten mutta ei nyt kaikki. Syy on hormoneissamme, biologiassa. Pohjolan kansat ja vastaajat ovat pääosin pragmaattisia. Näin vastausten synty on osa vuodenaikojemme kiertoa ja hyväksymme niiden ankarat lait, luonnonlakien mukanaan tuoman kierron ja kaamoksen räntäsateetkin siinä missä juhannuksen kylmyyden. Kulttuurimme on samankaltainen ja samoista juurista kumpuavaa.

Ilmiö on siis geeneissä tai meemeissä, joista kirjoitin aiemmin blogini rinnan ikävien globaalien ilmiöittemme kanssa. Näissä darwinistinen antropologian strukturalismi, modernin antropologian isän Claude Levi-Straussin kuuluisimmat ihmismielen sinfoniat, ovat meille toki kouluistamme tuttuja. Tai ainakin kuuluisi olla. Siinä hyväksymme ilmiöt, joissa utopiat muuttuvat kansakuntienkin kohdalla dystopioiksi, kääntöpuolikseenkin. Elämme nyt sellaista aikaa ja silti kykenemme sopeutumaan myös yksilöinä, psykologisina olentoina, faktoihimme Pohjolassa eläen. Se on yksi selitys onnellisuutemme kasvulle.

Se selittää myös tapamme vastata onnellisuutta koskeviin väitteisiin ja kysymyksiin. Toki sitä tukee myös maailmakuvana kristinopin mimeettisen teorian kääntäminen päälaelleen Rene Girardin tapaan pohtien. Juutalaisuus ja kristinoppi merkitsivät meille käännekohtaa. Yhdessä nämä kyseenalaistivat arkaaiset ja ns. pakanalliset, uhraamiseen liittyvät ilmiöt. Sekin tukee vahvuuttamme sietää tätä uutta modernia aikaamme.

Olen syvähaastatellut itse ihmisiä tuhansittain ja opiskelijoitten avulla kymmenkertaiset määrät. En ole aivan varma ja vakuuttunut siitä, mitä nyt tarkoitetaan “onnella” kun oletetaan juuri Suomen olevan maailman onnellisimman maan. Ei se siltä vaikuta, ainakaan kun seuraa medioittemme keskustelua. “Kel onnin on se onnen kätkeköön” ja se että suomalaiset ovat kateellisin maa maailmassa, taitaa olla lähempänä todellisuutta. Vai olisiko se sittenkin jo hellittämässä rinnan edellä kuvatun kehityksen kanssa?

Käsite tyytyväisyys elämään ja sen ympärillä käytettäviin arvoihin mittareina on ensin selvitettävä ja katsottava onko tyytyväisyys käsitteenä likimainkaan sama kuin onnellisuus. Jos onnellisuus syntyy käsitteen “Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista” tai “Kel onnin on se onnen kätkeköön” kautta, silloin suomalainen onni on tulosta peitellä sitä varoen kateutta tai tyytyä korvessa asuen niihin palveluihin ja elinoloihin, jotka siellä ovat saavutettavissa kiertokoulun käyneenä ja väärään suuntaan senkin.

Voi hyvinkin olla, että myös varakkaimmilla seuduilla Suomessa kateutta ei tarvitse enää pelätä ja varoa lainkaan ja olemme saavuttamassa myös yhteisöissä ja kansakuntana sellaisen tason, johon myös sosiologi ja psykologi, yhteiskuntatieteilijä ja valtio-oppinut voi yhtyä ja ymmärtää biologin ja perimämme tutkijan tekemiin havaintoihin, luonnontieteiden esittämään selitykseenkin monitieteisenä havaintonamme.