Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Kovan luokan uutispäivä Suomessa ja maailmalla.

Matti LuostarinenOn 10 Dec, 2019 0 Comments

Tämä päivä ole Suomessa ja maailmalla kovan luokan uutispäivä. Suomi saa uuden hallituksen ja nuoren pääministerin. Kuvat nuorista naisista ministereinämme ja puolueittensa johtajina leviävät maailmalle.

Edellinen hallitus joutui ryöpytykseen, joka jatkuu myös nyt ja ensimmäisenä ulkoministerin kohdalla. Al Hole ja Isis ovat Suomessa hallituksen ensimmäinen koetin perussuomalaisten välikysymyksenä. Se on varmasti loppuun saakka vaikeasti selitettävä kansalaisillemme. Miksi sitä on suunniteltu tavalla, joka on kaikkea muuta kuin läpinäkyvää tiedottamista. Postin lakko on tämän rinnalla kovin vaatimaton ilmiö.

Yhdysvalloissa presidentin syytekirjelmä valmistui sekin. Venäjä suljettiin, jälleen kerran kansakuntana urheilun yhteisestä perheestämme. Sitä presidentti Putin arvosteli raivokkaasti. Trump taas selviää senaatin kohdalla ja siellä enintään viivytellään käsittelyä tehden kiusaa demokraattien pääsylle vaalikentille.

Nobeleja jaettiin myös tänään, mutta ei ilman skandaalia sitäkään. Kirjoitin tästä jo silloin, kun Ruotsin akatemia nimesi, edellisen vuoden omien skandaaliensa jälkeen, itävaltalaisen Peter Handken nobelistiksi. Se on mainittu myös uusimman kirjani kansitekstissä.

Norjan kuningas reagoi siihen myös. Handken sijoitettiin mahdollisimman kauas kuninkaasta.

Myanmar ja sen hallitsija on nobelisti hänkin, olkoonkin että tänään kaikkea muuta kuin Nobelinsa ansaitseva ja syytettynä kansansurmasta. Tästäkin kirjoitin jo vuosikymmen takaperin. Nyt se tuli tämän päivän uutisten yhteydessä.

Oma kirjoitukseni “Myanmaria poikittaisella mailalla” oli aiheena yksi monista tätä onnetonta ilmiötä aikanaan otsikoiden. Aikaa on kauan kuten on aihekin pysyvä, siinä missä kaikki nyt esitellyt ja jotka löytyvät uusimmasta kirjastani otsikolla “Menetetty vuosikymmen”.

Sääkin oikuttelee ja järvet ovat auki joulukalojen pyytäjälle Hämeessä. Myrskyt ja vesisade tekee kalastuksesta kuitenkin hankalaa tänä jouluna.

Elämme maailmassa ja maassa, jossa uutiset ovat koko ajan mega luokan tapahtumia ja aggressiivisuudessaan myös julmia. Se ei voi olla vaikuttamatta ihmisten tuskaan muunakin kuin sähkön laskun nousuna ja myrskyn riepotellessa energialaitosten toimitusvarmuutta.

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja