Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Kieli ja sen käyttämä valta.

On 08 Jul, 2020 0 Comments

Miksi me suomalaiset käytämme murteita tai korostamme kielessämme sellaisia käsitteitä tai painoja, jotka ovat hyvin kaukaa historiasta? Ei kuitenkaan omastamme silloin kun ilmiö on syntynyt oman aikanamme ja etenkin kirjailijoiden, kielen taitajien, toimittajien ja poliitikkojen sekä ammatikseen kielellä leikkivien uutena ammattia. Suomessa näitä henkilöitä kerätään televisioon kirjailijoista ja näyttelijöistä, kielipelien ammattilaisista, joille kieli ei ole emotionaalinen väline vaan sanat kesytetty pelkäksi tyhjän puhumisen leikiksi, jossa stand up koomikot ovat oman aikamme narreina tyypillisin.

Miksi brittien sivistynyt aksentti ei levinnyt ja säilynyt Yhdysvalloissa? Miksi Donald Trump ei käytä brittien aksenttia lainkaan?

Koska on mahdollista ettei minua uskota, lainaan tätä alan tiedemiesten löytämää ilmiötä suoraan heidän tekstiään kääntämättä. Miksi?. Koska kääntäminen omalle tunnekielellemme muuttaisi sen sisällön kokonaan. Onko se hyvä tai huono uutinen, sillä ei ole nyt merkitystä. Lainaus tulee tässä lyhentämättömänä:

Pocket worthyStories to fuel your mind.

When Did Americans Lose Their British Accents?

The absence of audio recording technology makes “when” a tough question to answer. But there are some theories as to “why.”

Mental Floss

Matt Soniak

Photo from Getty Images.

There are many, many evolving regional British and American accents, so the terms “British accent” and “American accent” are gross oversimplifications. What a lot of Americans think of as the typical “British accent” is what’s called standardized Received Pronunciation (RP), also known as Public School English or BBC English. What most people think of as an “American accent,” or most Americans think of as “no accent,” is the General American (GenAm) accent, sometimes called a “newscaster accent” or “Network English.” Because this is a blog post and not a book, we’ll focus on these two general sounds for now and leave the regional accents for another time.

English colonists established their first permanent settlement in the New World at Jamestown, Virginia, in 1607, sounding very much like their countrymen back home. By the time we had recordings of both Americans and Brits some three centuries later (the first audio recording of a human voice was made in 1860), the sounds of English as spoken in the Old World and New World were very different. We’re looking at a silent gap of some 300 years, so we can’t say exactly when Americans first started to sound noticeably different from the British.

As for the “why,” though, one big factor in the divergence of the accents is rhotacism. The General American accent is rhotic and speakers pronounce the r in words such as hard. The BBC-type British accent is non-rhotic, and speakers don’t pronounce the r, leaving hard sounding more like hahd. Before and during the American Revolution, the English, both in England and in the colonies, mostly spoke with a rhotic accent. We don’t know much more about said accent, though. Various claims about the accents of the Appalachian Mountains, the Outer Banks, the Tidewater region and Virginia’s Tangier Island sounding like an uncorrupted Elizabethan-era English accent have been busted as myths by linguists.

Talk This Way

Around the turn of the 18th 19th century, not long after the revolution, non-rhotic speech took off in southern England, especially among the upper and upper-middle classes. It was a signifier of class and status. This posh accent was standardized as Received Pronunciation and taught widely by pronunciation tutors to people who wanted to learn to speak fashionably. Because the Received Pronunciation accent was regionally “neutral” and easy to understand, it spread across England and the empire through the armed forces, the civil service and, later, the BBC.

Across the pond, many former colonists also adopted and imitated Received Pronunciation to show off their status. This happened especially in the port cities that still had close trading ties with England — Boston, Richmond, Charleston, and Savannah. From the Southeastern coast, the RP sound spread through much of the South along with plantation culture and wealth.

After industrialization and the Civil War and well into the 20th century, political and economic power largely passed from the port cities and cotton regions to the manufacturing hubs of the Mid Atlantic and Midwest — New York, Philadelphia, Pittsburgh, Cleveland, Chicago, Detroit, etc. The British elite had much less cultural and linguistic influence in these places, which were mostly populated by the Scots-Irish and other settlers from Northern Britain, and rhotic English was still spoken there. As industrialists in these cities became the self-made economic and political elites of the Industrial Era, Received Pronunciation lost its status and fizzled out in the U.S. The prevalent accent in the Rust Belt, though, got dubbed General American and spread across the states just as RP had in Britain.

Of course, with the speed that language changes, a General American accent is now hard to find in much of this region, with New York, Philadelphia, Pittsburgh, and Chicago developing their own unique accents, and GenAm now considered generally confined to a small section of the Midwest.

As mentioned above, there are regional exceptions to both these general American and British sounds. Some of the accents of southeastern England, plus the accents of Scotland and Ireland, are rhotic. Some areas of the American Southeast, plus Boston, are non-rhotic.

Matt Soniak is a long-time mental_floss regular and writes about science, history, etymology and Bruce Springsteen for both the website and the print magazine. His work has also appeared in print and online for Men’s Health, Scientific American, The Atlantic, Philly.com and others. He tweets as @mattsoniak and blogs about animal behavior at mattsoniak.com.

Kirjoitin aiheesta kappaleen kirjaani, joka on toistaiseksi myös luetuin: “Social media economy and strategy”. Se on avannut myös tämän ilmiön osana globaalia sosiaalisen median ja uuden mediayhteiskunnan käyttämää valtaa sen taloutta ja strategiaa. Täytin kirjan julkaisuhetkellä 60-vuotta ja kirja on samalla juhlajulkaisu. Nyt siitä on aikaa pian kymmenen vuotta. Kaikki sen jälkeen kirjoittamani on toteutunut kirjaimellisesti myös ennusteiden osalta. Taustalla kun ovat juuri käyttämämme kielet ja niiden tapa ohjata meitä nyt etenkin keinotekoisen älyn ja robotiikan välinein. Kieli kun oli osoitettava tälle välineelle, ei sinulle. Robotti kyllä löytää sinut halutessani.

Mistä muuten syntyy suomalainen aksentti, jossa sanoja painotetaan aivan omituisella tavalla pyrkien antamaan itsestään oppineen tai tietyn murrealueen vaikutelman? Meillä on näitä murteellisia aksentteja, joita korostamme ihan vain antaaksemme itsestämme tietyn tyyppisen vaikutelman, tarkoituksella.

Sama pätee Aasiaan ja Afrikkaan. He osaavat kyllä englantia aksentilla, joka on tuttu myös meille, mutta taustalla on tarkoituksellinen tapa korostaa omaa kulttuurista taustaansa, ylpeys identiteetistämme. Mitä vahvempi identiteetti ihmisellä on omaan kulttuuriinsa, sitä rohkeammmin hän käyttää näitä aksenttejaan.

Juuri nyt on muodikasta omistaa oma vahva identiteetti ja varoa leimautumasta massaan. Ellet nyt ole poliitikko tai kirjailija, median edustaja, jonka on oltava kaikkien mieliksi.

Sama pätee sanotun sisältöönkin. On löydettävä jotain tekofiksua, omalaatuisen erikoista, kysyttävä pitääkö olla huolissaan tai hyvien ja huonojen uutisten ympärillä tyhjää jauhavat samat tutut kasvot änkkäämässä ja nauramassa toisilleen, joskus suorastaan huutaen.

Tämä ei ole suomalainen formaatti ensinkään. Stand up komiikka on tätä samaa raskasta viihdettämme. SE menee kyllä aikanaan ohi siinä missä vihapuhe sosiaalisessa mediassamme. Täytyy olla vain kärsivällinen ja odottaa robottien tekemässä omaa työtään seuraavan syntyvän sukupolven kanssa operoiden.

Meillä alkaa olla poliitikkojakin, jotka keräävät pisteitä tällä samalla kielipelien kömpelyydellä leikkien. Se on mahdollisimman kaukana siitä kielitieteen taidosta, jossa ammattinsa puhujina koulutetut kävivät älyllistä debattia keskenään. Filosofit olivat tässä erityisen taitavia ja Jeesus opetuslapsineen tunnettiin taitavasta retoriikasta joka huipentui Vuorisaarnassa. Platon ja Aristotelee eivät suinkaan olleet ensimmäisiä mutta Anaxagoras ja kansalaiset Klasomenessa osasivat tämän taidon Turkin puolella ja lähellä Kreikkaa mutta myös Etelä- ja Väli-Amerikassa kielen kanssa operoiden Mayakansan opeilla. Emme me ole likimainkaan ensimmäinen “sivitynyt” kulttuuri, joka pelaa käsitteillä, josta syntyi tiede ja taide sekä nykyinen “Cluster art ja Art of Clusters”.

Ylihuomenna vietämme suomalaisen kuvataiteen ja niin myös oman manifestini juhlapäivää. Me liputamme samalla Helene Schjerbeckin syntymäpäivää. Tuo päivä on uusimpia kulttuurimme liputuspäiviä ja se hämmentää minua. Kuvataiteet kun on paljon vanhempi tapa käyttää viestintään kuuluvia välineitä ja valtaa kuin sanat ja niiden symbolit. Se on epäilemättä vanhin.

Tuo päivä on myös samalla oma syntymäpäiväni, jolloin voisin liputtaa myös klusteritaiteelle ja taiteen klustereille. Kun tämä päivä löytyi kuvataiteittemme liputuspäiväksi, kulttuuri ja sivistysministerinämme oli luonnollisesti forssalainen, Forssan Lahden päätoimittajan tytär Sanni Grahn-Laasonen. Ensimmäinen akateeminen omassa sukupuussaan.

Hänen miehensä oli, kuinkas muuten, tohmajärveläinen Laasosen perheen akateeminen poika maatilalta läheltä Kiteen kaupungin rajaa Keski-Karjalasta. Itse kutsuin aluetta, siellä työskennellessäni vuosina 1989-90, Laatokan Karjalaksi ja sinne kaavailemaani, kulttuurit rajan takaa yhdistävää toimijaa Laatokan Karjalan Instituutiksi. Valamo kun Laatokalla oli aikanaan myös oman sukuni ja sukunimeni taustalla ja maksoimme sinne myös veromme luostarilaitoksen lampuoiteina.

Siitä ei ole aikaa kuin muutama hassu sukupolvi tuon ajan purjekunnan veneineen sinne matkaten. Se ei ollut toki enää 1800-luvulla viikinkiaikaa. Tänään Etelä-Savo hakee maakuntana mahdollisuutta liittyä Pohjois-Savoon, ei Länsi-Savoon. Ymmärrän Savonlinnaa ja myös uuden Valamon kotikunnan tapaa liittyä Pohjois-Karjalaan.

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja