Kevyttä kevätlukemista sateitten lomassa

20.06.2022

Syksyllä 2014 vastasin Forssan Lehden kolumnistille, Kantin ja Hegelin tulkitsijalle teemoista feodalismi, kapitalismi ja kommunismi. Koska kyse oli lyhyestä, päivälehteen tarkoitetusta artikkelista, ei tiedelehden tapaisesta julkaisusta, käynnistin sen 1000-luvulta alkaen ja taustoittaen kirjoitukseni kenen tahansa lehden tilaajan luettavaksi. Kantin ja Hegelin kohdalla se on mahdotonta.

Näin myös analyytikot ja näiden aistihavainnot kuvatiin ikään kuin oma aikamme sosiaalisen median lukijalle ja sinne kirjoittavalle tuleekin sanansa asetella ja käsitteet valita.

Kun takana on tätä työtä vuosikymmenet ja samalla vuosittain uusien opiskelijoitten kohdalla vastaavat asiat kerrata moneen kertaan, siihen syntyy omalaatuinen tapa arvostaa lukijoittensa kykyä havainnoida hyvinkin vaikeita asioita ja samalla kytkeä ne omaan kokemuskenttään, aistihavaintoihin. Näin huolimatta siitä että elämme kovin erilaisen elämän.

Myöhemmin keväällä 2022 käytin samaa teemaa, mutta muuttaen nyt 1100-luvun tausta paremmin tähän aikaan ja kirjani nimeen ”Teesin, antiteesi, synteesi – Mytomania, eskapismi, putinismi” vuoden 2014 artikkelia uudelleen muokaten. Näin samat aiheet käytiin läpi ikään kuin uudelleen, mutta uudessa tilanteessa ja Ukrainan sodan alkaessa heti globaalin ilmiön, Covid-2019 jälkeen ja sen antamia kokemuksia nyt hyödyntäen.

Tästäkin aiheesta kun oli kirjoitettu lukematon määrä sellaista vakavasti otettava tiedettä, rinnan sosiaalisen median propagandan kanssa, myös vuosien 2014-2022 välillä. Saadut tulokset ja niiden tulkinnat olivat nekin kehittyneet muotoon, jotka tiivistin kirjassani nyt ”mytomanian, eskapismin ja putinismin” asuun.

Tulos ei ollut niinkään oma tulkintani, Kantin tai Hegelin tapaan pohdiskellen, vaan tekoälyn antama clusterinanalyysin ja faktoriakseleiden osoittama tulos, ja sen muutoksen suunta myös globalisti, ei vain Venäjällä. Ymmärrämme siten toisiamme myös laajemmin globaalisti, olkoonkin että olen käyttänyt käsitettä ”putinismi”. Siis samaan tapaan kuin käytämme käsitettä ”hegelismi”. Ymmärrämme sillä eri kulttuureissa ja ympäristöissä eri asioita.

Niitä oli kuitenkin mahdollisuus tulkita rinnakkain ja vertailla keskenään, käyttäen suuria mega-aineistoja mutta samalla tekoälyä, algoritmien antamaa apua robottien tiedettä tehden. Ilmiö liittyi jälleen kerran myös klustereihin ja faktoriakseleihinkin. Kyse on siten koneen tekemästä työstä, ei omastani ensinkään. Kone tulkitsee siinä ihmisten aivoituksia ja kirjoittaja pyrkii saamaan ne vain ymmärrettävään muotoon. Nämä aiovitukset eivät ole Putinin vaan hänen tulkitsijoittensa ja koneen tekemiä, tekoälyn työtä.

Niiden tunteminen (teknologia) ei ole kuitenkaan tarpeen tekstin lukemisessa, mutta ne on syytä kuitenkin aina mainita niille lukijoille, joiden kohdalla Cluster Analysis, Cluster Policy ja Politics, Cluster Articles, Cluster Economy, Cluster Art jne, ovat tuttuja käsitteitä, joko niitä tutkimuksessaan käyttäen tai filosofisena viitekehyksenä omalle pohdinnalleen.

Olen käyttänyt myös suomalaisen Wikipedian antamia hyvin vaatimattomia kuvauksia ko. ilmiöiden taustoittamiselle, josta ne ovat myös tarkistettavissa. Näin siksi, että omat suomalaiset tai vaikkapa brittien ylläpitämän Wikipedian paljon laajemmat ja syvällisemmät tulkinnat eivät olisi vaikuttamassa juuri suomalaisen lukijan tapaiseen keinoon avata ko. käsitteitä tiedettä popularisoitaessa juuri Suomessa ja suomalaisille lukijoilleni. Se ei mielestäni kuitenkaan häiritse niiden avaamista kääntäen tekstit myös muuhun kieliasuun kuin suomeksi.

Suomalainen tapa tulkita on hiven pragmaattisempi, samalla lyhyempi (Wikipedia), mutta usein tiedettä popularisoidessa helpommin ymmärrettävä globaalissa käytössämme ja etenkin robottien kieltä käyttäen. Kovin mutkikkaat ja sofistikoidut filosofiset pohdinnat tahtovat muuttua teknokielessä tavalla, jossa sekavasti sanotuista pohdinnoistamme tulee myös vielä sekavammin tulkittuja käännöksiä.

Teesi, antiteesi, synteesi – Feodalismi, kapitalismi, kommunismi

On 06 Oct, 2014

Forssa Lehti esittelee kahden poliitikon väittelyä maanantainumerossaan (6.10. 2014). Vastinparina on kokoomuslainen mies ja demarinainen sekä aiheena koulu, joka tulisi joko lakkauttaa tai jatkaa sen elämää maaseudulla, kylän keskipisteenä ja hyväksyen, että jotkut nyt haluavat asua maalla ja toiset metropoleissa lapsineen.

Luonnonvaroihin perustuvat areaaliset elinkeinot ovat maahan sidottuja ja lokaaliset elinkeinot erilaisia. Jos luonnonvara-ammatteja aiotaan ylläpitää, se edellyttää myös maailmakuvaa, jossa ihmiset viihtyvät kiinteistöissä maalla eikä niiden hintoja poljeta tai palveluja hävitetä yhden kartan (=regionaalinen) ja kompassin politiikalla, tuntematta ollenkaan toista karttaa (=spatiaalinen tai aspatiaalinen). Maantieteilijä suunnittelijana ymmärtää tämän heti, joku huonommin tätä tiedettä tunteva ei koskaan. Näin ratkaisevaa on ilmiön syvempi ymmärrys ja siihen käytetyt kartat ja saatu koulutus kartan tulkitsijana. Suunnistaja Jukolan viestissä käyttää karttaa toisin kuin lentäjä Finnairilla mutta molemmat ovat varmasti ammattilaisia omassa asiassaan. Molempien kohdalla puhutaan kartasta ja suunnistamisesta vaikka eroja on hurjan paljon. Toinen suunnistaa tekniikan ja tekoälyn avulla, toinen jaloillaan.

Maalla asuvan maailmankuva on erilainen kuin kaupungissa asuvan ja lähiyhteisö muokkaa myös maailmakuvamme, totuuden etsinnän sille, miltä maailma näyttää ja kuinka sen tulisi järjestäytyä omalla tai perheen kohdalla. Kartalla ei ole siinä niin suurta väliä. Ei myöskään veronmaksajille tulevilla kustannuksillamme ja opettajien valinnoilla ja opetuksen sisällöllä. Mutta puhetta riittää ja osaajia lehden sivuille, oli kyse suunnistuksessa koneen käytöstä Finnairin koneessa tai suossa rämpimisestä Jukolassa. Molemmat saavat nytkin saman tekstin.

Kaikki me elämme täällä ensimmäistä kertaa eikä kukaan ole Metusalemin ikäinen. Monta kertaa täällä kiertäneet hindut pyhine kirjoituksineen ja väitteineen syntyvät seuraavassa elämässä nautoina ja siitä on saanut Suomessa, etenkin Hämeessä eläen, jo nyt esimakua.

Kirjoittaessani 1970-luvulla ensimmäistä maaseudun kylien kehittämisen opasta, sen keskellä oli koulu. Yhteisö on ensimmäinen ja viimeinen asia ihmisen tavassa elää ja menestyä, välittää toisistaan, osana muuta luomakuntaa.

Kun se rapautetaan, rapautuu kyllä kaikki muukin vuosituhantinen normisto ja moraali sekä geeneissämme paljon vanhempi perintö, oli puhujan retoriikka vaikka kuinka materialistisen maailman sokaisemaa enkelten kieltä ja poliittista paatosta, puppusanageneraattorin tuotetta.

Paluu 1100-luvulle

Olen vuosien varrella kirjoittanut runsaasti tieteen eri menetelmistä ja myös vanhoista käsitteistä ja niiden käytöstä päätöksenteon välineenä tietokone apunamme. Tietokoneen algoritmit ovat miljoonia muuttujia mukanaan kuljettavia ja tekevät laskelmansa myös karttapohjalla hetkessä. Optimaalinen malli löytyy vaikka muuttujiamme olisi määrätön määrä. Se muistuttaa lentäjää ja hänen ”karttaansa” ja kompassia korjauksineen.

Yliopistovuosinani laadin niistä myös oppikirjoja ja niitä käytetään edelleen etenkin menetelmätutkimuksessa, suurten aineistojen analysoinneissa sekä yhdistettäessä välineellisen laboratoriotieteen menetelmiä ihmistieteitten usein väljempiin ja vaikeammin vaikkapa matemaattiseen kieleen soveltuviin tutkimusmenetelmiin. Ihminen kun ei tahdo luottaa tekoälyyn ilman omaa tulkintaansa, jossa taustalla saattaa olla vain yksi tai kaksi muuttujaa.

Esimerkkinä nykyisin robotit yhdistävät valtavat määrät meistä tallennettua tietoa ja tekevät niistä luokituksia, joita käytetään hyvin erilaisiin tarkoituksiin, jossa pintakuohuna on nostettu medioissamme esille vakoilu ja vaikkapa nimet Wikileaks ja Edward Snowden. Nimet voisivat olla myös jotain aivan muuta 7000 miljoonan ihmisen joukosta hakien.

Nämä mediapersoonat ovat kuitenkin psykologisesti puhuttelevia ja niitä on syytä silloin medioissamme käyttää. Ja varmasti mediamme myös käyttää. Sama koskee Putina, Leininiä, Stalinia tai Urho Kekkosta tarvittaessa. Nämä kun ovat oman ajattelutapamme, suunnistuksemme, menneen talven lumia, joista ei hevin luovuta. Me kun liitämme nimiin psykologiaa ja media julkisuutta, myyvää psykososiaalista aineistoamme. Lehti ja uutinen kun on myös myytävä näiden nimien kautta. Tekoäly ei näistä nimistä piittaa tuon taivaallista. Siinä on tämä pieni ero.

Käsitteet teesi, antiteesi ja synteesi ovat tieteen historiaa ja liittyvät dialektiikkaan ja käsitteinä muinaiskreikkaan. Se oli keskustelumuoto, jonka avulla pyrittiin etsimään totuutta, yhteisymmärrystä, voittamaan vastapuoli väittelyssä.

Dialektiikkaa liitetään sofistiikkojen nimiin, kuten Sokrates, Platon ja Aristoteles. Logiikkaa ja dialektiikkaa pidettiin jopa hetken synonyymeinä toisilleen, jota ne eivät tietenkään ole. So what?

Dialektiikka on kahden yhdessä ajattelevan ihmisen yhteisö, ei muuta. Logiikka taas kehittyi tutkimaan ajattelun lakeja. Toki tiedemies vertailee tänäänkin erilaisia teorioita ja niiden pätevyyttä, mutta ei kahden ihmisen yhteisönä, väitellen. Tiede ei ole taantunut, toivon mukaan, 1100-luvulle. Toki Loimijokivarresta saattaa löytää tällaisiakin tieteen tekijöitä ja Forssan Lehteä lukien. Eikä Helsingin Sanomat tästä mitenkään poikkea.

Keskiajalla dialektiikka joutui painiskelemaan vähin erin syntyvän tieteen ja kirkon oppien välillä. Väittelyt olivat oppineiden elämän ydin. Haettiin syitä ja vastasyitä, kysymyksiä muotoillen tyyliin an vai non, pro vai contra, cur vaiko ehkä quomondo. Tämän ajan algoritmit eivät näitä käsitteitä käytä. Ne ovat kaksi aivan eri maailmaa.

Yliopistollisen muodon tämä väittely sai 1100-luvulla. Syntyi räyhäävä kulttuuri ja parjauskirjeet, joita sitten myöhemmin jouduttiin katumaan. Tätä tavataan tänäänkin taantuneissa tiedeyhteisöissä, työkulttuureissa ja myös sosiaalisen median kirjoittelijoiden räyhähenkisessä elämässä, perinteisen median nimettömissä purkauksissa terapeuttisena elämänä ja viihteenä. Kunnanvaltuustoissa tätä puhetulvaa joudut kuuntelemaan väsyksiin saakka eikä eduskuntamme tee siitä poikkeusta.

Analyytikot ja aistihavainnot

Skolastikot pyrkivät yhdistämään juuri keskiajalla kreikkalaista filosofiaa ja sen suuria nimiä kirkon oppeihin. Tavaksi tuli käyttää suuria auktoriteetteja ja heidän nimiään pyrittäessä kumoamaan vastaväitteitä. Toki Raamattu ja sen kirjoitukset olivat osa tätä väittelyä rinnan vanhojen filosofien kanssa eläen.

Analytiikka ja aistihavainnot sekä näiden tutkimus tuli mukaan 1700-luvulla ja tunnetuin nimi on Immanuel Kant. Kant näki dialektiikan joutopuheeksi ja tavaksi juonitella kansan päänmenoksi sekä orastavan poliitikon elämäksi kerätä iseilleen suosiota.

Väittelyn kun voitti verbaalisesti lahjakkaampi aivan riippumatta tosiasioista. Näin emotionaaliset tunteet olivat sellaisia, joihin kannatti vedota. Ihmisille oli esitettävä sellaista, mitä nämä halusivat kuulla. Syntyi retoriikka ja kaunopuhuminen sääntöineen ja kouluttajineen, koulukuntineen. Kirjoitustaito ja painotekniikka kehittyi sekin. Matka algoritmeihin, digiaikaan ja tekoälyyn oli kuitenkin valovuosissa.

Kant luetteli järjen ristiriidat, joihin järki ajautuu silloin, kun ihminen yrittää ymmärtää vaikkapa kaikkeuden rajoja, aineen loputonta jaettavuutta, vapaata tahtoa ja determinismiä tai välttämättömän olennon olemassaoloa, jumaluutta. Tällaista tekoäly ei pohdiskele.

Dialektiikka johtaa vain järjen antinomiaan, loogiseen ristiriitaan ja paradokseihin. Järkiparkamme kun ei kykene saattamaan loppuun kaikkien saatavilla olevien sarjojen tai ajatuskulkujen, havaintosarjojen kokonaisuutta. Niitä kun on ääretön määrä. Tekoälylle tämä on lasten leikkiä.

Hegelin heimoveljet

Hegel jatkoi siitä, mihin Kant lopetti. Hän hyväksyi Kantin kuvauksen järjen joutumisesta ristiriitaan pyrkiessään ymmärtämään todellisuutta. Hegel hyväksyi kuitenkin ristiriidan ihmisen elämää kuuluvana ja oletti, että kahden vastakkaisen näkemyksen parhaat kohdat voidaan yhdistää ja päätyä kolmannen henkilön esittämään synteesiin. Syntyi hegelismi ja teesi, antiteesi sekä synteesi. Elettiin 1800-luvun alkua, ei tätä päivää ensinkään.

Hegelin ajattelussa ihminen on aina yksipuolinen ja vaaditaan väite, vastaväite ja synteesi sekä portaikko kohti parempaa todellisuutta. Herran ja orjan kamppailu ei jatku loputtomiin, olkoonkin että herramoraali hakee hyvää tai huonoa, orjamoraali heikompana hyvää ja pahaa. Lopulta päädyttiin tulokseen, jossa dialektinen tikapuu johti kohti vallankumousten kautta syntyvää evoluutiota, vaikkei sitä vielä tuolloin voitu ääneen sanoakaan.

Ihminen kun halusi myös saada tunnustuksen olemassaololleen, narsismilleen. Näin ihminen erosi muusta luomakunnasta pyrkien tekemään vapaita valintoja, joilla oli myös jalompi perusta, normisto ja moraali sekä aatteet, joiden puolesta jopa uhrautua.

Geenejämme ei tuolloin vielä tunnettu eikä darwinismia tai Freudin oppeja koulukuntineen. Ne iskivät halolla päähän narsistin elämää. Ihminen ei ollutkaan Jumalan kuva vaan apinan. Oman aikamme ongelma koko muulle luomakunnalle ja sen elämälle, evoluutio tuli tutuksi.

Kari Mäkinen, arkkipiispaksi korotettu, pyysi anteeksi kirkkonsa käyttöä rikoksenteon välineenä ja sukupuolisella rasismilla metelöiden. Meillä kun on vain yksi suku kielessämme, toisin kuin germaanisissa ja romaanisissa kielissä. Mäkinen häpesi seurakuntansa puolesta ja oli toki syytäkin.

Hegel asetti valtion ihmisen yläpuolelle ja se vei hänet sivuun omasta ajastamme, individualismistamme. Marx sai paljon vaikutteita Hegeliltä mutta käänsi kaiken hengellisyyden päälaelleen. Elettiin 1800-luvun jälkipuoliskoa, ei omaa aikaamme ensikään. Moni meni harhaan Hegeliä lukien ja ymmärtämättä mitään.

Hengellisyys normina ja moraalina korvautui silloin kuitenkin maallisella materialismillamme. Se oli virhe. Ihmisen genetiikka ja sosiaalinen pääoma oli vienyt lajin kokonaan toiseen suuntaan. Jo Neanderthalin ihminen oli oppinut hautamaan kuolleensa ja hengellisyys oli osa lajin elämää. Sitä ei kuulunut jatkossakaan alistaa Venäjän tapaan maalliselle vallalle. Se kun rapautti moraalimme ja syntyi tsaarin ajan ilmiöt ja hengelliset johtajat olivat sille alisteisia. Näin on Venäjällä tänäänkin. Ortodoksi johtaja seuraa Putinia ja iskee samaa rumpua.

Feodalismi, kapitalismi, kommunismi

Marx toi materialismin hengen sijaan ja muutti maailmakuvaamme. Hän säilytti Hegelin sisäisen logiikan oppina mutta alkoi korostaa kehitystä puhtaana materialistisena kamppailuna.

Talouden olosuhteet, tuotanto ja jakelu, tulivat ohjaaviksi voimiksi ja samalla myös luokkien välinen kamppailu. Teesi, antiteesi ja synteesi korvautuivat käsitteillä feodalismi, kapitalismi ja kommunismi. Tämä vei Venäjän vallankumuksiin ja omille teilleen.

Kommunismi oli siis synteesi ja dialektisen taistelun päätepiste, luokkasodan loppu. Ihmisten tuli nousta yli taloudellisten olosuhteiden ja tuotantovälineiden, jotka oli saatava yhteiseen omitukseen. Näin vapauden aate syntyi Hegeliä myötäillen, mutta kääntäen kapitalismi sosialismiksi. Nuttu nurinpäin kääntäen ja ilman oman aikamme tiedettä tekoälyineen.

Arthur Schopenhauer heitti romukoppaan koko dialektisen maailmankuvan. Kyse oli vain väittelijöiden taidosta ja taiteesta, jolla haettiin uskottavuutta, valtaa, vaurautta, sosiaalista asemaa, narsismin lähteitä, mutta ei toki totuutta. Sitä jopa pelättiin ja se peiteltiin kielen alle.

Dialektiikka oli lopulta vain keskustelutaitoa sekä keskustelutilanteita. Koko tämän maailmankuvan taustalla oli ihmisen turhamaisuus ja halu voittaa vastapuoli. Ei toki jalo pyrkimys totuuteen. Schopenhauer esitti suuren joukon retorisia menetelmiä, joilla kykenee kumoamaan kilpailijan erilaisissa väittelytilaisuuksissa ja olen niistä joskus myös kirjoitellut blogeissani. Tekoälyn rinnalla se on kuin konttaavan lapsen tapa menestyä aikuiselle ihmiselle.

Tyhmyyskilpailun kouluttajat lopetettiin Suomessakin paljon ennen viimeisiä sotiamme. Kansan keskuudessa se toki jatkui sekä poliittisissa säätyvallan puolueissa, kielipuolueissa tai pietistisissä liikkeissämme. Niistä tuli myös rikoksenteon välineitä, joita alettiin myöhemmin paheksua medioissamme. Ne joutuivat kriisiin.

Olen itse kutsunut dialektiikkaa tyhmyyskilpailuksi. Sillä ei ole mitään tekemistä niiden tekijöiden kanssa, joilla oman aikamme tiede hakee totuutta, jos se on tullakseen, eikä pyri koskaan vakuuttamaan sillä muita algoritmeja käyttäen.

Se kun on vain poliitikon ja narsistin turhamaisuutta, tapa käyttää valtaa ja siinä vaikkapa suomalaisia puolueita, kuuttatoista kuppikuntaa ilman aatteen yhdistävää liimaa, joilla samalla pönkitetään omaa sosiaalista ja taloudellista asemaa, käytetään kisaamisen ja korruption välineenä jakaen puoluetovereille virkoja ja muita etuuksia osana ikivanhaa keskiaikaista nepotismia.

Näin siitäkin huolimatta, että nämä on rikoslaissa kielletty, puolue tai kuppikunta antaa mahdollisuuden käyttää niitä rikoksenteon välineinä.

Kun Hegelin hengen fenomenologista, logiikan tieteestä ja ensyklopedistisesta järjestelmästä, Hegelin dialektisesta metodista tai logiikasta, sen ”itsestäänviittavuudesta” (ubergreifende allgemeine) tai dialektisesta metodista tai logiikasta, Kantin puhtaan järjen kritiikistä ja Platonin teoksista ei päästy antiikin skeptikkoja pidemmälle, kommunismi Neuvostoliitossa romahti. Matka feodalismista kapitalismin kautta kommunismiin oli kokenut vararikon.

Oikeammin vallankumouksen järjestänyt rahvas ei ymmärtänyt näistä opeista tuon taivaallista. Ottakaa ja tutustukaa venäläisten tai virolaisten lasten kouluvihkoihin ja tuon ajan oppeihin, lasten piirroksiin. Nehän on lainattu kuvineen suoraan kristinopistamme. Jota bolsevikit vainosivat.

Seuraava vaihe oli ottaa käyttöön samat askelmerkit. Teesi ja antiteesi säilyivät siinä missä synteesikin. Sen sijaan enää ei puhuttu feodalismista ja kapitalismin kriisistä eikä Karl Marxin opeista.

Ne korvattiin käsitteillä mytomania ja eskapismi sekä hakien tätä kautta yhteiskunnallinen malli, jonka nimeksi sopi sen isä, Putin ja putinismi. Jonkun nimeenhän tämän ajan oligarkkienkin oli vannottava. KGB:n koulutuksen saanut henkilö oli siihen sopivin sotkematta enää mukaan sekavaa Karl Marxin filosofiaa.

Mitä mytomanialla ja eskapismilla tässä mallissa sitten tarkoitetaan? Lainaan aluksi suomalaista Wikipediaa.

Patologinen valehtelu, eli mytomania (kreik. mythos tarina + mania) eli pseudologia fantastica (kreik. pseudos väärä + logos puhe, tieto + phantasia mielikuvitus) on sairaalloinen halu valehdella ja keksiä sepitettyjä tarinoita. Mytomaniaa sairastavia kutsutaan mytomaaneiksi, suomeksi yleensä patologisiksi valehtelijoiksi.

Pakonomainen valehtelu ei ole lääketieteellinen diagnoosi, vaan se liittyy muihin mielenterveyden ongelmiin oireena. Meillä on taipumusta valehdella heti kun suumme avaamme jo pelkkinä kohteliaisuuksina. Kielemme rakentuu tavalla, jossa muunnamme koko ajan totuutta ja pyrimme samalla elämään sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. Sosiaalisen käyttäytymisen tutkimus kuuluu sosiologeille, ei niinkään psykologeille.

Jos ihminen hakee valehtelusta hyötyä, se saattaa olla osa vaikkapa narsistista persoonallisuushäiriötä tai joku pitää hänen käyttäytymistään normaalina. Käyttäytymismuodosta voi parantua, jos kokee sen itse ongelmaksi, mutta esimerkiksi narsistiseen persoonallisuushäiriöön liittyvää valehtelua ei voi saada parantumaan, sillä henkilö ei itse koe sitä ongelmaksi.

Vankisairaalan vastaavan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan valehtelu menee sairauden puolelle, jos se on ihmiselle pakonomaista tai jos se palvelee hänen sisäistä tasapainoaan niin, että vaihtoehtoja ei ole. Tässäkin tapauksessa kyse on psykologisesta ilmiöstä, ei sosiaalisesta tai yhteiskuntamme toimintaan normaalista poikkeavaa käyttäytymistä. Osa meistä on poikkeuksellisen älykkäitä ja sitä mitataan älykkyysosamäärällä, mutta valtaosa meistä on lähellä sadan pisteen keskiarvoa.

Eräs patologisen valehtelun muoto on paroni von Münchhausenin mukaan nimensä saanut Münchhausen-syndrooma, jossa potilas on tuntevinaan fyysistä kipua ja valittaa siitä saadakseen huomiota. Toki valehtelu yhteiskunnallisen edun kautta ja siitä vaikkapa poliittista tai taloudellista etua hankkien, on varmaan hyvin tavallinen ilmiö. Ihminen on tavallaan valehteleva eläin hankkien itselleen näin myös etuuksia tai pysyäkseen kilpailuyhteiskunnassa hengissä. Se on siten myös evoluution kautta biologinen ilmiö samalla, evoluution meille antama etu selviytyä hengissä.

Näin tällaista ilmiötä tulee tutkia luonnollisesti monitieteisesti ja myös lainsäädäntömme pyrkii seuraamaan muuttuvaa yhteiskuntaa ja sen evoluutiotamme. Näin mytomania yhteiskunnallisena ilmiönämme on myös sosiaalinen ja kulttuurinen, mutta samalla myös monella tapaa poliittinen ja myös lainsäädännössä käyttäytymistämme ohjaava normistoon ja arvoihin liittyvä käsite.

Se mikä aiemmin oli rikos voi olla tänään hyväksyttyä ja vastaavasti sen paheksunta ja tuomitseminen muuttuu rikokseksi. Esimerkistä käy vaikka kiistely sukupuolestamme ja siinä ajan funktiona tapahtuneet rajut muutokset rikoslakia tulkiten. Joskus homous on tulkittu rikoksena, joskus taas sen kieltäminen on muuttunut rikokseksi.

Globaali maailma muutti lokaaleja ilmiöitä rajusti ja samalla uusi teknologia toi mukanaan malleja, jotka olivat pienyhteisöissämme aiemmin vieraita. Osa liittyi innovaatioihin ja niitä oli sekä teknisiä, taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia mutta myös käyttäytymistämme samalla muuttavia.

Oleellista on, että muutokset eivät tapahtuneet reaaliaikaisesti ja kaikkialla samaan aikaan vaan alueellista (spatiaalista) vaihtelua oli ja on runsaasti. Maantieteessä sillä tarkoitettiin spatiaalista diffuusiota, alueellista leviämistä ja sen mallejamme. Torsten Hägestrand oli aikanaan yksi monista alan tutkijoistamme. Myös Suomessa on runsaasti alan tutkijoita myös muualla kuin maantieteessä.

Ilmiön tulkinta ja käyttö on monitieteinen kuten vaikka GIS (Geographical Information System) autossamme. Niinpä me emme juurikaan ole kiinnostuneita sen taustoista, käytöstä tieteessä ja väheksymmekin sitä, paitsi suunnistaessamme autollamme ja auton lukiessa kartalta lyhimmän reitin sateliitteja käyttäen.

Vihaamme ehkä karttoja ja tiedettä mutta käytämme sitä koko ajan selvitäksemme aiempaa tieteellisemmäksi käyvässä ympäristössämme. Digiaivot ja tekoäly robotteineen ärsyttää mutta tekee elämästämme helppoa. Joku hoitaa ne kyllä puolestamme. Me voimme niitä vihata ihan vapaasti.

Tieteen eteneminen ei kuitenkaan sekään tapahdu reaaliaikaisesti vaan ratkaisevaa on vaikkapa kyky vastaanottaa uusia innovaatioita ja samalla soveltaa niitä käytäntöön. Tämä koskee teknisten innovaatioiden rinnalla myös sosiaalisia ja kulttuurisia muutoksia ja niiden vastaanottoa.

Sodat ja niiden luonne ja muutokset ovat osa tätä yhteiskunnallista muutosta ja kilpavarustelua, siinä erityisen salattua ja samalla myös kallista. Pelon maantieteessä tekniset uudistukset tahtovat edetä paljon nopeammin kuin sosiaaliset ja kulttuuriset hitaammin opittavat muutokset. Syntyy konflikteja, jotka ovat korjattavissa oikeita oppeja soveltaen. Sodat ovat tällaisia menneen maailman ilmiöitämme, painajaisia ilman järkevää logiikkaa, saati tekoälyn tuotteita.

Erot ja syyt niiden etsinnässä voivat olla muutamista vuosikymmenistä vuosisatoihin. Pandemian aikana saatoimme seurata, miten korona viruksena levisi (diffuntoitui) kulttuurista toiseen ja kuinka sen torjuntaan käytettiin hyvin erilaisia menetelmiä.

Oleellista on, että perifeerisimmät alueet ja kulttuurit eivät vielä tänäänkään edes tiedä, mistä on kyse ja kuinka ko. virusta tulisi rokottein ja oman käyttäytymisen kautta kyetä torjumaan. Ilmiön torjuminen oli kulttuurisidonnainen tapahtuma saman valtionkin sisälläkin, saati niiden välillä. Sota ilmiönämme on samaa ikivanhaa perua ja vain siinä käytetyt aseet ovat muuttuneet. Kyse on geneettisestä virheestä, virhekäyttäytymisestämme.

Kun puhumme mytomaniasta vaikkapa valtioiden välillä, valehtelusta tietoisesti, kyseessä on ilmiö, jossa siihen osallistuu koko se sosiaalinen ja kulttuurinen rakennelma, joka prosessoi tiedon myös vaikkapa viruksesta ja sen torjunnasta tai aiheuttaa sodan ja konfliktin tietyllä alueella.

Niinpä on mahdollista, että kaikki eivät pidä sotaa rikoksena, mutta sodan käynnin tavoissa löytyy rikollista toimintaa. Lisäksi tätä toimintaa voidaan peitellä käsitteillä, jotka ovat epämääräisiä ja monelle vieraita, kulttuurisidonnaisia jäänteitä vailla mitään logiikkaa vaikkapa ritariaikojen herooisista sankaritarustoistamme ihailtavina ilmiöinämme.

Kalevala on tyypillinen tällainen kansalliseepos, jossa herooiset sankarihahmot ovat jumalista seuraavia. Näin myös putinismin juuret ovat syvällä kansakuntien omassa joko perityssä tai etenkin kirjallisuuden ja historiankirjoituksen kautta ylläpidetyssä tarustossa.

Sota sinänsä voi olla hyväksytty mutta sen eskaloituminen ja leviäminen sekä sellaisten välineiden käyttö, jotka ovat vaikkapa biologisia tai ydinaseisiin verrattavia, voidaan pitää sopimattomina rinnan 1000-luvun herooisten sankarihahmojen palvonnan rinnalla. Venäjällä tätä näkee erityisen paljon, molempia rinnatusten. Maa kun on satojen kielialueiden ja kulttuurien tilkkutäkki.

Näin sota ja sen psykologia, sosiologia ja monet kulttuuriset, saati tekniset piirteet ja laitteet, ovat osa samaa teollista innovaatiota ja taloutta, jossa myös rauhanomainen yhteiskuntamme toimii ja hakee normistonsa sekä lainsäädännönkin. Myös tässä voi olla ja on hyvin suuria sekä spatiaalisia, regionaalisia ja alueiden välisiä eroja, siinä missä rokotteiden tuottamisessa ja levittämisessä globaalisti mutta myös paikallisesti valtioiden sisälläkin.

Näin käsite mytomania (sairaalloinen valehtelu) on ymmärrettävä monikansallisena ja sillä tarkoitetaan tahallista näiden hyvin tuntemiemme heikkouksien käyttöä hyväksi, pyrittäessä horjuttamaan muuten rauhanomaista ja yhteisten monikansallisten instituutioiden hoitamaa rauhaa ja myös humanitäärisiä ihmisoikeuksiamme YK:n tarkoittamalla tavalla ja merkityksessä.

Eskapismi

Eskapismi tarkoittaa todellisuuspakoisuutta. Käsite on esitelty brittiläisessä kirjallisuudentutkimuksessa 1930-luvulla kuvaamaan yhteiskunnallisen tietoisuuden ja realismin puutetta.

Eskapistit usein tuntevat olevansa pettyneitä todellisen maailman arkipäivän stressiin ja pyrkivät ”pakenemaan” sieltä muun muassa unien, päihteiden, taiteen, mietiskelyn, matkustelun tai fantasioinnin kautta. Termiä voidaan käyttää kuvaamaan ihmisten toimenpiteitä masennuksen ja surullisuuden tunteiden lievittämiseksi mutta myös kamppailussa siinä uudessa hybridiyhteiskunnan kouristelussa, jossa monikansallisuus ja tekoäly tuottavat vaikeuksia sekä johtavat kulttuurien eriytymiseen ja eskaloivat levottomuutta ja segregaatiota.

Näin siis psykologinen eskapismi Suomessa lyhyesti Wikipediassa kuvaten. Britit kuvaavat sen toki kokonaan toisin siinä missä vaikkapa mytomanian kohdalla. Näin saamamme tiedon välilläkin voi olla valtavia kulttuurisia eroja jo Wikipediaa vertaillen. Tietoa voidaan myös vääristellä ja vaikeuttaa sen leviämistä. Tässä yhteiskunnalliset ja kulttuuriset erot ovat valtavia.

Niinpä myös eskapismiin liittyy sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä todellisuuden pakoilu ja sen käyttö liittyy paljon merkittävämpiin sellaisiin historiallisiin rakenteisiin, joiden kohdalla globaalit toimintatapamme eivät kohtaa toisiaan johtuen usein juuri tiedon puutteesta tai sen välttelystä osana tapaamme ottaa vastaan ja käsitellä uusinta tietoa.

Pääosin rajat ovat sosiokulttuurisia, joita valtioiden rajat korostavat. Vallanhimoinen johtaja voi käyttää näitä epäkohtia osana mytomaanista tapaa hakea myös sodilleen ja julmuuksille oikeutusta vedoten historiaan.

Usein siihen liittyy myös edellä jo kuvatun yhteiskunnallisen mytomanian rinnalla tiedon panttaamista, sen diffuusion estämistä ja sellaisia myös pelotteita, jotka ovat pikemminkin yhteiskunnallisia ja kulttuurisia, poliittisia kuin yksilöllisiä erojamme.

Liittyen televisionkatseluun eskapismin muotona käsite voidaan jakaa:

1. Sosiaalipsykologiseen eskapismiin, jossa todellisuuspako liittyy kanssakäymisen vaikeuksiin lähiyhteisössä.

2. Sosiologiseen eskapismiin, jolloin ajatellaan todellisuuspaon syyksi esimerkiksi työyhteisöstä vieraantumista.

3. Yksilöpsykologiseen eskapismiin, jossa henkilö ”pakenee omia ajatuksiaan”; eskapismin aiheuttajia ei tällöin nähdä erityisesti yhteisöllisinä.

Historia

Useat ajattelevat, että eskapismi on ominaista nykyajan urbaanille teknologian olemassaololle, sillä se eristää de facto -ihmiset heidän luonnollisesta ympäristöstään. Nyky-yhteiskunnan suorituskeskeisyys sekä lisääntyvät paineet työtä ja opiskelua kohtaan voidaan nähdä myös syynä eskapismin lisääntymiseen. Downshifting-termi on lanseerattu ilmiön estämiseksi.

Näin siis suomalaisessa Wikipediassa liittäen eskapismi televisioon ja sen katseluun. Vastaavasti käsite brittien kirjaamana on monien muiden termien kuvaamisen tapaan tieteellinen ja tavoittaa siinä lukijansa myös muissakin yhteyksissä kuin TV:n ääressä.

Yhteisöstään ja yhdyskuntarakenteista johtuva eskapismi on luonnollisesti vain eräs muoto yksilön tavasta paeta todellisuutta ja sen kuvaaminen tieteen keinoin on mytomanian tapaan alan kirjallisuutta lukevalle ja tutkivalle monen väitöskirjan vaativa ilmiö lähteineen.

Kun mytomania liitetään eskapismiin, päädytään sellaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, joiden ymmärtäminen on mahdollista helpoimmin palaamalla historiassa vuosisatoja taakse, jolloin molemmilla oli ohjaava merkitys myös läntisen kulttuurimme synnylle.

Todellisuus avautui silloin täysin omasta ajastamme poikkeavalla tavalla ja sen hyväksyminen tänään siirtäen vuosisatojen takaa ihmisiä omaan kulttuuriimme olisi heille äärimmäisen traumaattinen kokemus.

Niinpä tutkijat, jotka joutuvat liikkumaan tutkimustensa vuoksi ympäristöissä, joissa kulttuuriset erot ovat meistä poikkeavia ja suuria, eivät saa puuttua näiden ihmisten elämään ja elintapoihin. Rajan avautuminen Värtsilästä Pohjois-Karjalassa vanhan Suomen puolelle vuonna 1989 sai aikaan liikkumista rajan takaa Venäjältä tutustuen Tohmajärven kuntaan ja sen palveluihin.

Nämä palvelut poikkesivat rajan takana olevista noin 80 vuoden verran. Raja oli muuri, jonka yli oli nähty korvessa kyllä Suomen puolelle, mutta Suomesta oli Venäjällä levitetty tietoa, joka oli paitsi valheellista myös pilkallista ja ylimielistä.

Niinpä rajan lopulta avautuessa, vierailut Venäjän puoleisesta kylästä pienessä suomalaisessa kirkonkylässä ja sen marketeissa käynti aiheutti joissakin naisissa rajuja pahoinvointikohtauksia. He eivät olleet ikinä nähneet makettia, jossa on kaikkea tarjolla mielin määrin ja niistä sai itse valita mieluisinta kenekään paimentamatta. Erityisesti kysymyksiä herätti ruokatiski ja sen runsaus.

Mihin runsas ruoka joutui päivän pääteeksi, minulta kysyttiin? Kerroin kauppiaan vievän loput eväät kotiinsa. Sitä saattoi kutsua vieheelliseksi tiedoksi ja tarkoitukselliseksi tavaksi vääristellä totuutta.

Kulttuurishokki oli niin raju, että osa voi pahoin ja halusi heti takaisin rajan taakse siihen ympäristöön, jossa näkyi vielä vanhan Wärtsilän teollisuushallin sisällä vuoden 1939 pommitusten jäljetkin.

Tehtaassa työskentelevät naiset teräslankaa taivuttaen olivat sankan happopilven sisällä ja miehet makoilivat tummapuhuvassa vedessä tehtaan yläkerran saunassa. Tietysti kaikki juovuksissa keskellä päivää.

Tehtaan johto oli odottanut kaikki nämä vuodet siirtolupaa takaisin Leningradiin. Heidät oli pakkosiirretty sodan päätyttyä Leningradista Värtsilän kunnan puolelle Venäjän puoleiseen Karjalaan, korpeen. Seuraavana talvena rajan takainen Karjala näki nälkää.

Suomesta sinne siirretyt ruoka-avustukset olivat samana iltana myynnissä Kiteen torilla. Matka rautateitse Viipurista kohti Värtsilää kesti koko päivän ja muistutti matkaa, jonka Matti ja Liisa olivat yhdessä kokeneet Juhani Ahon kuvaamana vuosisata takaperin. Junan ikkunasta näkyi suomalaisten aikanaan viljelemiä peltoja nyt komeina luonnonniittyinä. Näky oli maailman suurimmasta museosta rajamme takana entisessä Suomessa, Karajalassa asuen.

Kun Karjalan todellisuus iski vasten kasvoja rajan takana, syntyi todellisuuspakoa, jonka saattoi vaistota myös aikanaan vieraillessani Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla. Samaa tapasi myös Saksan rajalla Puolaan siirtyen Itä-Saksan alueelta. Kun erot ovat liki vuosisataisia, niiden ymmärtäminen eskapismina ja mytomaniana avautuu kyllä heti, kun tutkijat kokevat ne paikan päällä ja saavat luvan kirjoittaa kokemastaan.

Näin myös sotaa käydään kahden hyvin erilaisen maailman ja sen edustajien välillä mutta sen seuraajat ovat lähinnä vain pitkästyneitä sadististen tekojen jatkuessa yli sata vuorokautta. Näin kävi myös Suomelle talvisodassamme vuonna 1939. Jatkosodassa sodan luonne muuttui radikaalisti.

Niinpä isäni, joka oli viimeinen mies poistuttaessa uudelta rajalta sulkien virkamiehenä, vanhempana konstaapelina, tuon rajan, avautui minulle vasta tuolloin kertomaan sotakokemuksistaan ja tapahtumista, joiden osallisena hän oli ollut jatkosodan viimeisinä päivinämme.

Hän oli säätänyt minut ja lapsensa kertomuksilta, jotka kerrottiin minulle vuonna 1989 Tohmajärvellä. Tätä tarkoitetaan eskapismilla ja mytomanialla, tavalla suojata tiedolta, joka on sopimatonta ja turhaa rasitetta lapsille.

Isäni kokemukset olivat julmempia kuin mitä normaali arki ja elämämme rauhan aikana meille merkitsee. Isäni kun muistettiin Tohmajärvellä ja hänen kohdalleen tulleet sodan loppuvaiheen tehtävät. Kun hän kuuli mitä tiesin, hän avautui ensimmäisen kerran ja se oli myös ensimmäinen kerta, jolloin näin hänen itkevän.

Olen kertonut tästä hetkestä myös muistelmissani ”Cluster art and Art of Clusters 70 years” täyttäessäni 70 vuotta sekä aiemmin kirjassa, joka oli tarkoitettu sata vuotta täyttävälle Suomelle ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”.

Mytomanian ja eskapismin juuret ja oman aikamme Suomi löytyvät sieltä. Suomen historia alkaen kuninkaistamme ja keisareista sekä edeten presidentteihimme sekä yli sataan kirjaani, mutta myös niihin teoksiin, joiden taustalla on tiede ja tutkimus liitettynä suomalaisen sukukronikan runkoon luostarilaitoksen lampuoiteina ja palaten tuolle Valamon saarelle ensimmäisenä suomalaisena sitten sotiemme jälkeen.

Luostarilaitos oli rappeutunut, tyhjä, saarella oli vain kalastajia ja postiasema. Kysyin, onko minulle tullut postia poissa ollessani, kertoen samalla sukuni historian luostarilaitoksen veronmaksajina, lampuoiteina. Postin hoitaja oivalsi kertomuksen, nauroi katketakseen liki hampaattomalla suullaan ja lupasi penkoa ullakolla luostarilaitokselle saapuneen postin.

Syntyi ystävyys ja pohdinta, kuinka palauttaa luostarilaitos taas vanhaan loistoonsa, Sortavalassa juhannuksena laulujuhlat. Pietarissa pormestari äimisteli miksi meitä suomalaisia kiinnostaa Viipuri, kun voisimme pitää näyttelymme myös Pietarissa.

Lupasin harkita asiaa. Pietarilainen hiljainen virkamies Turussa vieraillen voisi sen hoitaa. Vielä silloin häntä kutsuttiin kokonaan eri nimellä mutta Putin on se, jolla hänet nyt tunnetaan Venäjän vuoroin presidenttinä ja pääministerinäkin.

Oletan ettei hän ole juurikaan noista ajoista muuttunut. Ei ihminen muutu, ellei häntä sellaiseen pakoteta.

Mytomania ja eskapismi ovat välineitä, joilla me muutamme maailmaa ja myös yksilöitä. Tyypillisin muuttaja on mediamme ja sen syvät kriisit rinnan demokratian kriisin kanssa puoluelaitoksineen.