Elämme aikaa jossa tyytymättömyys ja osattomuus, katkeruus kasvaa ympäri Eurooppaa ja myös Suomessa. Sen suitseminen Ranskassa on tyyppiesimerkki vanhalle järjestelmälle annetusta viimeisestä mahdollisuudesta turvautuen vanhojen puolueitten ulkopuolelta tuleviin ehdokkaisiin presidentinvaaleissa, joilla ei ole parlamentissa edustusta.

Vanhat puolueet on unohdettu tyystin ehdokkaineen. Marconilla ei ole yhtään edustajaa ja kilpailijalla Le Penillä on kaksi kuudensadan joukossa. Joku kuvaisi tällaista vaalia Suomessa kaoottiseksi vastakkain vaikkapa Paavo Väyrynen ja Jussi Halla-aho.

Laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan Etelä-Euroopassa tämä osattomuus on 80 %:n luokkaa. Ruotsissakin yli puolet kokee joutuneensa tähän osattomien joukkoon. Suomessa tätä kyselyä ei tehty mutta korkeampihan se on kuin Ruotsissa. Se kertoo kuinka populismin aalto on vasta globaalisti alussa ja näin myös Suomessa.

Takavuosina Helsingin Sanomissa vain Kari Suomalainen puuttui populismiin ja piirsi sen haukkumasanana, jonka tuolloinen äärikonservatiivi maalaisliitto liitti kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan sekä etenkin liberaaliin ja moderniin. Se oli hieno oivallus kuvata konservatismin ja liberalismin ero tuolloisessa Suomessa ja maalaisliiton valtapolitiikassa. Siinä oman arvomaailman vastainen oli aina populisti.

Mistä Kari Suomalainen tuli tunnetuksi? Hänhän oli nero ja äärimmäisen tuottelias kirjoittaja ja maailmalla palkittu taiteestaan. Suomessa hänet tunnettiin vain Hesarin harmittomana pilapiirtäjänä jonka myös Kekkonen hyväksyi. Hän kiillotti Kekkosen julkisuuskuvaa piloillaan ja vähäisemmät vätykset olivat otettuja päästessään Karin galleriaan ja kehystivät työt seinilleen.

Hän oli ainut suomalainen jolla oli rohkeutta nauraa 1) Urho Kekkoselle 2) Kekkosen hännystelijöille 3) Uuno Turhapuron ihailijoille ja haukkujille 4) Kekkosen kampittajille 5) suomalaisuudella ja Suomelle sekä ennen kaikkea 6) itselleen ja jopa 7) suomalaiselle naiselle ja stereotyypeillemme, rasismille medioissamme, suomalaiselle typeryydelle, jonka alkukoti on jossain muualla mutta ei nyt Ruotsissa ja tuskin Venäjälläkään.

Paitsi ehkä suomalaisilla miehillä mutta naisilla Kreikassa. Hän teki tämän kaiken julkisesti ja maan suurimman päälehden ja median arvovaltaisimmalla sivulla. Nyt siihen ei uskalla kukaan kaikota.

Se on vätysten juttuja täynnä ja mainoksia, ilmoituksia ja juoppojen toimittajien itsestään jumalia tehneiden töherryksiä. Juovuspäissään höpöttävät kuinka sosiaalinen media on roskaa ja tekee kuplia vaikka koko ajan siellä kaverit vaihtuvat, ovat muualta kuin Suomesta eikä kukaan kohta lue Hesarin ja Karin kaltaisten neurootikkojen toimittajien kuplia. Sitä maailmaa, vanha median manipuloimaa, eivät enää nuoret tunne Suomessa saati muualla maailmalla. Median luomaa lintukotoa yhteisenä ei ole enää olemassakaan.

Nyt on nyt kiitos sosiaalisen media ja netin. Nyt ei ole enää mitään pilkattavaa. Nyt on osattava kirjoittaa ja käyttää värejä oikein, veistää tietokoneen avulla, väitelläkin voi tohtoriksi moneen kertaan, jolloin loppuu sekin kun ei ole enää opettajia ja ohjaajia. Yleensä ovat jääneet yksinkertaisiksi tohtoreiksi ja Karin tapaan valerohveetoiksi.

Taistolaiset jakamassa toisilleen mitaleja ja arvomerkkejä, apurahoja ja Nobeleja kilvan Ruotsin kuninkaan kanssa. Joskus sellainenkin tie on kuljettu demareilla loppuun eikä löydy sopivaa akateemikkoa pienen kansan ikääntyneistä demareistamme. Pikkuporvareitten ja nousukasmaisuuden Suomen Kuvalehden aika on auttamatta ohi sekin.

On tullut aika kasvaa aikuiseksi käyttämättä takavuosien kotiryssää tukenaan lähtemättä kuitenkaan haukkumaan venäläisiä tai ruotsalaisia huonosta itsetunnostaan ja mediastamme maailmankuvanamme.

Sillä siellähän se syntyy suuressa Amerikassakin. Republikaanit lukevat ja imuroivat omaa mediaansa ja Foxia, demokraatit omaansa. Toinen kiittelee Trumpin jokaista tekoa, toinen haukkuu miehen alimpaan helvettiin, teki hän mitä tahansa.

Hulluille siinä jaetaan puuroa ja sellainen media on varmasti toiselle valemediaa ja toiselle Jumalan sanaa. Perinteinen media on se, joka panee meidät elämään haluamassamme kuplassa. Ei toki sosiaalinen media ja netti. Se antaa mahdollisuuden hakea kavereita kaiken aikaa toisin kuin menneen elämämme maailmassa, jossa kaverit olivat lähiyhteisön lapsia ja maailma näytti ja avautui sellaisena kuin se lapselle näyttäytyi, elit sitten maalla tai kaupungissa, slummissa tai yliopiston kampusalueella, Helsingin ja kasvavien maakuntakaupunkiemme rumissa 1970-luvun betonilähiöissä. Ja luit siellä paikkakunnan omaa mediaa, kuplaa. Jonka ainut tehtävä oli me-hengen synnyttäminen keinotekoisin symbolein ja välinein, sepitteellisin ja narratiivisin kertomuksin, kunnan tai maakunnan vaakuna kiillottaen.