MTT:n (Luke) maantutkimuksen osastolla, ympäristöntutkimuslaitoksella, kehiteltiin jo 1990-luvulla ns. hiiliviljelyä osana luomutuotantoa. Työskentelin laitoksen tiloissa vuodesta 1990 alkaen ja maaperän tilaa seurattiin myös globaalisti. Tulosten mukaan maapallon viljeltyä maata voidaan tehostaa rajusti, paitsi ravinteiden käytössä, myös hiilen sidonnassa. Maata voidaan muokata sienivaltaisemmaksi, hiiltä imeväksi. Puhutaan käsitteestä “ekosysteemipalvelut”.

Luomuviljely on keinolannoitteita parempi keino hoitaa sienirihmastojamme maassa. Mykorritsat kun näivettyvät tarpeettomina, jos käytössä on runsaasti helposti liukenevia keinolannoitteitamme. Toki sama pätee metsiimmekin ja niiden sienirihmaston ja pieneliöstön elvyttämiseen ja hoitoon.

Maa on elävää maata ja etenkin juuri sienijuuria. Sen tunnistaa maata kuokkien sen muruista. Painavat koneet rikkovat tällaisen muruisen ja elävän maan, hiilinielun.

Viljelytekniikan rinnalla viljelykierron tiedetään myös lisäävän hiilinielun tehokkuutta mutta myös muita elävän maan etuja niin pelloilla kuin metsissämmekin. Metsäkin on osattava viljellä hiilinieluna oikein.

Suomalaiset menestyvät kyllä kisassa maailman johtavana ilmastomuutoksen torjujana, jos osaamme hoitaa nyt asiamme ja samalla nostaa myös tuotantomme tasoa ja laatua. Kasvilajien yhdistäminen on sekin monokulttuuria paljon parempi vaihtoehto. Se varmistaa myös sadon vaikeina vuosinamme.

Hiilinielu on myös elävän maan rakenteen paras mahdollinen ravinteiden huuhtoutumisen hoitaja. Näitä kokeita teimme Loimijokilaaksossa kymmenittäin. Kasvipeite olisi kyettävä pitämään pelloilla myös kasvukauden ulkopuolella.

Meidän olisi myös osattava varautua kesiin, jollaisen koimme juuri nyt ja joka oli helteinen sekä kuiva mutta vastaavasti syksystä myös sateinen. Pieneliöiden vilkas toiminta ikään kuin liimaa hiukkasia yhteen ja estää hiilinieluksi tarkoitetun typen ja fosforin pakenemisen viljelyksiltä. Tämä sama pätee luonnollisesti soillamme ja metsissämme.

Kun siirrymme kohti ääri-ilmiöitä, maan rakenne, jättäen pois kemialliset lannoitteet ja kasvinsuojeluaineet, elävä maa paranee eloperäistä ainesta hiilinieluissa käyttäen. Kuivina kausina, kuten viime kesänä, korostuu vedenpidätyksen merkitys ja edellisenä sateisena kesänämme veden läpäisykyky. On luonnollista, ettei kovaksi junttautunut maa ole se paras mahdollinen verrattuna huokoiseen ja muruiseen hiilinieluun. Näin mukana on myös maan muokkaus ja sen uusin teknologiamme.

Vihreä pieneliöstö sitoo hiiltä, hoitaa ravinteiden kierrätystä maassa ja ehkäisee myös kasvitauteja, kertoo Juuso Joona Paraisilta Helsingin Sanomissa (9.10) hyvää sanomaansa, joka on toki alan tutkijoille tuttua ja siihen olisi nyt panostettava vakavasti meillä Suomessa.

Vielä 1990-luvulla tämä ei ottanut riittävästi tuulta purjeisiin, mutta varmaan jo nyt uuden sukupolven viljelijöitten ja metsänhoitajien kohdalla. Aiemmin näillä keinoilla pyrittiin vaikuttamaan lähinnä ihmisten terveyteen ja ruokakulttuuriin, luonnonmukaisen tuotantoon sekä vesistöjemme tilaan. Nyt on hätä kädessä ja ongelmat yhteisiä ilmastomuutoksemme iskiessä jokaisen meidän tajuntaan.

Maaperä hiilinieluna kun voi olla jopa pelastus ainakin meidän suomalaisten hiilidioksidipitoisuuksien, hiilijalanjälkemme hoitoon, mutta samalla myös vesistöjemme kunnostajina ja satommekin olisivat kiitettävää tasoa myös oikukkaaksi muuttuvassa ilmastossamme. Tätä “propagandaksi” luokiteltua kirjoittelua ja puhetta pidin joskus MTT:n tutkijana ja ohjelmajohtajana, projektipäällikkönä sekä “agropoliittana”. Tulosta syntyi kun se vietiin maatiloille yhteistyössä alan opiskelijoittemme kanssa Mustialasta.

Maailmalle aihe levisi juuri tuon suomalaiseksi kutsutun agropolis -strategian kautta ja nimellä, tiedepuistojen ja teknologiakeskusten, bioparkkien avustamana. Maatalous kun vaatii muutakin kuin pelkästään opetusta ja ohjausta sekä tieteen tuloksia.

Viljelijän on saatava tulosta ja tuloksen tekoon vaaditaan eri kulttuureissa hieman erilaisia taloudellisia ja sosiaalisia, kulttuurisia rakenteita, vaikka biologiset prosessit olisivat yhteisiä ja tavoite hiilinielun rakentaminen, elävä maa ja sen pieneliöstö. Tulevaisuudessa, todennäköisesti jo hyvin lähelle ajoittuvassa, juuri tämä rakenne, hiilinielu, voi muuttua erittäin tärkeäksi osaksi viljelijän tai metsänhoitajan tulosta ja toimeentuloa.

Se on meidän kuluttajien ja veronmaksajien ratkaistavissa poliitikkojemme kautta. On sovittava, kuinka maatalouden tuet voitaisiin suunnata yhä näkyvämmin hiilen varastointiin ja tätä kautta myös metsiemme ja soiden ekosysteemipalveluihin. Tuo käsite “ekosysteemipalvelut” on syytä muistaa viimeistään nyt. Ilmiö ja käsite on tuttu yhden sukupolven takaa ja silloin sitä myös väheksyttiin. Ehkä tämä väheksyntä on jo vähenemässä?

Tiedän, että juuri nyt kirjoitan aiheesta, joka on erityisen tärkeä ja ajankohtainen, joskin tuttu monelle jo 1990-luvun puolelta agropoliittanamme maailmaa kiertäen postereiden kanssa ja esitelmöiden IASP:n ja AURP:n konferensseissa.

Monen maatalousministeriön seinällä ovat kopiot postereistani varmaan tänäänkin. Terveisiä etenkin Brasiliaan ja Kiinaan, Euroopassa Ranskan agropolikseen Montpellierissa ja Kanadan St Hyacinthen agropolikseen Quebecissa, Yhdysvaltain tiedepuistoihimme ja AURP:n hallintoon sekä Espanjaan ja Italiaan, Turkin teknopoliksille, kaikille sadoille alan osaamiskeskuksillemme maailmalla. Edessä on valtava yhteinen haaste. Tätä haastetta meillä ei ole varaa hävitä.