Laajasalosta uusi piispa ja ihmisvihaaja. Nämä ovat kaksi rinnakkain ladottua Hesarin suurta artikkelia tänään 17.8. 2017 Suomen täyttäessä sata vuotta. Ihmisvihaajana esitellään luontoa suojeleva Pentti Linkola.

Linkolan jutut ovat tuttuja jo kouluvuosilta eivätkä ne siitä muuksi muutu. Ihmisiä on liikaa kun taas piispa Teemu Laajasalon maailmaan mahtuu paljon lisää ja myös hyvin erilaisia ihmisiä.

Molempien maailmankuvaa kuitenkin yhdistää suomalaisuus, kulttuuri ja kieli sekä kokemukset globalisaatiosta, jota lehti ruotii toisaalla ja käyttää apuna aihetta kauhistelevaa kirjaesittelyä. Näitä kirjoja ja kirjoittajien hengenlentoa, globalisaation kiroajia, myydään nyt miljoonittain.

Globalisaatiota kun voi lähestyä ja tehdä sillä rahaa niin monelta suunnalta provosoiden ja ihmisiä kiehtovalla tavalla. Jokainen tulee uskollaan autuaaksi ja Jörn Donner uskoo kuinka Paavo Väyrynen on ainoita sellaisia suomalaisia, jotka myös tietävät olevansa erehtymättömiä ja aina oikeassa.

Donnerin ihmiskäsitys on ahdas ja muita häpäisevä. Se on ollut sitä jo nuorena ja ikääntyessä taudit nuortuvat.

Apu -lehdessä Donner muistuttaa, kuinka Väyrynen oli ulkoministeri jo vuonna 1970 ja viisikymmentä vuotta myöhemmin on taas kerran presidenttiehdokas. Hän on vasta 71 -vuotias, jolloin hän on ehdokas myös ainakin neljissä vaaleissa ja myös silloin kun ihmisvihaaja ja Donner itse ovat huolineen manan majoilla.

He kun tietävät ja muut vain kuvittelevat tietävänsä. Heillä on lupa kirjoitella ja puhua puuta heinää, myös rasistista ja fasistista tekstiä.

On hyvä että vuosisataisella kansakunnalla on jotain pysyvää, oikeaa ja itseensä luottavaa, ehdottomasti oikeassa olevaakin kuvitteellisena narratiivisena kertomuksena. Se mikä on yhdelle sallittua ja toimeentulon lähde on toiselle rikos ja tuomittavaa. Tämä ilmiö medioissamme on surrealistinen ja sanan vapaus rajallista. On ollut sitä aina.

Teemu Laajasalo kun kertoo, toisin kuin Linkola ja Väyrynen kuinka, suora lainaus: “Toivon, että voisin ensin kuunnella ja vasta sitten ruveta tekemään isompia linjauksia.”

Niin minäkin toivon heiltä, jotka ovat syntyneet Donnerin, Väyrysen ja Linkolan jälkeen ja oivaltavat oman asemansa sekä antavat arvon toisellekin. Silloin sata vuotta sivistysvaltioksi on ollut edistyksellistä aikaa, kypsymistä käyttämään korviaan ja niiden väliin mahtuvaa maailmankuvaa. Sillä ei saa loukata ja häväistä muiden vastaavaa. Paitsi Hesarissa, joka on kaikkien maailmankuvien äiti.