Arctic Babylon

Joko luit arktisen Babylonin synnyn? Etkö. Se on lukenut jo yli 100 000 lyhyellä aikaa kotisivultani clusterart.org/sisus.pdf. Kukaan ei ole moittinut. Lukuun ottamatta yhtä nimetöntä perussuomalaisten blogisivuilla. Hän ei pidä minusta lainkaan ja se on menetys, jota suren. Kaikkien ystävä ei ole kenenkään ystävä.

Oheinen juttu on vuoden takaa. Silloin emme vielä tienneet brexitistä tai trumpismista mutta jotain oli ilmassa leijaillut jo kauan ja herkimmät reagoineet. Nyt reagoivat jo vähemmän herkätkin.

Lainaus (sitaateissa) on pääkirjoitustoimittaja Elina Grundströmin kirjoituksesta (Hesari) vuosi takaperin. Hänen mielestään tässä ajassa on jotain poikkeavaa. Itse taas koen, että meillä on taipumusta nähdä omassa elämässämme jotain poikkeavaa, vaikka elämmekin ensimmäistä ja ainutta kertaa.

Lisäksi näemme, niin halutessamme, omassa ajassamme ja sen ilmiöissä jotain, jota ei ole ennen koettu tai aikamme on jollain tapaa kuitenkin tuttua, maailmanloppua liki enteilevää. Etenkin, jos kuvittelemme olevamme erityisherkkiä tai neuroottisia, hysteerisiä tai muuten vain toimittajia vailla jutun aihetta.

Huomenna on kuitenkin Matin päivä, kevätmatin. Onnea kaikille Mateille, kaimoilleni, joilla on nimenä miehen aiempi yleisnimi. Matti on seitsemän muuta miestä, kukkarossa ja shakkitarinan loppu. Matissa on jotain poikkeavaa ja outoa mutta myös tuttua ja turvallista. Kuten nyt kaikissa miehissä yleensäkin mutta Mateissa nyt erityisesti.

Näin kirjoittaa vuosi takaperin Elina:

“Jos valtion pitää todella siirtää kymmenen miljardia euroa päivähoidosta, koulutuksesta ja sosiaaliturvasta hävittäjähankintoihin, Suomeen kohdistuu sotilaallinen uhka, jonka rinnalla millään muulla ei ole mitään väliä.

Samaan aikaan päättäjät vakuuttavat, että heillä on “yhteinen tilannekuva” eli täsmälleen sama käsitys Suomen ongelmista. Tämäkin kuulostaa enemmän poikkeustilalta kuin normaalilta pohjoismaiselta demokratialta.

Historia ei välttämättä toista itseään, mutta jotain outoa täällä nyt tapahtuu. Sen vuoksi Aynit, Annat ja Hannahit ovat nousseet Suomessa esiin samanaikaisesti, vaikka he edustavat näennäisesti hyvin erilaisia poliittisia näkemyksiä.

Tällainen aika vaatii herkkyyttä. Sitä on usein taiteilijoilla, toisinajattelijoilla ja ehkä myös naisilla enemmän kuin miehillä. Ylipäänsä ihmisillä, joilla on tavanomaista suurempi kyky kyseenalaistaa komentokulttuuria ja virallisia totuuksia.

Silloin kun useimmat ovat kuin sammakoita keittokattilassa ja hyväksyvät hitaan lämpötilan nousun, nämä ihmiset huomaavat että jotain on tekeillä ja haluavat hypätä pois.

Pahinta mitä voi tapahtua on, että reagoimme Venäjällä nousevaan totalitarismiin rajoittamalla omaa vapauttamme. Historia arvostaa eniten niitä, jotka aistivat mitä tapahtuu, puolustavat loppuun asti rauhaa, väkivallatonta vastarintaa, demokratiaa ja ilmaisunvapautta.”

Mutta entäpä jos venäläiset ovatkin oikeassa ja me väärässä? Entäpä jos lännessä on jotain omituista ja sitä pitäisi jo vähän pelätäkin. Euroopassa on sentään käyty monet sodat, maailmansodat. Mitä hyvää sieltä mahtoikaan tulle edellisen vuosisadan aikana? Entäpä imperialismin aikana muille mantereille? Presidenttimme puhuu usein valkoisen miehen taudista eikä suotta.