Perussuomalaiset

Matti Heinonen

EIT

Euroopan IhmisoikeusTuomioistuin.

Suomen valtio sai EIT:lta langetavan tuomion viime vuonna.

Suomen valtio antoi irakilaismiehelle kielteisen turvapaikkapäätöksen turvapaikkaprosessin päätteeksi ja palautti irakilaismiehen kotimaahansa. EIT sai tapauksen käsiteltäväkseen, koska irakilaismiehen epäiltiin tulleen surmatuksi pian kotimaahansa paluun jälkeen. EIT käsitteli asian ja antoi Suomen valtiolle tuomion Suomen valtion toiminnasta irakilaismiehen tapauksessa.

Suomen valtio on tutkinut EIT:n tuomiota ja siihen liittyviä tapahtumia, ihmisia ja asiakirjoja. Nyt osoittautumassa todeksi, että irakilaismiehen kuolema oli lavastettu.

Sitä vain, että Suomen valtion on mitä ilmeisimmin haettava EIT:n langettavan tuomion purkua.

Hakeeko tuomion purkua käytännössä Suomen hallitus?

Hakeeko tuomion purkua nykyinen vai seuraava hallitus?

Hakeeko tuomion purkua Suomen valtion puolesta jokin muu taho?

Joka tapauksessa tuomion purkua on haettava mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, jotta tämä tahra Suomen kilvestä saadaan poistettua.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Mattikin, kun otit asian esille. Toivotaan ja rukoillaan, että näin; ’reippaasti’ tapahtuu. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Matti , kun Suomen äänestäjien silmät avutuisiva , niin lyhyesti sanottuna hallitus tulisi saamaan samallaisen ,ääsestäjien / kansantuomion kuin saivat Siniset aikoinaan !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kalervo Toivonen
#3

Tuomion purkua ei kukaan tule hakemaan. Sen sijaan nyt syytettynä olevat vapautetaan ja heille myönnetään tuntuvat korvaukset. He vain käyttivät sananvapauttaan luovalla tavalla.

Suomen valtio on aina puolustanut sananvapautta ja tulee puolustamaan jatkossakin.

Yksi osa sananvapautta on uskoa kuulemastaan mitä itse haluaa, tai olla uskomatta. Tässä valtion viranomaisena toiminut henkilö on käyttänyt oikeuttaan uskoa ilmiselvästi tekaistuja todisteita (edes soittamatta yhtä puhelua kuolintodistuksen allekirjoittaneelle viranomaisella).

Kansalaisia ei pidä tuomita siitä, että viranomaisena toimivat henkilöt toteuttavat omaa uskonnonvapauttaan virkatehtävän toimituksessa, vapauttaan uskoa mitä tahansa heille kerrotaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Tämä tarkoittaisi sitä, että kaikenlainen valehtelu on hyväksyttää oman edun tavoittelun nimissä.

Muslimeillehan valehtelu vääräuskoisille on sallittua. Ja he toteuttavat tätä ohjetta ilmeisen mielellään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Jos Suomen Valtio on joutunut maksamaan tuossa tuomiossa,joitain korvauksia esim,EU:lle?.Rahat on palautettava ensitilassa,ne kun ovat mitä ilmeisemmin Kansalaisten maksamia verorahoja?Vai onko nekin velkarahoja???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000