Kuten viimeisimmän Perussuomalainen-lehden kansikuva kertoo, puoluetoimiston väki ja Perussuomalainen- lehden toimitus käväisivät äskettäin Lohjalla. Siellä muisteltiin kuluneen vaalikampanjan tärkeimpiä hetkiä ja valmistauduttiin seuraavaan koitokseen. Makkaraa käristeltiin, nautittiin kesän lämmöstä. Taisipa joku käydä saunassakin.

Ja olihan meillä paljon asioita pohdittavana.

Monia asioita on tehty oikein. Johdonmukainen ja selkein sanoin esitelty politiikka synnyttää luottamusta. Mutta paljon riittää vielä tehtävää. Ensi keväänä, noin kymmenen kuukauden päässä häämöttävät jo eduskuntavaalit. Niissä ratkaistaan Suomen suunta seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Kepeää kesää?

Olisin halunnut tässä kohtaa toivottaa kaikille oikein hyvää kesää ja rauhallista varpaiden huljuttelua kesälaiturilla. Ehkä myös lokoisaa riippumatossa köllöttelyä, rattoisia sukulointeja ja kaikkea muuta sellaista, mikä omaan kesäkalenteriin sopii.

Ikävä velvollisuuteni on kuitenkin muistuttaa, että samaan aikaan kun meillä kerätään voimia, muualla tapahtuu outoja. Hulluus ei lomaile. Jos hulluus halutaan estää, on sitä vastaan käytävä yhtäläisellä tai vieläkin suuremmalla tarmolla.

Harva suomalainen tuntee unkarilaista László Andoria. Asian toivoisi olevan toisin, sillä Andor rakentaa tällä hetkellä järjestelmää, jolla saattaa olla syvällisiä vaikutuksia maamme taloudelle. Kyseessä ei ole mikä tahansa tuulihattu, vaan EU:n työllisyydestä ja sosiaaliasioista vastaava komissaari.

Voiko virhettä korjata uudella virheellä?

Andor muistutti äskettäin EU:n komission ja Bertelsmann Stiftung -säätiön järjestämässä konferenssissa siitä, mikä on ollut jo pitkään yleisessä tiedossa: Eurovaluutta ei toimi. Hän jatkoi sanomalla jotain, mistä ei ole kovin paljoa huudeltu: ”Edes pankkiunionilla vahvistettu rahaliitto ei ole riittävän vahva selvitäkseen talousshokeista.”

Matalasuhdanne torjutaan perinteisesti omalla valuutalla, sen mahdollistamalla yksilöllisellä korkotasolla ja tarvittaessa heikompaan tai vahvempaan suuntaan markkinoilla muuttuvalla valuuttakurssilla. Koska euroalueella päätettiin luopua tästä toimivasta mekanismista, erot maiden suhdanteiden välillä ovat voimistuneet, jotkut maat ovat ajautuneet kriiseihin ja tehokkaita korjaavia mekanismeja ei ole. Siksi on pakko päästä muiden lompakolle.

Suomalaisten lompakoista kriisimaiden työttömyyskorvaukset

Andorin tarjoama yllättävä ehdotus on tätä taustaa vasten looginen: luodaan EU:n yhteinen työttömyyskorvausmekanismi, joka käytännössä tarkoittaa, että hyvin – tai vähiten huonosti – pärjäävistä maista lähetetään rahaa huonoimmin pärjääviin maihin.

Mallin ydin on, että kansallisten parlamenttien – kuten esimerkiksi Suomen eduskunnan – harkintaa ei rahansiirroissa tarvittaisi. Mekanismi pörähtäisi automaattisesti käyntiin, kun tietyt laskusuhdanteen tunnusmerkit täyttyisivät. Ja elvyttävä riihikuiva porhaltaisi kriisimaihin ilman ikäviä iltapäivälehtien otsikoita ja valtiovarainministerien loputtomia tuskailuja.

Euroopan laajuisissa yhteisvastuuseen perustuvissa mekanismeissa tuntuu olevan yksi yhteinen nimittäjä: ne eivät koskaan tunnu maksavan kenellekään mitään. Näin on nytkin. Yhteisvastuukassan tulevaisuutta käsittelevään konferenssiin osallistunut vasemmistoliiton Heikki Patomäki tähdensi Uudelle Suomelle mallin vaikutuksia: ”Avustuksia ei jaettaisi kansallisiin budjetteihin. Se ei vaikuta valtioiden budjettitilanteisiin millään lailla.” Niinpä niin.

Ei ole yllätys, että vasemmisto ajaa Suomeen ylikansallisia tulonsiirtomekanismeja. Eikä ole yllätys, että Euroopan unionin etua ajava komissaari tekee niin. Mutta on hämmästyttävää, kuinka vähäisellä julkisella keskustelulla tällaisen mittaluokan ehdotuksia käsitellään.

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 8-9/2014 -lehden pääkirjoituksena.