Perussuomalaiset

Matias Turkkila

Trumpin kannattajat: Tyhmiä, tyhmiä, vihaisia, tyhmiä?

Ihmiset ovat tyhmiä, tyhmiä, kauhean vihaisia, tyhmiä. Tehdään likainen temppu, jotta heidän ehdokkaansa tie saadaan katkaistua.

Siinä kiteytettynä se, mitä valtio-opin maisteri Lissu Moulton keskiviikon A-studiossa juuri äsken Donald Trumpista ja hänen kannattajistaan totesi.

Valtio-oppiin perehtyneen Moultonin luulisi tietävän mitä tapahtuu, joissa ihmisiltä evätään oikeus äänestää ehdokasta, jonka he katsovat soveliaimmaksi maata johtamaan. Kansan tahdon mitätöinti minkä tahansa syyn perusteella johtaa kaikkialla maailmassa täysin ennustamattomaan tilanteeseen. Moulton ei tuntunut pitävän asiaa kummoisenakaan ongelmana. Kun juontaja kysyi mahdollisista seurauksista, hän löi asian leikiksi.

Ihan näin teekkaripohjaltakin voin todeta, että ihmiset tuppaavat ottamaan demokratiaan ja vaaleihin liittyvät asiat aika vakavasti. Republikaanien toinen pääehdokas Ted Cruz on äskettäin varoittanut brokered conventionista – eli juurikin näistä puolue-eliitin toteuttamista likaisista tempuista, jolla estettäisiin Trumpin ehdokkuus. Sellainen johtaisi Cruzin mukaan ”manifest revolt”.iin valtaapitäviä vastaan. Siis kapinaan.

Monta Trumpin kannattajaa risoo ajatus siitä, että superrikas eliitti on jo pitkään tuunannut sääntöjä omaksi edukseen. Jos tämän lisäksi samat veivaajat vievät toimeentulorajan alapuolella sinnittelevien ihmisten edustajan mahdollisuuden presidenttiehdokkuuteen, niin voinemme sanoa, että ”all bets are off”.

+++

Ohessa vielä litteroituna A-studion keskustelun olennaiset kohdat

Ylen A-studio 16.3.2015. Susanne Päivärinnan vieraana oli kaksi suomenamerikkalaista – copywriter ja valtio-opin maisteri Lissu Moulton ja Technopolis Venturesin toimitusjohtaja Keith Silverang. Ohjelmassa keskusteltiin republikaanien esivaaliehdokas Donald Trumpin eilen saavuttamista vaalivoitoista Yhdysvaltojen esivaaleissa.

Moulton: Ei enää [Trumpin nousu] järkytä. Olen yhtä hämilläni kuin kaikki muutkin täysjärkiset ihmiset tästä Trumpin suosiosta. Nyt meni näin, valitettavasti.

Silverang: Ei tämä ollut yllätys. On melkein mahdotonta estää sitä, että Trumpista tulee ehdokas.

Päivärinta: Ei tule mitään mustaa hevosta.

Moulton: Tuskinpa.

Silverang: Vaikea uskoa. Matemaattisesti vaikeaa. Edellyttäisi rumaa temppua.

Moulton: Toivottavasti joku keksii sellaisen.

Päivärinta: Millaisen?

Silverang: Esimerkiksi sellainen, että republikaanien puoluekokouksessa keksittäisiin jokin tekosyy estää Trumpin ehdokkuus

Päivärinta: Trump varoitteli jo, että jos tälle tielle lähdetään, niin se synnyttäisi mellakoita.

Moulton heiluttaa käsiään, sanoo: ”huuuu”, ja naurahtaa. Sanoo, että  me ollaan tyhmiä, nauraa taas. Täsmentää, että hän ja Silverang eivät ole tyhmiä, jatkaa: ”En keksi enää mitään. Ovat ne myös vihaisia, mutta ovat ne myös tyhmiä.”

Päivärinta palaa Trumpin kielenkäyttöön.

Moulton: Trump on populisti. Kai ihmiset ovat vihaisia, mutta tullaan taas siihen, että he ovat tyhmiä.

+++

Vielä lopuksi: Tuo ohjelma kertoi ainakin minulle harvinaisen selvällä tavalla sen, että jotkut liberaalit eivät yksinkertaisesti pysty ymmärtämään konservatiivien ajatusmaailmaa. He eivät kykene ymmärtämään sitä todellisuutta, jossa ihmiset elävät eivätkä tästä johtuen pysty käsittämään niitä ratkaisuja, joihin omista lähtökohdistaan ponnistavat ihmiset päätyvät.

On kovin helppoa tuomita muiden ajattelu tyhmyydeksi. Mutta jos ei itse vaivaudu ottamaan selvää erimielisten ihmisten ajattelun rakenteista, tulee itse hyvin helposti syyllistyneeksi juuri siihen, mistä itse syyttää muita.

Osallistu keskusteluun!


34 kommenttia
A-stupidot
Iloinen
#1

Lissu vaikutti ihan oikeasti vain tyhmältä tyypiltä ja Päivärinta vielä tyhmemmältä (kuten aina). Keith oli äänestänyt vain voittajaa eikä siis järjellä. Ovatko kaikki demokraatit siis idiootteja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

(oikeat) Persut "ei" persettä myy
#7

Ktasokaapa Amerikan nykyistä presitenttiä,tyhmiä ne on,ei sitä voi kiistää !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pauli Vahtera
Hämmentynyt
#2

Laitoin juuri äsken Tapsan blogiin asiaan liittyen tällaisen kommentin:
Laura Saarikoski takapirunaan Saska kertoo kuinka vähäosaiset, syrjäytyneet, koulunsa keskeyttäneet ja asuntovaunuissa asuvat kannattavat Trumpia.

Mutta hän ei selitä, ketkä käyvät esivaaleissa äänestämässä. Äänestäjien määrä on väkilukuun verrattuna vähäisen olematon. Tuskin syrjäytyneet käyvät esivaalipaikoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pauli Vahtera
#3

Fiilis vaihtoehdoista puuttuu En osaa sanoa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#4

Ihan samanlaista vihervasemmistomedian mahdollista USA presidenttiä pilkkaavaan juttua kuin Ronald Reaganista aikoinaan. Reagan pisti kuitenkin NL historiaan. Trump tulee pistämään ISIKSen ja muut kalifaatit polvilleen ! Toivottavasti myös Merkelin…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kivikova
Tyytyväinen
#5

Trumpissa on hieman samaa, kuin vaikka Halla-ahossa, Hommafoorumissa tai MV-lehdessä. Ei niihin sen vuoksi ole kiinnitetty huomiota, että ne olisivat tehneet jotain väärin ja varsinkaan olisivat jotenkin silmiinpistävän rasistisia vaan kyse on vastustajan pelosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

(oikeat) Persut "ei" persettä myy
#6

Trum on huippu johtaja joka on näyttönsä antanut,sillä on vielä kaiken lisäksi sen verran varallisuutta ettei sen tarvitse kenenkään persettä nuolla.
Sitä tekee vain perse aukinaiset pyrkyrit ja muut maanpetturit.Maillä Trumpppiin verattavia politikkoja löytyyy ainostaan Väyrynen ja Viinanen siis Suomen luotettavimmat politikot jotka ei ole oman edun takia maan persettä koskaan myyneet !!!!
Joten aivan turhaa on Trumpin pelkääminen.

Suomessakin olisi Trumppiin verratavia liikemiehiä jotka voisivat Suomen pelastaa esim. Sukari ja Keskinen siinä on miehet jotka on näyttönsä antaneet siitä että on tietotaitoa rahasta ja sen liikeitä ja sen pyydystämisestä joka on ehdottomasti yhtä tärkeä ominaisuus kuin luotettavuus,mutta sekin on tärkeä että rahaa on jo ennestäään niin se takaa sen ettei koko maan perettä tarvi oman edun takia myydä. Sipilään moni uskoi mutta se on liian lepsu mies, Keskisen kanssa ainoa yhtäläisyys on että molemmat on rikastunut TUURILLA

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000