Perussuomalaiset

Matias Turkkila

Pikku-Kalle ja Iso-Härski

Hallituksen keskeiset ministerit Sipilä ja Orpo vakuuttelevat kirkkain silmin, etteivät ole tienneet loikkareiden tempauksesta etukäteen. Siitä huolimatta, että heidän hallituksensa elämänlanka oli katkeamassa, he eivät muka lainkaan olleet valmistautuneet romahdukseen. Tieto loikkariryhmästä tuli Orpolle ”täytenä yllätyksenä”. Vähän niin kuin se kuuluisa faksi Anneli Jäätteenmäelle. 

-> Lue blogi kokonaisuudessaan Uudesta Suomesta.

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Mustan ja valkoisen välissä on harmaata
#1

Kysehän on harmaan sävyistä politiikassa.
Ei romahtanut Euro pankkikriisissä eikä kaatuneet yksittäiset maat. Ei myöskään romahtanut Suomen talous samassa rytinässä vaikka sillä varmana tietona uhkailtiinkin. Nuo uhkailut vain unohtuivat puheista, kun tummemmat ihmiset alkoivat saapua rajojen läpi kotipihoillemme. Eivät räjähtele lepakot, eikä aiheuta terveyshaittoja tuulivoimalat – mutta sehän jo tiedettiinkin vaikka muuta valehdeltiin toimittajille. Täälläkin puolusteltiin MV-lehteä, vaikka sen sisältö onkin lähes pelkkää scheissea. Ei kannata heittää ensimmäistä kiveä…voi vaikka ponnahtaa omaa otsaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huijattu
Hämmentynyt
#5

El timo ja timadores. http://www.spanishdict.com/translate

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Heh, hetki sitten HS:n verkkosivuilla: ”Perussuomalaisista irtautuneet kertoivat perustavansa Sininen tulevaisuus -puolueen – samanniminen verkko-osoite johtaa kokoomuksen sivuille”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Matias antoi kyllä niin hyvän haastattelun televisiossa vajaa viikko sitten että 10 pistettä.
Mutta sen verran voisin neuvoa yli 10 vuotta Persuja äänestäneenä että lopettakaa valitus ja iloitkaa kun pääsitte perseen myyjistä eroon ,yhdellä kertaa koko paska porukasta sehän oli kuin lotto voitta persuille !

Perseen myyjien takia puolueen kannatus on laskenut -50 % ja se olisi laskenut vielä -50 % siis 5 % puolueeksi
Se olisi tarkoittanut että 3/4 persu kansan edustajista olisi lentänyt pihalle ,ilman tätä temppua minkä nämä Eu/Nato-Trollit teki.
Nyt tämän tempun jälkeen seuraavissa vaaleissa kannatus on 100 % varmasti yli 5 % 99 % varmasti yli 10 % epäilen että jos seuraavissa kallubeissa on jo nousua !
Jäljellä olevat persu kansanedustajat varmisti tämän tempun ansiosta sen että jatkokausi on varma.
Minäkin vannoin etten Persuja äänestä,mutta nyt voin äänestää jos ette sössi nousua valittamalla .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Jatkoa..
Persujen edustajat petti kaikki mahdolliset vaalilupaukset Timon johdolla, (mm. pakolais homma, rahan jako homma, velkaantumis juttu ,Autoveron poisto jne…)Persuilla ei olisi ollut koskaan mitään polittista tulevaisuutta jos tämä porukka olisi puolueessa jatkanut.
NYTHÄN PITÄISI ILOITA JA JUHLIA KUN ON AIHETTA !

T Päästiin perseen myyjistä ex. ”persut on perseensä myyneet” ja ennen vaaleja ”persut ei persettä myy”
siis nimi muuttuu siinä samalla kun puolue muuttuu..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Persujen pitäisi ottaa kunnon vaaliohjelma.
Autovero pois,Viron veromalli , Unkarin pakolais malli, Usan rahan jako malli 0,- Kreikalle,Turkille ja Ukrainalle ,jne.
Viron veromallilla saataisiin tähän maahan sijoittajia ja investoijia ja yrittäjiä ja sitä kautta työpaikkoja , Autoveron poistolla saataisiin kilpailukykyä parannettua ja kustannus tasoa pienennettyä Missään maassa jossa menee hyvin ei ole autoveroa mm. Saksassa Usa:ssa Kiinassa jne.. vain Kreikassa ja Tanskassa ja Kuubassa se on.
Tällä ohjelmalla saataisiin talous kuntoon ja velkaantuminen loppumaan ja sosiaali pummien ja terroristien kansain vaellus meidän sosiaali turvaa ryöstämmän loppumaan,varmaankin työperäinen maahan muutto kasvaisi mutta kenelläkää tuskin mitään työmiehiä ja naisia vastaan on. Nehän tuo rahaa kun valuutta tulo kasvaa kun teemme enemmän vientituotteita toisin kuin pakolaiset jotka kasvattaa meidän velkaa ja nakertaa taloutta kun uusia veroja tulee niiden takia jotka syö kilpailu kykyä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Aikamoisia valituslistoja täynnä nämä blogit.
Ei oikein meinaa jaksaa enää lueskella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
#7

Jos enimmät höyryt on päästelty voitaisiin toimia hienovaraisemmin ja laatia uuvateista, kepuleista ja kokkareista vaikka pilkkarunoja ja -lauluja mallia Jösse järvenpää, niillä olisi jopa arvoa kansakulttuurina.
Toki vittuiluakin pitää jatkaa, mutta pilke silmäkulmassa ja suu virneessä.
Sehän se uuvatteja vasta harmittaakin jos heidän tekosensa aiheuttavat vain hillitöntä naurua…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
Utelias
#8

Juolahti mieleeni että ikiaikainen perinne suohon laulamisesta voitaisiin ottaa uudelleen käyttöön.
Pitäisi perustaa 100-200 hengen persukuoroja levittämään matuillekkin suomalaista kulttuuria vaikka moskeijoiden edessä.
Sävelkorvasta ei niin väliä kunhan pysyy tahdissa ja volyymia löytyy.
Kulttuuriministerikin olisi ihan täpinöissään.

https://m.youtube.com/watch?v=Lxf_JiU7AEo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Niiiiin… Turhaa nyt valitetaan kun on ilon aika !

Ajatelkaa jos mitään ei olisi tapahtunut kuka helvetti persuja olisi änestänyt ,nyt kun pahimmat petturit lähti äänestäjät palaa yksi toisensa jälkeen….
5 % puolueesta voi tulla vaikka 25 % pääministeri puolue jos homma ja ohjelma hoidetaan oikein ja rehellisesti,niin rehellisesti että saadaan menetetty äänestäjien luottamus takaisin !
t. päästiin perseen myyjistä (ex. persut on perseensä myyneet)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kyvytön tynkä jäi
#11

ei nykypuolueessa ole enää yhtään ministeriksi kelpaavaa ja/tai kykenevää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000