Perussuomalaiset

Matias Turkkila

Mikä puree?

Melko tarkkaan kaksi vuotta sitten tämän lehden yhteyteen syntyi verkkolehti. Sen luetuimpia juttuja ovat maahanmuuttoon liittyvät asiat, mutta tämä ei lähellekään koko totuus. Ongelmallinen maahanmuutto on yksi tärkeä osa-alue reaktioita herättävien asioiden kirjossa, muttei suinkaan ainoa. Toimitus kävi läpi kuluneen kahden vuoden luetuimmat ja keskustelluimmat verkossa julkaistut uutiset.

Vuoden 2014 luetuimmista jutuista yllättävän moni liittyy kokoomuksen tai vasemmistoliiton töppäyksiin. Kun Stubb pani virkamiehet tekemään vaalityötään, uutispalvelin huusi punaisena. Samoin kävi, kun perussuomalaiset torppasi Laura Rädyn tolkuttoman palkankorotuksen. Viinan kanssa läträäminen on kansallinen pahe, ja kun kokoomuksen puoluekokouksessa kaatuillaan tai kun Paavo Arhinmäki avustajineen sammuu Venäjänmaalla, halutaan asiasta lisää tietoa.

Mikä yhdistää suosituimpia juttuja? Sikailusta, yhteisten varojen väärinkäytöstä ja suhmuroinnista kertominen? Kyllä, mutta nuokaan käsitteet eivät vielä riitä.

Suomalaisia ja erityisesti perussuomalaisia harmittaa lukutottumusten perusteella muutama asia. Rahat eivät riitä elämiseen, vaikka töitä tekisi kuinka paljon. Samaan aikaan veroeurot valuvat muiden taskuihin. EU, kreikkalaiset pankit ja eliitti erioikeuksineen. Yli äyräidensä pöhöttynyt sosiaalisektori. Hyvät veljet ja heidän rinnalleen nousseet hyvät sisaret.

Perussuomalaisia kismittää tavattomasti kahden lompakon periaate – yhtäälle riittää loputtomasti rahaa, toisaalle pelkästään asteittain kiristyvää niukkuutta.

Toisaalta myös vähävaraisten perheiden asiat ja arjen turvallisuus kiinnostavat. Erityisen kirpaiseva oli Kurhelan perheen huostaanottotapaus, joka puhutti koko valtakuntaa vuoden alussa. Ja kun julkisella tuella löhöävät vasemmistonuoret tarttuvat lätkämailoihin häiriköidäkseen itsenäisyyspäivän vastaanottoa, herää mielenkiinto uusiin sfääreihin.

Yleisesti ottaen: kun jossain tehdään vääryyttä, suomalaiset haluavat tietää siitä.

Mikä puolestaan ei ole mielenkiintoista? Milloin kävijälaskuri näyttää nollaa tai melkein nollaa? Näin käy silloin, kun kirjoittaja kirjoittaa itselleen, lukijansa unohtaen.

Ellei kyse ole päiväkirjasta, kirjoitetun tekstin tarkoitus on välittää tietoa ja tuntemuksia ihmiseltä toiselle. Minulta sinulle, sinulta hänelle. Kun kirjoitat, pidä lukija mielessäsi. Kirjoita hänen lähtökohdistaan, älä omistasi. Älä vaivaa lukijaasi organisaatiojargonilla, ellei ole pakko. Mene suoraan asiaan, äläkä piilota tärkeintä asiaasi viimeiseen kappaleeseen. Aloita tärkeimmällä.

Luetuimmat jutut löydät täältä: http://uutiset.perussuomalaiset.fi/suosituimmat/

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 13/2014 -lehden pääkirjoituksena.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Terve järki
#1

Eipäs unohdeta pakkoruotsia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Hyvä huomio, mutta aivan kirkkaimpaan kärkeen ei tällä aiheella päästy. Suosituimmissa oli tämä ja kommentoiduimmissa tämä.

Pakkoruotsi on toki rakas aihe, ja siksi siitä aika paljon juttuja onkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000