Perussuomalaiset

Matias Turkkila

Laura - sinä et kulje yksin

Tein vuosia sitten lupauksen. Tein sen hetkellä, jolloin maamme hallitseva eliitti kävi kaikilla voimillaan Jussi Halla-ahon kimppuun. Median, intellektuellien, oikeuslaitoksen ja militanttien vasemmistolaisten yhteisvoimin käytiin raivokkaaseen taistoon, jolla yritettiin nujertaa yksi ihminen. Viimeinen pisara oli, kun hänen Jussin perhettä uhattiin.

Se oli liikaa, moni älähti asiasta. Tuntemattomaksi jäänyt henkilö kirjoitti tuolloin mielen syviin ytimiin painuneen kirjoituksen, jossa hän tuki Jussia ja tämän perhettä. Nostin sen keskeiset kohdat 29.11.2008 blogiini:

”Olen muutamastakin asiasta herra Halla-ahon kanssa eri mieltä, mutta se, mitä nyt on tapahtumassa, on törkeää, alhaista, säälittävää ja väärin. Paremmin en osaa sanoa ja kiroilukiintiöni olen jo tämän viestin osalta käyttänyt.

Minulla ei ole tällä hetkellä paljonkaan valtaa yhtään mihinkään, mutta vannon tämän: tulen muistamaan, miten (hullun)rohkean tempun sananvapauden, valistusajan ihanteiden ja rationaalisuuden hyväksi olette tehneet. Minussa ei ole ainakaan vielä miestä tulemaan omalla nimelläni asian tueksi, mutta jos vain joskus tulevaisuudessa mitenkään voin teidän tai lastenne asiaa jotenkin edistää, sen tulen tekemään. Takaan tämän: te ette ole yksin.

Tämä on toinen vala mitä olen elämässäni vannonut, ja voin vain vakuuttaa, etten tallaisia lupaa kevein perustein.

Ja lopuksi vetoomus kaikille muille tämän lukijoille: teidän kannatustanne ei mitata tänään eikä vuonna 2011. Se mitataan sitten, jos Jussi perheineen joutuu hankaluuksiin siitä, mitä hän on sanonut tai mitä hänen on oletettu sanoneen. Käytännössä hän on uhrannut uransa, jotta ajatus Suomesta sen asukkaille kuuluvana valtiona eläisi. Muistakaa tämä. ”

Tuo teksti oli Alumiinitaivas-nimisen nimimerkin kynästä. Lupasin mielessäni saman kuin hänkin. Lupasin itselleni, ettei Jussi kulkisi yksin.

Viikon päästä tuosta hetkestä, itsenäisyyspäivänä 2008, ilmestyi nettiin jotain, minkä pian tunnemme nimellä Hommaforum. Se oli aluksi vain hutera häkkyrä, mutta äärettömän taitava ja omistautunut yhteisö teki sieltä ponnistaen yhdessä jotain sellaista, mikä horjutti vallan tasapainoa.

Alumiinitaivaan jykevistä sanoista on nyt kulunut kymmenen vuotta. Jussi on tarponut umpihangessa kaikki nämä vuodet, mutta hän ei ole ollut yksin.

Nyt sama kurimus on edessä Lauralla. Kuten kuka tahansa voi omin silmin nähdä, hänen kimppuunsa on käyty silmittömällä vimmalla. Vaalikampanjan systemaattisen sabotaasin, median vinouden, tölvimiset, huutelut ja suomalaisen ylimystön äärimmäisen ylimielisen suhtautumisen voisi vielä kestää. Perheen kotiin kohdistunut ilkivalta on jotain, minkä kutsuminen silmittömän törkeäksi ei riitä. Mutta sillä hetkellä, kun hänen henkeään ilkkuen uhataan, jokin muuttuu peruuttamattomasti.

Nuori, isänmaallinen kristitty nainen ei ansaitsi osakseen tällaista raivoa.

Harvoja asioita lupaan julkisesti, mutta tämän lupaan. Laura – sinä et kulje yksin.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

JOS vaalit menee toiselle kierrokselle, löytyy syy Niinistön antipatiasta Perussuomalaisia kohtaan. Ilman itsensä paljastanutta hökäisyä ei olisi syntynyt nykyisenlaista asetelmaa. Ehkä?
Ilman Väyrysen mukaantuloa kuvioihin, tulisi Lauran äänisaalis olemaan merkittävästi suurempi kuin nyt.
Molempien kohtelu ollut vähättelevää ja alentavaa, ”oikean median” taholta. Siinä mielessä Väyrynen on oikeilla jäljillä, sitä toistaessaan.
Miksi tämä jossittelu? Siksi, että tuosta mollaamisesta huolimatta toivon jaksamista pitää noita tärkeitä asioita esillä. Toivottavasti vaalituloksetkin antaa siihen lisäpuhtia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

MAHTAVAN hieno kirjoitus Turkkilalta! En ole PS-puolueen jäsen (en minkään puolueen) enkä edes mikään vaikuttaja, mutta sentään äänestäjä olen. Viime kesänä hämmästyin ja tyrmistyin puoluekokouksen jälkeisistä tapahtumista ja siitä lähtien mikään ei enää muuta mieltäni: olen PS:n ja sen edustajien kannattaja puupalttooseen saakka. Olen erittäin ylpeä Halla-ahosta, Huhtasaaresta ja kaikista muistakin PS:n edustajista ja vaikuttajista sekä jäsenistöstä (te teitte sen!). Lisäksi arvostan mittaamattoman paljon Turkkilaa ja koko SU:n toimitusta; kaikesta loanheitosta huolimatta jota SU:n väki saa kokea, SU jatkaa suoraselkäistä linjaansa ja uskaltaa tuoda esille asioita, joista ei muuten saisi tietää ehkä ollenkaan. PS:ää ei voi yhteiskunnassamme sivuuttaa nillittämisellä, muutoksen tuulet ovat alkaneet jo puhaltaa. Voimia ja jaksamista PS:lle ja nyt etenkin Lauralle. Minä haluan Suomelle presidentiksi tolkun ihmisen, joka ei myy Suomea pois, ja joka pelkällä hymyllä sekoittaa median!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Kiitos Matias mainiosta kirjoituksesta. Minulla kävi niin, että kymmenen vuotta sitten – oliko kyseessä kuntavaalit? – katsoin ylen ohjelmaa, jossa kerrottiin tästä ”rotutohtorista”. En tätä varsinaisesti noteerannut, mutta syksyllä vihreiden naiset pitivät sellaista älämölöä tästä ”rotutohtorista”, että päätin ottaa selvää ja aukaisin Scriptan. Luettuani ensimmäisen jutun, olin myyty. Luin kaiken ja siitä eteenpäin olen aina äänestänyt Jussia. Kommunistien vihanpito on todella härsiä ja kulttuurikentällä törmään tähän päivittäin. Siellä tyhmyys ja täysin asiaton toiminta on jokapäiväistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kyllä se rumba, joka Halla-ahon ympärillä oikein pärisi koko viime kesän ja syksyn, oli ihan varsinainen tulikoe; se valtava poliittinen paine, joka aivan hetkessä alkoi kohdistua Halla-ahoon niin soinilaisten kuin hallituksenkin ja valtamedian ja vähän muidenkin taholta, oli ihan epäinhimillistä. Ja miten upeasti Halla-aho siitä myrskyn silmästä selvisi!! Olen joskus ajatellut, että mitähän jos itsekin yrittäisi politiikan piiriin puolustamaan tärkeiksi kokemiani yhteiskunnallisia asioita. Halla-ahon viileän jäätävän selviytymisen jälkeen tajusin, ettei minusta koskaan olisi politiikan pyörteisiin, mutta hyvä että PS:llä riittää hyviä tyyppejä. Ja miten hienosti Halla-aho on nyt pj:n paikalta uudistanut puoluetta ja toimintatapoja. Ei voi muuta kuin hattua nostaa, pian saamme Halla-ahosta toivotun ja odotetun uuden pääministerin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kiitos Turkkilalle ja koko PS:n tukijoukolle, että olette Lauran tukena! On se vaan niin kovaa touhua nykyään tuo politiikka, että minua ainakin vähän hirvittää. Meidän äänestäjien tehtävä on antaa tukemme äänestyskopissa, kyllä Laura on taatusti äänemme ansainnut! Hyvää matkaa presidentiksi Laura!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000