Perussuomalaiset

Matias Turkkila

Horina-Mikko, Puffi-Matti ja Autisti-Jari

Olipas erikoinen viikko. Ensin nousivat kulmakarvat, kun entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero totesi Sisäinen turvallisuus horjuu -kirjassaan, että päättäjien kannattaisi kuunnella kansalaisten oikeustajua, ja että turvapaikanhakijat järjestäytyvät vokeissa.

Toisen kerran kulmat nousivat, kun luotettavuudestaan tunnetun Yleisradion uutistenlukija Matti Rönkä kysyi torstain iltauutisisissa kysymyksen seuraavanlaisen:

”Mistä oikein on kyse? Horiseeko entinen poliisijohtaja vai markkinoiko hän kirjaansa?”

Kysymys oli hämmästyttävä, mutta siinä oli varmasti vinha perä. Paatero saattoi näet tehdä molempia yhtä aikaa. Olisiko niin, että Paatero on luonut innovaation nimeltä horinamarkkinointi? Nerokasta.

Pieni kateuden puuska saattoi painaa Matti Rönkää, koska joutuu itse turvautumaan perinteisempiin keinoihin. Eihän se ole kivaa ollenkaan, että Valtiollinen Viestintämonopoli tekee aivan liian harvoin (1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10) kritiikittömiä puffeja .. eikun öö siis journalistisesti perusteltuja arvioita Rönkän romaanisarjasta.

Sissimarkkinointiguru Jari Parantainen on tunnettu myyntiä ja markkinointia edistävien niksien kehittämisestä, mutta hänkään ei käsittääkseni ole vielä koskaan ottanut esille sitä ilmeistä vaihtoehtoa, että jos haluat saada myyntilukujasi parannettua, niin kannattaa porhaltaa ensimmäisenä isoon mediaan töihin. Johan alkavat myyntiluvut parantua kertaheitolla, kun teoksiasi rummutetaan myötäsukaisella uutisoinnilla miljooniin kotitalouksiin.

NIMENI ON TERVO

Rönkäläisen kirjamarkkinoinnin käytännöt erinomaisesti oivaltanut Jari Tervo oli onnistunut änkeämään itsensä perjantain Pressiklubiin ja lauantaihesarin kulttuuriosion pääjuttuun mainostamaan piakoin ilmestyvää kirjaansa Matriarkka. Tervoa käsiteltiin **KÖH** asiaankuuluvalla **KÖHKÖH** journalistisella **KÖHKÖHKÖHKÖH** kriittisyydellä, eli annettiin Tervon ylistää omaa kirjaansa vapaasti. Mutta mikäs siinä, tällä tavallahan juttu syntyykin nopeasti ja kätevästi. Terho ei muistanut mainita kirjansa ilmestymispäivää, mutta onneksi jutun tehnyt journalisti kirjasi sen näpsäkästi jutun loppuun. Siitä voi kätevästi tarkistaa, koska kirjan voi käydä ostamassa.

Mitäs siinä kirjassa sitten luki?

Jotenkin näin:

”Suomalaiset ovat autistinen kansa, ja sen takia meidän on muita vaikeampaa ottaa vastaan muualta tulleita. Autisteille sosiaalisuus ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa eivät ole vahvuuksia. Osa suomalaisten rasismista selittyy sillä, että olemme autistinen kansa. Rasisteja sanon valkoiseksi roskaväeksi.

Kirjaa ei ole vielä julkaistu, mutta Tervo totesi itse hesarille, että hän rakensi yhden henkilöhahmon tuomaan tämän viisauden kaikelle kansalle. Sanat olivat varmasti hyvin punnitut, koska:

”Työstin kirjaa uutterammin, uutterammin kuin mitään muuta. Kolme vuotta valmisteluun, paljon taustatyötä.”

Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan.

TE KAIKKI OLETTE PERSEESTÄ

Kun miettii kolme vuotta sanoja, joilla voi mahdollisimman paskamaisesti ivata kanssakansalaisiaan, saattaa tulla vähän sokeaksi omalle tekstilleen. Niin kävi nytkin. Tervo ei ilmeisesti ymmärtänyt, että mikäli kytkee yhteen rasismin ja autismin, tulee samalla syyttäneeksi kaikkia autisteja rasismista. Siis kaikkia. Pieniä lapsia, aikuisia, vanhuksiakin.

Yhtä ilmeistä oli se, että jos katsoo asiakseen syytellä ”suomalaisen kansanluonteen” perusteella ihmisiä roskaväeksi tai paskasakiksi, niin tulee syyllistyneeksi juuri siihen rasismiin, mitä on itse havaitsevinaan muissa.

Se, mikä ei ollut Tervolle selvää, oli kaikille muille selvää.

Aloitetaan Autismiliitosta. Se muistutti kohteliaasti toivovansa, että tulkinnat pohjautuisivat todellisuuteen. ”Toivomme, että Tervo tekisi jatkossa tätä työtä leimaamatta yhtä vähemmistöryhmää”, liitto muistutti.

Sosiaalisen median puolella oltiin vähän vähemmän kohteliaita. Valistunut lukija arvannee, minkälaisesta palautteesta oli kyse. Tervo yritti pysäyttää kiukkutulvaa blokkaamalla twiittaajia, mutta eiväthän ne twiitit mihinkään netistä blokkaamalla katoa.

Antaa tämän melko rauhallisen twiitin edustaa Tervon saamaa palautetta: ”Sinuna keskittyisin nyt esim paraolymppialaisten katseluun. oppisit samalla muutakin kuin pilkan tekoa sairaiden kustannuksella”

Terveisiä oli sunnuntaihin mennessä kertynyt siihen malliin, että Tervo katsoi parhaaksi pyytää anteeksi.

Tervo pyytää anteeksi suomalaisten rasismista esittämäänsä väitettä: ”Pahoittelen, että olen tahtomattani loukannut”, kertoi Ilta-Sanomat.

Anteeksipyyntö? Tahtomattani loukannut?

Niin siis mitä?

Lauantain Helsingin Sanomissahan Tervo nimenomaan totesi, että hänen haukkumisensa on harkittua. Hän on rakentanut kirjaansa kolme vuotta, ja luonut tarinaansa henkilöitä, jotka toistavat niitä lauseita, joita Tervo nyt pyytelee anteeksi.

Pyytääkö Tervo nyt siis anteeksi oman kirjansa roolihahmojen kommentteja?

JENKKIEN MAA

Osataan ulkomaillakin.

Hillary Clinton meni ja täräytti lausumaan: Puolet Donald Trumpin kannattajista on kasa säälittäviä muukalaisvihaajia (”basket of deplorables”).

Hmm..

Kun viimeksi tarkistin, Yhdysvalloissa oli noin 320 miljoonaa kansalaista. Trump johtaa viimeisimpiä gallupeja. Vaikka vain 35 prosentilla kansasta vaivautuisi valitsemaan kahdesta jäljelläolevasta kandidaatista itselleen mieluisemman, voidaan karkealla laskutoimituksella päätellä, että Hillary päätti sitten kutsua noin 56 miljoonaa kanssakansalaistaan ”säälittäväksi”.

Tähän mennessä Trump on ollut se, jota on syytelty möläytyksistä. Kieltämättä niitäkin on ollut. Muslimitaustaisen sodassa kuolleen sankarivainajan mollaaminen oli typeryyttä, johon harva kandidaatti kykenee. Tampiointi näkyi välittömästi gallupluvuissa.

Trump on nyt johdossa, ja Hillaryn karkean virheen johdosta hän kasvattaa johtoaan hyvällä todennäköisyydellä. Hillarya ei taida auttaa sekään, että hän ilmeisesti pyörtyä kupsahti 9/11-tilaisuudessa.

LOPUKSI

Oltiin missä maassa hyvänsä, sama sääntö pätee: Jos katsoo asiakseen suoltaa verisiä loukkauksia maamiehilleen, ei kannata suuresti yllättyä, jos palaute ei ole kovin kohteliasta. Yllättävää on silti se tarmo, millä intellektuelleiksi itsensä nostaneet jaksavat omaa päätään samaan mäntyyn hakata.

Palaan vielä Mikko Paateroon. Hän kirjoitti kirjassaan seuraavasti: ”Kansalaisten oikeustajua kannattaa kuunnella. Turvallisuudentunteen heikkeneminen on vaarallista koko turvallisuuden kentässä. Päättäjien on otettava se tosissaan ja tehtävä konkreettisia toimia turvallisuudentunteen kohottamiseksi. ”

Kysymys: kumpi parantaa turvapaikkakriisin säikäyttämän kansalaisen turvallisuudentunnetta enemmän? Sekö, että hänen huolensa otetaan vakavasti? Vai sekö, että häntä haukutaan roskaväeksi ja paskasakiksi?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Satraapin sukua
#1

Nasevaa tekstiä. Ilmatilan hallinta on tätä päivää ja ensi iskulla otetaan etulyöntiasema. Hajota ja hallitse on monen motto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iliker
#2

Miäpä toho lisäämään. Päätoimitajan sulka oikeassa kulmassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suomalainen rasistinen autistinen kansa parannetaan 1400 vuotta serkusavioliittoja harjoittaneiden kuunpalvojien ”paremmilla” geeneillä vaikka väkisin?
Sehän se vasta lisääkin turvallisuudentunnetta ja työttömyydestä kärsivän kansan lapsentekohaluja?
Otanmäen ”tekninen vika” todistaa että maastapoistamiskeskuksia ei kannata perustaa koska se keskittää palautusta karttelevia riskihenkilöitä kyseisiin keskuksiin – vai kannattaisiko kuitenkin…
Kansa ei halua tekoitkua tuhertavia päättäjiä vaan konkreettista turvallisuutta ja kantaväestöstä huolehtimista teoilla eikä sanoilla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Punainen
Hämmentynyt
#4

Tähän maahanmuuttoon ei voi muuta sanoa että onko eduskuntalaiset ajatelleet yhtään kuinka paljon he ovat tahrineet verta käsiinsä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei ole
#6

Uskoa parempaan huomiseen kuitenki on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Musta
#5

Maahanmuuto ei ratkaise seurausta tai seuraa ratkaisua. Ongelmien ratkasu paikanpäällä on Suomen intressi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000