Perussuomalaiset

Matias Turkkila

Miksi varakkaat kannattavat siirtolaisvirtoja, ja miksi duunarit eivät kannata?

Tuore maahanmuuttotutkimus osoittaa asenteiden kiristyneen. Kansalaiset toivovat huomattavasti tiukempaa linjaa erityisesti turvapaikanhakijoiden kohdalla.

Toisenlaisiakin ääniä kuuluu. RKP:n, vihreiden, SDP:n ja vasemmistoliiton kannattajat toivovat selvästi hallituspuolueiden kannattajia liberaalimpaa linjaa. Tutkimuksen mukaan myös moni eläkeläinen tai varakas kannattaa turvapaikanhakijoiden ottamista Suomeen. Miksi?

RKP:n kannattajat ovat usein korkeasti koulutettuja ja hyvätuloisia. Sama pätee osaan kokoomuslaisista. Heidän näkövinkkelistään tarkasteltuna ei olisi välttämättä lainkaan huono asia, että Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista synnytettäisiin erittäin matalaa palkkaa ”nauttiva” palvelusektori. Ja mikäpä olisikaan Kauniaisten kartanonherroille mukavampaa kuin se, että ympärillä pörräisi mihin tahansa työehtoihin suostuva puolikielitaidottomien pyykkäreiden, siivoajien ja ruoanlaittajien kaarti.

SDP:n ja osittain myös keskustan leimallinen piirre on kannattajien ikärakenne – molemmissa on huomattavan paljon enemmän eläkeläisiä kuin esimerkiksi perussuomalaisissa. Niin ikään eläkeläiset ovat muita väestöryhmiä taipuvaisempia kannattamaan sallivaa turvapaikkapolitiikkaa. Syyt ovat ihan samoja kuin varakkaimmillakin – monet ikääntyvät haluaisivat hoivapalveluihinsa enemmän käsipareja, ja tietenkin mahdollisimman halvalla.

Demareiden kannattajakunta on pikkuhiljaa vaihtunut, entinen duunaripuolue on nykyään julkisella puolella työskentelevien toimihenkilö- ja humanistinaisten puolue. Vihreät muuten kilpailevat samoista kannattajista. Ei ole yllättävää, että luokanopettajat toivovat luokkiinsa lisää oppilaita, aikuiskouluttajat lisää aikuiskoulutettavia ja kielenopettajat lisää kielitaidottomia. Sosionomit eivät ole välttämättä kovinkaan pahoillaan, vaikka tänne saapuisi sankoin joukoin kuntoutusta ja sosiaalista tukea tarvitsevia siirtolaisia.

Kaikille näille esimerkeille on yhteistä se, että niissä maahanmuuttajia ei nähdä suoranaisina kilpailijoina. Päinvastoin. Moni niin sanottu suvaitsevainen toivoo siirtolaisvirtojen lisääntymistä siitä yksinkertaisesta syystä, että hän hyötyy siitä henkilökohtaisesti. Tämän ääneen sanominen olisi tietysti tökeröä, joten on viisaampaa piiloutua korkealentoisten yläkäsitteiden kuten solidaarisuuden, maailmankansalaisuuden ja avarakatseisuuden taakse.

Entä mikä on duunareiden, kuten vaikkapa raksamiesten, taksikuskien, kaupan kassojen tai lähihoitajien asema? Ei kovin hyvä. Mikäli työmarkkinoille vyöryy satojatuhansia erittäin mataliin palkkoihin ja surkeisiin työoloihin tyytyviä siirtolaisia, ovat perusduunareiden työehdot tulilinjalla. Ja vaikka vain pieni osa turvapaikkataustaisista tulijoista työllistyy, antaa tämäkin määrä jo pontta niille vaatimuksille, joiden mukaan työehtoja pitäisi rukata kaikilta suomalaisilta alaspäin.

Asiassa on toinenkin ikävä piirre. Kuten yllä todettu, moni maahanmuuttoa kannattava henkilö on usein humanisti. Ansiotulot ovat usein luokkaa 3000 euroa/kk. Veroja tällaisista ansioista maksetaan noin 800 euroa kuussa, eli yhdessä vuodessa noin 9600 euroa.

Yhden turvapaikanhakijan vuotuiset kulut ovat STM:n tuoreiden laskelmien mukaan vähintään 13 200 euroa. Monikohan lisää turvapaikanhakijoita toivova tulee ajatelleeksi, että koko hänen vuoden aikana maksamansa verokertymä ei riitä edes yhden turvapaikanhakijan kulujen kattamiseen?

Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on valtava. Tulijoita on vuodessa yhtä paljon kuin koko Suomessa syntyvien lasten ikäluokka.

Kuinka moni massamaahanmuuton kannattaja ymmärtää, että yhden suomalaisten ikäluokan yhteensä maksama verokertymä ei riitä kattamaan tänä vuonna tänne saapuvien turvapaikanhakijoiden kustannuksia?

Perussuomalaisten nihkeä suhtautuminen siirtolaistulvaan ei liene kenellekään yllätys. Kuten asiaan kuuluu, avarakatseiset akateemikot selittävät tätä nurkkakuntaisuudella. Todennäköisempi selitys on se, että puolueen kannattajat eivät halua Suomesta halpatyömaata. Ainakaan, mikäli sellainen rakennetaan heidän omalla kustannuksellaan.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


41 kommenttia
ihme idiotismia
#1

Olisin luullut, että päätoimittaja pystyy parempaan kuin salaliittoteoriaan.

Tunnet varmaan occamin partaveitsen. Tällaiset esittämäsi teoriat eivät ikinä men läpi sen kautta maailmaa tutkaillessa.

Jo otsikko oli väärin. Ei kukaan toivo siirtolaisvirtoja.

Mutta kun ne ovat totta niin täytyy ymmärtää, että kasvottoman siirtolaisvirran muodostavat ihmiset. Yksittäisen ihmisen tilanne tulee tutkia ilman ennakkoasenteita ja antaa pakolaispaikka jos on tarve tai lähettää kotiin.

Kun syntyy vääjäämättä pakolaisten joukkio, täyty heille löytää tapa elättää itsensä. Ei kukaan aavikolla vedetty berbeeri sellaisenaan pääse kelpaa vanhuksia hoitamaan. Se vaatii kielitaitoa ja koulutusta.

Toivon ettet ole oikeasti näin tyhmä, vaan kirjoitat vain provoisadaksesi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Otsikon ”Kannattavat siirtolaisvirtoja” nyt ei varmaankaan tarkoita sitä, että tuo yllämainittu joukkio toivoisi Syyrian konfliktia, ja sitä kautta massiivista pakolaisaaltoa, ja sitä kautta Suomeen suuntautuvaa pakolaisuutta. Get real.

Kirjoitit: ”Ei kukaan toivo siirtolaisvirtoja.” Asia on valitettavasti päinvastoin. Melkoinen määrä erilaisia poliittisia tai taloudellisia toimijoita on toivonut jo pitkän aikaa lisää maahanmuuttoa.

Testaa itse: Google-haun ”Suomi tarvitsee maahanmuuttoa” ensimmäiseltä sivulta saat selville, että maahanmuuton kasvattamista toivovat Eva, Antti Rinne, Helsingin Sanomat, Vihreät, Eva toistamiseen ja Alexander Stubb.

Aivan erityisesti siirtolaisvirtojen vaatimisessa on kunnostautunut Juhana Vartiainen. Hänen asiasta pitämiään puheenvuorojaan on mielenkiintoista seurata. Mies sitoo palkkojen alentamisen suoraan tpk-hakijoiden työllistymiseen. Ja sitten sanoo, että sama lääke sopii myös valtaväestölle. Miksiköhän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

rautalangasta
#9

Siirtolaisvirta – eli tässä tapauksessa pakolaisvirta ja toivottu maahanmuutto ovat täysin eri asioita. Järki käteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

B
#10

Niin. Juuri persuthan ovat kunnostautuneet vaatimalla sosiaalitukea vastikkeelliseksi tajuamatta (ehkä) että a) monissa tapauksissa se on jo sitä b) koska ihmisiä ei perustuslain mukaan erotella syntyperän etc. mukaan niin muutokset tulevat koskettamaan ihan kantasuomalaisia myös. Joten aika turha alkaa syytellä jotain Vartiasta.

Ja: ”Moni niin sanottu suvaitsevainen toivoo siirtolaisvirtojen lisääntymistä siitä yksinkertaisesta syystä, että hän hyötyy siitä henkilökohtaisesti”. Ei. Saattaa olla porukkaa, jotka haaveilevat halpatyövoimasta mutta mitään ”suvaitsevaisia” he eivät ole. Pieni vinkki: 15000 ihmistä ei buuannut sinulle Kansalaistorilla siksi olisit viemässä heiltä henkilökohtaista hyötyä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pentti Hilkuri 1.
#13

Pieni vinkki: 15000 ihmistä ei buuannut sinulle Kansalaistorilla siksi olisit viemässä heiltä henkilökohtaista hyötyä.
Pieni vinkki: Käväiseppä joskus vaikka festareilla, joissa on oikeasti 15 000 ihmistä. Suhteuta alue kansalaistorin kokoon ja väkimäärään. Tai vieraile vaikka Töölön jalkapallostadionilla, johon mahtuu n. 10 000 ihmistä. Huomaat, että julkisuudessa propagandamielessä levitetty tieto 15 000 suvakkivajakista ilmaiskonsertissa on liioteltu 3 kertaiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Realisti
Hämmentynyt
#15

Suurinosa kansalaistorilla olleista ihmisistä olivat konsertista kiinostuneita ohikulkijoita tai esiintyneiden artistien faneja. Todellinen vihervasuriliberaalien määrä huiteli jossain n. 200-300 tienoilla. Eli aika pliisua..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

juha hyvärinen
Hämmentynyt
#11

Vasemmistoliiton kommunistien motiiveja et ole käsitellyt. Minulla on käsitys siit, että he elävät uskossa, että maahantulijat ovat surkeita reppanoita, joita humanismin nimissä tuleekin auttaa. Kokoomuksen pääomasiipi saa siirtolaisista halpaa työvoimaa ja samalla voidaan romuttaa koko sosiaaliturvajärjestelmä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tää blogi on niin tyhmä...
#14

Halpa uusi ja kouluttamaton työvoima tarkoittaa lisää työttömyyttä ja mm. korotettuja veroja. Miksi pääoma siipi tahtoisi romuttaa Suomalaisten ostovoiman ? Pääomasiipi toivoo oikeasti ostovoiman kasvamista, jotta saa myytyä tuotteita ja palveluja ja sitä kautta rikastuttua lisää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Realisti
Hämmentynyt
#16

Tää sun kirjoitus on sitten niin tyhmä…. Pääomasiipi haluaa nimenomaan halpatyövoimaa, jolla saadaan lisää veromaksajia, mutta joille ei makseta paskaakaan palkkaa (ostovoima 0). Mitä palveluja sitten ostat kun ruokarahatkin pitää käydä sosiaalitoimesta palkan päälle hakemassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

mistä näitä tulee ?
#17

Tämä vastine allaolevalle nimerkille Realisti :
halpatyövoima ei maksa veroja paskaakaan. Veroista suuriman osan maksaa pienehkö osa hyvätuloisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

No siksi kun se on helpoin tapa nuolla Merkkelin persettä ja päästä lähemmäs Brysselin miljoona virkoja !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#8

Ihmettelin myös plogin linjausta.

Työperäinen maahanmuutto on Suomelle välttämättömyys, mutta harva haluaa tulla pakkaseen kervistelemään huonolla nettopalkalla ja heikolla ostovoimalla.

Tuntipalkka menee lounastauolla parkkimittariin ja lounas maksaa toisen tuntipalkan.

Elääkin pitäisi palkallaan, mutta ilman toimeentulotukea se on mahdottomuus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#2

Varakkaiden osio on ottaa henkilökohtainen hyöty talteen. Yhteiskunta maksaa työn sivukulut. Varakkaillahan on hyvin järjestetty verosuunnittelu. Duunari huutaa: ottakaa herroilta kanssa; boonukset pois! Älä duunari unta näe. Käy juuri niinkuin mistä katkera olet. Kaikki revitään duunarin selästä. Mutta, duunari, älä käännä takkia. Muita ystäviä sinulla ei ole. SDP raapaisee vielä vähän alempaa; tasa-arvon nimissä. Ja SDP:n herrat nauraa…..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pauli Vahtera
Vihainen
#4

”Tulijoita on vuodessa yhtä paljon kuin koko Suomessa syntyvien lasten ikäluokka.” Vuonna 2014 lapsia syntyi 57 232. Ei ihan, mutta. Osa Suomen lapsista muuttaa ulkomaille. Osa Suomessa syntyvistä on maahanmuuttajataustaisia. — Tästä on helppo laskea. Suomalaisten vastasyntyneiden poikalasten elinajanodote oli viime vuonna 78,2 vuotta ja tyttölasten vastaavasti 83,9 vuotta. Tämän vuosisadan aikana jäämme vähemmistöön omassa maassamme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kädet Sontaan
Hämmentynyt
#5

Tässähän kyllä lyödään nyt kädet kainaloita myöten paskaan jos luullaan, että näistä siirtolaisista saadaan näitä ”auttavia käsipareja”. Paskanmarjat: helppoon tukielämään tottuneet siirtolaiset saadaan työllistymään korkeintaan teennäisillä työpaikoilla. On koordinattoria, tulkkia yms. Kaikki pyörii vain tämän siirtolaisuuden ympärillä ja tukemisessa. Nämä siirtolaiset ei pese meidän mummojen perseitä, ei.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tv uutiset 24.10
#7

Kuten juuri tuo 29vee 7 lapsen somaliäiti: tulkki ja mamukoordinaattori.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000