Perussuomalaiset

Marko Haavisto

Suomi vanhenee - Riittävätkö rahat?

Viime aikoina on puhuttu paljon vanhuudesta, hoidosta ja hoivasta. Suomi vanhenee ja harmaantuu, se on fakta. Tämä tuo omat ongelmansa, kun yhtälöön aletaan lisätä muita komponentteja.

Tällaisia ”komponentteja” voitaisiin sanoa olevan ainakin seuraavat:

– Lasten määrä vähenee = Tulevien veronmaksajien määrä vähenee.

– Pienipalkkaiset työt lisääntyvät = Verojen ja eläkkeiden maksukyky pienenee.

– Hoidon ja hoivan kustannukset kasvavat vuosi vuodelta.

– Keskimääräiset eläkkeet nousevat.

Tuo yhtälö on jo yksin sellainen, että sen hoitaminen ei ole ihan yksikertaista. Rahoituspohja pettää helposti tulevaisuudessa alta. Kokoomus ja monet muut ovat puhuneet työllisyysasteen nostamisesta nykyisestä 72% > 80%: n. Se on valtava nosto ja kun miettii niitä toimenpiteitä, joita jouduttiin tekemään parin prosentin noston eteen, niin jokainen voinee arvata, että tuo nosto on vaikea ja ennen kaikkea kipeä niille kymmenille tuhansille pienipalkkaisille tai tulonsiirtoja saaville. Paljon on myös merkitystä, millainen se ”nosto” ylipäätään on.

Nyt ollaan jätetty kertomatta mitä nostolla tosiasiallisesti on saatu aikaiseksi? Pelkkä prosenttiluku ei auta. Sen taustalla täytyy olla tuottavuutta ja toimeliaisuutta, mutta myös veronmaksukykyä. Siitä ei ole iloa, että ihmisiä tempputyöllistetään. Yhteiskunta maksaa ”palkan” ja henkilö on paperilla työssä tai kurssilla. Tosiasiallisesti henkilö on vain pois tilastoista. Verojen maksukyky on ratkaiseva juttu, kun puhutaan elättämis- ja palveluiden maksukyvystä.

Meillä on pienimuotoinen pommi käsissä, joka odottaa laukeamista, jos sitä ei saada puretuksi. On valitettavaa, että kärsijöiksi joutuvat niin vammaiset, mielenterveyskuntoutujat kuin vanhuksetkin. Ylipäätään ihmiset, jotka käyttävät yhteiskunnan maksamia ja tarjoamia palveluita enemmän ja vähemmän. Jotka ovat siis riippuvaisia yhteiskunnasta tavalla tai toisella.

Jokainen sukupolvi on arvokas ja jokainen sukupolvi rakentaa omalta osaltaan yhteiskuntaa ja vie sitä eteenpäin. Yhtään sukupolvea ei voi uhrata ja asettaa toisen edelle. Ei voida sanoa, että ”TÄMÄ sukupolvi on rakentanut Suomen” ja ansaitsee sen vuoksi enemmän. Yhteiskunnan on kyettävä huolehtimaan kaikista ihmisistä parhaan kykynsä ja resurssiensa mukaan myös tulevaisuudessa. Yhteiskunnan on turvattava kuitenkin oma jatkuvuutensa ja tulevaisuutensa, joka rajoittaa sitä miten ja mistä voidaan ottaa rahoitus kasvavaan huoltosuhteen epäsuhtaan. Emme voi lopettaa lapsiperheiden palveluita ja koulutusta, jotta rahaa voisi siirtää elämän ehtoopuolella eläville. Tämä pahentaisi huoltosuhdeongelmaa tulevaisuudessa entisestään.

Emme voi korottaa kokonaisveroastetta määrättömästi, koska tuottavuus ja toimeliaisuus kärsii jo nykyisestä veroasteesta ja tulos olisi pitkässä juoksussa todennäköisesti huomattavan negatiivinen. Suomi kärsii ”aivo- ja tekijävuodosta” ulkomaille. Osaajat ja tulevaisuus muuttavat muualle, maihin joissa palvelut ovat Suomen tasoa, mutta kokonaisveroaste kannustavampi ja eläminen edullisempaa. Verojen korottaminen ei siis ole yliverotetussa maassa oikein hyvä ja kestävä ratkaisu. Emme voi lainata myöskään tulevaisuudesta ja lapsiltamme määrättömästi. Ei ole oikein jättää laskua tulevien sukupolvien maksettavaksi.

Suomi ottaa syömävelkaa parin miljardin vuosivauhtia. Sosiaali- ja terveyssektori sekä eläkkeet syövät suurimman osan kuntien ja valtion tuloista. Miten siis huolehdimme tulevaisuudesta lähes 100% suuremmasta, yli 75 vuotiaiden määrästä? En todellakaan tiedä. Ei ole helppoa tehdä päätöksiä, koska resurssit ovat rajalliset ja käytettävissä olevan rahan määrä ei tule kasvamaan 100%. Ongelmaan ei ole yhtä toimivaa ratkaisua.

Jonkinlainen ratkaisu siihen varmasti löytyy tulevaisuudessa, jos ei muutoin niin pakon sanelemana. Se ovatko ratkaisut hyviä, jää tulevien sukupolvien arvioitavaksi ja tuomittavaksi. Varmaa on, että kukaan ei tule hommasta kuivin jaloin selviämään. Kärsijöitä on aina.

Itse on tullut paljon mietittyä vanhuutta, vaikka siihen vielä matkaa onkin. Varmaa on se, että en haluaisi viettää sitä kituen jossain hoitolaitoksen sängyssä, ”helpoksi” lääkittynä.

En odota, että oma sukupolveni tai nuoremmatkaan sukupolvet pääsisivät nauttimaan vanhuuden päivistä siinä iässä, että olisi vielä terve, ja voisi vain nauttia kylmistä pakkaspäivistä ja lämpimistä kevätpäivistä. En odota suuria eläkkeitä, edes sellaisia mitä olen itse maksanut. Uskon, että tulevien eläkeläisten etuuksia leikataan vielä rajulla kädellä, ja eläkeikä karkaa yhä kauemmas monen ulottumattomiin.

Tulevaisuus on harmaa, sanotaan ja sen ennustaminen on vaikeaa. Enkä tiedä tarvitseeko sitä edes ennustaa. Sanoisin, että asioilla on tapana ratketa aina jotenkin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Päästiin perseen myyjistä
#1

On aivan hullua puhua hoitajamitoituksella Vanhusten hoidon hinnan korotuksista pilviin kun Hoitopaikkojen hinnat on jo nyt aivan sikamaiset ! Jos hoitaja mitoitus laitetaan niin ensimmäisenä paikat lopuu ja vanhuksia pitää laitaa pois laitoksista ja sitten kun hoitajia saadaan lisää niin sitten hinnat on jo nousseet +40 %

Ainoa oikea kosnti on VIRON VERO/AUTOVERO / SOSIAALITURVA MALLI

Sillä saadaan maahan sijoituksia ,rahaa ,työpaikkoja ,kustannuksia alemmas ,Kilpailukykyä ,järkeä joka sektorille.Sillä saadaan vähennetyyä turhaa tuottamatooman työntekoa ja muutettua nekin työt tuottaviksi vientituotteiden tai ulkomaalaisten turistien palveluksi josita saamme VALUUTTATULOA !

Se laittaa sosiaali pummit makaamasta töihin..Se ajaa sosiaali pummi pakoaliset pois maasta,se aiheuttaa muutaman vuoden kuluessa työvoima pulan jonka takia joudumme käynnistämään työperäisen maahan muuton
(Pitää muistaa että sosiaalipummi pakolainen ja työ mies on eri asia ,ne on vasta kohtia)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästin perseen myyjistä
#3

Maan talous ,kilpailukyky, tuottavuus , Velkaantuminen rahan jako ulkomaille , ulkomaisten sosiaalipummien elätys, nämä asiat kun saadaan kuntoon niin kyllä meillä on vanhukset ja sairaat vara elättää !
Mutta muut joutaa leipänsä ansaitsemaan.
”Luoja ei laiskoja elätä”

On aivan hullua että meillä tehdään aivan turhaa järjetöntä työtä ja haitataan ihmisten elämää kaikin konstein otetaan 2 esmerkkiä-

-Suomen monimutkainen verotus Viron mallilla verovirastista saisi irtisanoa 50-70 % kun homma olia niin yksinkertainen.
Samoin Tilitoimistoista saisi irtisanoa puolet.

-Autoveron aiheuttama vanhojen romujen erittäin kallis korjaaminen ja hinaus maksaa aivan sikamaisia märiä ja aiheuttaa turhaa työtä aivan vitusti.

Nämä kaikki nostaa Suomen hintatasia ja heikentää kilpailu kykyä
Nämäkin turhaa työtä tekevät kädet tarvittaisiin tekemään työtä jsotaa saamme valuutta tuloa maahamme ! joko vienti tuoteita tai palvelemaan ulkomaisia turisteja täällä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Viron mallissa ei oikein ole tuota sosiaaliturvaa eikä muuten oikein eläkkeitäkään. Tiedä sitten kuinka moni sen oikeasti haluaisi tänne? Toki verotuksellisesti se varmasti olisi kannustava silloin kun on terve, töissä ja kykenee työntekoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ei näy vielä valtiontaloudessa. Täälä hetkellä säästöjä tarvitaan joka paikassa rahoittamaan maahanmuuton miljardiluokan kulut. Niissä ei ole säästetty koska raha valuu superkannattavaan turvapaikkaliiketoimintaan. Jos Orpo ja Sipilä oikeasti uskoisivat että maahanmuutto maksaa itsensä, sen voisi rahoittaa valtion budjetin ulkopuolelta joko velalla tai rahastolla johon molemmat puoluejohtajat varmaan mielellään sijoittaisivat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kätsä kätevä
#4

Ai eläkepommi? Minä aloitin työt 15 vuotiaana ja eläkekertymä itselleni alkoi vasta 19 vuotiaana, eläkemaksut kyllä perittiin. Tein 50,8 vuotta työuraa ja maksoin joka tilistä eläkemaksuja. Toisinsanoen tein eläkeyhtiöille neljän vuoden talkootyön. Nyt nämä yhtiöt kertovat useimmiten hyvästä sijoitustuotoista. Kysymys kuuluukin: ”Mikä hemmetin eläkepommi”? Jos ja kun me nykyiset ja myös tulevat eläkeläiset ovat jo kerran näille yhtiöille eläkkeemme maksaneet? Olisiko syytä vaihtaa joko eläkeyhtiöiden tai valtionvarainministeriön johtoa tai laskijoita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Minulla alkoi eläkekertyä vasta 23 vuotiaana. Siihen saakka osallistuttiin vain talkoisiin. Nyt ovat keksineet elinaika kertoimen joka syö maksettavasta työeläkkeestä noin 20% ylimääräistä. Samalla työeläkemaksut ovat kaksinkertaistuneet. Jos aikaisemmin maksoi euron ja sen 70% palkkaan suhteutettua eläkettä niin nykyisin siitä maksetaan se kaksi euroa.

Eläkkeitä maksettiin vuonna 2017 noin 30 miljardia. Rahastot tuottivat kuitenkin vain noin 12 miljardia. Tuostosta käytettiin eläkkeiden maksuun noin 4-5 miljardia. Loput meni korko- ja osakesijoituksiin. Rahastossa on noin 200 miljardia joka riittäisi siis noin 5-6 vuoden eläkkeisiin jos se purettaisiin. Ongelma tuossa olisi se, että jos sitä alettaisiin muuttamaan rahaksi niin todennäköisesti saisimme vähemmän kuin tuon 200 miljardia.

Eli kyllä tuossa tulevaisuudessa aikamoinen pommi on odottamassa. Yli 75 vuotiaiden määrä kaksin kertaistuu! Se on valtava haaste yhteiskunnalle, eläkejärjestelmälle kuin myös SOTE sektorille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000