Perussuomalaiset

Marko Haavisto

Kenellä se "arvo" ongelma on?

Perussuomalaisten arvot, ihmiskäsitys kuin myös Perussuomalaisten näkemys, ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta tunnutaan aika usein kyseenalaistettavan. Tuota tunnutaan käyttävän jonkinlaisena lyömäaseena ja keinona olla puhumatta vaikeista asioista.

Itse olen tavallinen suomalainen mies. Elämäni tehnyt työtä ja maksellut veroja. Mitä nyt sairastuminen vähän tuota viime aikoina verottanut. Elämässä tapahtuu muutoksia eikä siinä mitään.

En kuitenkaan Perussuomalaisten jäsenenä tunnista tuollaista puoluetta, jota varsinkin media, punavihervasemmisto ja osin Kokoomus sekä keskustakin tuovat julki. Kyllä minulle ihmisarvo sekä ihmiskäsitys ja tasa-arvo ovat erittäin tärkeitä. Siitä huolimatta olen maahanmuutto kriittinen niiltä osin, kun maahanmuutto aiheuttaa Suomelle taloudellisia tai turvallisuus vastuita. Tuo ei millään liity tasa-arvoon, ihmiskäsitykseen tai ihmisarvoon. Kyllä minä puollan sitä, että Suomi ottaa vastaan kantokykynsä rajoissa ja taloudelliset raamit huomioiden, pakolaisleireillä olevia naisia ja lapsia. Niitä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.

En kuitenkaan hyväksy taloudellis-, sosiaalis- perusteista siirtolaisuutta. Ei ihmisarvoon, ihmiskäsitykseen tai tasa-arvoon kuulu, turvapaikka shoppailu. Kyse ei tosiasiallisesti ole monestikaan edes turvapaikka tarpeesta, vaan tarpeesta päästä paremman elintason piiriin.

Suomalaiset ovat tuossa asiassa monesti sinisilmäisiä. Monet eivät pysty käsittämään, että maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät jaa suomalaisia arvoja ja ihmiskäsitystä. Henkilöitä, jotka eivät ole turvapaikan tarpeessa, vaikka sanovatkin olevansa. henkilöitä, jotka ovat valmiita valehtelemaan ja tekemään lähes mitä tahansa, paremman elämän vuoksi.

Tuohon ei Suomella kuitenkaan ole varaa! Suomen on voitava olla itsekäs, sen suhteen keitä se maahansa haluaa ja päästää.

Punavihervasemmistolla tuntuu olevan jännä ajatus valtiosta, sen tehtävistä sekä valtion rajoista. Ei Perussuomalaiset ole rajoja sulkemassa, vaan laittamassa rajoille valvontaa. Jotta ihminen, joka kulkee 7 valtion rajojen ylitse Suomeen, paremman elämän toivossa. Pysäytettäsiin edes Suomen rajalla ja tarkastettaisiin kuka tämä henkilö on ja millä asioilla liikkuu. Voidaanko henkilö päästää Suomeen. Vuonna 2015 kukaan ei missään vaiheessa pysäyttänyt henkilöitä ja mietinyt keitä nämä ovat? Mitkä ovat näiden henkilöiden tarkoitusperät ja historia? Kyllä valtion yksi keskeisimmistä tehtävistä on taata valtion ja sen kansalaisten turvallisuus. Tuosta on kyse.

Samoin on pakkopalautettavien kanssa. Mitä ihmisarvoa loukataan, jos maassa LAITTOMASTI oleva otetaan turvallisuus syistä säilöön? Henkilö ei ole vangittuna vaan odottamassa poistumista tai poistamista maasta. Kyse on kansalaisten turvallisuudesta. Meidän lastemme turvallisuudesta. Henkilö pääsee säilöstä koska tahansa pois, jahka päättää poistua maasta.

Ei Suomi voi toimia siten, että meille voi tulla ihmisiä hakemaan turvapaikkaa mutta tosiasiallinen syy onkin parempi elämä (siirtolaisuus). Henkilölle annetaan kielteinen päätös ja tämän jälkeen henkilö on laittomasti maassa. Ei tuolloin voida toimia sitten, että ”sait nyt kielteisen päätöksen mutta voit silti jäädä maahan ja nauttia sote/sotu eduista.” Ei niin voida toimia. Kyse on vetovoima tekijästä joka tarkoitta, että entistä useampi kiinnostuu maasta nimeltä Suomi. ”sinne saa jäädä, vaikka ei saa jäädä”. ”sieltä saa rahaa tekemättä mitään ja vielä asunnonkin”. Ei näin, ei todellakaan näin.

Suomen tulee olla tasa-arvoinen suomalaisille. Ei koko maailmalle. Suomen tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia ja auttaa hädässä olevia oman taloutensa ja kansallisen kestokykynsä rajoissa. Ei ihmisoikeus ole liikkua maasta toiseen, katsoen mistä saa parhaimmat edut. Ei suomalainen sosiaaliturva ole ihmisoikeus koko maailmalle.

Jos Suomi avaa rajansa ja toteaa, että ”tervetuloa kaikki” niin meillä ei ole kohta sellaista yhteiskuntaa, kuin Suomi. Ei ole sosiaaliturvaa eikä eläkkeitä.

Nuo kaikki maksetaan työllä ja tuottavuudella. Ei rahaa taiota mistään. Se ei tule seinästä. Se täytyy luoda ja sen eteen monet tekevät työtä, niin yksilö- kuin yritystasollakin.

Mikäli lakkaamme miettimästä tuota, niin Suomi ei kykene auttamaan ketään, ei suomalaisia eikä muun maan kansalaisia. Ei kehitysapua hoideta vekseleillä, eikä kaupasta saa ruokaa jollei ole rahaa.

Perussuomalainen maahanmuutto politiikka ei ole ihmisyyden tai ihmisarvojen vastaista se on realistista, suomalaiset ja Suomen huomioon ottavaa. Monet ihmiset ovat vain aivopesty uskomaan, että Suomi on kokomaailman sosiaalitoimisto, että Suomen tulee olla koko maailman sosiaalitoimisto tai muutoin toimimme ihmisarvojen vastaisesti.

Jos jollain puolueilla on ongelmia arvojen kanssa, niin kyllä ne arvo ongelmat löytyvät helposti punavihervasemmistosta sekä Kokoomus/keskusta akselilta. Näiden puolueiden arvot ovat äärimmäisen kovia suomalaisia kohtaan. Niitä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia suomalaisia kohtaan. Nämä puolueet ovat viemässä leivän ja työn suomalaisten suusta. Vain siksi, että voisivat eri foorumeilla todeta olevansa ”hyviä ihmisiä”, auttaessaan koko muuta maailmaa samalla leikaten suomalaisten hyvinvoinnista.

Tuotako suomalaiset haluavat? Tuollaisiinko ”arvoihin” suomalaiset on aivopesty uskomaan? Monesti kuulee sanottavan ”meillä on rahaa”! Missä se raha on? Suomi velkaantuu nousukaudella 2 miljardin vuosivauhtia. Mistä raha tulee? Ei ainakaan ottoautomaatista. Se tulee työstä. Kuka työtä tekee? Työtä tekee pääasiassa suomalaiset. Tähän toki Kokoomus haluaisi muutoksen. Kokoomus ja Demarit haluaisivat, että suomalaisten työn tekisivät siirtolaiset. Koska nämä tekisivät sen halvemmalla mitä suomalaiset.

Kysynkin vielä kerran: Kenellä ne arvo ongelmat ovat? Koska Perussuomalaisilla ei arvo ongelmaa ainakaan ole!

Osallistu keskusteluun!


22 kommenttia
Nimetön
#1

Epäinhimillistä on tuottaa/sallia olla Suomessa henkilöitä, jotka ovat monella tapaa haitallisia kansalaisille ja taloudelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Vieläpä niistä turvapaikan hakijoista , taitaa osa olla jopa vihamielisiä turvapaikan antajia kohtaan !!! Tämä. Sinisilmäisyys näyttää vaivaavan hyvinkin pahasti Suomalaisia/suomalaisia päättäjiä Valitettavasti !?€

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Perussuomalainen mielipide
#2

”…Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä….

.Kunnes joku kertoo minulle, että miten niin kaikki ovat samanarvoisia, olen edellä sanotusta seuraten sitä mieltä, että erilaisuus on eriarvoisuutta ja että kaikki ovat eriarvoisia. Sen sijaan, toisin kuin egalitaristit kuvittelevat, eriarvoisuudesta ei seuraa vähempiarvoisten kaasuttaminen, ellei kaasuttamiselle ole muuta pätevää syytä”
http://www.halla-aho.com/scripta/ihmisarvosta.html

Näin Halla-aho kertoo näkemyksiään ihmisarvosta. Tämä ei sovi niille, joiden mielestä jokaisen ihmisen elämä on yhtä arvokas – nämä ovat niitä vihervasemmistolaisia, keskustalaisia, kokoomukselaisia, RKP-läisiä ja kristillisdemokraatteja. Näillähän ne arvo-ongelmat on. Ei Perussuomalaisilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

”Jotta ihminen, joka kulkee 7 valtion rajojen ylitse Suomeen, paremman elämän toivossa. Pysäytettäsiin edes Suomen rajalla ja tarkastettaisiin kuka tämä henkilö on ja millä asioilla liikkuu. Voidaanko henkilö päästää Suomeen. Vuonna 2015 kukaan ei missään vaiheessa pysäyttänyt henkilöitä ja mietinyt keitä nämä ovat? Mitkä ovat näiden henkilöiden tarkoitusperät ja historia? ”

Mitä sitten tapahtuu kun henkilö on raja-asemalla silloin kun toimitaan niin kuin Perussuomalaisten mielestä tulisi toimia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Silloin ilmoitetaan, että hae turvapaikkaa vaikkapa Ruotsista jonka valtakunnan alueella olet tai olet ollut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Haavisto ei tiedä mikä on Schengen sopimuksen velvoite. Sen mukaan turvapaikanhakijaa ei saa käännyttää rajalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Korjaus: Tarkoitin Dublin- sopimusta, jonka mukaan turvapaikanhakijaa ei saa käännyttää rajalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Valehtelet, sillä Dublin sopimuksen mukaan hakemuksen käsittelystä vastaa se maa johon ensiksi saapui unionin alueelle. Nyt Suomi otti vapaaehtoisesti käyttöön sopimuksessa säädetyn artiklan. Näin ollen olisi voitu rajatarkastuksessa olla päästämättä maahan schengen asetuksen nojalla, sillä kenelläkään ei ole vapaan liikkuvuuden oikeutta. Olivat laittomasti tulossa Suomeen sekä Dublin- että schengen sopimuksen mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pikku oppitunti
#18

Dublin sopimus velvoittaa sopimuksen allekirjoittanutta maata käsittelemään turvapaikkahakemuksen siinä maassa missä turvapaikanhakija on rekisteröitynyt turvapaikanhakijaksi.

Sopimus ei velvoita turvapaikanhakijaa ilmoittautumaan turvapaikanhakijaksi missään tietyssä Dublin-sopimuksen allekirjoittaneessa maassa. Persujen Timo Soini toisteli aikanaan valhetta, jonka mukaan turvapaikanhakijan pitäisi ilmoittautua turvapaikanhakijaksi saavuttuaan ensimmäiseen Dublin- maahan. Tähän tuntuu persut vieläkin uskovan. Dublin- sopimus ei todellisuudessa velvoita turvapaikanhakijoita vaan maita.

Tämän sopimuksen sisältö on hämärä persulle kolmesta syystä:
1. Persu ei osaa englantia
2. Persu ei ymmärrä lukemaansa, vaikka teksti olisikin suomeksi
3. Persu ei halua ymmärtää ikävää totuutta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Tarkoitat Marko, että Suomen tulisi irtisanoutua Dublin- sopimuksesta. Jos Suomi irtisanoutuu tästä sopimuksesta, EU:n vapaa liikkuvuus- periaatetta ei voi noudattaa. Siinä tapauksessa Suomen olisi irtauduttava EU:sta.

Olisi paljon rakentavampaa jos Marko kirjoittaisit selkeästi asioista niiden oikeilla nimillä. Silloin kirjoitukseesi olisi helpompi ottaa kantaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

”Henkilölle annetaan kielteinen päätös ja tämän jälkeen henkilö on laittomasti maassa. Ei tuolloin voida toimia sitten, että ”sait nyt kielteisen päätöksen mutta voit silti jäädä maahan ja nauttia sote/sotu eduista.” Ei niin voida toimia. ”

Muistan erään vihreän kellokkaan todenneen noin kuin kuvaat. Tämän vihreän neronleimaus tyrmättiin heti alkuunsa, mikä on ymmärrettävää. Ei kokoomus, keskusta, RKP, kristillisdemokraatit ja demarit ole tätä mieltä. Eli aika turhaan jeesustelet yhden vihreän neropatin sanomisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Juurihan rinne valtakunnan mediassa totesi, että ei muuta kuin kielikouluun ja työhön vaan. Suomen suurimman puolueen puheenjohtaja kuitenkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

No näinhän se Rinne EI sanonut. Rinteeltä kysyttiin mitä pitäisi tehdä SIINÄ TAPAUKSESSA että vastaanottajamaa kieltäytyy ottamasta vastaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta henkilöä. Tässä tapauksessahan henkilöä ei voi poistaa maasta. SIINÄ tapauksessa henkilö pitäisi Rinteen mukaan panna kielikoulutukseen ja/tai töihin.

Sinä kai olet sitä mieltä, että jos henkilöä ei voi poistaa maasta niin hänen pitäisi vain oleilla tekemättä mitään hyödyllistä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti
Hämmentynyt
#5

Hieno kirjoitus. Kun otamme tänne väkeä, jonka sopeutumisen ennuste on huono tai olematon, teemme kauaskantoisia päätöksiä myös tulevien sukupolvien puolesta. On käsittämätöntä, että kamreeripuolue Kokoomus, joka varmasti tilastoista osaa laskea tulevaa taakkaa, jaksaa hokea tuota arvopohjaa. Kokoomuksella on kyllä sisäinen oppositio, joka pureskelee kynsiään.
Demarien maailmanhalaamisen kyllä ymmärrän, siellähän on kaivattu sitä uutta neuvostoihmistä, jonka rakennusprojekti jäi kesken.
Harva maa asuttaa ilomielin lukutaidotonta aavikkokansaa pääkaupungin parhaille paikoille. Ja hämmästelee segretaation lisääntymistä ja kuluja. Ja veronmaksaja kiittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Voi noita demareita!
Iloinen
#6

Matti viittaa tällä demarien maailmanhalaamisella tähän v. 2010 kannanottoon:
”SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen mielestä suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa on epäonnistuttu, kun maassa on toistakymmentä vuotta sitten maahan saapuneita, jotka eivät osaa kieltä edes auttavasti. SDP:ssä valmistellaan maahanmuuttopoliittista ohjelmaa, jonka johtoajatus on ”maassa maan tavalla”.
Urpilainen linjasi puolueensa maahanmuuttopolitiikkaa lauantaina Vantaalla SDP:n puolueosastojen puheenjohtajapäivillä. Lausahdus ”maassa maan tavalla” särähti ainakin jyväskyläläisen Aila Kruusin korvaan, sillä tämä pyysi asiaan täsmennystä. Urpilaisen mukaan se tarkoittaa, että esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaukset ja kunniamurhat eivät ole hyväksyttäviä, vaan on noudatettava suomalaisia lakeja.

– Maassa maan tavalla tarkoittaa myös sitä, että kun tänne tullaan, opiskellaan kieltä. Se voi olla ruotsin kieli, se voi olla suomen kieli, mutta opiskellaan kieli, jotta päästään osaksi yhteiskuntaa. ”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#11

No tää on niiiin hyvä esimerkki siitä, että mitään vaatimuksia ei aseteta maahan pyrkiville tai maassa oleskeleville. Vain, ja ainoastaan Perussuomalaiset edellyttää sitä, että maassa maan tavalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mistä näitä sikiää?
Hämmentynyt
#7

Ei tätä kokoomuksen suvakkilinjaa voi ymmärtää, ulkomaalaisten paapoja Zyskowicz vauhdissa:

”Ben Zyskowicz: ”Perusteettomat turvapaikanhakijat heti ulos” TALOUS 23.10.2009 ”
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/ben-zyskowicz-perusteettomat-turvapaikanhakijat-heti-ulos/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jotain rajaa
Vihainen
#12

Joo, ei oo ensimmäinen kerta, kun tää kokoomuksen arkkisuvakki avautuu:

”Kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok.) mielestä Suomessa ilman lupaa oleskelevalla ei välttämättä ole oikeutta toimeentulotukeen, vaikka lakiasiantuntijat näin asiaa tulkitsisivatkin.”
https://yle.fi/uutiset/3-9134407

Ei se ole ihme, että Perussuomalaiset on ainoana puolueena herännyt kritisoimaan tätä matujen paapomista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000