Perussuomalaiset

Marko Ekqvist

TE-toimistojen käsittelyaikoihin tulossa laaja selvitys

Kantelin Eduskunnan oikeusasiamiehelle TE-toimiston ja Kelan työttömyysetuuksiin liittyvien päätösten hitaudesta, tehottomuudesta ja puutteista hoitaa asioiden käsittelyä. Saamani vastauksen perusteella en ollut ainoa, joka oli tehnyt vastaavan kantelun vuoden 2018 ja alkuvuoden 2019 aikana. Kela selvisi tästä painetestistä nippa nappa, mutta sitten mitä tulee TE-keskuksen toimintaan, niin sehän tuottikin tulosta. Oikeusasiamies puuttuu oman toimivaltansa puitteissa vähän raskaammin tämän toimiston touhuihin.

Itse kysyin kantelussani, että tulisiko jatkossa tarkemmin selvittää viranhaltijoiden kykyä tehdä päätöksiä, joissa asiakkaiden henki ja terveys on vaarassa. Suosittelin siis TE-toimiston työntekijöille psykologisia testejä motivaatiotasoista ja samassa yhteydessä ehdotin, että heille voitaisiin tehdä myös samalla älykkyystestit. Tämä siis pelkästään siitä syystä, että katsoin oman asiani käsittelyssä niin päättömiä asioita, että niitä ei järkevästi ajatellen pysty edes kuvittelemaan kuinka eri maailmassa tämä porukka leijailee. Tähän kysymykseeni oikeusasiamies ei ottanut kantaa.

Lakisääteisen enimmäiskäsittelyajan ylitykset ja minun sekä monen muun osalta ovat johtaneet tilanteeseen, jossa oikeusasiamies ottaa tutkittavakseen oma-aloitteisesti työvoimapoliittisten lausuntojen käsittelyajat maan kaikissa TE-toimistoissa.

Periksiantamattomana luonteena en antanut periksi, vaikka kovasti yrittivät nujertaa minut. Asiaan liittyvä prosessi kesti varsin pitkään ja alkoi siis jo viime vuoden elokuussa. Vaatii aika paljon ymmärtää mistä tässä kokonaisuudessa on kysymys ja ne, jotka ovat kokeneet esim. päivärahan maksuissa katkoksia ymmärtävät paremmin tässä jutussani esiin nostamani asiat. Työtön työnhakija, jota on pompoteltu ja katkaistu välillä päivärahojen saanti niin on äärimmäisen vaikea hakea töitä saati aktivoitua. Chillailusta puhumattakaan.  

Mikäli sinulla on vastaavia kokemuksia tai olet tilanteessa, jossa et enää jaksa taistella TE-toimisto tai Kela-asioissa, niin ota minuun yhteyttä.

Malminkartanossa

Marko Ekqvist

marko (at) ekqvist.fi

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Yhteiskuntamme on mennyt siihen pisteeseen, että vain vahvat omia etujaan puolustavat pärjäävät. Palvelumme kohteet on pitkälti käännetty ylösalaisin. Ei tarvitse kuin katsoa muutamien valtion palvelua tuottavien virastojen nettisivuja, niin monikieliset palvelut taitavat olla ne ensi sijaiset ja tärkeimmät. Oletko itse joskus saanut sellaista palvelua, jossa kerrottaisiin mihin sinulla on oikeus? Tällaista palvelua on tarjolla palveluvirastoissa vieraskielisille. Ehkäpä se aika meneekin tuohon palvelutarjontaan henkilökunnan vähäisyydestä johtuen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kelan toiminta kaikkinensa on epämääräisyyksien hyllyvä suo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000