Perussuomalaiset

Markku Saarikangas

YHTEINÄISENÄ KOHTI TULEVAISUUTTA

YHTEINÄISENÄ KOHTI TULEVAISUUTTA – PERUSSUOMALAISET KUNNIOITTAVAT DEMOKRATIAA SEKÄ JÄSENISTÖNSÄ VALINTOJA

Puoluekokous on pidetty, valinnat suoritettu – nyt päättäväisesti eteenpäin kohti entistä parempaa tulevaisuutta. Lopetetaan turha loanheitto!

Viikonloppuisin some-kirjoittelu aina kiihtyy, mutta muistetaan maltti, sekä että me jotka pysymme Perussuomalaisen puolueen riveissä, puolustamme avointa demokratiaa, emme kabinettisuhmurointia, mustia listoja sekä muiden julkista mollaamista. Jätetään ne muille.

Lopetetaan kaikki loanheittoja ja arvostelu. Joku meistä äänesti Halla-ahoa, joku jotain muuta. Joku Laura Huhtasaarta, jne. Nyt on ensiarvoisen tärkeä, että kunnioitamme demokraattisesti valittua puoluejohtoa sekä kaikkien jäsentemme oikeutta äänestää vaaleissa niin kuin ovat parhaaksi katsoneet.

Olemme Perussuomalaisia, emme jonkun lahkon edustajia. Meidän tulevaisuuden menestys varmistetaan sillä, että olemme yhtenäisiä ja suuntaamme katseemme nyt eteenpäin.

Peräpeiliin katselu on syytä lopettaa – maakuntavaalit kutsuvat ja lähestyvät kovaa vauhtia.

Uskon myös, että puolueemme johto antaa pikaisesti selkeät käytännön toimintaohjeet, miten asioita kahtiajaon jälkeen tulee hoitaa valtuustoryhmissä, piireissä sekä paikallisyhdistyksissä.

Markku Saarikangas

Helsingin Perussuomaliset, puheenjohtaja

PerusÄijät, 2. varapuheenjohtaja

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
fexitbrexit
#1

Mikään ei ole kuin ps:t.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000